Viikkokooste (35) Toveri Theo – Kashmir – Meksiko – Turkki

Punalipun toimitus julkaisee viikkokoosteen elokuun viimeisellä viikolla (35) julkaistuista kansainvälisistä uutisista. Aiheina ovat poliittiset vangit, Ranskan taantumuksellisen valtion vangitsema toveri Theo, Kashmirin protestit, Sol Rojon rakennustyö Meksikossa, sekä viimeisin kehitys Turkin kansansodassa. Alkuperäisten uutisten linkin löytyvät uutisten lopusta.

Eläköön kansainvälinen solidaarisuus ja luokkataistelu!

SOLIDARISUUTTA POLIITTISILLE VANGEILLE!

Punalipun toimitus julkaisee kuvia solidaarisuustoimista toveri Theon puolesta, jota Ranskan taantumuksellinen valtio on pitänyt vangittuna heinäkuun 22.päivästä lähtien. Useissa maissa vallankumoukselliset ovat osoittaneet solidaarisuutta toveri Theolle, nuorelle aktivistille, työläiselle ja vallankumoukselliselle, joka taisteli  “keltaliivi” mielenosoituksissa esimerkillisesti. Kirjeessään, jonka toveri Theo kirjoitti kansainvälisille tovereilleen, hän lausuu, että poliisit tulivat aamulla hakemaan häntä tehtaalta, jossa hän oli juuri aloittanut työskentelyn, mainiten pidätyksen syyksi hänen toimensa kamppailussa sortavia työlakeja vastaan. Ranskan taantumuksellinen valtio tuomitsi hänet 6 kuukaudeksi vankilaan. Kirjeessään toveri Theo kertoo aloittaneensa nälkälakon ja esittää vaatimuksen, että häntä kohdellaan poliittisena vankina, että hänet siirrettään Riomin vankilaan, sekä että nälkälakko on solidaarisuudenosoitus poliittisista syistä vangitulle Georges Ibrahim Abdallahille.

Alhaalla kuvakooste solidaarisuustoimista:

Itävalta:

Brasilia, Rio de Janeiro:

Ranska:

Belgia, Bruxelles:

Irlanti, Dublin:

USA, Houston:

Kanada, Montreal:

Vapauttakaa kaikki poliittiset vangit!

Lähteet:

https://www.newepoch.media/single-post/2019/08/26/INTERNATIONAL—Actions-of-international-solidarity-for-Comrade-Theo

https://www.newepoch.media/single-post/2019/08/14/FRENCH-STATE—Free-comrade-Theo-Support-the-political-prisoners

KASHMIRIN PROTESTIT

Viimeisen kolmen viikon aikana tuhannet ihmiset ovat protestoineet Intialaisen expansionismin harjoittamaa miehitystä vastaan Kashmirissa. Mielenosoituksista on saatavilla vain puutteellista tietoa, sillä mätä byrokraattinen Intian valtio on estänyt pääsyn internettiin, sekä sulkenut teleyhteyksiä 5. päivä elokuuta, vain muutama päivä sen jälkeen, kun Modin johtama hindufasistinen hallitus kumosi Intian perustuslain artikla 370:n.

Mielenosoitukset ovat nousseet pääosin Souran naapurustossa Sringarin kaupungissa. Newepochmedia uutisoi 25. elokuuta, että viimeisin protestipäivä oli perjantaina 23. elokuuta, jolloin poliisi käytti kyynelkaasua ja kumiluoteja mieltäänosoittavia joukkoja vastaan. Räikeä esimerkki Intian taantumuksellisten viranomaisten levittämästä valheellisesta informaatisota on, kun poliisi väitti, että 9. päivä elokuuta järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui 20 ihmistä, kun taas BBC uutisoi tuhansista mielenosoittajista.

Intian byrokraattiset luokat pyrkivät tukahduttamaan Kashmirin kansan suurenmosen kamppailun vapautumisensa puolesta imperialismin ikeestä. On myös huomioitava, että Kashmirin kansojen sorto, etenkin hindufasismin kohdistamat sortotoimet muslimienemmistöisiä Jammun ja Intian puoleisen Kashmirin alueita kohtaan, on osa Intian ja Pakistanin välistä konfliktia, sillä alue on jaettu kahden valtion kesken. Kansansotaa johtavan Intian Kommunistisen (maolainen) puolueen mukaan Pakistani on pääasiallisesti kiinalaisen finanssipääoman hallitsema. Kashmirin tapaus on esimerkki siitä, miten imperialistit kilvoittelevat keskenään kansojen kustannuksella.

Vapaus Kashmirin kansalle!

Kuolema imperialismille!

Mielenosoittajat marssivat kaduilla perjantairukousten jälkeen 9. päivä elokuuta, 2019. (AP Photo/ Dar Yasin)

Lähteet:

https://www.newepoch.media/single-post/2019/08/25/INDIA-%E2%80%93-On-the-latest-protests-in-Kashmir

VIDEO MEKSIKOSTA

Meksikon toverit organisoivat lähipäivinä useita alueellisia tapahtumia nimellä “työpajat ideologiselle ja poliittiselle lujittumiselle” (espanjaksi: Talleres de Formación Ideológica y Política)

TFIP:n tavoitteina ovat:

I. Organisaatiomme ideologisen ymmärryksen ja poliittisen linjan vahvistaminen

II.  Vahvistaa johtomme elinten työskentelytapaa ja joukkolinjaa

III. Edetä johtavien kaaderien muodostamisen prosessissa ja nostaa kaadereita kaikilla tasoilla

IV. Pätevöittää rivistöjämme kaikilta osin

V. Vahvistaa kansallista polkua kansan rintaman perustamiseksi

Ilman vallankumouksellista teoriaa ei ole vallankumouksellista käytäntöä!

Kansa ja vain kansa on historiaa eteenpäin vievä voima!

Hallitkoon työläiset maata!

Punaisen Auringon (Sol Rojo) kanssa kansa tulee voittamaan!

Lähteet:

http://www.demvolkedienen.org/index.php/en/nachrichten/3510-video-mobilisation-in-mexico-for-workshops-for-ideological-and-political-formation

TIKKO:n SOTILASTOIMI ISTANBULISSA

Istanbulin kiireisellä Sarigazin liikekadulla on tehty polttopullo- ja pommi-isku paikalliseen pankkiin ja postitoimistoon. Turkin kommunistinen puolue (marxilais-leniniläinen) (TKP/ML) ja Turkin työläisten ja talonpoikien vapautusarmeija (TIKKO) ovat ottaneet vastuun iskusta. Tapahtumapaikalta löydettiin banderolli, jonka olivat allekirjoittaneet TIKKO ja TKP/ML.

Toimi kielii tuoreesta ja inspiroivasta kehityksestä Turkin kansansodassa. Yeni Demokrasi -lehden saamassa kirjeessä TKP/ML toteaa toimen olevan aikaisemmin tänä vuonna pidetyn 1. Kongressin linjan mukainen.

Lähteet:

http://www.yenidemokrasi5.net/sarigazide-banka-ve-ptt-subelerine-duzenlenen-eylemleri-tkp-ml-ustlendi.html

https://www.newepoch.media/single-post/2019/09/01/TURKEY—Militant-Actions-in-Istanbul

http://www.demvolkedienen.org/index.php/en/europa/3516-bombing-action-from-tikko-in-istanbul

 

 

This entry was posted in Käännökset, Maailma, Uutiset, Yleinen and tagged , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.