EU:n komissio on peitellyt siirtolaisten väkivaltaista kohtelua Bosnian rajalla

Maahanmuuttajien leiri Bihacissa Bosniassa lähellä Kroatian rajaa lokakuussa 2019.

Euroopan unioni on vahvasti sitoutunut edistämään ja suojelemaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta maailmanlaajuisesti. Ihmisoikeudet ovat keskeisessä asemassa EU:n suhteissa muihin maihin ja alueisiin. Ihmisoikeuspolitiikallaan EU edistää naisten, lasten, vähemmistöjen ja pakolaisten oikeuksia, vastustaa kuolemanrangaistusta, kidutusta, ihmiskauppaa ja syrjintää, puolustaa kansalaisoikeuksia sekä poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia, puolustaa ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta ja jakamattomuutta tekemällä aktiivista ja kattavaa yhteistyötä kumppanimaiden sekä kansainvälisten ja alueellisten järjestöjen sekä yhteiskunnan kaikkia tasoja edustavien ryhmien ja järjestöjen kanssa ja varmistaa, että kaikkiin EU:n ulkopuolisten maiden kanssa tehtyihin kauppa- tai yhteistyösopimuksiin sisällytetään ihmisoikeuslauseke. ”

Euroopan Unioni on ilmoittanut arvoikseen ihmisarvon kunnioittamisen, vapauden, kansanvallan, tasa-arvon, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen, sekä vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisen. Nämä korulauseet ja  ”ihmisoikeuksien” toteutuminen EU:n järkeilyllä koskee selvästi vain porvareita, sillä samalla, kun se kuuluttaa valheellisia arvojaan, se muun muassa hyväksyy ja peittelee siirtolaisten väkivaltaisen kohtelun Bosnian rajalla.

Euroopan komission sisäiseen viestintään tarkoitetuissa sähköposteissa käy ilmi, että EU:n virkamiehet ovat yrittäneet peitellä Kroatian hallituksen toimimattomuutta poliisin valvonnassa. Kroatian ja Bosnian rajaviranomaiset ovat ryöstäneet, pahoinpidelleet ja nöyryyttäneet siirtolaisia. Siirtolaisiin kohdistettuja väkivallan toimia on raportoitu jo yli kahden vuoden ajan, mutta EU on ilmeisesti ihmisoikeus hurmioissaan ja setelin kuvat silmissään unohtanut tehdä asialle jotain.

Lokakuussa 2018 Euroopan komissio antoi 305 miljoonaa euroa hätäapua siirtolaisuuden ja rajavalvonnan tukemiseen Kroatiassa, Kreikassa, Italiassa ja Kyproksella. Kroatia sai 6,8 miljoonaa euroa hätäapua. Kroatian hallitus on käyttänyt varatusta 300 000 eurosta, 102 000 euroa valvontamekanismin kehittämiseen. Jo tammikuussa 2018 komission virkamiehet epäilivät, että asiasta voi kehittyä skandaali.

Euroopan komissio kiistää väitteet salailusta, vaikka asian peittelystä on todistusaineistoa jo kahden vuoden takaa. Siirtolaisiin kohdistuvan väkivallan hyväksymisen lisäksi, EU:n illusorisista arvoista kertoo myös sen osallistuminen tällä hetkellä kuuteen sotilaalliseen operaatioon, joista kolme on niin sanottuja koulutusoperaatioita ja kolme toimeenpanevia operaatioita. Näitä operaatioita on Malissa, Somaliassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Välimerellä ja Bosnia-Hertsegovinassa. Tämän lisäksi EU toteuttaa siviilikriisinhallintaoperaatioita, joita se on toteuttanut vuodesta 2003 alkaen. Toiminnalla on tuettu konfliktialueiden ”vakauttamista” pääosin Euroopassa, kaakkoisella lähialueella ja Afrikassa.

Vakauttaminen tarkoittaa käytännössä riistorauhan ylläpitämistä ja joukkojen kapinan tukahduttamista. EU:n operaatiot eivät edistä  ”ihmisoikeuksien” toteutumista vaan imperialistien, etenkin johtavien imperialistien, omien intressien toteutumista. Ne kohtelevat niiden sortamia maita ja tarpeen mukaan muita imperialistisia maita ainoastaan pelinappuloina.

This entry was posted in Maailma, Uutiset and tagged , , . Bookmark the permalink.