Saksa on joskus ennenkin yrittänyt kaapata Puolan itselleen. Kuvassa puolalaisia partisaaneja toisen maailmansodan ajalta.
Saksalainen ja yhdysvaltalainen imperialismi käyvät kiihkeää taistelua Puolassa.Taloudellisesti saksalaisen finanssipääoman rooli Puolassa on musertava, maa on käytännössä saksalaisen autoteollisuuden hikipaja, minkä lisäksi on myös tuon saman imperialismin synnyttämä siirtotyöläisten virta Saksaan. Sotilaallisesti Puola on sijainniltaan kuitenkin erittäin tärkeä Yhdysvalloille, jonka suora vaikutus maassa tulee Nato-jäsenyyden kautta. Puola on osa Naton eFP-ohjelmaa yhdessä Baltian maiden kanssa, ja maa toimii tuon ohjelman keskuksena.
Maa liitettiin Natoon vuonna 1999 ja “EU”:hun 2004. Erityisesti on muistettava, että Puolan “EU”-kansanäänestyksessä virallisesti vain 46 % äänesti liittymisen puolesta, sillä vaikka annetuista äänistä 78 % äänesti liittymisen puolesta, niin äänestysprosentti oli vain 59 %. Valtaosa kansasta ei ole koskaan hyväksynyt maansa liittämistä “EU”:hun.
Puolan ja “EU”:n tappelu ns. oikeusvaltiosta on tuon ristiriidan ideologinen muoto. Toisin kuin liberaalisuudellaan hurskastelevat imperialistiset poliitikot väittävät, kysymys ei ole siitä, onko Puola liberaali demokratia vai ei. On ilmiselvää, että Puola on ääritaantumuksellinen maa, jossa porvarillinen demokratia on monissa suhteissa kumottu. “EU” käyttää tuota savuverhona taistelussaan Yhdysvaltain vaikutusta vastaan.
Uusimpana käänteenä Puolan perustuslakituomioistuin julisti torstaina, että osa “EU”:n perussopimusten artikloista on maan perustuslain vastaisia. Euroopan komission puheenjohtaja von der Leyen vastasi tähän, että “EU-laki on kansallisen lain yläpuolella, myös perustuslaillisissa kysymyksissä”, ja vakuutti, että “me tulemme käyttämään tämän varmistamiseksi kaikkia voimia, jotka meillä on perussopimusten nojalla”.
Asiallisesti von der Leyenin kanta, että “EU”-laki on Puolan perustuslain yläpuolella, loukkaa jyrkästi kansakuntien itsemääräämisoikeutta ja merkitsee yritystä valtiokaappaukseen. Jos “EU” onnistuu asettamaan oman lakinsa Puolan perustuslain yläpuolelle, se tarkoittaa, että Puola menettää suvereenisuutensa ja muuttuu puolisiirtomaasta siirtomaaksi.
Yhdysvaltalainen imperialismi tuskin sallii “EU”:ssa hegemonisen Saksan monopolisoida Puolaa itselleen, joten von der Leyenin puheet jäänevät uhoksi. Kuitenkin tapaus osoittaa, että kilpataistelu saksalaisen ja yhdysvaltalaisen imperialismin välillä kiihtyy voimakkaasti Keski- ja Itä-Euroopassa. Toiseksi se vahvistaa, että imperialismi pyrkii herruuteen ja tavoittelee puolisiirtomaiden muuttamista siirtomaiksi.
Suomalaisen imperialismin kannan on ilmaissut Eurooppa-ministeri Tuppurainen, jonka mukaan Puolan kanta “rapauttaa EU:n kulmakiviä” ja vannoo luottamusta Euroopan komissioon asian hoitamiseksi. Samoin kuin niin monasti ennenkin Suomen historiassa, meikäläinen porvaristo kuvittelee hyötyvänsä saksalaisen imperialismin maailmanvalloituksesta, ja sitä on jälleen odottava katkera tappio.
Puolan kansan vaatimukset “EU”:sta eroamiseksi voimistuvat. Se ei hyväksy maansa suvereniteetin täydellistä riistämistä tai yleensä mitään hyökkäyksiä sen kansallista riippumattomuutta vastaan, varsinkaan Saksan taholta. Proletariaattinsa johdolla Puolan kansa tulee ennen pitkää palauttamaan maalleen sen vapauden ja riippumattomuuden, jonka se jo kerran valloitti kukistettuaan Hitler-Saksan miehitysvoimat ja muututtuaan kansantasavallaksi.