Vapaus Igor Mendesille ja kaikille Brasilian vanhan valtion tuomitsemille tovereille!

Osoitamme seuraavat sanat tovereillemme Brasiliassa, kansainväliselle
kommunistiselle liikkeelle, sekä ystävillemme Suomessa. Heinäkuussa
Brasilian vanha valtio kaappasi 23 toveria vuoden 2014 jalkapallon
maailmanmestaruuskisoja ennen ja sen aikana järjestetyistä protesteista ja
vastarinnasta kansanvastaista tuhlausta ja häätöjä vastaan. Heitä
uhataan vuosikausien, jopa 13 vuoden vankeustuomioilla. Heidän
joukossaan on myös Brasilian vallankumouksellisen nuorison johtaja Igor
Mendes, jonka kaltaisia on kaikissa maissa nostettava oikeutetusta
kapinasta kaikkien taantumuksellisten kumoamiseksi.

Yhä syvempään kriisiin vajoava brasilialainen taantumus käy
tuhoontuomittua taistelua eliniänodotteensa venyttämiseksi.
Talonpoikaisköyhälistöön nojaava agraarivallankumouksellinen liike,
Köyhien talonpoikien liitto kirkkaimpana ilmauksenaan, kehittyy
pysäyttämättömänä osana uusdemokraattista vallankumousta harva se päivä
kertyvin marttyyrein. Brasilian byrokraattisen porvariston ja
tilanherrojen päivät ovatkin hupenemassa, sillä niin maaseudulla kuin
kaupungeissakin rakennetaan suurenmoista vallankumouksellista liikettä
kommunistisella johdolla. Siitä kasvavalla tietoisuudella ilmaisemme
solidaarisuutta luokkataistelun karaisemille 23 toverille varmoina,
ettei yhä pelkurimpaisempiin konsteihin turvautuva valkoinen terrori voi
estää läpi vankilamuurien paistavaa uuden demokratian aurinkoa
nousemasta.

Igor Mendes, Brasilian kansan poika, kansainvälisen proletariaatin
taistelija, ei ole yksin! Hänen sukupolvensa tulee näkemään uuden
demokratian Brasilian, sekä imperialismin hävittämisen maailmasta
kansansodalla. Ylistämme Brasilian vallankumouksellisten taipumatonta
taistelua innoittavana esimerkkinä proletariaatille myös Suomessa.
Aineellinen voimamme täällä on vasta tulevaisuuden näköala, mutta
kansainvälisesti yhteisen ainoan oikean ideologian,
marxismi-leninismi-maoismin, valaisema työmme tulee täyttämään
lupauksen, että vielä ennen vallankumouksen voiton aamunkoittoa
sorretuissa maissa, myös kommunistit Suomessa palvelevat maailman
proletaarista vallankumousta parhaiden brasilialaisten toveriemme
sinnikkyydellä ja uhrautuvaisuudella.

Elokuu 2018
Punalippu-kollektiivi

Posted in Maailma | Leave a comment

Freedom to Igor Mendes and all comrades condemned by the old state of Brazil!

We direct the following words to our comrades in Brazil, to the
international communist movement, and to our friends in Finland. In July
the old state of Brazil captured 23 comrades for the protests and
resistance organized prior to and during FIFA 2014 against the
anti-people misspending and evictions. They are threatened with several
years long, even 13 years prison sentences. Among them is also the
leader of the revolutionary youth of Brazil, Igor Mendes, the likes of
who must be raised in all countries from the righteous rebellion to
overthrow all reactionaries.

The Brazilian reaction which is sinking into an ever deepening crisis,
is waging a doomed struggle to stretch its life expectancy. The agrarian
revolutionary movement relying on poor peasantry, with the League of
Poor Peasants as its brightest expression, is developing as an
unstoppable component of the new democratic revolution with martyrs
accumulating ever so often. Thus the days of the bureaucratic
bourgeoisie and landowners are dwindling, because as in the countryside,
also in the cities a magnificent revolutionary movement is being
constructed with communist leadership. With growing consciousness of
that we express solidarity to the 23 comrades hardened by class
struggle, being certain that the white terror resorting to ever more
cowardly measures can not prevent the sun of new democracy rising and
shining through prison walls.

Igor Mendes, son of the Brazilian people, fighter of the international
proletariat, is not alone! His generation will see the Brazil of new
democracy, as well as the destruction of imperialism with people’s war.
We praise the unyielding struggle of the revolutionaries of Brazil as an
inspiring example to the proletariat also in Finland. Our material force
here is still a future perspective, but our work illuminated by our
internationally shared only correct ideology, Marxism-Leninism-Maoism,
shall fulfill the promise that already before the dawn of the
revolution’s victory in oppressed countries, also the communists in
Finland will serve the world proletarian revolution with the
perseverance and self-sacrifice of our best Brazilian comrades.

August 2018
Red Flag Collective (Finland)

Posted in International | Leave a comment

Demokraattisen vallankumouksen linja (Perun kommunistinen puolue, 1988)

Julkaisemme sarjan suomennoksia Perun kommunistisen puolueen yleispoliittisesta linjasta, johon sisältyy maoismin perusteiden opiskelulle korvaamatonta aineistoa. Jatkamme toisella osalla, joka käsittelee demokraattisen vallankumouksen linjaa, joka auttaa ymmärtämään paremmin kolmannen maailman olosuhteita ja taisteluita. Englanninkielinen käännös löytyy tästä linkistä ja espanjankielinen alkuperäisteksti löytyy tästä linkistä.


DEMOKRAATTINEN VALLANKUMOUS

JOHDANTO

Vaaliessaan, puolustaessaan ja soveltaessaan marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia, puheenjohtaja Gonzalo osoittaa, että Perun vallankumous on sen historiallisella polulla oltava ensiksi demokraattinen vallankumous, sitten vasta sosialistinen vallankumous, jonka on vuorostaan kehityttävä kulttuurivallankumousten kautta saavuttaakseen kommunismin, kaikki keskeytymättömässä kansansodan soveltamisen ja määrittelyn prosessissa. Tämän johtopäätöksen saavuttamisessa hänen lähtökohtanaan oli, mitä Marx aikanaan opetti Saksasta, jonka piti toistaa 1500-luvun talonpoikaissodat, siis kanavoida talonpoikaiston demokraattinen energia vallankumoukseen. Myöhemmin Lenin kehitti tätä näköalaa eteenpäin esittäen, että porvariston ollessa raihnainen yhteiskuntaluokka ja talonpoikaiston nostaessa feodalismin murskaamisen välttämättömyyden esille, konkretisoituu se demokraattisena vallankumouksena vain proletariaatin johdon alaisuudessa. Edelleen puheenjohtaja Mao asetti teoksessaan ”Uudesta demokratiasta”, että osana proletaarista maailmanvallankumousta on siirtymävaiheena vallankumouksellisten luokkien yhteinen diktatuuri vastakohtana porvarilliselle diktatuurille, mikä on toteutettavissa vain proletariaatin johtajuuden alaisuudessa.

Puheenjohtaja Gonzalo ottaa huomioon Perun erityiset olosuhteet, kuten Perun historiallisen prosessin, jossa ei ole ollut porvarillista vallankumousta, porvariston ollessa kykenemätön johtamaan sitä, minkä takia maakysymys sekä kansallinen kysymys ovat kaksi vallitsevaa ratkaisematonta ongelmaa; ottaen huomioon myös sen, että olemme imperialismin ja proletaarisen maailmanvallankumouksen aikakaudella, minkä takia proletariaatti on se luokka, joka ottaa imperialismin, byrokraattisen kapitalismin ja puolifeodalismin tuhoamisen kontolleen, ei hyödyttääkseen porvaristoa vaan proletariaattia, talonpoikaistoa (pääasiassa köyhät talonpojat), pikkuporvaristoa ja keskisuurta porvaristoa; että Perun proletariaatti on kypsynyt uudenlaisen, kommunistisen puolueen kanssa johtaakseen vallankumousta; ja että vanhanmallinen demokraattinen vallankumous ei ole enää sovelias, vaan että uudenlainen porvarillinen vallankumous on tarpeen, tämän tyypin ja kaikkien muiden tämän päivän vallankumousten ollessa toteutettavissa vain kansansodan, kamppailun pääsääntöisen muodon kautta ja vallankumouksellisten aseistettujen joukkojen ollessa organisaation pääsääntöinen muoto.

Täten, hän esittää perulaisen yhteiskunnan luonteen puolifeodaalisena puolisiirtomaana, jonka päällä kehittyy byrokraattinen kapitalismi. Tämän lisäksi hän asettaa vallankumouksen tavoitteet, tehtävät, jotka on suoritettava, ja määrittää yhteiskuntaluokat ja demokraattisen vallankumouksen olemuksen, kuinka se on realisoitava tänä päivänä ja sen näköalat.

1. NYKYAJAN PERUN YHTEISKUNTARAKENNE

Nojautuen historialliseen materialismiin puheenjohtaja Gonzalo on analysoinut Perun historiallista prosessia ja osoittanut, että vanhassa yhteiskunnassa maatalous oli järjestetty yhteisötilojen ympärille, niistä käytettiin nimitystä ayllu. Näissä maatalouden perusyksiköissä alkoi kehittyä erityinen orjuuden muoto sekä valloitussotien myötä Inkavaltakunta. Myöhemmin 1500-luvulla espanjalaiset toivat mukanaan raihnaisen feodaalisen järjestelmän, jonka he asettivat väkivalloin uhmaten alkuperäisväestön vastarintaa, tällöin Perusta tuli feodaalinen ja koloniaalinen. Myöhemmin itsenäisyyden myötä Espanjan ylivalta murtui, mutta feodaalinen järjestelmä säilyi. Maamme vapauttajat olivat kuitenkin maanomistajia, eivätkä talonpojat siksi saaneet vallattua maata itselleen. 1800-lukua leimasi kilpailu Englannin ja Ranskan välillä siitä, kumpi meitä hallitsee; vuosisadan puolivälissä ensimmäiset kapitalismin idut alkoivat kehittyä vallitsevan feodaalijärjestelmän pohjalta. Tämä prosessi tarkoittaa Perussa muutosta, siirtymää feodalismista puolifeodalismiin, siirtomaasta puolisiirtomaahan.

Myöhemmin luonnehtiessaan Perun nykyistä yhteiskuntaa puheenjohtaja Gonzalo sanoo: ”… Perun nykyinen yhteiskunta on puolifeodaalinen ja puolikoloniaalinen, ja tällä pohjalla kehittyy byrokraattinen kapitalismi.” Vaikka Mariátegui oli määritellyt tämän hyvin puolueen ohjelman 3. pykälässä, pystyi vasta puheenjohtaja Gonzalo marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, valossa osoittamaan, miten tämä puolifeodaalinen puolisiirtomaa -luonne ylläpitää itseään ja kehittää uusia piirteitä ja erityisesti kuinka byrokraattinen kapitalismi on kehittynyt tällä perustalla läpi koko nykyaikaisen yhteiskunnan kehityksen prosessin. Tällä kysymyksellä on ylivertainen tärkeys Perun yhteiskunnan ja vallankumouksen ymmärtämisessä.

Byrokraattinen kapitalismi on puheenjohtaja Maon perustavanlaatuinen teesi, jota ei vielä ymmärretä tai hyväksytä maailman marxilaisten keskuudessa, eikä ilmiselvistä historiallisista syistä myöskään Mariátegui, mutta puheenjohtaja Gonzalo soveltaa sitä konkreettisiin olosuhteisiin meidän maassamme. Puheenjohtaja Gonzalo vahvistaa, että nykyisten sosiaalisten prosessien ymmärtämiseksi on aloitettava kolmesta läheisesti toisiinsa liittyvästä kysymyksestä: vaiheet, jotka byrokraattinen kapitalismi käy läpi; prosessi, jossa proletariaatti saavuttaa korkeimman ilmauksensa: kommunistisen puolueen; sekä polku, jota vallankumouksen on seurattava. Hän opettaa meille, että Perun nykyisessä yhteiskunnassa on erotettavissa nämä kolme vaihetta vuodesta 1895 eteenpäin: 1. vaihe. Byrokraattisen kapitalismin kehittyminen. PKP:n perustaminen. Polun kaupunkien ympäröimiseksi maaseudulta osoittaminen ja hahmotteleminen. 2. vaihe. Byrokraattisen kapitalismin syveneminen. PKP:n jälleenrakentaminen. Polun kaupunkien ympäröimiseksi maaseudulta perustaminen. 3. vaihe. Byrokraattisen kapitalismin yleinen kriisi. PKP:n johto kansansodassa. Polun kaupunkien ympäröimiseksi maaseudulta soveltaminen ja kehittäminen.

Samalla hän selittää, että Perun nykyinen yhteiskunta on yleisessä kriisissä, vakavassa ja parantumattomassa sairaudessa, joka voidaan muuttaa vain aseellisella taistelulla. Perun kommunistinen puolue johtaa kansaa tämän saavuttamiseksi, sillä ei ole olemassa muita vaihtoehtoja.

Miksi peru on puolifeodaalinen? Puheenjohtaja Gonzalo esittää: ”Raihnainen puolifeodaalinen järjestelmä jatkaa olemassaoloaan ja leimaa maata sen syvimmistä perustuksista aina mutkikkaimpiin ajatuksiin asti. Pohjimmiltaan se sitkeästi vastustaa maakysymyksen ratkaisemista, mikä toimii talonpoikaiston, erityisesti köyhän talonpoikaiston, suuren enemmistön, luokkataistelun moottorina.” Hän painottaa, että kysymys maasta jatkaa olemassaoloaan puolifeodaalisten riistosuhteiden salliessa puolifeodalismin kehittymisen, mikä on yhteiskunnan perusongelma, joka ilmenee maassa, orjuudessa ja gamonalismossa [1]. Meidän on nähtävä nämä olosuhteet kaikkine puolineen, taloudellisine, poliittisine ja ideologisine, sekä perustassa että päällysrakenteessa. Talonpoikaisto muodostaa noin 60 % väestöstä, joka on vuosisatoja työskennellyt pelloilla, mutta joka on kahlehdittu isoille tiloille ja orjuuteen. Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että maa on keskittynyt suurmaanomistajien ja heidän yhtymiensä harvoihin käsiin, että suuri enemmistö talonpojistosta on köyhää talonpoikaistoa, jolla ei ole maata, ja niillä, joilla on, on sitä niin vähän, heidän pientilansa (minifundio) joutuvat alistumaan ahnaille suurtiloille (latifundio).

Tämä olotila syöksee talonpoikaiston maaorjuuden järjestelmään, joka kuten Lenin opetti, esittäytyy tuhansin eri tavoin, mutta sen olemuksena on henkilökohtainen alistaminen. Siten näemme muotoja, jotka keskittyvät orjamaisiin suhteisiin, kuten maksamaton työ SAIS:illä [Maanviljelijöiden yhteiskunnallisen edun yhteisöt], CAP:illä [Maataloustuotttajien osuuskunnat], Talonpoikaisryhmissä [rikkaiden talonpoikien yhtymät], Cooperación Popularissa [orjamaista työtä valtiolle Belaúnden kaudella], PAIT [avustusohjelmat], PROEM [hallituksen hätäapuohjelma] jne. Tämän lisäksi, tiedetään, että maaseudulla jokaista kolmea työkykyistä talonpoikaa kohden vain yksi on työllistetty ja tätä käyttämätöntä työvoimaa valtio yrittää kanavoida sitä hyödyttävään palkattomaan työhön. Voimme myös havaita erityisesti vuoristoalueella (sierra) yksinvaltaista taloutta kansantalouden marginaalissa.

Tukeutuen marxismi-leninismi-maoismiin, puheenjohtaja Gonzalo puolustaa periaatetta, että maatalouden uudistaminen koostuu feodaalisten maanomistajien omaisuuden lakkauttamisesta; maan yksilöllisestä jakamisesta talonpojille nojautuen tunnukseen ”Maata sen kyntäjälle” [Tierra para quien la trabaja]. Maan uudelleenjako saavutetaan kansansodan sekä uuden vallan keinoin kommunistisen puolueen johdolla. Tämä sointuu Leninin teesin kanssa, että maataloudessa on valittavissa kaksi tietä: suurtilallisten tie, mikä on taantumuksellinen sen kehittäessä feodalismia ja tukiessa vanhaa valtiota, sekä talonpoikien tie, joka on edistyksellinen, tuhoaa feodalismin ja pyrkii kohti uutta valtiota.

Seuraavaksi puheenjohtaja Gonzalo erittelee tarkasti vanhan valtion säätämien agraarilakien luonnetta ja tuloksia ja todistaa näin puolifeodalismin olemassaolon, mikä usein tänään kielletään. Niinpä Pérez Godoyn laki maatalousuudistuksen perusteista vuodelta 1962, laki 15037 vuodelta 1964 ja laki 17716 vuodelta 1969 (olemuksellisesti korporatiivinen laki, joka suosi suuria yksityisiä yhteisomaisuuksia) luonnehditaan kolmeksi ostamista–myymistä koskevaksi laiksi, jotka byrokraattinen valtiokoneisto toteutti kehittääkseen byrokraattista kapitalismia. Puheenjohtaja Gonzalo varoitti, että laki maatalouden edistämiseksi vuodelta 1980 kohtelee maakysymystä kuin se olisi ratkaistu ja samalla edistää yksityistä yhteisomaisuutta sekä gamonalesien paluuta elävöittääkseen byrokraattista kapitalismia, joka myös on suurten pankkiirien hallinnassa, jossa jenkki-imperialismi on suoraan osallisena. Tätä tietä APRA:n fasistinen ja korporativistinen hallitus seuraa, ottaen uudelleen käyttöön fasistisen ja korporativistisen Velascon ”agraariuudistuksen”, nostattaen meteliä ”maatalouden vallankumouksellistamisesta” ja siten voimistaen gamonalismoa; se kohtelee maakysymystä ratkaistuna ja keskittyy tuotannon kehittämiseen, on antanut lain Talonpoikaisyhteisöistä [liittyy maaomaisuuden keskittämiseen rikkaiden talonpoikien yhtymille] ja lain Rondas campesinasista [fasistiset talonpoikaiskaartit] syventääkseen byrokraattista kapitalismia ja levittääkseen sen maan joka kolkkaan kutsuakseen joukkoja korporativisaatioon ja tähdäten Talonpoikaisyhteisöihin korporatiivisen kiihkonsa perustana, mikä yhtälailla palvelee mikroalueiden, alueiden, CORDES:n [Alueelliset kehitysyhtiöt] ja muiden fasististen ja korporatiivisten keksintöjen luomista. Kaikki tämä ei merkitse mitään muuta kuin uusia muotoja latifundistain vanhan omaisuuden keskittymiseksi, jota ei ole vieläkään lakkautettu, ja tämä on vanhaa maanomistajien politiikkaa, jota nykyinen Peru on seurannut 1920-luvulta alkaen, syventänyt 50-ja erityisesti 1960-luvulla ja jota havitellaan edelleen tänä päivänä uusien olosuhteiden alaisuudessa.

Tätä maanomistajien tietä ilmentää poliittisesti vanha valtio gomalismon muodossa, kuten Mariátegui sanoi, gamonalismo ei ole ainoastaan sosiaalinen ja taloudellinen kategoria vaan kokonainen ilmiö, jota eivät yksistään edusta gamonales, vaan se sisältää suuren virkailijoiden hierarkian täynnä välikäsiä, agentteja ja loisia jne., ja että keskeinen tekijä tässä ilmiössä on ison puolifeodaalisen omaisuuden hegemonia politiikassa ja vanhan valtion mekanismissa, mihin tulee iskeä sen juuria myöden. Puheenjohtaja Gonzalo nimenomaisesti painottaa puolifeodalismin ilmenemistä politiikassa ja valtion mekanismissa käsittäen sen, että gamonalismo on poliittinen kiteytymä puolifeodalismista, jonka varaan on rakentunut tämä maaorjuuden valtakunta, jossa pomot ja lakeijat, jotka vaihtavat ulkomuotoaan hallituksen mukana, edustavat vanhaa valtiota maan syrjäisimmissä kylissä. Tämä on se tekijä, mihin demokraattisen vallankumouksen keihään kärki suunnataan, sillä tämä on agraarisotaa.

Miksi Peru on puolisiirtomaa? Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että Perun nykyinen talous on syntynyt alisteisena imperialismille, kapitalismin viimeiselle vaiheelle, jota on mestarillisesti luonnehdittu monopolistiseksi, loisivaksi ja kuolemantuskaiseksi. Imperialismi suostuu meidän poliittiseen itsenäisyyteemme sillä ehdolla, että se palvelee imperialismin etuja, mutta silti se hallitsee koko Perun taloudellista prosessia: luonnonvarojamme, vientituotteitamme, teollisuuttamme, pankkejamme ja finanssejamme. Synteesinä se imee kansamme kuivaksi verestä, energiamme kehittyvänä kansakuntana ja kärkevimmin se tänäpäivänä hyväksikäyttää meitä ja muita sorrettuja kansakuntia ulkomaisen velan muodossa.

Puheenjohtaja Gonzalo vahvistaa Leninin teesin, jota Puheenjohtaja Mao myöhemmin oikein kehitti eteenpäin, määritelläkseen meidän yhteiskuntamme puolifeodaalisen luonteen. Synteesinä Lenin hahmotteli, että imperialismin herruudella on monia muotoja, joista kaksi ovat yleisimpiä: siirtomaa, mikä on täydellistä imperialistisen maan yliotetta sorretusta kansakunnasta tai kansakunnista, ja välimuoto: puolisiirtomaa, jossa sorrettu kansakunta on poliittisesti itsenäinen mutta taloudellisesti alistettu. Se on itsenäinen tasavalta, mutta pakotettu imperialismin ideologiseen, poliittiseen, taloudelliseen ja sotilaalliseen verkkoon riippumatta siitä, onko sillä hallitus omasta takaa vai ei. Puheenjohtaja Gonzalo torjuu ajatuksen ”uussiirtomaasta”, jota revisionistit viljelivät 1960-luvulla: se pohjautui käsitykseen, että imperialismi soveltaisi pehmeämpää herruutta ja johti luonnehdintaan ”riippuvaisesta maasta”. Myöhemmin soveltaen puheenjohtaja Maon teesiä siitä, että kahden supervallan keskinäisen kamppailun aikakausi on alkamassa, supervallat, jotka kilpailevat maailman uudellenjaosta, ja että on tarkennettava, kumpi on päävihollinen tiettynä hetkenä; hän määritteli, että pääasiallinen imeprialismi, joka hallitsee Perua, on jenkki-imperialismi, samalla asettaen, että on torjuttava venäläinen sosiali-imperialismi, joka päivä päivältä tunkeutuu syvemmälle maahan, kuten myös torjua muut imperialistiset vallat, jotka eivät ole varsinaisia supervaltoja. Täten proletariaatti demokraattisen vallankumouksen johtoasemassa ei tule olla sidottu mihinkään supervaltaan tai imperialistiseen valtaan, vaan on ylläpidettävä sen ideologinen, poliittinen ja organisatorinen itsenäisyys. Johtopäätöksenä hän osoittaa, että perulainen yhteiskunta on edelleenkin muodostuva kansakunta ja että sen puolisiirtomaa-luonne vallitsee yhä näyttäytyen kaikilla yhteiskunnan aloilla ja uusissa olosuhteissa.

Koskien byrokraattista kapitalismia, puheenjohtaja Gonzalo asettaa, että sen ymmärtäminen on välttämätöntä Perun yhteiskunnan ymmärtämiseksi. Omaksuen puheenjohtaja Maon teesin, hän opettaa meille, että sillä on viisi luonteenpiirrettä: 1) byrokraattinen kapitalismi on kapitalismia, jota imperialismi kehittää takapajuisissa maissa, se koostuu suurmaanomistajien, suurten pankkiirien ja suurporvarillisten pohattojen pääomasta; 2) se riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa ja kahlitsee keskisuurta porvaristoa; 3) se käy läpi prosessia, jossa byrokraattinen kapitalismi punoutuu yhteen valtiovallan kanssa muodostaen valtiomonopolistisen kapitalismin, kompradorisen ja feodaalisen, josta voidaan johtaa, että se näyttäytyy ensimmäisessä vaiheessa ei-valtiollisten suurmonopolien kapitalismina, ja toisessa vaiheessa sen ollessa yhteenpunoutunut valtiovaltaan se näyttäytyy valtiomonopolistisena kapitalismina; 4) se kypsyttää olosuhteita demokraattiselle vallankumoukselle saavuttaessaan kehityksensä huipun; ja, 5) byrokraattisen pääoman pakkolunastus on avain demokraattisen vallankumouksen huipun saavuttamiseksi ja ratkaisevaa siirtymiseksi sosialistiseen vallankumoukseen.

Yllämainittua soveltaen, hän käsittää, että byrokraattinen kapitalismi on kapitalismia, jota imperialismi uusintaa takapajuisissa maissa sidottuna raihnaiseen feodalismiin ja alisteisena imperialismille, joka on kapitalismin viimeinen vaihe. Tämä järjestelmä ei palvele kansan enemmistöä vaan imperialisteja, suurporvaristoa ja maanomistajia. Mariátegui on määritellyt, että porvaristo, esimerkiksi pankkien muodostamisessa, luo pääomaa, joka on läänitetty imperialismille ja sidottu feodalismiin. Puheenjohtaja Gonzalo mestarillisesti asetti, että Perussa kehittyvä kapitalismi on byrokraattista kapitalismia, jota yhtäältä jarruttavat jäljelläolevat puolifeodalismin kahleet, jotka kahlitsevat sitä, ja toisaalta, joka on alistettu imperialismille, joka ei salli kansallisen talouden kehittymistä; täten se on byrokraattista kapitalismia, joka sortaa ja riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa sekä rajoittaa keskiporvaristoa. Miksi? Koska tämä kehittyvä kapitalismi on myöhästynyt prosessi, joka sallii talouden palvella ainoastaan imperialismin etuja. Se on kapitalismia, mikä edustaa suurporvaristoa, maanomistajia ja vanhanmallisia rikkaita talonpoikia, luokkia, jotka muodostavat vähemmistön mutta jotka riistävät ja sortavat suurta enemmistöä, joukkoja.

Puheenjohtaja Gonzalo analysoi prosessia, jota byrokraattinen kapitalismi on seurannut Perussa, ensimmäinen historiallinen vaihe, jossa se on kehittynyt vuodesta 1895 toiseen maailmansotaan, jonka aikana 1920-luvulla ensimmäistä kertaa comprador-porvaristo ottaa valtion haltuunsa syrjäyttäen maanomistajat kuitenkin säilyttäen näiden edut. Toinen vaihe käsittää ajanjakson toisesta maailmansodasta vuoteen 1980, joka on syventymisen aikakausi, jonka aikana suurporvariston haara kehittyi byrokraattiseksi porvaristoksi, vaihe alkoi vuoden 1939 [Manuel] Pradon ensimmäisen hallituksen aikana, jolloin valtion osallistuminen taloudelliseen prosessiin sai alkunsa. Myöhemmin, tämä osallistuminen on kasvanut entisestään, sillä suurporvaristo, joka potee pääoman puutetta, ei kykene syventämään byrokraattista kapitalismia. Täten on luotu kilpailu suurporvariston kahden haaran, byrokraattisen ja comprador-porvariston, välille. Vuonna 1968 byrokraattinen porvaristo otti valtion johtoaseman asevoimin Velascon sotilasvallankaappauksessa, mikä vuorostaan tuotti suurta kasvua valtion taloudessa. Valtio-omisteisten yritysten määrä, esimerkiksi, kasvoi 18:sta 180:aan; valtiosta on siis tullut talouden moottori byrokraattisen porvariston johdolla, mutta tässä vaiheessa talous on myös astunut syvään kriisiin. Kolmannessa vaiheessa, vuodesta 1980 eteenpäin, byrokraattinen kapitalismi on astunut yleiseen kriisiin ja lopulliseen tuhoutumiseensa, vaiheeseen, jonka alku on kansansota. Koska se on kapitalismia, joka on syntynyt kriittisenä, sairaana, mätänä, kahlittuna feodalismiin ja alisteisena imperialismille, tänä aikana se astuu yleiseen kriisiin, lopulliseen tuhoutumiseensa, eikä mikään toimenpide tai uudistus pysty sitä pelastamaan. Parhaassa tapauksessa vain sen kärsimykset pitkittyvä. Toisaalta, kuin peto kuolonkielissä, se puolustautuu yrittäen murskata vallankumouksen.

Jos tarkastelemme tätä prosessia kansan kulkeman polun kautta, ensimmäisessä vaiheessa PKP perustettiin Mariáteguin toimesta vuonna 1928 ja maan historia jakautui kahteen osaan; toisessa vaiheessa PKP jälleenrakennettiin uudentyyppisenä puolueena puheenjohtaja Gonzalon toimesta ja revisionismi puhdistettiin; ja kolmannessa PKP astui johtamaan kansansotaa, mikä on ollut mullistava virstanpylväs, joka on radikaalisti muuttanut historiaa tekemällä ylivertaisen laadullisen harppauksen, tekemällä vallan valtaamisesta todellisuutta aseellisen voiman ja kansansodan keinoin. Kaikki tämä vain todistaa byrokraattisen kapitalismin poliittisen puolen, mitä harvoin painotetaan, mutta jota puheenjohtaja Gonzalo pitää avainkysymyksenä: byrokraattinen kapitalismi kypsyttää olosuhteita vallankumoukselle, ja tänä päivänä siirtyessään viimeiseen vaiheeseensa se kypsyttää edellytykset vallankumouksen kehittymiselle ja sen voitolle.

On myös erityisen tärkeää huomata, miten byrokraattista kapitalismia muovaa ei-valtiomonopolistinen kapitalismi ja valtiomonopolistinen kapitalismi, minkä takia puheenjohtaja Gonzalo tekee eron kahden suurporvariston haaran välille, byrokraattisen ja comprador-porvariston, välttääkseen laahustamasta kummankaan perässä, ongelma, joka oli johdattanut puolueemme 30 vuodeksi väärään taktiikkaan. On tärkeää ymmärtää se tällä tavoin, sillä byrokraattisen kapitalismin pakkolunastus uuden vallan toimesta jouduttaa demokraattisen vallankumouksen loppuun saattamista ja etenemistä sosialistiseen vallankumoukseen. Jos tähdättäisiin vain valtiomonopolistista kapitalismia vastaan, toinen puoli jäisi koskematta, ei-valtiomonopolistinen pääoma, ja comprador-suurporvaristo säilyisi taloudellisesti terveenä nostamaan päätänsä napatakseen vallankumouksen johdon ja estämään sen siirtymisen sosialistiseen vallankumoukseen.

Edelleen puheenjohtaja Gonzalo yleistää, että byrokraattinen kapitalismi ei ole prosessi, joka olisi erityinen vain Kiinalle tai Perulle, vaan että se seuraa myöhäisiä olosuhteita, joissa imperialistit alistavat sorrettuja kansakuntia Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, aikana, jolloin nämä sorretut kansakunnat eivät ole vielä tuhonneet feodalismin jäännöksiä tai vielä vähemmän kehittäneet kapitalismia.

Synteesinä, avainkysymys nykyisen Perun yhteiskunnallisen prosessin ja vallankumouksen luonteen ymmärtämiseksi on tämä marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun kuuluva teesi byrokraattisesta kapitalismista, joka on panos maailmanvallankumoukselle ja jonka me marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun seuraajat olemme vankasti omaksuneet.

Mitä valtiotyyppiä ylläpitää puolifeodaalinen ja puolikoloniaalinen yhteiskunta, jossa kehittyy byrokraattinen kapitalismi? Perustuen analyysiin Perun yhteiskunnasta ja mestarilliseen maolaiseen teesiin teesiin ”Uudesta demokratiasta”, jonka mukaan kaikki valtiojärjestelmät maailmassa voidaan luokitella kolmeen perustavanlaatuiseen tyyppiin niiden luokkaluonteen mukaan: 1) porvariston diktatuurin tasavalta, joka koostuu myös vanha demokratian valtioista ja voi pitää sisällään maanomistajien ja suurporvariston yhteisen diktatuurin valtiot; 2) proletariaatin diktatuurin tasavalta; ja 3) vallankumouksellisen luokkien yhteisen diktatuurin tasavalta. Puheenjohtaja Gonzalo asettaa, että vanha ja taantumuksellinen Perun valtio on ensimmäisen tyypin valtio, maanomistajien ja suurporvariston yhteinen diktatuuri, jossa byrokraattinen ja comprador-porvaristo kamppailevat salaliittojen ja kilpailun kautta johtoasemasta valtiossa. Historiallisen tendenssin ollessa Perussa se, että byrokraattinen porvaristo on asettanut itsensä johtoon, tulee tämän mukana välttämättä hyvin akuutti ja pitkä kamppailu, eritoten tänään kun byrokraattinen porvaristo komentaa vanhaa maanomistajien-byrokraattien valtiota.

Samalla puheenjohtaja Gonzalo erottaa valtiojärjestelmän ja hallintojärjestelmän toisistaan. Ne ovat saman kokonaisuuden osia; ensimmäisen ollessa luokkien hallussapitämä paikka valtiossa ja jälkimmäisen ollessa muoto, jolla valta organisoidaan. Puheenjohtaja Mao opetti, että tärkeintä on määritellä valtion luokkaluonne, sillä esiintyvät hallintomuodot voivat olla siviilisiä tai sotilaallisia, äänestyksin tai de facto [tosiasiallisesti], liberaalidemokraattista tai fasistista, ja silti ne aina edustavat taantumuksellisten luokkien diktatuuria. Mikäli vanhaa valtiota ei nähdä tämän valossa, astutaan ansaan ja päädytään määrittelemään diktatuuri sotilaallisena regiiminä ja ajattelemaan, että siviilihallinto ei olisi muka diktatuuria, täten laahustaen toisen suurporvariston siiven hännillä satuillen ”demokratian puolustamisesta” tai ”sotilasvallankaappauksen välttämisestä”, ts. kannat, jotka vanhan valtion tuhoamisen sijaan tukevat ja puolustavat sitä. Tästä on kyse Izquierda Unidan [Yhdistynyt vasemmisto] revisionisteissa ja opportunisteissa.

Vanha valtio on alisteinen imperialismille, meidän tapauksessamme pääasiassa jenkki-imperialismille, jota pönkittää sen selkäranka, taantumukselliset asevoimat, ja joka nojautuu alati kasvavaan byrokratiaan. Taantumuksellisisilla asevoimilla on sama luonne kuin valtiolla, jota ne kannattavat ja puolustavat.

Puheenjohtaja Gonzalo kertoo meille selkeästi: ”Se on tämä yhteiskunnallinen järjestelmä, josta hallitsevat luokat ja heidän jenkki-imperialistiset isäntänsä nauttivat ja jota he puolustavat verellä ja tulella heidän maanomistajien-byrokraattien valtionsa kautta, jota ylläpitävät heidän taantumukselliset asevoimansa; taukoamatta toteuttaen heidän (suurporvariston ja maanomistajien) luokkadiktatuuriaan, joko de facto sotilashallinnon kautta… tai vaaleihin perustuvien ja niin sanottujen perustuslaillisten hallintojen kautta…” ja, ”… tämä hallitseva raihnainen riistojärjestelmä tuhoaa ja hidastaa kansan voimakkaita luovia voimia, ainoita voimia, jotka ovat kykeneviä syvimpään vallankumoukselliseen muutokseen…”

2. DEMOKRAATTISEN VALLANKUMOUKSEN KOHTEET

Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että demokraattisella vallankumouksella on kolme kohdetta: imperialismi, byrokraattinen kapitalismi ja puolifeodalismi, yhden näistä ollessa pääkohde riippuen vaiheesta, jota vallankumous käy läpi. Tänä päivänä agraarisodan kautena pääkohde on puolifeodalismi.

Imperialismi, pääasiassa jenkki-imperialismi, koska meille se on pääasiallinen imperialismi, joka hallitsee ja yrittää turvata sen ylivaltaa edelleen ja vakiinnuttaa tilanteemme puolisiirtomaana, mutta meidän on myös estettävä venäläisen sosiali-imperialismin ja muiden imperialistivaltojen tunkeutuminen. Meidän on käytettävä vanhan valtion useita ryhmittymiä kärjistämään ristiriitojaan ja eristämään päävihollinen sen kukistamiseksi. Byrokraattinen kapitalismi on pysyvä este demokraattiselle vallankumoukselle; se ylläpitää puolifeodalismia ja puolikolonialismia imperialismin palveluksessa. Ja puolifeodalismi, joka on tänään olemassa uudenlaisissa muodoissa, mutta siitä huolimatta muodostaa yhä perusongelman maassamme.

3. DEMOKRAATTISEN VALLANKUMOUKSEN TEHTÄVÄT

1. Tuhota imperialismin ylivalta, Perun tapauksessa pääasiassa jenkki-imperialismin, samalla torjuen toisen supervallan eli venäläisen sosiali-imperialismin sekä muiden imperialistivaltojen toimet. 2. Byrokraattisen kapitalismin tuhoaminen pakkolunastamalla sekä valtiomonopolistisen että ei-valtiomonopolistisen suurpääoman. 3. Feodaalisten maanomistajien omaisuuden hävittäminen pakkolunastamalla sekä yksityishenkilöiden että heidän yhtymiensä suurtilat, maiden yksilöllinen jakaminen tunnuksen ”Maata sen kyntäjälle” alla, pääasiassa ja ensisijassa köyhälle talonpoikaistolle. 4. Tukea keskisuurta pääomaa, jonka sallitaan toimia vaikkakin tietyillä ehdoilla. Kaikki tämä tuo mukanaan vanhan valtion tuhoutumisen kansansodan tietä aseellisella vallankumouksellisella voimalla kommunistisen puolueen johdolla uuden valtion rakentamiseksi.

4. YHTEISKUNTALUOKAT DEMOKRAATTISESSA VALLANKUMOUKSESSA

Puheenjohtaja Gonzalo määrittelee yhteiskuntaluokat, joiden on liittouduttava vallankumouksen olosuhteiden sanelemalla tavalla: proletariaatti, talonpoikaisto (pääasiassa köyhät talonpojat), pikkuporvaristo ja keskiporvaristo. Yhteiskuntaluokat, joita vastaan iskemme ovat: vanhan ja uuden mallin maanomistajat sekä byrokraattinen suurporvaristo ja comprador-porvaristo.

Puheenjohtaja Gonzalo kertoo meille: ”…talonpoikaisto on pääasiallinen eteenpäinvievä voima… vuosisatojen kuluessa sen perusvaatimus on useita kertoja ollut ‘Maata sen kyntäjälle’, mutta rohkeista kamppailuista huolimatta tämä on vielä saavuttamatta”; ”…proletariaatti… vallankumouksen johtava luokka… joka pitkässä, uuvuttavassa kamppailussa on nyhtänyt vain nälkäpalkkoja ja valloittanut vain murusia riistäjiltään, vain menettääkseen ne toistuvissa taloudellisissa kriiseissä, jotka ovat kohdanneet yhteiskuntaa; proletariaatti, joka käy väittelyään synkässä rautaisessa kehässä…”; ”pikkuporvaristo, jolla on laaja kirjo, joka vastaa takapajuista maata, näkee unelmansa murskautuvan vääjäämättömän köyhtymisen edessä, jonka vallitseva yhteiskunnallinen järjestys heille antaa”; ja ”keskiporvaristo, kansallinen porvaristo, joka on heikko ja jolta puuttuu pääomaa, kehittyy horjuen ja jakautuen vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä…” ”Neljä luokkaa, jotka historiallisesti muodostavat kansan ja vallankumouksen eteenpäinvievän voiman, mutta joista kaikista pääasiassa köyhä talonpoikaisto on pääasiallinen käyttövoima.”

Hän antaa erityistä painoarvoa köyhyyden tieteellisen organisoimisen tärkeydelle, teesille, joka tulee Marxilta ja joka tarkoittaa meille talonpoikaiston, pääasiassa köyhän talonpoikaiston, ja kaupunkien köyhimpien joukkojen organisoimista kommunistiseksi puolueeksi, kansan sissiarmeijaksi ja uudeksi valtioksi, joka konkretisoituu kansankomiteoissa. Hän asettaa suhteen, että talonpoikaiskysymyksestä puhuminen on puhumista maakysymyksestä, että maakysymyksestä puhuminen on puhumista sotilaallisesta kysymyksestä ja että sotilaallisesta kysymyksestä puhuminen on puhumista vallasta, uudesta valtiosta, jonka me saavutamme demokraattisella vallankumouksella, jota proletariaatti johtaa kommunistisen puolueensa kautta. Hän perustaa, että kansansodassa talonpoikaiskysymys on perusta ja sotilaallinen kysymys opas. Edelleen, ilman aseistettua talonpoikaistoa ei ole hegemoniaa [yhteis]rintamassa. Siksi on erittäin tärkeää ymmärtää talonpoikaiskysymyksen olevan perustavanlaatuinen ja sen ylläpitävän kaikkea toimintaa demokraattisessa vallankumouksessa, ja se on tärkeää sosialistisessa vallankumouksessakin.

Proletariaatti on johtava luokka, ja puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että se on luokka, joka takaa vallankumouksen kommunistisen kurssin, yhtyen talonpoikaiston kanssa se muodostaa työläis-talonpoikaisliiton rintaman perustaksi. Proletariaatti on keskittynyt suuresti pääkaupunkiin ja on suhteellisesti suurempi kuin Kiinassa, mutta prosentuaalisesti se pienenee Perussa päivä päivältä. Tässä erityisessä tilanteessa me sovellamme demokraattista vallankumousta, ja sen vuoksi käymme kansansotaa kaupungeissa komplementtina, täydennyksenä kansansodalle maaseudulla. Yhteiskuntaluokka, joka on tänään saapunut muodostamaan kommunistisen puolueen, joka nojautuu marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun, luokka, joka on muodostanut kansan sissiarmeijan, jota se ehdottomasti johtaa, sekä uuden valtion, jota se johtaa yhteisessä diktatuurissa, puolue, joka 20 vuoden jälleenrakentamisen ja seitsemän vuoden kansansodan johdossa olemisen aikana on tuonut suuren historiallisen harppauksen kansalle. On elintärkeää ymmärtää sen johtava rooli demokraattisessa vallankumouksessa, sillä se takaa oikean kurssin kohti kommunismia. Ilman proletariaatin johtoa demokraattinen vallankumous muuttuisi aseelliseksi toiminnaksi porvariston johdon alaisuudessa ja vajoaisi supervallan tai imperialistivallan holhoukseen.

Yllämainittuihin kahteen luokkaan on lisättävä pikkuporvaristo, yhteenlaskettuina ne muodostavat vankan perustan vallankumoukselliselle rintamalle, joka ei ole mitään muuta kuin rintama kansansotaa varten ja runko liittoutuneille luokille, jotka muodostavat uuden valtion, kansankomiteat maaseudulla ja Kansan vallankumouksellinen puolustusliike kaupungeissa.

Mitä tulee keskisuureen porvaristoon, tänään se ei osallistu vallankumoukseen, mutta sen etuja kunnioitetaan. Se ei ole demokraattisen vallankumouksen kohde; se on luokka, joka kärsii kasvavista taantumuksellisten asettamista rajoitteista, jonka kaksinainen luonne demokraattisen vallankumouksen edetessä mahdollistaa sen liittymisen vallankumouksen puolelle minä hetkenä hyvänsä. Mikäli keskisuuren porvariston etuja ei otettaisi huomioon, vallankumouksen luonne muuttuisi; se ei olisi silloin enää demokraattinen vaan sosialistinen.

Kaikesta tästä puheenjohtaja Gonzalo johtaa, että uusi valtio, jota muodostamme demokraattisessa vallankumouksessa, tulee olemaan yhteinen diktatuuri, neljän luokan liittouma, jota johtaa proletariaatti kommunistisen puolueensa kautta; työläisten, talonpoikien, pikkuporvarien ja tietyin ehdoin kansallisen eli keskisuuren porvariston diktatuuri; diktatuuri, joka tänä päivänä koostuu kolmesta luokasta, sillä keskisuuri porvaristo ei osallistu vallankumoukseen mutta sen etuja kunnioitetaan. Nämä luokat muodostavat valtiojärjestelmäksi uuden demokratian dikatuurin ja hallintomuodoksi kansankokouksen.

5. PERUSTAVANLAATUISET RISTIRIIDAT DEMOKRAATTISESSA VALLANKUMOUKSESSA

Puheenjohtaja Gonzalon mukaan demokraattisessa vallankumouksessa esiintyy kolme perusristiriitaa: ristiriita kansakunnan ja imperialismin välillä, kansan ja byrokraattisen kapitalismin välillä sekä joukkojen ja feodalismin välillä. Riippuen vallankumouksen vaiheesta, mikä tahansa näistä voi olla pääristiriita. Tänä päivänä, kun kehitämme agraarisotaa, kunhan tarkastelemme kolmea ristiriitaa, pääristiriita on ristiriita joukkojen ja feodalismin välillä. Tällä on sodan eri vaiheissa kehitysprosessi, joten meidän tapauksessamme pääristiriita joukot–feodalismi ilmenee ristiriitana joukot–hallitus ja myöhemmin se tulee olemaan uusi valtio–vanha valtio, ja sen näköalana on kommunistinen puolue–taantumukselliset asevoimat.

6. VALLANKUMOUKSEN VAIHEET

Puheenjohtaja Gonzalo opettaa meille, että demokraattinen vallankumous on välttämätön ensimmäinen vaihe sorretuissa kansakunnissa, ja se käy läpi monenlaisia aikakausia ristiriitojen ratkaisun mukaan. Hän käsittää rikkoutumattoman suhteen ja keskeytymättömän polun demokraattisesta vallankumouksesta toiseen vaiheeseen, joka on sosialistinen vallankumous, jonka näköalana on kulttuurivallankumousten sarja kommunismin saavuttamiseksi palvellen maailmanvallankumousta. Niinpä meillä on enimmäis- ja vähimmäisohjelma, vähimmäisen ollessa demokraattisen vallankumouksen ohjelma, joka määritellään jokaisessa vaiheessa ja tuo mukanaan uudenlaisen politiikan: neljän luokan yhteisen diktatuurin; uuden talouden: suuren imperialistisen pääoman, byrokraattisen kapitalismin ja suurten feodaalisten maanomistajien omaisuuden pakkolunastaminen sekä maan yksilöllinen jakaminen talonpoikaistolle, pääasiassa köyhälle; uuden kulttuurin: kansallinen eli anti-imperialistinen, demokraattinen eli kansaa varten, tieteellinen eli perustuu marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun ideologiaan. Enimmäisohjelma tarkoittaa sen mielessä pitämistä, että kommunisteina meidän on tähdättävä kolmen eriarvoisuuden hävittämiseen eli kaupungin ja maaseudun välillä, henkisen ja ruumiillisen työn välillä sekä työläisten ja talonpoikien välillä. Kaksi ohjelmaa, joiden puolesta me annamme elämämme uhmaten kaikenlaista vahinkoa, huutelua ja viheliäisyyttä. Vain kommunistit pystyvät taistelemaan vallankumouksen säilyttämiseksi kurssillaan.

Edelleen, puheenjohtaja Gonzalo selittää: ”Mikä on tämän demokraattisen vallankumouksen olemus? Se on kommunistisen puolueen johtamaa talonpoikaissotaa, joka pyrkii luomaan uuden valtion koostuen neljästä luokasta murskatakseen imperialismin, suurporvariston ja maanomistajat täyttääkseen siten neljä tehtäväänsä. Demokraattisen vallankumouksen pääasiallinen kamppailun muoto: kansansota, pääasiallinen organisaation muoto: asevoimat, mikä on ratkaisu maakysymykseen, kansalliseen kysymykseen ja kysymykseen maanomistajien–byrokraattien valtion tuhoamisesta sekä sitä ylläpitävistä taantumuksellisista asevoimista, se täyttää poliittisen tehtävän, joka on rakentaa uusi valtio, uuden demokratian valtio, sekä luoda uuden demokratian kansantasavalta edeten välittömästi sosialistiseen vallankumoukseen. Synteesinä, demokraattinen vallankumous konkretisoituu kommunistisen puolueen johtaman kansansodan kautta; muut keinot vain palvelevat maanomistajien–byrokraattien valtiota.”

Synteesinä puheenjohtaja Gonzalo osoittaa paikkansapitäväksi voiman, joka on vallankumouksen kahdella vaiheella sorretuissa kansakunnissa, ja asettaa, että proletaarisessa maailmanvallankumouksessa on kolme vallankumouksen tyyppiä. Niinpä kun Perun kommunistinen puolue tekee demokraattista vallankumousta, se palvelee maailmanvallankumousta ja puheenjohtaja Gonzalo antaa panoksensa maailmanvallankumoukselle.

Me, jotka kannatamme marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelua, omaksumme demokraattisen vallankumouksen linjan, jonka on asettanut puheenjohtaja Gonzalo.

7. MITEN DEMOKRAATTISTA VALLANKUMOUSTA SOVELLETAAN TÄNÄÄN?

Yli seitsemän vuotta kansansotaa Perussa todistaa puheenjohtaja Gonzalon ajattelun oikeutetuksi ja oikeaksi, ja me näemme, että Perun kommunistinen puolue puheenjohtaja Gonzalon suurella johtajuudella [la jefatura] johtaa talonpoikaistoa, pääasiassa köyhää, aseissa, muodostaa yhteistä diktatuuria työläisille, talonpojille ja pikkuporvaristolle proletariaatin hegemonian alaisuudessa, kunnioittaa keskisuuren porvariston etuja ja tuhoaa kolmetoista vuosisataa kestänyttä taantumuksellista valtiota. Tämä on diktatuuria, joka marssii, tänään vielä maanalaisissa, kansankomiteoissa, jotka ilmentävät uutta valtiota, joka toteuttaa valtaa kansankokouksien kautta, joissa jokainen osoittaa mielipiteitä, valitsee, tuomitsee tai rankaisee soveltaen aitoa demokratiaa. He eivät hätiköi käyttää diktatuuria, pakotusvoimaa valtansa ylläpitämiseksi ja sen puolustamiseksi riistäviä ja sortavia luokkia, gamonalesia tai heidän lakeilijoitaan vastaan; näin määritellen uuden politiikan ja edistymisen vallan valtaamisessa alhaalta käsin. Se tuhoaa tämän yhteiskunnan perustaa, puolifeodalismia, ja esittelee uusia yhteiskunnallisia tuotantosuhteita soveltaen uutta taloutta, ottaen huomioon maaseudun taktiikan taistelussa puolifeodalismin kehittymistä vastaan tähtäämällä yhtyneeseen suuromaisuuteen, neutraloimalla rikkaan talonpoikaiston, voittamalla puolleen keskitalonpoikaiston ja nojautumalla köyhään talonpoikaistoon. Agraariohjelma ”Maata sen kyntäjälle” pakkolunastamisen ja yksilöllisen jakamisen keinoin kehittyy prosessin kautta: tasoituksen suunnitelmilla, joiden konkreettinen päämäärä on tuhota puolifeodaaliset suhteet irrottaakseen tuotantoprosessin, suunnaten vallankumouksen keihäänkärjen gamonalesin vallan horjuttamiseen aseellisilla toimilla; soveltaen kollektiivista istutusta ja sadonkorjuuta, vaikkakaan meillä ei vielä ole valtaa tai riittävän kehittynyttä kansan sissiarmeijaa; kaikki talonpojat työstävät kaikkien maata ja kollektiivisesti suosivat aina talonpoikaistoa, pääasiassa köyhää. Ylimäärän tapauksessa lasketaan eräänlainen vero, ja satoa tai siemeniä jaetaan köyhimmälle ja keskitalonpoikaistolle. Rikkaimman talonpoikaston maahan ei kosketa, ellei sellaiselle maalle ole tarvetta, mutta heille sanellaan ehtoja. Tällä poliittisella linjalla on ollut ylen positiiviset tulokset, se on hyödyttänyt köyhimpiä, se on nostanut tuotteiden laatua ja puolustaa itseään paremmin; linjan näköalana on maiden valtaaminen ja yksilöllinen jakaminen. Myös erityisesti uusilla talonpoikaisalueilla, olemme soveltaneet maiden valtaamista ja yksilöllistä jakoa, mikä on sytyttänyt kamppailun maaseudulla ja häirinnyt vanhan valtion, sen jokaisen hallituksen suunnitelmia jokaikisessä käänteessä ja organisoinut aseellista puolustusta. Tänään olemme yleistäneet maiden valtaamisen kaikkialla maassa. Edelleen, koko kansan tuotannon organisaatio ollaan saavuttamassa esimerkiksi tuotteiden tai siementen vaihdannalla, polttopuun tai kokenillikirvan [kirvalaji, josta saadaan punaista väriainetta] keräämisellä, kyläkaupoilla, vaihtokaupalla ja muuliajoilla. Tämä prosessi palvelee toimintaa kaupungeissa, sabotaasia porvarillis-demokraattisia tai korporatiivis-fasistisia valtiolaitoksia, valtio- tai yksityisomisteisia ja imperialistisia pankkeja vastaan, imperialististen supervaltojen tai valtojen keskuksia, teollisia tai ”tutkimuslaitoksia”, byrokraattisen kapitalismin liiketoimintaa, esimerkiksi Centromin Perúa vastaan. Se myös palvelee valikoivaa hävittämistä ja aseellisia agitaatio- ja propagandakampanjoita.

Ja tältä uuden politiikan ja uuden talouden pohjalta uusi kulttuuri nousee, joka sykkii talonpoikaiston, pääasiassa köyhän, sydämissä; perusopetus on ongelma, joka ansaitsee meidän syvää huomiotamme ja joka kehittyy opetusta ja työtä yhdistävänä yhteisopetuksena sekä perusohjelmalla, joka on suunnattu lapsille, aikuisille ja yleensä joukoille; se on todella tärkeää. Kysymykset joukkojen terveydestä ja vapaa-ajanvietosta ovat myös elintärkeitä. Täten joukot ovat organisoituja, ja he muodostavat mobilisaationsa, politisaationsa, organisaationsa ja aseistamisensa tähdäten kohti aseistettujen joukkojen merta pohjautuen ideologiaan: marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelu, puolueen johdon alaisuudessa ja sen kokemuksen myötä, joka on saatu kansansodassa ja ennen kaikkea ja pääasiassa uudessa vallassa, sen harjoittamisessa, valloittamisessa, puolustamisessa ja kehittämisessä, kansankomiteoina, tukialueina ja edistämällä uuden demokratian kansantasavaltaa.

Tämä on demokraattinen vallankumous, jonka puolue on määritellyt Perun yhteiskuntaa varten, syösten imperialismin, byrokraattisen kapitalismin ja puolifeodalismin vallasta maassa yhtyneen kansansodan kautta, pääasiassa maaseudulla ja sen rinnalla komplementtina kaupungeissa, eikä tämä ole se ”demokraattinen vallankumous”, jonka on julistanut nykyinen fasistinen ja korporativistinen APRA:n hallitus, joka kieltää Perun yhteiskunnan luonteen, luokat ja luokkataistelun, erityisesti vanhan valtion luonteen maanomistajien–byrokraattien diktatuurina sekä vallankumouksen tarpeen sen kaatamiseksi. Se on marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun pohjaava demokraattinen vallankumous, joka muodostaa leimuavan ja kasvavan liekin palvelemaan maailman proletaarista vallankumousta ja jonka vakuutena on puheenjohtaja Gonzalon mestarillinen johto.

ALAS MAANOMISTAJIEN–BYROKRAATTIEN VALTIO!

UUDEN DEMOKRATIAN KANSANTASAVALLAN PUOLESTA!

KAUAN ELÄKÖÖN PERUN VALLANKUMOUS!

Perun kommunistinen puolue

1. ”Termi gamonalismo käsittää enemmän kuin pelkän sosiaallisen ja taloudellisen kategorian: latifundistat eli suurmaanomistajat. Se merkitsee kokonaista ilmiötä. Gamonalismoa ei pelkästään edusta gamonales, vaan myös pitkä virkailijoiden hierarkia, välikädet, agentit, loiset jne. Lukutaitoinen alkuperäisväestön jäsen, joka astuu gamonalismon palvelukseen muuttuu oman rotunsa riistäjäksi. Keskeinen tekijä ilmiössä on puolifeodaalisen maatiluksen hegemonia hallituksen politiikassa ja mekanismissa.” J.C Mariátegui, Seitsemän tulkitsevaa esseetä Perun todellisuudesta. Sitaatin lisännyt kääntäjä [englanninnoksessa].

Posted in Yleinen | Leave a comment

Kansainvälinen linja (Perun kommunistinen puolue, 1988)

Julkaisemme sarjan suomennoksia Perun kommunistisen puolueen yleispoliittisesta linjasta, johon sisältyy maoismin perusteiden opiskelulle korvaamatonta aineistoa. Aloitamme ensimmäisestä osasta, joka käsittelee kansainvälistä linjaa, joka on esimerkillinen myös
Suomesta katsottuna. Englanninkielinen käännös löytyy tästä linkistä ja espanjankielinen alkuperäisteksti löytyy tästä linkistä.

Johdanto

Puheenjohtaja Gonzalo on asettanut Perun kommunistisen puolueen kansainvälisen linjan, ja hän opettaa, että proletaarisina internationalisteina meidän lähtökohtamme on kehittää Perun vallankumousta kansansodan kautta osana ja palveluksena proletaariselle maailmanvallankumoukselle marssien kohti muuttumatonta päämääräämme, kommunismia; ottaen huomioon, että jokainen vallankumous kehittyy keskellä maailmanpolitiikan mutkittelevaa liikettä.

Arvioidessaan maailman tilannetta puheenjohtaja Gonzalo aloittaa Leninin teesistä: “Imperialismin taloudelliset suhteet muodostavat olemassaolevan kansainvälisen tilanteen perustan. 1900-luvun historian on täydellisesti määrännyt tämä kapitalismin uusi vaihe, sen viimeinen ja korkein vaihe”, ja että ero sortavien ja sorrettujen maiden välillä on imperialismin leimallinen ominaisuus. Siten nähdäksemme nykyisen tilanteen emme voi lähteä liikkeelle kapitalismin perusristiriidasta, sillä olemme sen korkeimmassa ja viimeisessä vaiheessa, imperialismissa.

Edelleen pitäen kiinni puheenjohtajan Maon opetuksesta, että imperialismi ja kaikki taantumukselliset ovat paperitiikereitä, että vain kansa on todella mahtava ja että: “Keskinäisissä salaliitoissaan neuvostorevisionismi ja pohjoisamerikkalainen imperialismi ovat syyllistyneet niin moniin pahuuksiin ja onnettomuuksiin, että maailman vallankumoukselliset kansat eivät anna niiden päästä rangaistuksetta. Kaikkien maiden kansat nousevat vastaan. Uusi historiallinen aikakausi taistelua pohjoisamerikkalaista imperialismia ja neuvostorevisionismia vastaan on alkanut.” Tällä perusteella hän asettaa, että imperialismin ja maailman taantumuksen tuhoaminen, jota kommunistiset puolueet edistävät johtaen siinä proletariaattia ja maailman kansoja, on kiistaton todellisuus. Hän kehottaa meitä taistelemaan kahta imperialistista supervaltaa, jenkki-imperialismia ja venäläistä sosiali-imperialismia vastaan, sekä imperialistisia valtoja ja maailman taantumusta vastaan, ja hän on tarkentanut, että jokaisen vallankumouksen olosuhteiden on määriteltävä pääasiallinen vihollinen ja torjuttava muiden toimet.

1. Uusi aikakausi

Lokakuun vallankumouksen voitto vuonna 1917 merkitsi tavatonta virstanpylvästä historiassa, porvarillisen vallankumouksen loppua ja proletaarisen maailmanvallankumouksen alkua. Tämän uuden aikakauden merkkinä oli kiihtyvä väkivalta, joka ilmaisi porvariston raihnautta vallankumouksen johtamisessa ja proletariaatin kypsyyttä ottaa, johtaa ja säilyttää proletariaatin diktatuurin valtaa; samoissa puitteissa tapahtuvat myös sorrettujen kansakuntien vallankumoukset.

Keskellä monimutkaista järjestelmää kaikentyyppisiä sotia imperialismi ja maailman taantumus uppoavat ja sosialismi nousee; tämän seurauksena vallankumous ja vastavallankumous tiedostavat, että vain sodan kautta määritellään poliittisia muutoksia. Koska sodalla on luokkaluonne, on imperialistisia sotia kuten ensimmäinen ja toinen maailmansota, jotka olivat ryöstösotia maailman uudelleenjakamiseksi; imperialistisia hyökkäyssotia sorrettuja kansakuntia vastaan kuten Englannin sota Falklandinsaarilla, jenkki-imperialismin sota Vietnamissa ja sosiali-imperialismin sota Afganistanissa; sekä kansallisia vapaussotia kuten ne, joita käydään Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Koska Perun kansansota nojautuu marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun, se on sota, joka ei alistu supervalloille tai imperialistivalloille oikeutetun luonteensa ja oikean johtonsa ansiosta, se on sota, joka on eturintamassa, se on tosiasia, joka osoittaa meille, että kommunistien täytyy keskittyä pääasialliseen puoleen eli kansansodan kehittämiseen taistelun pääasiallisena muotona palvellakseen maailmanvallankumousta.

Tässä tilanteessa, jossa vain sodilla muutetaan maailmaa, me kannatamme vallankumouksellisen sodan so. kansansodan kaikkivoipaisuutta korkeimpana sotilaallisena teoriana, proletariaatin sotilaallisena teoriana, kuten puheenjohtaja Mao hahmotteli, ja että sota täytyy määritellä erikseen kunkinlaisiin maihin, niin imperialistisiin kuin takapajuisiinkin. Niinpä maailmankansansota on asianmukainen vastaus, joka palvelee imperialistisen sodan ehkäisemistä tai, jos sellainen on jo käynnissä, sen muuttamista kansansodaksi. Mutta kommunisteina me käymme sotaa tarkoituksenamme tuhota sota sodan kautta ja saattaa voimaan “pysyvä rauha”; me olemme ainoita, jotka taistelevat rauhan puolesta, toisin kuin Reagan ja Gorbatšov, jotka kylvävät sotaa mitä enemmän he puhuvat rauhasta, he ovat sodanlietsojia.

Arvioidessamme maailmaa tällä aikakaudella näemme neljän perusristiriidan ilmenevän: 1) ristiriita kapitalismin ja sosialismin välillä, joka viittaa ristiriitaan kahden radikaalisti erilaisen järjestelmän välillä, kestää koko aikakauden ajan ja ratkeaa viimeisten joukossa jatkuen vielä vallan ottamisen jälkeenkin; 2) ristiriita porvariston ja proletariaatin välillä, kahden vastakkaisen luokan välinen ristiriita, joka niin ikään säilyy vallan ottamisen jälkeenkin ilmaisten itseään monenlaisissa ideologisissa, poliittisissa ja taloudellisissa muodoissa, kunnes se tulee ratkaistuksi kommunismin saavuttamisen myötä; 3) imperialistienväliset ristiriidat, so. ristiriita imperialistien välillä hegemoniasta maailmassa, vallitsee supervaltojen välillä, supervaltojen ja imperialistivaltojen välillä ja imperialistivaltojen keskuudessa, tulee ratkaistuksi seuraavien 50–100 vuoden ajanjakson kuluessa; 4) ristiriita sorrettujen kansakuntien ja imperialismin välillä on sorrettujen kansojen vapaustaistelua imperialismin ja taantumuksen tuhoamiseksi ja jonka ratkaisu mahtuu myös seuraavaan 50–100 vuoteen ollen tänä aikana pääristiriita, joskin mikä tahansa neljästä perusristiriidasta voi olla pääristiriita luokkataistelun erityisiä olosuhteita vastaavasti, väliaikaisesti tai määrätyissä maissa.

Näköalana on, että saavuttaaksemme lopulliseen päämäärämme, kommunismin, meidän marxisti-leninisti-maoistien täytyy suorittaa kolmenlaisia vallankumouksia: 1) demokraattinen vallankumous, so. uudentyyppinen porvarillinen vallankumous, jota johtaa proletariaatti takapajuisissa maissa ja joka perustaa proletariaatin, talonpoikaiston, pikkuporvariston ja määrätyissä olosuhteissa keskiporvariston yhteisen diktatuurin proletariaatin hegemonian alaisuudessa; 2) sosialistinen vallankumous, imperialistisissa ja kapitalistisissa maissa, perustaa proletariaatin diktatuurin; 3) kulttuurivallankumoukset, jotka käydään vallankumouksen jatkamiseksi proletariaatin diktatuurissa, kaiken kapitalismin syntymisen alistamiseksi ja eliminoimiseksi ja myös aseellisen taistelun käymiseksi kapitalismin restauraation pyrkimyksiä vastaan, palvelee proletariaatin diktatuurin lujittamista ja marssia kohti kommunismia.

Mikään luokka maailmassa ei ole kyennyt ottamaan valtaa kerralla, vaan ainoastaan restauraatioiden ja vastarestauraatioiden prosessin kautta, ja samoin kun proletariaatti ottaa vallan ja perustaa diktatuurinsa, porvariston kiihko restauroida kapitalismi vahvistuu ja avautuu historiallinen prosessi, jossa proletariaatti taistelee diktatuurinsa säilyttämiseksi ja puolustamiseksi ja kapitalismin restauraation torjumiseksi, kun taas porvaristo taistelee valtansa palauttamiseksi. Tämä taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä on kiistaton historiallinen laki, kunnes proletariaatin diktatuuri on lopullisesti pystytetty. Maailmanhistoriassa, kun feodaaliluokka eteni Kiinassa, kesti 250 vuotta lopullisesti murskata orjuuden restauraatio; kun Lännessä porvaristo taisteli feodalismia vastaan murskatakseen restauraation yritykset tai onnistuneet feodalismin restauraatiot, sillä kesti 300 vuotta saada lopullisesti pystytettyä valtansa; ja mitä tulee vallankumoukseen, jossa proletariaatti lopullisesti asettuu valtaan, taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä on tavattoman kiivas ja katkera ja se kestää jotakuinkin 200 vuotta alkaen Pariisin Kommuunista vuonna 1871. Kokemukset kapitalismin restauraatiosta SNTL:ssä ja Kiinassa antavat meille suuria opetuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiäkin; erityisesti korostaen valtavia edistysaskelia uuden valtion muodostamisessa ja sitä, miten Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous on ratkaisu restauraation torjumiseksi.

Koska me nojaudumme marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun, vahvistamme, että vallankumouksellinen väkivalta on universaali laki vallan ottamiseksi ja että se on elimellisen tärkeää yhden luokan korvaamiseksi toisella. Demokraattiset vallankumoukset tapahtuvat vallankumouksellisella väkivallalla, sosialistiset vallankumoukset tapahtuvat vallankumouksellisella väkivallalla, ja restauraation edessä me palautamme vallan käyttämällä vallankumouksellista väkivaltaa ja me pitäydymme vallankumouksen jatkamisessa proletariaatin diktatuurin oloissa käyttämällä vallankumouksellista väkivaltaa kulttuurivallankumousten kautta, ja me saavutamme kommunismin vain vallankumouksellisen väkivallan kautta, ja niin kauan kuin Maassa on paikka, jossa on riistoa, me hoitelemme sen pois vallankumouksellisen väkivallan kautta.

Näin ollen, uusi aikakausi aseistaa meidät erittäin rikkaasti, ja meidän kommunistien täytyy vahvistautua ideologisessa, poliittisessa ja järjestöllisessä mielessä täyttääksemme vaatimukset.

2. Maailmanvallankumouksen prosessi

Kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä vaikuttaa kaksi virtausta: kansainvälinen proletaarinen liike ja kansallinen vapausliike, joista ensimmäinen on johtava ja toinen perusta.

Kansallinen vapausliike. Sitä käydään sorretuissa kansakunnissa imperialismia ja taantumusta vastaan. 1910-luvulla Lenin kiinnitti läheistä huomiota taisteluun Intiassa, Kiinassa ja Iranissa selittäen, että sosialistinen vallankumous ei olisi vain ja ainoastaan proletariaatin asia porvaristoaan vastaan, vaan myös kaikkien siirtomaiden asia sortajiaan vastaan; hän sanoi, että on olemassa fuusio kahdesta voimasta, kansainvälisestä proletaarisesta liikkeestä ja kansallisesta vapausliikkeestä, ja että joukkojen paino sorretuissa kansakunnissa muodostaa valtaosan maapallon väkiluvusta ja että se on ratkaiseva tekijä maailmanvallankumouksessa. Hän päätteli, että vallankumous oli siirtymässä sorrettuihin kansakuntiin, mutta tämä tosiasia ei kiellä vallankumousta Euroopassa, vaan se osoittaa, kuinka sosialistinen valtio kuten SNTL pystyi kehittymään keskellä imperialistien saartoa. Kehittäen Marxia Lenin laski maailmanvallankumouksen strategian perusteet imperialismin heikentämiseksi, kansallisen vapausliikkeen taistelun yhdistämiseksi kansainvälisen proletaarisen liikkeen taisteluihin ja vallankumouksen kehittämiseksi, ja kun kommunistien iskulause on “Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”, hän esitti iskulauseen, jonka täytyy ohjata kahden voiman taistelua: “Kaikkien maiden proletaarit ja maailman kansat, liittykää yhteen!” Puheenjohtaja Mao Zedong kehitti Leninin strategiaa keskittyen siihen mullistavaan merkitykseen, joka kansallisella vapausliikkeellä on maailmanvallankumoukselle, sillä imperialismi nylkee enemmän ja enemmän irti sorretuista kansakunnista, jotka puolestaan nousevat vastaan mahtavissa vallankumouksellisissa myrskyissä, joita täytyy johtaa niiden omien kommunististen puolueiden. Näin ollen kansallinen vapausliike pohjaa kansainväliseen proletaariseen liikkeeseen, ja nämä kaksi voimaa sysäävät eteenpäin maailmanhistorian kehitystä. Puheenjohtaja Gonzalo opettaa, että strategian, jota meidän kommunistien täytyy kehittää, tulisi lähteä liikkeelle niistä perusteista, jotka Lenin asetti ja joita puheenjohtaja Mao kehitti.

Kansainvälinen proletaarinen liike, on kansainvälisen proletariaatin teoria ja käytäntö. Proletariaatti taistelee kolmella tasolla: teoreettisella, poliittisella ja taloudellisella, ja koska proletariaatti on ilmaantunut historiaan viimeisenä luokkana, se tekee niin jatkuvassa taistelussa, jota korostavat seuraavat virstanpylväät: 1848, jolloin Marxin ja Engelsin tuottama Kommunistinen manifesti asetti proletariaatin perusteet ja ohjelman; 1871, Pariisin Kommuuni, jossa proletariaatti otti vallan ensi kerran; 1905, vallankumouksen kenraaliharjoitus; 1917, voitto Venäjän Lokakuun vallankumouksessa, jossa luokka pystytti proletariaatin diktatuurin ja avasi uuden aikakauden; 1949, voitto Kiinan vallankumouksessa, jossa proletariaatin johtama yhteinen diktatuuri pystytettiin ja siirtymä sosialistiseen vallankumoukseen ratkaistiin, mikä muutti maailman voimasuhteet; ja 1960-luvulla puheenjohtaja Mao Zedongin johtaman Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen myötä vallankumousta jatkettiin proletariaatin diktatuurin oloissa kiivaassa taistelussa restauraation ja vastarestauraation välillä.

Taistelussaan vaatimustensa puolesta proletariaatti on synnyttänyt ammattiliiton ja lakon, jotka eivät ole vain välineitä taloudelliseen taisteluun vaan jotka takovat luokkaa “suuriin taisteluihin, jotka ovat vielä tuleman”. Lakko on pääasiallinen väline taloudellisessa taistelussa, ja yleislakko täydentää kapinaa, mutta on väärin selittää, kuten tekevät Sorel, anarkistit ja muut, että valta voitaisiin ottaa yleislakolla. Me kehitämme taistelua vaatimusten puolesta valtaa varten.

Proletariaatti on synnyttänyt poliittisen koneistonsa: kommunistisen puolueen, joka on täysin vastakkainen ja erilainen kuin muut puolueet tavoitteenaan poliittisen vallan ottaminen, näin Marx sen määritteli. Lenin asetti uudentyyppisen puolueen peruspiirteet vastustaen vanhan revisionismin heikentävää vaikutusta, joka oli synnyttänyt porvarillisia työväenpuolueita, jotka perustuivat työläisaristokratiaan, liittojen byrokratiaan, parlamenttikretinismiin ja jotka oli valettu sopimaan vanhaan järjestykseen. Puheenjohtaja Mao Zedong kehitti puolueen rakentamisen kiväärin ympärille ja esitti kolmen välineen rakentamisen. Puheenjohtaja Gonzalo asetti teesin kommunististen puolueiden militarisoinnista ja kolmen välineen konsentrisesta rakentamisesta.

Proletariaatti on synnyttänyt ideologian: marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, maailman vallankumousta varten ja marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun, pääasiassa Gonzalon ajattelun, Perun vallankumousta varten.

Marxilaisuuden on perustanut Marx. Marx ja Engels ottivat parhaan, minkä ihmiskunta oli tuottanut: saksalaisen klassisen filosofian, englantilaisen poliittisen taloustieteen ja ranskalaisen sosialismin perustaakseen proletariaatin ideologian. Marxilaisuus ei ole ottanut askeltakaan elämässään taistelematta vääriä kantoja vastaan, ja niinpä sen on täytynyt otella Proudhonia ja anarkismia vastaan, Dühringin oikeistoon poikkeavia, muka-luovia edelleenkehityksiä vastaan sekä opportunistisia kantoja vastaan, jotka kehittyivät Saksan sosialidemokraattisessa puolueessa. Myöhemmin Engelsin kuoleman jälkeen vanha revisionismi kehittyi Bernsteinin ja Kautskyn myötä, ja Lenin kukisti heidät. Synteesinä on, että ensimmäisellä asteellaan marxilaisuus on perustanut marxilaisen filosofian eli dialektisen materialismin, marxilaisen poliittisen taloustieteen ja tieteellisen sosialismin.

Lenin on kehittänyt marxilaisuutta ja kohottanut sen toiselle asteelle, marxismi-leninismiksi. Tämän hän teki kovassa taistelussa vastustaen vanhaa revisionismia, joka kielsi marxilaisen filosofian ja sanoi, että uuskantilaisuuden pitäisikin olla perusta, mikä on idealismia eikä dialektista materialismia. Poliittisessa taloustieteessä he kielsivät proletariaatin lisääntyvän kurjistumisen väittäen, että imperialismi, kapitalismi, tyydyttää proletariaatin vaatimukset; he kielsivät lisäarvon ja imperialismin. Tieteellisessä sosialismissa he suuntasivat iskunsa luokkataistelua ja vallankumouksellista väkivaltaa vastaan ja propagoivat pasifismia.

Revisionismi tarkoittaa marxilaisten periaatteiden revisioimista vetoamalla uusiin olosuhteisiin. Lenin on sanonut, että revisionismi on porvariston etenemistä proletariaatin riveihin ja että taistellakseen imperialismia vastaan on taisteltava revisionismia vastaan, sillä ne ovat saman kolikon kaksi puolta. Lenin on korostanut, että revisionismi pyrkii jakamaan proletariaatin ammatillisen ja poliittisen liikkeen ja että se synnyttää hajaannuksen sosialismissa. Edelleen, tässä oikeassa ja leppymättömässä taistelussa revisionismia vastaan Lenin esitti, ensimmäisen maailmansodan hetkellä, imperialistisen sodan muuttamista vallankumoukselliseksi sodaksi paljastaen näin vanhat revisionistit sosialipatriooteiksi; hän on osoittanut, että vallankumouksellisina aikoina täytyy luoda uusia järjestöjä, sillä taantumukselliset pystyvät lyömään legaaliset järjestöt ja meidän täytyykin kasata konspiratiivisia koneistoja myös joukkotyötä varten. Myöhemmin hän muovasi Lokakuun vallankumouksen kommunistisen puolueen kanssa ja kapinan kautta.

Stalin jatkoi Leninin työtä, ja SNTL:n sosialismin rakentamisen prosessissa hän taisteli Trotskin, Zinovievin ja Kamenevin poikkeamia vastaan taistelun huipentuessa vuoteen 1937; taistelu kesti 13 vuotta, eikä ole totuudenmukaista sanoa, että asiat olisi hoidettu hallinnollisesti. Me kannatamme puheenjohtaja Maon kantaa, että toveri Stalinin rooli oli 70-prosenttisesti myönteinen. Meillä tämän päivän kommunisteilla on tehtävänä suorittaa asianmukainen analyysi toisesta maailmansodasta, kansainvälisen kommunistisen liikkeen ansioista ja puutteista ja erityisesti tutkia hyvin sen VII kongressi ja tässä yhteydessä toveri Stalinin rooli, revisionismin toiminta Ranskassa, Italiassa, jne.

Kehittäessään marxismi-leninismiä puheenjohtaja Mao Zedong on kohottanut marxilaisuuden entistäkin korkeammalle huipulle, siten proletariaatin teoriaksi on tullut marxismi-leninismi-maoismi. Hän täytti tämän tehtävän keskellä sitkeää ja alituista kahden linjan taistelua, joka murskasi oikeisto-opportunistiset linjat Kiinan kommunistisessa puolueessa, missä korostamme Liu Shaoqin ja Deng Xiaopingin revisionististen linjojen murskaamista; kansainvälisellä tasolla hän johti taistelua ja voittoa Hruštšovin modernista revisionismista. Hän muovasi demokraattisen vallankumouksen Kiinassa, siirtymisen sosialistiseen vallankumoukseen ja Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen. Maoismissa perustavanlaatuista on valta, valta proletariaatille, valta proletariaatin diktatuurille, valta, joka perustuu kommunistisen puolueen johtamaan aseelliseen voimaan. Maoismi on marxismi-leninismin sovellus takapajuisiin maihin, maailmanvallankumouksen strategiseen hyökkäysvaiheeseen ja vallankumouksen jatkamiseen proletariaatin diktatuurin oloissa.

Näin ollen meillä kommunisteilla on kolme miekkaa: perustajamme Marx, suuri Lenin ja puheenjohtaja Mao Zedong, ja suuri tehtävämme on kannattaa, puolustaa ja soveltaa marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia, ja asettaa se maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi.

Jatkaen marxismi-leninismi-maoismin kehittämistä puheenjohtaja Gonzalo on kannattanut, puolustanut ja soveltanut voittamatonta ja kuihtumatonta ideologiaamme muodostaen marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelun puolueen yhtenäisyyden perustaksi kehittäen Perun vallankumousta ja avustaen maailmanvallankumousta. Gonzalon ajattelu on pääasia, joka meidän täytyy muuttaa lihaksi, koska se on voiton tae, joka johtaa meidät demokraattiseen vallankumoukseen, sosialistiseen vallankumoukseen ja kulttuurivallankumouksiin kommunismiin asti.

Edelleen, puheenjohtaja Gonzalo on selittänyt, että maailmanvallankumouksen prosessissa, joka lakaisee maailmasta pois imperialismin ja taantumuksen, on kolme vaihetta: 1) maailmanvallankumouksen strategisen puolustuksen vaihe; 2) strategisen tasapainon vaihe; ja 3) strategisen hyökkäyksen vaihe. Tämä on tulos ristiriidan lain soveltamisesta vallankumoukseen, sillä ristiriita hallitsee kaikissa asioissa ja kaikissa ristiriidoissa on kaksi keskenään taistelevaa puolta, tässä tapauksessa vallankumous ja vastavallankumous. Maailmanvallankumouksen strategisen puolustuksen vaihe vs. vastavallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaihe, alkoi vuodesta 1871 Pariisin Kommuunin myötä ja päättyy toiseen maailmansotaan; strategisen tasapainon vaihe ilmestyi Kiinan vallankumouksen voiton, Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen ja voimakkaan kansallisen vapausliikkeen kehittymisen aikoihin; myöhemmin vallankumous on astunut strategisen hyökkäyksen vaiheeseen, joka voidaan ajoittaa 1980-luvun tienoille, jolloin näemme sellaisia merkkejä kuin Iranin–Irakin sota, Afganistan, Nicaragua, Perun kansansodan aloittaminen, aikakausi, joka sisältyy “seuraavaan 50–100 vuoteen”; siitä eteenpäin kehittyy ristiriita kapitalismin ja sosialismin välillä, jonka ratkaisu saattaa meidät kommunismiin. Meidän käsityksemme koskee pitkää prosessia, ei lyhyttä, ja olemme vakuuttuneita kommunismin saavuttamisesta, vaikka se tarkoittaisikin, että on selvittävä sarjasta mutkia ja käännöksiä sekä takaiskuja, jotka välttämättä tapahtuvat. Edelleen, ei ole lainkaan outoa, että meidän tulisi soveltaa näitä kolmea vaihetta maailmanvallankumoukseen, sillä sovelsihan puheenjohtaja Mao niitä pitkitetyn kansansodan prosessiinkin. Ja kommunisteina meidän ei tulisi nähdä pelkästään hetkellistä vaihetta, vaan myös pitkät vuodet, jotka ovat tulossa.

3. Nykyinen tilanne ja näköalat

Vallitsevana tilanteena ja tulevaisuuden näköalana on, että olemme astuneet maailmanvallankumouksen strategisen hyökkäyksen vaiheeseen, joka kuuluu “50–100 vuoteen”, jolloin imperialismi ja maailman taantumus tulevat uppoamaan ja me astumme aikaan, jossa proletariaatti asettuu lopullisesti valtaan ja pystyttää diktatuurinsa, mistä lähtien ristiriita tulee olemaan sosialismin ja kapitalismin välillä marssissa kohti kommunismia. Se tosiasia, että restauraatioita on tapahtunut SNTL:ssä ja Kiinassa, ei kiellä kansainvälisen proletariaatin voimakasta kehitysprosessia, vaan se näyttää, kuinka taistelu restauraation ja vastarestauraation välillä tapahtuu, mistä me kommunistit otamme oppia estääksemme kapitalismin restauraation ja pystyttääksemme proletariaatin diktatuurin lopullisesti.

Vahvistamme puheenjohtaja Mao Zedongin teesin, että pohjoisamerikkalaisen imperialismin ja venäläisen sosiali-imperialismin välisen taistelun kausi on alkanut; näin on määritelty kaksi päävihollista maailman tasolla, mistä on apua niille, jotka tekevät demokraattista vallankumousta tai sosialistista vallankumousta kuin myös niille, jotka tekevät nationalistisia liikkeitä, ja mistä on apua kullekin vallankumoukselle tai liikkeelle välttämättömässä tehtävässä yksilöidä oma päävihollinen ja ehkäistä toisen supervallan tai muiden valtojen herruus. Perussa jenkki-imperialismi hallitsee meitä salaliitossa suurporvariston ja maanomistajien kanssa. Joka tapauksessa maailman tasolla kahden supervallan välillä on kilpailu globaalista hegemoniasta, ja me taistelemme pohjoisamerikkalaista imperialismia vastaan, feodalismia ja byrokraattista kapitalismia vastaan, mutta emme voi sallia myöskään sen korvaamista sosiali-imperialismin tai minkään muun vallan herruudella. Afganistanissa suora hyökkäys tulee venäläiseltä sosiali-imperialismilta, joka kilpailee hegemoniasta jenkki-imperialismin ja muiden läntisten valtojen ja Kiinan kanssa, ja siellä täytyy käydä taistelua sosiali-imperialismia vastaan päävihollisena sallimatta pohjoisamerikkalaisen imperialismin tai muidenkaan valtojen herruutta; ongelmana on, että taistelu ei kehity oikein johtuen poliittisen johdon, kommunistisen puolueen puutteesta. Synteesinä on, että on kaksi supervaltaa, jotka ovat päävihollisia mutta joista kussakin tapauksessa vain yksi on päävihollinen, ja että emme hyväksy muidenkaan valtojen toimia.

Me pidämme oikeutettuna ja oikeana puheenjohtaja Mao Zedongin teesiä, että kolme maailmaa ovat erkaantuneet, mikä on yhteydessä luokkien ja ristiriitojen analyysiin perustuvaan Leninin teesiin voimien jakautumisesta maailmassa. Me hylkäämme Deng Xiaopingin opportunistisen ja revisionistisen vääristelyn kolmesta maailmasta, sillä se johtaisi hännystelemään USA:ta ja myymään vallankumouksen. Tästä lähtökohdasta puheenjohtaja Gonzalo erittelee nykyistä tilannetta vahvistaen tosiasiaksi kolmen maailman erkaantumisen, jossa ensimmäinen maailma ovat kaksi supervaltaa, USA ja SNTL, jotka kilpailevat globaalista hegemoniasta ja voivat päästää imperialistisen sodan valloilleen, ne ovat supervaltoja, koska ne ovat taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti voimakkaampia kuin muut vallat; USA:lla on talous, joka on keskittynyt ei-valtiollisen omaisuuden monopoliin, poliittisesti se kehittää porvarillista demokratiaa rajoittaen kasvavissa määrin oikeuksia, se on taantumuksellista liberalismia, sotilaallisesti se on kaikkein mahtavin Lännessä ja sillä on takanaan pidempi kehitysprosessi. SNTL on taloudellisesti keskittynyt valtion monopoliin, poliittisesti se on byrokraattisen porvariston fasistinen diktatuuri ja se on korkean tason sotilasmahti, vaikka sen kehitysprosessi on lyhyempi. USA pyrkii säilyttämään vaikutusalueensa ja myös laajentamaan niitä. SNTL pyrkii kovemmin laajentumaan, koska se on uusi supervalta, ja taloudellisesti se on kiinnostunut Euroopan valtaamisesta olosuhteidensa parantamiseksi. Synteesinä on, että on kaksi supervaltaa, jotka eivät muodosta blokkia vaan joilla on ristiriitansa, selvät keskinäiset eronsa ja niiden liikuntaa ohjaa laki salaliitosta ja kamppailusta maailman uudelleenjakamiseksi. Toinen maailma ovat ne imperialistivallat, jotka eivät ole supervaltoja, toisin sanoen niillä on vähemmän taloudellista, poliittista ja sotilaallista mahtia, esimerkiksi Japani, Saksa, Ranska, Italia jne., joilla on ristiriitansa supervaltojen kanssa, koska supervallat harjoittavat esimerkiksi dollarin devalvointia, sotilaallisia rajoituksia ja poliittisia pakotteita; nämä imperialistivallat haluavat hyödyntää kilpailua supervaltojen välillä voidakseen itse nousta uusiksi supervalloiksi, ja ne myös käyvät hyökkäyssotia sorrettuja kansakuntia vastaan ja edelleen niiden kesken on myös polttavia ristiriitoja. Kolmas maailma koostuu Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan sorretuista kansakunnista, ne ovat siirtomaita tai puolisiirtomaita, joissa feodalismia ei ole tuhottu ja tuolla perustalla kehittyy byrokraattinen kapitalismi, ne on alistettu yhdelle tai toiselle supervallalle tai imperialistivallalle, niillä on ristiriitoja imperialismin kanssa, ja edelleen, ne taistelevat omaa suurporvaristoaan ja tilanherrojaan vastaan, jotka molemmat palvelevat ja ovat salaliitossa imperialismin, varsinkin supervaltojen kanssa.

Kaikki tämä antaa meille perustan, jonka päälle kommunistien on perustettava maailmanvallankumouksen strategia ja taktiikka. Puheenjohtaja Mao Zedong oli onnistunut perustamaan maailmanvallankumouksen strategian ja taktiikan, mutta kiinalaiset revisionistit kätkivät sen, minkä vuoksi meidän tehtävämme on puristaa se esiin hänen omista ajatuksistaan, varsinkin uusien tilanteiden ilmaantuessa, varsinkin osana näköaloja.

Puolueemme katsoo, että nykyisessä maailmassa on kolme perusristiriitaa: 1) Ristiriita yhtäältä sorrettujen kansakuntien ja toisaalta imperialististen supervaltojen ja imperialistivaltojen välillä, mihin sisältyy teesi kolmen maailman erkanemisesta, ja me muotoilemme tämän ristiriidan näin, koska sen ytimessä ovat supervallat mutta myös ristiriita imperialistivaltojen kanssa on olemassa. Tämä on pääristiriita, ja sen ratkaisuna on uuden demokratian vallankumousten kehittyminen ja voitto. 2) Ristiriita proletariaatti–porvaristo, jonka ratkaisuna on sosialistinen vallankumous ja näköaloissa proletaarinen kulttuurivallankumous. 3) Imperialistienvälinen ristiriita: supervaltojen välillä, supervaltojen ja imperialistivaltojen välillä ja imperialistivaltojen kesken, ristiriita, joka kehittyy kohti sotaa globaalista hegemoniasta ja kohti imperialistisia ryöstösotia, joita molempia proletariaatin täytyy vastustaa kansansodalla ja näköaloissa maailmankansansodalla. Jätämme luettelosta pois ristiriidan sosialismi–kapitalismi, koska tänään se on olemassa vain ideologisella ja poliittisella tasolla, sillä sosialismi ei ole missään valtiona, tänään ei ole sosialistista järjestelmää, se on ollut olemassa, ja jos tänään sanoisimme sen olevan olemassa, se olisi pohjimmiltaan sitä, että väittäisimme SNTL:ää sosialistiseksi, mikä olisi revisionismia.

Ristiriitojen näkemisen välttämättömyys palvelee maailmantilanteen erittelyä ja sen strategian ja taktiikan määrittelyä ja sen osana strategisia ja konfliktialueita. Tänään seuraavat konfliktipisteet ovat suurimpia ruutitynnyreitä: kaakkois-Aasia, jossa taistelu Vietnamissa, Laosissa ja Kambodžassa ovat polttopisteenä Aasian valtavalla strategisella alueella, jonne joukot ovat suuresti keskittyneet, esimerkiksi Intiassa, ja jos niillä olisi riittävän kehittyneitä kommunistisia puolueita, se palvelisi voimakkaasti vallankumouksen edistymistä. Lähi-itä, suuri öljykeskittymä, jossa on myös kiivasta kilpailua supervaltojen ja imperialistivaltojen keskuudessa kytketyen Lähi-idän kysymyksiin ja nationalistisiin liikkeisiin ja jopa taantumuksellisiin liikkeisiin. Etelä-Afrikka, jossa on sissiliikkeitä, jotka supervallat tai vallat ovat kaapanneet muuttaen ne miehitysvoimiksi ja käyttäen niitä herruutensa välineinä. Latinalainen Amerikka, jossa on tärkeitä taisteluita Keski-Amerikassa (Nicaragua ja El Salvador), räjähdysherkkä tila Antilleilla (Haiti jne.). Ja Perun kansansota, marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajatteluun nojaava kansansota, joka taistelee autenttisen demokraattisen vallankumouksen puolesta alistumatta millekään supervallalle tai vallalle. Ja Eurooppa, jossa kehittyy alituisesti anti-imperialistista sotilaallista toimintaa, on välttämätöntä tutkia niiden pohjalla olevaa ideologiaa ja politiikkaa, luokkaa, jota ne palvelevat, niiden yhteyksiä proletariaatin ideologiaan ja niiden roolia proletaarisessa maailmanvallankumouksessa sekä niiden suhtautumista moderniin revisionismiin; nämä liikkeet ilmaisevat epätasaisesti kehittyvää vallankumouksellista tilannetta Vanhassa maailmassa. Mikä tahansa näistä konfliktipisteistä voi tarjota kipinän imperialistiselle maailmansodalle, tilanne, joka koittaa määriteltäessä toisen supervalloista strategista ylivoimaa ja jota varten on koko ajan pakottavampaa ja ehdottomampaa nojautua kommunistisiin puolueisiin, jotka perustuvat marxismi-leninismi-maoismiin ja jotka on taottu kansansotaa varten ja kansansodassa niiden militarisoinnin kautta. Alueiden strateginen määrittely tärkeydeltään ensisijaisiin ja toisarvoisiin maailmanvallankumouksen tekemisen kannalta on avain, jolla määritellään rooli, joka kunkin alueen ja kunkin puolueen on täytettävä maailmanvallankumouksessa.

Kommunistisille puolueille ongelma ei ole keskittää huomiota imperialistiseen maailmansotaan vaan kansansotaan, sillä vain tästä voi kohota proletariaatin johtama valta. Me katsomme, että niin kauan kuin on imperialismia, on olemassa todennäköisyys imperialistisen maailmansodan kehittymiselle, ja on varmaa, mitä puheenjohtaja Mao sanoi, että joko vallankumous estää sodan tai maailmansota yllyttää vallankumouksen; imperialistisen maailmansodan tapahtumista varten toisen supervalloista strateginen ylivoima täytyy olla määritelty, ja taantumuksellisten sotatieteilijöiden mukaan tässä tilanteessa kehittyisi ensimmäisessä vaiheessa ydinaseiden käyttö, molempien osapuolten voimaperäinen ydinpommitus, ja toisessa vaiheessa suurten monimiljoonaisten sotilasosastojen osallistuminen ja siirtyminen tavanomaiseen sodankäyntiin alueiden valtaamiseksi, sillä tavoitteena on ryöstösaaliin, erityisesti sorrettujen kansakuntien jakaminen; ja siirtyminen hurjaan ja suureen verilöylyyn, jolla on jälkivaikutuksensa imperialisteja vastaan ja joka tarjoaa yhä suurempia syitä sorretuille kansakunnille, maailman kansoille ja luokalle nousta kansansotaan. Siispä jos imperialistinen maailmansota ilmestyy, ensinnäkin olemme sitä vastaan; toisekseen emme pelkää sitä ja keskitymme vallankumoukseen; kolmannekseen keskittyminen vallankumoukseen tarkoittaa ryhtymistä kansansotaan, jota johtaa proletariaatti kommunistisen puolueensa kautta; ja neljännekseen tämä kansansota täytyy määritellä kunkintyyppisille maille vallankumouksen tyypistä riippuen. Näin ollen päiväjärjestyksessä on maailmankansansota.

4. Kansainvälinen kommunistinen liike

Vallankumouksellinen internationalistinen liike

Kansainvälisen kommunistisen liikkeen historia on suurenmoinen taisteluprosessi, jonka kautta kommunistit ovat taistelleet ja taistelevat yhä yhdistymisen puolesta saavuttaakseen muuttumattoman päämääränsä, kommunistisen yhteiskunnan. Tässä sankarillisessa taistelussa on muodostettu kolme internationaalia.

Kansainvälisen työväenliiton eli Ensimmäisen internationaalin perustivat Marx ja Engels vuonna 1864, ja kovassa taistelussa, jossa he murskasivat Bakuninin anarkistiset kannat, he saivat tunnustetuksi, että proletariaatilla on vain yksi oppi: marxilaisuus. Lenin on sanonut, että Ensimmäisen internationaalin roolina oli laskea proletariaatin opin ideologinen perusta. Internationaali jakaantui, ja kun tästä syytettiin Marxia ja Engelsiä, he vastasivat, että jos ei sellaista jakautumista olisi tapahtunut, Internationaali olisi joka tapauksessa kuollut periaatteettoman yhtenäisyyden salakavalasti murhaamana. Toisen internationaalin perusti Engels vuonna 1889, se palveli järjestöjen ja puolueiden moninkertaistumista; Engelsin kuoltua vanhanaikainen revisionismi pääsi nousemaan esteittä, kunnes Lenin kohtasi ja murskasi sen; tämä Internationaali joutui vararikkoon ensimmäisessä maailmansodassa, kun sen johto kuten Kautsky ja Bernstein, sen sijaan, että olisivat taistelleet imperialistista maailmansotaa vastaan muuttaakseen sen vallankumoukseksi, puolustivatkin ryöstösotaa ja omia porvaristojaan muuttuen sosialipatriooteiksi. Vuonna 1919 Lenin muodosti Kolmannen internationaalin, Kommunistisen internationaalin, käsittäen sen taistelukoneeksi, jonka oli otettava vastuu maailmanvallankumouksesta ja proletariaatin diktatuurin rakentamisesta. KI:ssa kehittyi 20-luvulla kaksi ongelmaa, joilla oli oleva suuria jälkikaikuja: Saksan ongelma, so. vallankumous edistyneessä maassa, ja Kiinan ongelma, so. vallankumous takapajuisessa maassa. Myöhemmin fasismin ilmestyminen ja voittokulku ja kysymys, kuinka yhteisrintama tulisi käsittää, tekivät tilanteesta polttavamman; oli Thorez’n ja Togliattin revisionistiset kriteerit, jotka pyrkivät vanhan järjestyksen tukemiseen eikä sen tuhoamiseen ja keskittyivät pelkästään taisteluun fasismia vastaan. On kommunistien ja meidän puolueemme ehdoton tehtävä arvioida vahvuuksineen ja heikkouksineen Kommunistinen internationaali, etenkin sen VII kongressi yhteydessä toiseen maailmansotaan ja toveri Stalinin rooli. Vuonna 1943 Internationaali lakkautettiin ja jäljelle jäi vain Informaatiotoimisto.

Kommunistien taistelu yhdistymisen puolesta kansainvälisellä tasolla on kova ja monimutkainen, ja tämän on näyttänyt taistelu nykyaikaista revisionismia vastaan toisen maailmansodan jälkeen. Tito tuomittiin vuonna 1948. Myös Browderin ajatukset näyttelivät synkkää roolia. Työväen- ja kommunistiset puolueet kokoontuivat Moskovassa vuosina 1957 ja 1960 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) XX kongressin jälkeen, jossa Hruštšov oli vuonna 1956 jo anastanut proletariaatilta diktatuurin SNTL:ssä ja hyökkäsi sitä vastaan verukkeenaan taistelu toveri Stalinia vastaan. SNTL:n arvovalta oli tuolloin vielä todella suuri kautta maailman, ja sellaisissa olosuhteissa vuosien 1957 ja 1960 tapaamiset hyväksyivät epäselviä kantoja huolimatta lujista, periaatteellisista kannoista, joita Kiinan kommunistinen puolue (KKP), varsinkin puheenjohtaja Mao, esitti ja myös Albanian työn puolue. Puheenjohtaja Maon kannat saivat muutettua joitakin NKP:n kantoja. Vuonna 1961 vietettiin NKP:n XXII kongressia, jossa nykyaikaisen revisionismin kannat systematisoitiin.

KKP:tä johtanut puheenjohtaja Mao selvitti uuden revisionismin olemuksen, joka systematisoitui “kolmessa rauhanomaisessa” ja “kahdessa kokonaisessa”. “Rauhanomaisella rinnakkainelolla” Hruštšov vääristeli Leninin teesiä, joka erotti toisistaan suhteet valtioiden välillä ja suhteet valtioiden sisällä, ja hän esitti kansainvälisen kommunistisen liikkeen yleislinjaksi “rauhanomaista rinnakkaineloa”; Hruštšoville ongelmana oli sodan estäminen, koska hänen mukaansa ydinaseet eivät tehneet eroa riistäjien ja riistettyjen välille ja ihmisten täytyi veljeillä estääkseen ihmiskunnan sukupuuton. “Rauhanomainen siirtyminen” esittää, että vallankumous ei enää vaatinut vallankumouksellista väkivaltaa vaan yhteiskuntajärjestelmä voitaisiin muuttaa toiseksi “rauhanomaista tietä”, vaalien, parlamentarismin kautta. “Rauhanomaisen jäljittelyn” käsite ilmaisi ajatuksen, että imperialistisen järjestelmän tuhoamiseksi sosialistisen järjestelmän oli jäljiteltävä sitä todistaakseen imperialisteille, että sosialistinen järjestelmä oli ylivertainen ja siten rohkaista imperialisteja ryhtymään sosialisteiksi. “Koko kansan valtio”, revisionistinen teesi, jolla Hruštšov teeskenteli kieltävänsä valtion luokkaluonteen, mikä oli konkreettisesti suunnattu proletariaatin diktatuuria vastaan, ja “koko kansan puolue” oli toinen epäsikiö, joka kielsi puolueen luokkaluonteen proletariaatin puolueena. Niinpä Hruštšov väitti, että NKP:n XXII kongressi oli kommunistien uusi ohjelma, joka korvaisi Kommunistisen manifestin porvarillisilla tunnuksilla “vapaus”, “tasa-arvo” ja “veljeys”. Manifesti on kommunistien ohjelma, ja sen kieltäminen kiihotti ja kärjisti taistelua marxilaisuuden ja revisionismin välillä.

Kesäkuun 14. päivänä vuonna 1963 julkaistiin “Ehdotus koskien kansainvälisen kommunistisen liikkeen yleislinjaa”, joka tunnetaan myös “Kiinalaisena kirjeenä”, ja sitä seurasi “Yhdeksän kommentaarin” levitys, joissa puheenjohtaja Mao ja KKP nerokkaasti paljastivat ja murskasivat nykyaikaisen revisionismin kaikilta osin.

Ymmärrämme, että puheenjohtaja Mao ja KKP katsoivat, että noissa olosuhteissa ei ollut käytännöllistä muodostaa uutta Kommunistista internationaalia, koska ei oltu vielä määritelty ideologis-poliittista perustaa, jonka täytyi olla marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu, vaan erityisesti Enver Hoxhan johtama Albanian työn puolue ei hyväksynyt Mao Zedongin ajattelua ja tavoitteli internationaalia, joka perustuisi pelkästään marxismi-leninismille, jättäen huomiotta uudet kehitysaskelet, koska pohjimmiltaan Enver Hoxha vastusti Mao Zedongin ajattelua.

Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen myötä puheenjohtaja Maon vaikutus kasvoi kautta maailman, KKP keskittyi todella polttaviin ongelmiin, kuten vallan palauttamiseen Kiinan kansantasavallassa takaisin sen anastaneilta revisionisteilta Liu Shaoqi ja Deng Xiaoping ja keinoon jatkaa vallankumousta proletariaatin diktatuurin oloissa. Siten luokkataistelussa revisionismia vastaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla puheenjohtaja Maosta tuli proletariaatin suuri opettaja ja maailmanvallankumouksen Suuri johtaja, ja hänen ajattelunsa kohosi marxilaisuuden kolmanneksi asteeksi, johon tuolloin marxilaiset viittasivat marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajatteluna. Perun kommunistinen puolue (PKP) otti marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun puolueen yhtenäisyyden perustaksi VI kansallisessa konferenssissa tammikuussa 1969, mikä saavutettiin tuloksena taistelussa, jota kävi puheenjohtaja Gonzalo ja puolueen punainen fraktio, joka oli kannattanut marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua vuodesta 1966 alkaen, ja puheenjohtaja Gonzalo taas oli kannattanut puheenjohtaja Maon kantoja jo vuodesta 1962 ja takoen punaisen fraktion tämän käsityksen ympärille. Me autenttiset kommunistit odotimme KKP:tä määrittelemään maoismin marxilaisuuden kolmantena asteena, mutta puheenjohtaja Maon kuoltua syyskuussa 1976 kiinalaiset revisionistit panivat käyntiin vastavallankumouksellisen kaappauksen puheenjohtaja Maoa ja hänen ajatteluaan vastaan. Siten marxilaisten yhtenäisyys kohtasi vakavia ja monimutkaisia ongelmia, mutta Perun kommunistinen puolue pysyi lujana ja järkkymättömänä puolustaessaan marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua paljastaen välittömästi vastavallankumouksellisen kaappauksen ja revisionistisen kaappauksen Kiinassa, tuolloin PKP:n laajennettu poliittinen toimikunta hyväksyi lokakuussa 1976: “Olla marxilainen on noudattaa marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua”.

Puheenjohtaja Maon kuoleman ja Dengin ja hänen koplansa revisionistisen kaappauksen myötä kommunistit jäivät hajalleen maailmassa ilman maailmanvallankumouksen keskusta ja tukikohtaa; vastavallankumoukselliset heiluttelivat kynsiään kieltääkseen puheenjohtaja Maon ja marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun pätevyyden ja laukaisivat revisionistisen kolmoishyökkäyksen Deng Xiaopingin (kiinalainen revisionismi), Hoxhan (albanialainen revisionismi) ja Brežnevin (venäläinen revisionismi) tahoilta. Kohdaten tämän tilanteen PKP:n I kansallisessa konferenssissa marraskuussa 1979 puheenjohtaja Gonzalo kehotti koko puoluetta kannattamaan, puolustamaan ja soveltamaan marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelua revisionistista kolmoishyökkäystä vastaan. Puolue pysyi lujana näissä kannoissaan ja kantoi muuttumatonta, periaatteellista kantaa. Vuonna 1980 PKP käynnisti kansansodan perustuen marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajatteluun, ja soveltaessaan ja kehittäessään kansansotaa PKP edistyi pidemmälle ymmärryksessä maoismista marxilaisuuden kolmantena asteena, ja niinpä II kansallinen konferenssi toukokuussa 1982 hyväksyi, että marxismi-leninismi-maoismi oli marxilaisuuden kolmas aste, siten PKP oli maailman ainoa puolue, joka seisoi etujoukossa puolustamassa maoismia ja otti tehtäväkseen taistella maailman marxisti-leninisti-maoistien yhtenäisyyden puolesta niin, että ideologia olisi komentaja ja opas Perun ja maailmanvallankumouksessa.

Marxismi-leninismi-maoismin soveltaminen täytyy määritellä jokaisessa vallankumouksessa niin, että siitä ei tule mekaanista soveltamista, ja tästä syystä Perun vallankumous on synnyttänyt puheenjohtaja Gonzalon sekä Gonzalon ajattelun, joka on pääasiallista puolueen yhtenäisyyden perusteissa. Samoin jokaisen vallankumouksen täytyy määritellä sitä ohjaava ajattelu, jota ilman ei voi olla marxismi-leninismi-maoismin soveltamista eikä mitään vallankumouksen kehitystä.

Syksyllä 1980 13 kommunistista puoluetta ja järjestöä allekirjoitti lausunnon otsikolla “Marxisti-leninisteille, työläisille ja kaikkien maiden sorretuille” kehottaen kommunisteja yhdistymään marxismi-leninismin ympärille ja kannattamaan puheenjohtaja Maoa mutta pitämättä maoismia uutena asteena, jolla olisi universaalia pätevyyttä, tämän työn suoritti pääasiassa USA:n Vallankumouksellinen kommunistinen puolue (VKP-USA). Vuonna 1983 VKP-USA otti yhteyttä PKP:hen ja kutsui sitä allekirjoittamaan vuoden 1980 lausunnon. PKP ei suostunut tällaiseen lausuntoon, sillä Mao Zedongin ajattelua ei huomioitu siinä, ja edelleen, olimme jo perustamassa itseämme marxismi-leninismi-maoismiin. Maaliskuussa 1984 noiden järjestöjen II konferenssi käytiin, jossa Vallankumouksellinen internationalistinen liike (VIL) perustettiin ja hyväksyttiin yhteinen julkilausuma, joka puhui yhtymisestä marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelun ympärille. Meidän kantamme PKP:n liittymisestä VIL:ään on tiivistetty kirjeessä Vallankumouksellisen internationalistisen liikkeen Komitealle lokakuussa 1986: “Me haluamme toistaa kaksi kysymystä tästä asiasta. Ensiksi, yhteytemme alusta lähtien erimielisyyksiemme lähtökohta on ollut oleellinen ja ratkaiseva kysymys marxismi-leninismi-maoismista ainoana, oikeana ja uutena asteena proletaarisen ideologian kehityksessä, sen universaalista pätevyydestä ja pääasiassa maoismista avaimena kysymykseen; ja tästä johtuu erimielisyytemme koskien ilmausta marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu. Kuitenkin olemme ajatelleet ja ajattelemme yhä, että tämän asian, joka on meille erottamaton lähtökohta, ratkaiseminen on monimutkaista, vaatii aikaa ja erityisesti vallankumouksen kehittämistä.”

“Toiseksi, kun allekirjoitimme VIL:n perustaneesta II konferenssista peräisin olevan Julkilausuman, teimme niin huomautuksilla ja jopa selvällä vastustuksella, mikä ilmaistiin selvästi ja lyhyesti, ja me toistimme näitä kysymyksiä kokouksissa, raporteissa ja yhteydenpidossa, mikä selvästi ilmaisee eroja koskien pääristiriitaa, epätasaisesti kehittyvää vallankumouksellista tilannetta, maailmansotaa ja eräitä kriteereitä Liikkeen roolista sekä muita tärkeitä kysymyksiä kuten marxismi-leninismi-maoismin universaali pätevyys ja erityisesti kansansodan yleinen pätevyys, sillä kansansota ilmaisee proletariaatin sotilaallisen teorian, jonka luokkamme on hiljattain kehittänyt kokonaan ja täydellisesti puheenjohtaja Mao Zedongin myötä, ja myös meidän vaatimuksemme, että on aina kohotettava suuri tunnus ‘Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!’ Kuitenkin ajattelimme ja ajattelemme yhä, että Julkilausuma on sisältänyt ja sisältää yhä suhteellisen yhtenäisyyden perustan, jonka kehittämista ja parantelemista vaatii itse Liikkeen edistys, kuten tosiasiat jo selvästi osoittavat.”

“Tänään jotkut torjuvat Julkilausuman opportunistisena, toiset katsovat, että se ei palvele vallankumouksen polttavien ongelmien ratkaisua ja että näin ollen olisi siirryttävä uuteen julkilausumaan. PKP katsoo, että VIL kohtaa ongelmia monilla tasoilla: Ideologisella tasolla sen tarvitsee edistyä kohti marxismi-leninismi-maoismin ymmärtämistä, tässä edistyminen on pääasia ja myös poliittinen kehitys riippuu siitä; poliittisella tasolla sen tarvitsee edistyä perusristiriitojen ja globaalin pääristiriidan määrittelyssä, kysymyksessä kolmannesta maailmansodasta ja siinä, että vallankumous on pääsuuntaus ja että imperialistinen sota on muutettava kansansodaksi; rakennustyön osalta, mitä poliittisia linjoja meidän on seurattava saadaksemme muodostettua tarvitsemamme Internationaalin, joka jatkaa kunniakkasta kansainvälistä kommunistista liikettä; joukkotyön suhteen lähdemme tunnuksista ‘joukot tekevät historiaa’, ‘on oikein kapinoida’ ja ‘kolossaalinen roskakasa’ [tarkoittaa revisionismia ja opportunismia] ja että joukkotyön tarkoitus on aloittaa ja kehittää kansansotaa; mitä tulee johtoon, se on avain, sen muodostaminen, kehittäminen ja sen auktoriteetin tunnustaminen vaatii aikaa; mitä tulee kahden linjan taisteluun, sitä ei käsitellä niin kuin kuuluisi. Nämä ovat kehittymisen ongelmia, mutta jos niitä ei käsitellä oikeutetusti ja oikein, ne voivat aiheuttaa hajoamisilmiöitä, ja nämä kielteiset mahdollisuudet aiheuttavat meissä välttämättä huolta. Me luulemme, että VIL:in Komitea pyrkii pakottamaan nimityksen ‘marxismi-leninismi-Mao Zedongin ajattelu’, esittämään meidän hyväksyvän täysin Julkilausuman ja näin ratkaisemaan Komitean johdon ongelmat, mikä antaa aiheen uskoa hegemonisten taipumusten olemassaoloon.”

Ottaen tämän tilanteen huomioon me vahvistimme PKP:n IV kansallisessa konferenssissa lokakuussa 1986, että kehitymme fraktiona kansainvälisen kommunistisen liikkeen sisällä asettaaksemme marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi, ja me kehotamme: “Kannattakaa, puolustakaa ja soveltakaa marxismi-leninismi-maoismia, pääasiassa maoismia!”, sillä vain siten voi kansainvälinen proletariaatti kommunististen puolueidensa kautta kyetä johtamaan vallan valtaamista ja sorrettujen vapautusta vapauttaakseen samalla itsensä luokkana.

Me kannatamme Kommunistisen internationaalin jälleenrakentamista ja askelena tuohon suuntaan pidämme Vallankumouksellista internationalistista liikettä, joka palvelee tätä tarkoitusta niin kauan kuin se perustuu ja seuraa oikeutettua ja oikeaa ideologista ja poliittista linjaa.

Taistelu marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, asettamiseksi maailmanvallankumouksen komentajaksi ja oppaaksi on pitkä, monimutkainen ja vaikea, mutta lopulta maailman marxisti-leninisti-maoistit onnistuvat, koska marxilaisuus ei ole elämänsä aikana ottanut askeltakaan eteenpäin ilman taistelua.

Kunnia kansainväliselle proletariaatille!

Kauan eläköön proletaarinen maailmanvallankumous!

Kannattakaa, puolustakaa ja soveltakaa marxismi-leninismi-maoismi, Gonzalon ajattelua, pääasiassa Gonzalon ajattelua!

Perun kommunistinen puolue

Posted in Käännökset, Perun kommunistinen puolue | Leave a comment

Communique

To our friends in Finland and in the international communist movement

The Red Flag Collective has held a successful reorganizing meeting,
through which our organization has been cast anew. The meeting was held
because the one and half year since the initiation of our activities has
demonstrated the need to renew our organization as well as to sharpen
our line and present it unified.

The meeting adopted a temporary program which for the first time
uniformly defines our ideological basis, which is
Marxism-Leninism-Maoism, and defines the situation and tasks
internationally and in Finland. Our organization upholds this program as
a most valuable guide for Finnish communists, and it orients our work as
a whole, the work in which the gained development creates preconditions
to uplift the program to an even higher level.

The meeting defined as our acute task the tactical withdrawal from
practice, so that we could concentrate our few resources to heighten our
ideological level as the basic prerequisite for all correct practice,
and in the meeting it was underlined that our intention is to heighten
our practice to a higher level, and that only from this premise we
consider that tactical withdrawal as a correct and indispensable move.

The meeting also approved a plan, at the center of which is to study the
basic question of Marxism-Leninism-Maoism that is political power, the
development of Marxism-Leninism into Marxism-Leninism-Maoism, and the
application of Marxism-Leninism-Maoism, principally Maoism, in Finland.
The investigation will concretize into an article, in which we
investigate the Maoist doctrine about political power and in which we
evaluate the class war of Finland 1918; the article will be published
during the first half of next year.

The meeting sends a red salute to unorganized Marxists in Finland,
urging them to adopt Marxism-Leninism-Maoism and to organize on its
basis. The meeting also sends its red salute to our brothers and sisters
in the international communist movement, assuring our sincere pursuit to
carry out our revolutionary duty in Finland as part of and as service
for the world revolution.

July 2018,
Red Flag Collective of Finland

Posted in International | Leave a comment

Tiedote

Ystävillemme Suomessa ja kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä.

Punalippu-kollektiivi on pitänyt menestyksekkään uudelleenjärjestäytymiskokouksen, jonka myötä organisaatiomme on valettu uuteen uskoon. Kokous järjestettiin, koska puolitoista vuotta toimintamme alkamisesta on osoittanut tarpeen organisaatiomme uudistamiseksi ja linjamme teroittamiseksi ja esittämiseksi yhtenäisenä.

Kokous hyväksyi väliaikaisen ohjelman, joka määrittelee ensimmäistä kertaa yhtenäisesti ideologisen perustamme, joka on marxismi-leninismi-maoismi, ja määrittelee tilanteen ja tehtävät kansainvälisesti ja Suomessa. Järjestömme pitää tätä ohjelmaa mitä arvokkaimpana oppaana suomalaisille kommunisteille, ja se suuntaa kokonaisuutena toimintaamme, jossa saavutettava kehitys luo edellytyksiä ohjelman kohottamiseksi vieläkin korkeammalle tasolle.

Kokous määritteli akuutiksi tehtäväksemme taktisen vetäytymisen käytännöstä voidaksemme keskittää vähät resurssimme ideologisen tasomme kohottamiseen kaiken oikean käytännön perusedellytyksenä, ja kokouksessa korostettiin, että tarkoituksemme on kohottaa käytäntömme korkeammalle tasolle ja että vain tästä lähtökohdasta pidämme taktista vetäytymistä oikeana ja välttämättömänä siirtona.

Kokous hyväksyi myös suunnitelman, jonka keskiössä on tutkia marxismi-leninismi-maoismin peruskysymystä eli poliittista valtaa, marxismi-leninismin kehittymistä marxismi-leninismi-maoismiksi ja marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, soveltamista Suomessa. Tutkimus tulee konkretisoitumaan artikkeliksi, jossa selvitämme maolaista oppia poliittisesta vallasta ja arvioimme Suomen luokkasotaa vuonna 1918; artikkeli julkaistaan ensi vuoden alkupuolella.

Kokous lähettää punaisen tervehdyksen järjestäytymättömille marxilaisille Suomessa kehottaen heitä omaksumaan marxismi-leninismi-maoismin ja järjestäytymään sen pohjalta. Kokous lähettää punaisen tervehdyksen myös veljillemme ja siskoillemme kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä vakuuttaen vilpitöntä pyrkimystämme päästä toteuttamaan vallankumouksellista velvollisuuttamme Suomessa osana ja palveluksena maailmanvallankumoukselle.

Heinäkuussa 2018,
Punalippu-kollektiivi

Posted in Yleinen | Leave a comment

Kansainvälisen kommunistisen liikkeen kanssa Marxin 200-vuotisjuhlassa

Useita kuukausia ympäri maailmaa kestänyt kansainvälinen kampanja Karl
Marxin syntymän 200-juhlavuoden kunniaksi huipentui kansainvälisen
kommunistisen liikkeen edustajien ja ystävien kokoontuessa Bremenissä
Saksassa 30. kesäkuuta 2018. Alla suomennos juhlan järjestämiskomitean
raportista kuvineen. Myös Suomen Punalippu-kollektiivi lähetti
edustajansa, ja tervehdyksemme löytyy suomeksi raportin alta. Muut
tervehdykset löytyvät englanninkielisinä linkeistä.

(suomennos englanninnoksesta http://www.demvolkedienen.org/index.php/en/200-jahre-karl-marx/2407-this-has-been-the-celebration-of-the-200-years-campaign)

Tämä on ollut kaksisataavuotiskampanjan juhla

Olemme vastaanottaneet seuraavan raportin Karl Marxin syntymän
200-vuotisjuhlan järjestämiskomitealta Saksan liittotasavallasta, jonka
jaamme illolla. Lisää tietoa, kuvia, videoita, ja tilaisuuden kaikki
kirjalliset kontribuutiot tullaan julkaisemaan lyhyessä ajassa. Pysykää
kuulolla!

Kauan sitä suunniteltiin, loistavasti se meni: lauantaina 30. kesäkuuta
satakunta toveria ja järjestöjä kymmenestä eri maasta saapuivat yhteen
Karl Marxin 200-juhlavuoden kulminoituessa suureksi juhlaksi. Se oli
todellakin juhla kampanjan iskulauseen hengessä (”kaikkien maiden
proletaarit, liittykää yhteen!”), joka ilmaisi erityisesti yhtä asiaa:
kansainvälinen kommunistinen liike on kypsä yhtymään maoismin lipun
alla, ja Saksan liittotasavallassa muotoutuvina kommunisteina me voimme
ja meidän täytyy ottaa tämä tehtäväksemme.

Continue reading

Posted in Käännökset, Maailma | Leave a comment

Marxismi-leninismi-maoismista

Perun kommunistisen puolueen keskuskomitean asiakirja “Marxismi-leninismi-maoismista” on proletariaatin ideologian kirkkaimpia klassikoita, sillä se ensimmäisenä tekee kattavan yhteenvedon maoismista proletariaatin ideologian uutena, kolmantena ja korkeampana vaiheena. Asiakirjan alkuperäinen versio on vuodelta 1982, käännös perustuu vuoden 1988 perusasiakirjoista (esp. documentos fundamentales) löytyvään versioon. Puheenjohtaja Gonzalon johdolla uudelleenpystytetty Perun kommunistinen puolue piti vuonna 1988 ensimmäisen kongressinsa keskellä aloittamaansa ja johtamaansa kansansotaa. Kongressi hyväksyi puolueen yhtenäisyyden perusteet, jonka yhtenä puolena ovat perusasiakirjat, joihin kuuluu käsillä olevan asiakirjan lisäksi esitys Gonzalon ajattelusta sekä yleisohjelma ja demokraattisen vallankumouksen ohjelma. Toisena puolena hyväksyttiin yleinen poliittinen linja, joka koostuu viidestä osasta: kansainvälinen linja, demokraattisen vallankumouksen linja, sotilaallinen linja, kolmen vallankumouksellisen välineen rakennuslinja sekä joukkolinja.

Käsillä oleva suomennos avaa Punalipun uuden julkaisusarjan “Perun kommunistisen puolueen teoksia”. Tällä sarjalla halutaan kunnioittaa Perun kommunistista puoluetta, joka on ensimmäisenä syntetisoinut proletariaatin ideologian uusimman vaiheen, ja Perun kansansotaa, joka on ideologiamme tähän saakka kirkkain tähti. Meidän kommunistien näkökulmasta korkein kunnia, jonka voimme perulaisille tovereillemme antaa, on tutkia ja soveltaa heidän mitä edistyneimpiä oppejaan, ja toivomme tämän julkaisusarjan myötä antaa yhä useammalle mahdollisuuden tähän ensiarvoisen tärkeään tehtävään. Seuraavaksi sarjassa on vuorossa yleinen poliittinen linja edellä esitetyssä järjestyksessä. Tämä suomennos on tehty ensin englanninnoksesta (http://www.signalfire.org/?p=16589), ja se on tarkistettu Perun kansanliikkeen toimittamaa espanjankielistä tekstiä (http://solrojo.org/pcp_doc/pcp_gd88.htm) vasten.

Luokkataistelun uunissa kansainvälisen proletariaatin ideologia kypsyi marxismiksi, joka jälkeenpäin kehittyi marxismi-leninismiksi ja myöhemmin marxismi-leninismi-maoismiksi. Täten, proletariaatin tieteellisellä ideologialla – jonka kaikkivoipaisuuden perustana on totuus – on kolme astetta, merkkipaalua sen kehityksen dialektisessa prosessissa: 1) marxismi, 2) leninismi ja 3) maoismi. Nämä kolme vaihetta ovat osia samasta ykseydestä, joka sai alkunsa “Kommunistisesta manifestista” sataneljäkymmentä vuotta sitten, jylhässä ja sankarillisessa luokkataistelussa, kiihkeässä ja hedelmällisessä kahden linjan kamppailussa kommunististen puolueiden itsensä sisällä – vain ja ainoastaan työväenluokan suunnattoman ajatustyön ja toiminnan ansiosta. Edelleen tänä päivänä kolme sammumatonta soihtua kajastaa ylitse muiden: Marx, Lenin ja Mao Zedong, jotka kolmen suuren harppauksen voimin ovat aseistaneet meidät voittamattomalla marxismi-leninismi-maoismin ideologialla, joka on tänäpäivänä pääasiassa maoismia. Continue reading

Posted in Maailma | Leave a comment

Esipuhe 10: Pääoman puolueet

Tämä esipuhe on osa Kommunismin perusteet-sarjaa. Esipuheen videot löydät täältä.

Puhuessamme vasemmistosta yleensä – erotuksena tärkeämmästä, vallankumouksellisen liikkeen sisäisestä mittapuusta – tarkoitamme vallankumouksen vaatimusten ja tavoitteiden kannalla enimmäkseen olevia poliittisia toimijoita (jotka eivät suinkaan välttämättä ole vallankumouksellisia). Suomessa vasemmisto on tällä hetkellä ulkoparlamentaarinen, ja sen toiminta on pienten, yleensä epäjohdonmukaisesti antikapitalististen ryhmien toimintaa.

Nykypäivänä puolueet ovat eri äänestäjäsektoreihin erikoistuneita ja kapitalismin niille jakamista ”reviireistä” huolehtivia vaalipuolueita. Nämä ovat niin riippuvaisia pääomasta, tai kokonaan sitoutuneita siihen, ettei niistä edes pysty syntymään mitään antikapitalistista, puhumattakaan vallankumouksellista. Päinvastoin, Suomessa “vasemmisto”puolueissa on otettu tietoisesti vastavallankumouksellinen linja. Todellisuudessa niissä antikommunismi on johdonmukaisempaa ja konkreettisempaa kuin antifasismi, joka on niille lähinnä muotivirtauksista riippuva ääntenkalastuskoukku, julkisesti on sitouduttu porvariston puolelle valkoisen vallan ylläpitämiseksi ja ne ovat vannoutuneet porvariston diktatuurin valtion ylläpitämiseen.

On nähtävä mistä tämä kehitys on tullut, miten tämä ilmenee ja miten se vältetään vallankumouksellista puoluetta rakennettaessa. Continue reading

Posted in Esipuheet | Leave a comment

Sankaruuden päivä (19.6.)

18. kesäkuuta 1986, punaiset sotavangit useassa Perun vanhan valtion vankilassa nousivat kapinaan. Samaan aikaan pääkaupungissa Limassa oli kokoontunut Toisen internationaalin perillinen, ”Sosialistinen” internationaali, johon myös Perua silloin hallinnoinut, Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) veljespuolue APRA-puolue kuuluu. Punavangit tekivät vankiloistaan kansansodan loistavia taisteluhautoja, vaatien satojen vankien välitöntä vapauttamista. Seuraavana päivänä, 19. kesäkuuta, Perun vanhan valtion merijalkaväki, tasavaltalaiskaarti, ja armeija hyökkäsivät vankiloihin, tappaen rynnäköissä ja vankiloiden takaisinvaltauksia seuranneissa teloituksissa satoja sankarillisia vankeja. Tämä uhrautuvainen taistelu pysyy Perun kansan, ja kansainvälisen kommunistisen liikkeen välityksellä koko maailman muistissa Sankaruuden päivänä. Tämän historiallisen merkkipäivän johdosta julkaisemme suomennoksen puheenjohtaja Gonzalon puheen, jonka hän piti vuosi tapahtumien jälkeen.

Puolueelle ja vallankumoukselle omistautuminen

Kansan ehtymätön rinta ruokki heidät niukalla ruoalla ja sai heidät kävelemään; luokkataistelu muokkasi heidän mielensä; ja Puolue, ensisijaisena ja korkeimpana sosiaalisena muotona, nosti heidän poliittisen tietoisuutensa, aseistaen sen marxismi-leninismi-maoismi, opastavalla ajattelulla; se voimaannutti heidän taisteluhalunsa järjestäen heidät kansan sissarmeijaksi ja sulatti heidät köyhien, talonpoikaisten joukkojen kanssa yhteen, terästäen heidän ruumiinsa ja sielunsa sammuttamattomassa kansansodan ahjossa. Tultuaan sotavangeiksi, he eivät koskaan polvistuneet, ja järkähtämättömästi kovan työn kautta taistellen, mobilisoiden ja aikaansaaden kiivaiden taisteluiden keskellä, he muunsivat raihnaisen ja mädän Perun valtion rähjäiset tyrmät loistaviksi taisteluhaudoiksi.

Kansansodan suuntaamat murskaavat, hyvinsuunnatut ja leppymättömät iskut pysäyttämättömällä etenemisellään ovat suolestaneet taantumuksellisen pedon, kaikuen kuin ruoskimiset tai peräänantamaton pyyntö apristien hallituksen levottomassa ja häiriintyneessä painajaisessa, joka on jo fasistinen ja korporatiivinen, ja jota johtaa kansanmurhaa himoitseva García Perez. He unelmoivat verenhimoisia ja synkkiä suunnitelmia, jotka johtaisivat hävittävään ja ratkaisevaan iskuun kansansodan murskaamiseksi. Sotavankien kapina, vallankumouksen ja omien elämiensä puolustukseksi, tuomitsee ja riisuu maailman edessä naamion näiltä uhkaavilta joukkomurhan suunnitelmilta, paljastaen hirviömäisen ja surullisenkuuluisan kansanmurhan, joka suoritettiin hallituksen käskyjen ja vapaiden käsien avulla, suoritettiin sokealla vihalla kansaa kohtaan ja kieroutuneella, murhanhimoisella raivolla tovereiden raudanlujaa ja taipumatonta vastarintaa vastaan, tovereiden, jotka ovat taistelijoita ja kansanjoukkojen lapsia, jotka nostivat ideologian, urheuden ja sankaruuden urhoollisesti näytille kiihkeässä, sodankaltaisessa haasteessa. Näin taantumuksen peto joi verta kunnes oli tyydytetty, tuodakseen hautausmaiden rauhan; näiden elämät, viheliäisesti ja viekkaasti katkaistut, muuntuivat kuolemattomiksi, muodostaen loistavien taisteluhautojen suunnattoman trilogian El Frontóssa, Luriganchossa ja Callaossa, historialliset merkkipaalut jotka julistavat yhä enemmän Sankaruuden päivän suuruutta.

Tuhoavaksi ja ratkaisevaksi aiottu isku kaatuikin niiden niskaan, jotka sen loivat ja upotti fasistisen ja korporatiivisen apristien hallituksen presidentteineen, joka häpäisi valtion laillisia sääntöjä, johtaen merkittävään poliittiseen kriisiin ja suunnattomaan arvovallan menetykseen, josta he eivät pysty vieläkään pääsemään yli. Näin sotavankien kapina elämänsä uhalla voitti Puolueelle ja vallankumoukselle mahtavan moraalisen, poliittisen ja sotilaallisen voiton; sen lisäksi he auttoivat valtavasti sinetöimällä suuren loikan kultaisella sinetillä ja luoden perustaa uudelle suunnitelmalle tukialueiden luomiseksi; joiden ensimmäinen kampanja on ollut suurin takaisku Perun valtiolle tähän mennessä, ja jolla on ollut suurimmat seuraukset kansansodalle maan sisä- ja ulkopuolella. Näin sotavangit, kuten historian suuret kansanjoukot, voittavat taisteluita kuolemansa jälkeenkin, koska he elivät ja taistelivat kanssamme, saavuttaen yhä uusia voittoja. Tunnemme heidän tarmokkaan ja häviämättömän olemuksensa loistavana ja värisyttävänä, opettaen meille tänäpäivänä, huomenna ja ikuisesti kuinka uhrata elämämme Puolueen ja vallankumouksen puolesta

Kunnia Sankaruuden Päivälle

Peru, Kesäkuu 1987,

Puheenjohtaja Gonzalo

Posted in Maailma | Leave a comment