Viime viikonloppuna satatuhatta henkeä osoitti mieltään Ranskassa hallitusta ja poliisiväkivaltaa vastaan. Niin sanottujen “keltaliivien” mielenosoitusten vaikutusvalta ja militanttius on ollut jatkuvassa kasvussa. Julkaisemme käännöksen artikkelista, jonka on alunperin julkaissut dem Volke dienen.
Edellinen viikonloppu oli jo neljäs peräkkäinen viikonloppu, jolloin ympäri Ranskaa esiintyi maata tiukasti otteessaan pitäviä ja militantteja suurmielenosoituksia. Alunperin 17. lokakuuta varten mobilisoitu liike, joka sittemmin on nimetty “keltaliivien” liikeeksi, aloitti purkauksen, jossa ranskalainen proletariaatti on sankarillisesti taistellut tarpeidensa puolesta ja kestänyt sortovoimien hyökkäykset.
Tänä viikonloppu nähtiin poliisin ennennäkemätön mobilisaatio, kun ympäri maata sijoitettiin 89 000 poliisia. Huolimatta 8000 poliisin sijoittamisesta pelkästään Pariisiin, ranskalaiset kuitenkin jatkoivat mielenosoituksiaan ja saivat aikaan enemmän vahinkoa kuin merkittävänä mielenosoituspäivänä 1. joulukuuta.
Näissä kamppailuissa silmiinpistävää on se, että yksikään revisionistinen, keltaisia ammattiliittoja kumartava, tai sosiaalidemokraattinen puolue ei ole kyennyt tähän mennessä valtaamaan liikkeen johtoa ja suuntaamaan kamppailua johtaville luokille otollisempaan suuntaan. Ranskan hallitus on, syystäkin, alusta asti valittanut ettei ole olemassa minkäänlaista “keskustelukumppania”, jonka kanssa asioista voisi sopia, samaan aikaan kun porvarilliset ja revisionistiset lähteet ovat levittäneet huhuja kamppailun oletetusta fasistisesta johdosta — päämääränään ajaa ihmiset sosiaalidemokratian tehokkaan koneiston syleilyyn.
Mutta vihaiset kansanjoukot jotka nyt tulevat kaduille joukoittain — työväenluokan laajat joukot, lähiöiden asukkaat, nuoriso jne. — eivät ole niin helposti huijattavissa tai rauhoiteltavissa, kuin taantumus olisi toivonut näiden olevan. Macronin julkisesta polttoaineveron korotuksen perumisesta huolimatta (sen jälkeen kun oli luvannut ettei näin tulisi koskaan tapahtumaan), mielenosoitukset jatkuvat täydellä voimalla.
Mitä muuta tämä kamppailu on, paitsi selkeä merkki siitä että imperialismi ei ole niin ikuinen kuin porvaristo meille jatkuvasti saarnaa, vaan että se todellisuudessa syöksyy kohti lopullista tuhoaan yhä kiihtyvällä vauhdilla? Ranska on vahva imperialistimaa, jolla on yhä siirtomaita, jossa on asetettu pysyvä poikkeuslaki, jonka katuja partioivat asevoimat, ja jolla on verinen historia sortotoimista kansanjoukkojaan vastaan. Ja yhä kansanjoukot taistelevat! Väsymättä ja pitkällisen ajanjakson ajan, vaarantaen terveytensä ja vapautensa (pelkästään tänä viikonloppuna tehtiin 1700 pidätystä ja 1220 vangitsemista), antaen meille pilkahduksen siitä, miksi nämä ovat todelliset historiaa tekevät voimat.