Pakkoyrittäjyys ja “alustatalous” – vanhaa riistoa uusilla nimillä

Suurimmissa kaupungeissa on jo jonkin aikaa toiminut kampanja ruokalähettien toimeentulon puolesta. Ruokalähettifirma Foodora on pakottanut ruokalähettinsä lopettamaan työsuhteensa ja ryhtymään freelancer-yrittäjiksi, jolloin nämä menettävät oikeutensa eläkkeeseen, järjestäytymiseen, sairaslomapäiviin, tukiin jne. Samaan pakkoyrittäjyyteen on viime aikoina painostettu myös lehdenjakajia.

Onko tämä sitten uusi ilmiö? Ei ole. Sama ilmiö on ollut vallalla jo vuosikymmeniä mm. rakennus-, teollisuus-, siivous- ja kuljetusaloilla. Itse asiassa kyseinen keikkatyön malli, jossa yksittäinen tekijä tekee yksittäisen urakan tai toimen ja josta sitten saa palkkion, on vuosituhansia vanha malli. Sen sijaan työntekijöiden järjestäytyminen on kehittynyt vasta parin sadan viime vuoden aikana kapitalismin nousun myötä

Tätä mallia on yritetty markkinoida uutena ilmiönä, “alustataloutena”, koska työurakoita on ruvettu hallinnoimaan ja jakamaan digitaalisesti. Tämä tarkoittaa “alustaa” termissä “alustatalous”. Lisäksi on yritetty tuoda käyttöön muitakin termejä, kuten “vuokratalous”, “yhteisötalous”, “keikkatalous” ja “jakamistalous”. Käytännössä ne eivät kuitenkaan eroa oleellisesti vuosituhansia käytössä olleesta mallista muuten, kuin työtaistelun tavoitteiden hämärtämisellä termejä vaihtelemalla.

Heikko vastarinta

Me Punalipussa olemme ehdottomasti sitä mieltä, että työläisten on järjestäydyttävä, jotta he voivat puolustaa ja parantaa olojaan ja oikeuksiaan. Tässä tapauksessa se tarkoittaa taistelua pois pakkoyrittäjyydestä ja kohti työläisyyttä. Ruokalähettikampanja jättää kuitenkin tähän suhtautumisen avoimeksi ja osa kampanjaan osallistuvista kampanjoi “työläisen” määritelmän laajentamisesta myös pikkuporvaristoon. Esimerkiksi kampanjassa mukana olevien linja nojaa valtiovaltaan ja sen (oletettuun) hyvään tahtoon (ironista kyllä, tähän joukkoon kuuluvat myös anarkistit ja autonomistit), eikä sen taivuttamiseen omaan tahtoon. Lisäksi se keskittyy vain saamaan muutoksia lainopillisiin termeihin, kuten “työläisyyden” määritelmän laajentamiseksi koskemaan myös yrittäjiä lakiteksteissä.

Monilla on näkemys, että kaikki jotka tekevät jotain työtä, ovat työläisiä. Määrittely työläisyydestä tulee kuitenkin todellisuuden, ei termien vaihtamisen kautta. Työläisillä on eri suhde tuotantovälineisiin, kuin porvaristolla ja pikkuporvaristolla. “Alustatalouden” urakoitsijat ovat pikkuporvaristoa, eivät työläisiä. Sama koskee kaikkia muita freelancereita, yksinyrittäjiä, esimiehiä, käsityöläisiä tms.

Tämä määrittää myös työtaistelua: Tehdäänkö sitä työväenluokan ehdoilla, sen puolesta ja päämääränä ammatillinen järjestäytyminen ja työväenluokkaan siirtyminen keinona pois pakkoyrittäjyydestä – suurporvariston kustannuksella?

Vai toimitaanko työväenluokkaa vastaan, vaatien työläisten käsitteen laajentamista ensin pikkuporvaristoon ja sitten porvaristoon? Jälkimmäinen on liberaalien ikivanha vaatimus, joka ei sisällöllisesti eroa muista luokkaeroja peittelevistä ideologioista, kuten nationalismista. Se on sitä samaa, mitä mm. Kokoomus käytti reilu vuosikymmen sitten yrittäessään lanseerata “sinistä vappua” ja “työväen presidenttiä”.

Lisäksi on ollut esillä tappiomielialaa ja nihilismiä asian suhteen. On esitetty, että asia on uusi normi ja siihen pitää vain sopeutua. Tällainen asenne jo lähtökohtaisesti luopuu luokkataistelun tavoitteesta ja on täydellistä alistumista suurporvariston oikkuihin.

Ekonomismi ei ole ratkaisu – vallankumous on

Kampanjan tavoite palkkojen ja työolojen parantamiseksi on oikein, mutta se jättää aivan liian avoimeksi sen, miten tämä tehdään ja voiko sitä siksi edes varsinaisesti kutsua työtaisteluksi. Pahimmillaan toiminta päätyy työläisvastaiseksi ja auttaa heikentämään työntekijöiden palkkoja ja työoloja valtakunnallisesti läpi alojen.

Vaikka kampanja, ja vastaavat kampanjat jatkossa, muuttaisivat suhtautumistaan työläisiin selkeämmäksi, se ei vielä riitä. Pelkkä palkankorotusten vaatiminen on ekonomismia. Se ei ole kestävä päämäärä ja parhaimmillaan se on vain hetkellinen helpotus ennen vielä suurempaa iskua suurporvariston taholta. Oleellista on taistelu vallasta, sillä ilman poliittista valtaa työväellä ei ole mitään. Kuten todettua, suhde tuotantovälineisiin on määräävä. Ne on saatava työväenluokan haltuun. Tämän osana ovat taloudelliset taistelut, mutta taistelu vallasta on ensisijainen, sillä päämääränä on tuotantovälineiden yhteisomistus ja kapitalismin murskaaminen lopullisesti. Tätä taas ei voida saavuttaa ilman kansansotaa ja sitä johtavaa marxilais-leniniläis-maolaista kommunistista puoluetta.

– Toimitus