Brasilian sotilashallinnon sortotoimet syvenevät, samoin vastarinta

“Tulemme taistelemaan”

Tammikuun ensimmäisenä päivänä 2019 äärioikeistolaisesta, entisestä armeijan kapteenista Jair Bolsonarosta tuli Brasilian presidentti. Maa on Latinalaisen Amerikan suurin maa ja maailman viidenneksi suurin talous, joten hänen presidentiksi julistamisella on ollut maailmanlaajuisia vaikutuksia jo ennen virkaanastujaisia ja varsinkin sen jälkeen.

TAUSTAA

Maata johti yli kymmenen vuoden ajan sosiaalidemokraattinen puolue, joka joutui suureen epäsuosioon massiivisen korruption ja maan talousongelmien takia. Ongelmat kasvoivat erityisesti olympialaisten ja jalkapallon MM-kisojen isännöinnin takia, joka lopullisesti ajoi maan 5 vuotta sitten syvään taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin. Kriisi ei ole loppunut, vain muuttanut muotoaan: se on syventynyt. Johtavien luokkien fraktioiden väliset ristiriidat kriisin keskellä ja osana sitä eivät olleet enää ratkaistavissa vaaleilla. Siksi maan armeija suoritti vastavallankumouksellisen sotilasvallankaappauksen perustuslaillisen hallituksen muotoon kätkettynä. Lopullisesti tämä legitimoitiin vaalifarssilla, jossa Bolsonaro valittiin maan presidentiksi.

Jair Bolsonaro erotettiin vuonna 1984 armeijasta kun hänen suunnitelmansa terrori-iskuista äärioikeistolaisten terroristien kanssa paljastuivat. Sotilastuomioistuimen korruption takia Bolsonaro ei saanutkaan tuomiota, vaan siirtyi politiikkaan, jossa 26 vuoden aikana toimi erittäin laiskasti ja mm. äänesti tänä aikana vain kahdesta laista. Bolsonaro on ollut avoimesti fasistinen, uusliberalismin puolella ja vähemmistöjä vastaan koko poliittisen uransa ajan. Hänen presidenttikampanjansa pohjasi siihen ja presidenttinä hän on lisännyt sortoa ja alistusta entisestään.

SOTILASHALLINTO NUKKEMESTARINA

Bolsonaro ei kuitenkaan ole kuin keulakuva. Hallituksen taakse piiloutuneen sotilashallinnon tehtävänä on pitää vastakumouksellinen vallankaappaus mahdollisimman peiteltynä ja ulospäin legaalina, jotta laajaa vastarintaa ei pääse syntymään. Ensimmäinen kuukausi todisti Bolsonaron hallituksen olevan perustuslaillinen verho, jolla ennakoiva vastakumouksellinen armeijan vallankaappaus peitetään. Tulevina kuukausina on selvää, että Bolsonaro voi toimia keulakuvana vain niin pitkään kuin on hyödyksi suurporvaristolle.

Hallituksen ministerit haluaisivat keskittyä “sosiaaliturvauudistuksen” (lue: lakkauttamisen) läpi viemiseen, mutta Bolsonaro on tuonut liikaa esille muita asioita ja aiheuttanut skandaaleja, jotka ovat nostaneet vastustusta tätä kohtaan omien joukossa. Heti vuoden ensimmäisten viikkojen aikana tämän perheenjäsenet sekaantuivat korruptioskandaaliin, Bolsonaro julisti Brasilian suurlähetystön siirtämisestä Tel Avivista Jerusalemiin ja Yhdysvaltain sotilastukikohdan perustamisesta Brasiliaan. Molemmat lupaukset jouduttiin lähes heti perumaan, mikä puolestaan suututti Bolsonaron hallitusta avoimesti tukevaa Yhdysvaltoja. Bolsonaro on myös etäännyttänyt itseään nettifanaatikoista, jotka mediaa ja oppositiota painostamalla ja uhkailemalla auttoivat nostamaan tämän valtaan.

Armeijan kenraali Mourão on käyttänyt tilannetta hyväkseen ja korjannut Bolsonaron ja hänen klikkinsä lausuntoja. Aiemmin Bolsonaro puhui sotilasvallankaappauksen ja eliittiä suosivan perustuslain puolesta, sekä sotilaallisesta interventiosta Venezuelaan. Hyvin pian linja muuttui maltilliseksi, ylempien tahojen käskystä. Tämä on merkki siitä, että Bolsonaron hallinto on armeijan komennon määräiltävänä. Lisäksi hallituksen ministereistä 7 on sotilaita ja kaikki maan poliittiset avainasemat ovat asevoimien ylimmän komennon täydellisessä kontrollissa.

KAKSI FRAKTIOTA

Brasiliassa, kuten muissakin kolmannen maailman maissa, on kaksi porvarillista fraktiota: comprador-porvariston edustajat ja byrokraattisen kapitalismin edustajat. Bolsonaron lausunnot ovat olleet sotilasjohdolle liian vaarallisia, koska ne ovat olleet liian avoimesti Yhdysvaltojen imperialismin puolella, vaarantaen näiden kahden fraktion välisen yhteistyön.

Brasilian porvariston comprador-fraktio on ylivoimainen hallituksessa, mutta sillä on ristiriitansa byrokraattisen kapitalismin fraktion kanssa. Byrokraattisen kapitalismin fraktio ei halua yksityistää valtionpankkia ja energiayhtiöitä, eikä se halua lakkauttaa armeijan saamia tukia ja sosiaaliturvaa.

Brasilian ja imperialismin kriisi yleensä on johtanut mantereen kasvaneeseen militarisoimiseen Jenkki-imperialismin käskystä, sekä pakottanut tämän epäonnisen hallinnon suorittamaan kolme taantumuksellista, välitöntä ja väistämätöntä tehtävää:

1) Maan tuominen ulos kriisistä ja sen vanhentuneen byrokraattisen kapitalismin elvyttäminen;

2) Vanhan vallan uudelleenrakentaminen hallituksen äärimmäisen keskitetyn vallan alle (absolutistinen presidentialismi); ja

3) Vallankumouksen vaarojen ehkäiseminen ja mahdollisen vastarinnan tuhoaminen niin raudalla, tulella kuin verellä.

KANSOJA JA VÄHEMMISTÖJÄ VASTAAN

Ideologian vieminen käytäntöön on toiminut samoin kuin muuallakin maailmassa – “epätotuuksien” ja “valeuutisten” avulla. Virkaanastujaisissaan presidentti lupasi puhdistaa ja pelastaa Brasilian kommunismilta, vaikka maa ei ole koskaan ollut lähelläkään sitä. Bolsonaron puheiden tavoitteena on hyökätä poliittisia vihollisia vastaan laajassa mitassa ja muuttaa koko Brasilian sosiaalinen, poliittinen ja kulttuurinen ilmapiiri. Bolsonaron hallitus käyttää tätä hämmennystä hyväkseen saadakseen kansanjoukot hyökkäämään saatuja etuja vastaan.

Se myös hylkää kaiken akateemisen tutkimuksen ilman mitään keskustelua. Sen avulla voidaan sivuuttaa ihmis- ja kansalaisoikeudet, ympäristöriskit, ilmastonmuutos ja erityisesti riisto, kun näiden olemassaoloa ei edes tunnusteta. Hallituksen mukaan ilmastonmuutos on “marxilainen salaliitto”. Tätä “salaliittoa” vastaan “taisteleminen” on tarkoittanut ympäristölainsäädännön antamista Brasilian suurmaanomistajien käsiin. Alkuperäiskansojen oikeuksien ja omistuksen suojeleminen siirrettiin maatalousministeriön alaisuuteen. Näin maat voidaan pakko-ottaa alkuperäiskansoilta ja siirtää kansat kaupunkien laita-alueiden slummeihin. Samalla maatalousministeriö on antanut luvan pyyhkiä pois Amazonin sademetsät.

Bolsonaron vaalikampanjassa luvattiin vähentää maata riivaavaa väkivaltaa ja huumekauppaa. Seksuaalivähemmistöt, afro-brasilialaiset, naiset, köyhät yms. vähemmistöt ovat niitä, jotka ovat suurimpien murha- ja väkivalta-aaltojen kohteina. Bolsonaro lupasi parantaa tilannetta, mutta sen sijaan näiltä vähemmistöiltä vietiin vähäinenkin suoja. Vaalikampanjassa toitotettiin etuoikeutettujen ryhmien “oikeuksien varmistamista” ja ihmisoikeudet määriteltiin enemmistön tai valta-asemaltaan johtavien oikeuksiksi. Bolsonaro suojelee eliitin oikeuksia sukupuolen-, “rodun”- ja kansallisuuden tasa-arvolta, mutta erityisesti luokkataistelulta.

Opetusministeriö on aloittanut opiskelijoiden ideologisen hallitsemisen. Brasilian hallitus ei enää tue niitä opiskelijoita, jotka eivät ole samaa mieltä fasistihallinnon kanssa.

TYÖLÄISIÄ VASTAAN

Sotilashallitus tähtää rajoittamattomaan kansallisten resurssien ryöstämiseen ja myymiseen ulkomaisille yrityksille, työväen oikeuksien lakkauttamiseen ja sosiaaliturvan poistamiseen. Vuoden 1964 sotilasvallankaappauksen tueksi perustettu valtion taloudellisen tutkimuksen yksikkö IPEA on vaatinut palkkojen pudottamista, tukien lakkauttamista ja työlainsäädännön heikentämistä. Ultraliberaali agenda viedään läpi julkisen puolen “puhdistuksella”.

Kaikki isot firmat kiertävät veroja avoimesti samalla kun Brasilian pk-yritykset ovat maailman verotetuimpia. Bolsonaro haluaa antaa kaiken pankeille, monikansallisille yrityksille, maanomistajille, alihankkijoille ja imperialisteille, tulevaisuuden ja ihmisten oikeuksien hinnalla. Kaikista yrityksistä nimenomaan maatalouskemikaaleja tuottavat yritykset ovat hyötyneet eniten, koska näiden ei enää tarvitse välittää veroista, ympäristöstä tai työläisistä.

Lisäksi rangaistuksia ollaan koventamassa ja köyhien tuomioiden pituutta ollaan lisäämässä, samalla kun taloudellisen korruption rangaistuksia aiotaan keventää ja poistaa. Bolsonaro helpotti aseiden ostamista, tavoitteena murhan, väkivallan ja huumekaupan vähentäminen, mutta hallitus on luvannut antaa aseita vain “hyville ihmisille” – niille jotka ovat fasistihallinnon puolella. Lisäksi hallitus on lisännyt armeijan roolia antaen näille lisää valtuuksia ampua ja tappaa rikollisia, tai näiksi epäiltyjä. Seuraavaksi se on määrittelemässä poliittiset järjestöt ja kansan vallankumoukselliset liikkeet terroristisiksi.

NOUSEVA VASTARINTA

Poliittinen kriisi tulee syvenemään tulevina kuukausina “sosiaaliturvauudistuksen” kääntäessä fraktiot vastakkain. Työläisvastaisuus ja maiden myyminen monikansallisille yrityksille, sekä kansan taistelun tukahduttaminen vain lisäävät poliittista kriisiä. Bolsonaroa äänestäneen kansan vähemmistön keskuudessa illuusio bolsonarismista karisee, kun hallinto jatkuvasti keskittyy rikkaimpien, kansainvälisen finanssijärjestelmän ja Jenkki-imperialismin vallan laajentamiseen. Jo 60% brasilialaisista vastustaa yksityistämisiä ja työlakien muuttamista. Työläiset ovat heräämässä tähän ja rakentavat koko maata koskevaa yleislakkoa.

OPITTAVAA SUOMESSA

Vaikka Brasilia sijaitseekin kaukana Suomesta, on siitä myös täällä opittavaa. Kuten Brasiliassa, myös Suomessa on ministereitä ja keulakuvia tärkeämpää tuntea todelliset vallankäyttäjät ja vallan todellinen luonne. Sitä ei äänestämällä muuteta. Yhteistä on myös “oikeistopopulistien” (= fasistien) keinot politiikassa, joihin kuuluvat mm. perusteettomat väitteet ja tutkitun tiedon sivuuttaminen. Näiden kanssa ei voida, eikä pidäkään keskustella. Loppujen lopuksi työläiset ja kansat niin Brasiliassa kuin Euroopassa taistelevat samoja kapitalismi-imperialismin ilmiöitä vastaan ja tämän taistelun yhdistäminen yhdeksi kansainväliseksi taisteluksi on kommunistien päämääränä.

This entry was posted in Ilmiöt, Uutiset. Bookmark the permalink.