Chilessä taisteluita ruoan puolesta

 

People clash with police during a protest for lack of food

Chilen valtio on asettanut kovia ulkonaliikkumiskieltoja, joiden takia töiden tekeminen ja ruoan hankkiminen on vaikeutunut. Tämän takia on järjestetty protesteja, joissa on vastustettu sulku-ja eristystoimia ja niistä johtuvaa ruokapulaa. El Bosquen paikallisten viranomaisten lausunnon mukaan avustuspakkauksia on jaettu noin 2000 kappaletta, mutta viranomaiset varoittavat hallitusta sen kykenemättömyydestä vastata kaikkien tarpeisiin.

Protestit ruoan puolesta alkoivat toukokuun 18. päivä El Bosquessa, Chilen pääkaupungin Santiagon lähellä. Protesteissa rakennettiin barrikadeja autonrenkaista ja ne sytytettiin palamaan. Poliisi käytti vesitykkejä ja kyynelkaasua joukkojen taltuttamiseksi, johon joukot vastasivat väkivalloin heittämällä kiviä poliisia kohti. Yöllä protestointi jatkui useissa paikoissa Santiagossa, autonrenkaista rakennetiin lisää barrekadeja ja niitä sytytettiin palamaan. Protestit eivät jääneet kertaluontaiseksi vaan ne jatkuivat läpi viikon.

Hallinnon vastaisia protesteja on ollut Chilessa ainakin lokakuusta asti. Alunperin protestit lähtivät liikkeelle metrolippujen hintojen nostamisesta. Protestit levisivät suuremmaksi liikehdinnäksi, joissa vastustettiin kallista terveydenhuoltoa ja arvosteltiin koulutusjärjestelmään kohdistettua olematonta rahoitusta. Huhtikuussa BBC raportoi Chilessä käynnissä olevista protesteista, jotka olivat seurausta pienistä palkoista ja liian suurista asumiskuluista. Poliisi on tehnyt protesteissa useita pidätyksiä massakokoontumisten ollessa kiellettyjä.

Tällä hetkellä Chilen alkuperäiskansaa mapucheja, on vangittuna poliittisina vankeina Angolin vankilassa. Mapuchet ovat taistelleet maidensa puolesta, jotka porvaristo on ottanut väkivalloin omakseen. Nettiin on tehty uutissivusto mapuchien taistelujen tukemiseksi. Nettisivusto el pueblo on julkaissut Wewaiñ nettisivuston kaksi julkaisemaa numeroa.

 

 

This entry was posted in Maailma, Uutiset, Yleinen and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.