Tartuntatautilain muutokset tulivat voimaan 22. helmikuuta. Lakimuutoksilla pyrittiin antamaan kunnille ja aluehallintovirastoille lisää valtuuksia puuttua myös yksityisen sektorin toimintaan normaalilainsäädännön puitteissa: muutokset mahdollistavat esimerkiksi asiakasmäärän rajaamisen tai liiketilojen sulkemisen. 26. helmikuuta hallitus tiedotti, että se aikoo julistaa poikkeusolot ja aloittaa 8.3. kolme viikkoa kestävän ”sulkutilan”. Aluksi hallitus ilmoitti, että valmiuslakia ei tulla ottamaan käyttöön ”toistaiseksi”, vaan poikkeusolot todetaan erityisesti ravintoloiden sulkemiseksi ja tilanteen rauhoittamiseksi. 5. maaliskuuta se kuitenkin antoi eduskunnalle asetuksen valmiuslain pykälien 106,107, 86 ja 88 käyttöönotosta maaliskuun 11. ja vapunaaton välille. 6. maaliskuuta oikeusministeriö puolestaan ilmoitti, että kuntavaalit siirretään kesäkuulle koronatilanteen pahenemisen takia. Lisäksi on tiedotettu, että valtioneuvoston kanslia valmistelee ulkonaliikkumiskiellon pykäliä, jotka voidaan ottaa käyttöön alueellisesti, mikäli tilanne pahenee niin, ettei ”muita keinoja ole”. Kuten aiemmin Punalipussa julkaistuissa analyyseissä on todettu, nk. koronakriisin hallinta osoittaa valtion taantumuksellistumista, imperialistisen järjestelmän kriisin syvenemistä sekä porvariston kyvyttömyyttä ratkaista terveyskriisi.
”Sulkutila” ei ole juridisesti pitävä käsite, eikä ravintoloiden, kuntosalien ja koulujen sulkeminen vaadi oikeudellisesti poikkeusolojen toteamista vaan tämä perustuu perustuslain 23. pykälän pohjalta säädettävään uuteen lakiin, jonka hallitus pyrkii säätämään pikavauhtia. Kyseessä on siis hallituksen kikkailua retoriikalla: pyritään luomaan toisaalta paniikkimielialaa, jolla voidaan oikeuttaa kovatkin joukkojen päivittäiseen elämään ja demoliberaaleihin oikeuksiin osuvat iskut: ”sulkutila” on varsin mahtipontinen ja uhkaava sana tilanteeseen, jossa suurimmat sulkemiset liittyvät ravintoloihin, harrastuksiin ja kouluihin. Samanaikaisesti tällä kikkailulla peitetään se tosiasia, että lainsäädännössä normalisoidaan ”poikkeuksellista” ja demoliberaalien oikeuksien kumoamista ulotetaan normaalilainsäädäntöön. Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund myös kritisoi hallituksen epäselviä koronapandemian tasomäärittelyjä, jotka perustuvat alueelliseen epidemiatilanteeseen ja joiden tarkoituksena näennäisesti on arvioida rajoitustoimenpiteiden oikeasuhtaisuutta: näillä ei todellisuudessa näytä olevan minkäänlaista merkitystä päätöksenteossa. Lisäksi Grönlund kuvaili hallituksen lietsovan ”joukkopsykoosia”, siis joukkohysteriaa, jolla se oikeuttaa vallan keskittämisen ja kritiikin hiljentämisen.
Valmiuslain pykälän 106 mukaan valtionhallinnon viestinnän välitön johto keskitetään valtioneuvostolle, pykälä 107 puolestaan antaa ministeriöille pääministerin esityksestä valtuuden ratkaista erimielisyydet omalla hallinnonalallaan siitä, mille valtionhallinnon viranomaiselle tai yksikölle jokin käsiteltävä asia kuuluu. Hallitus ehti jo tiedottaa 1. maaliskuuta, että nämä pykälät otetaan käyttöön poikkeusolojen julistamisen nojalla, mitä oikeusoppineet kritisoivat lainvastaisena: poikkeusolot eivät vielä tarkoita valmiuslain ottamista käyttöön vaan niistä täytyy antaa asetus eduskunnalle, jotta valiokunta voi arvioida valmiuslain välttämättömyysehdon toteutumisen. Tässäkin hallitus siis pyrki toimimaan parlamentaarisen kontrollin ohi, joka on hyvin keskeinen porvarillisen liberaalin demokratian periaate. Pykälien käyttöönottoa perustellaan viestinnän selkeyttämisellä ja toimien yhdenmukaistamisella, mutta todellisuudessa se on hyvin konkreettinen osoitus vallan keskittämisestä sen toimeenpanevalle haaralle.
Pykälä 86 mahdollistaa resurssien hakemisen esimerkiksi toiselta alueelta tai yksityiseltä sektorilta, mikäli terveydenhuollon kapasiteetti ylittyy. Pykälästä 88 otetaan käyttöön sen ensimmäinen kohta, joka mahdollistaa joustamisen hoitotakuusta eli siitä, että hoitoon tulisi päästä kiireettömissä tapauksissa enintään puolessa vuodessa, jotta voimavaroja voidaan siirtää koronatapauksien testaamiseen, jäljitykseen ja hoitoon. Hoitojonot ovat kasvaneet jatkuvasti, ja terveydenhuollon heikentäminen näkyy kansanjoukkojen terveydessä tuntuvasti, sillä monissa tapauksissa odottelu esimerkiksi heikentää toipumisennustetta, ja ongelmiin tulisi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tällainen on porvariston uljas hyvinvointivaltio: se pohjautuu riistoon, ja jatkuvien kriisien myötä sen perusta on vain rapissut, palveluista on jatkuvasti leikattu ja niitä on yksityistetty. Se ei siis pysty vastaamaan kansanjoukkojen terveydestä, ja on kädetön pandemian edessä.
Näiden lisäksi hallitus on valmistautunut myös ottamaan käyttöön ainakin valmiuslain pykälät 93, 94 ja 95, jotka mahdollistaisivat työaikalain mukaisten lepoaikaa, ylityötä ja vuosilomaa koskevien määräysten kiertämisen sote-alalla, työnantajan irtisanomisoikeuden rajoittamisen ja kaikkien 18-67-vuotiaiden terveydenhuoltoalan koulutusta saaneen määräämisen töihin enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan terveydenhuollon kapasiteetin turvaamiseksi. Nämä olisivat tuntuvia iskuja koronapandemian kuormittamille terveydenhuollon työntekijöille. Tässäkin on tarjolla vain symbolinen sankarinviitta – ei parempia palkkoja tai parannuksia työoloihin.
Kuntavaalien siirtoa oikeusministeriö perusteli sillä, että THL:n arvion mukaan päivittäisiä tartuntoja olisi huhtikuussa 2600-11 200, ja siirron avulla riskiryhmiin kuuluvat olisi ehditty enimmäkseen rokottaa vaalipäivän koittaessa. THL:n Mika Salminen kuitenkin huomautti myöhemmin, että arvio perustuu laskuharjoitukseen eksponentiaalisesta kasvusta tämän hetkisen tilanteen perusteella, ja todellista tilannetta huhtikuussa on hyvin vaikea arvioida. Aikamoinen farssi! Porvariston lupaukset ja arviot massarokotuksista ja tartuntojen painamisesta alas myös muuttuvat jatkuvasti. Porvaristo haluaa siirron avulla varmistaa, että kaikki varmasti pääsevät vaaliuurnille ”vaikuttamaan” – antamaan oikeutuksen porvariston diktatuurille, käyttämään pyhää oikeuttaan ”valita” riistäjänsä. Siirto myös hyödyttää erityisesti sellaisia puolueita, joiden äänestäjäkunta koostuu enimmäkseen vanhemmasta väestöstä. Se on toisaalta hyvin poikkeuksellinen toimi: vaaleja on järjestetty tavalliseen tapaan maissa, joissa tartuntatilanne on ollut huonompi kuin Suomessa. Siirto osoittaa, että kriisissä porvaristo on valmis rikkomaan jopa omia pyhiä arvojaan vastaan. Kuitenkin, olivatpa vaalit sitten huhtikuussa tai kesäkuussa, ne ovat täyttä teatteria, porvariston pelleilyä, jolla se yrittää uskotella diktatuurinsa olevan kansanjoukkojen etujen mukainen, ”meidän kaikkien yhteinen valtio”.
Nämä hyökkäykset on suunnattu kansanjoukkoja vastaan: minkäänlaisia parannuksia ei ole näkyvissä, vain yhä kiihtyvää riistoa ja rajoittamista. Porvarillinen media leimaa syntipukeiksi kaikenlaisen vapaa-ajan vieton, illanvietot ja ryyppäämisen, välinpitämättömät työläiset, jotka eivät käytä maskeja rakennustyömailla sekä siirtotyöläiset, jotka tulevat tänne levittämään koronaa. Monilla ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa: töissä on käytävä, eikä porvaria kiinnosta panostaa työntekijöidensä terveydestä huolehtimiseen yhtään sen enempää kuin on pakko, ja määräyksiä kierretään. Tämä osoittaa sen, että porvariston diktatuuri perustuu riistoon. Samalla imperialistinen järjestelmä on yhä syvenevässä kriisissä, mistä on merkkinä historiallisen syvä talouskriisi, jota puretaan joukkojen niskaan. Esimerkiksi nyt toteutettava ravintoloiden sulkeminen osaltaan palvelee pääoman uudelleenjärjestelyä: pikkuporvaristoa ajetaan työmarkkinoille kilpailun kiristämiseksi ja kotimaisen riistettävien joukon kasvamiseksi, ja monopoliyritysten on mahdollista ostaa kilpailijansa markkinoilta.
Tämä kaikki osoittaa kriisin syvenemistä: porvariston diktatuurin taantumuksellistuminen kiihtyy. Kansanjoukkojen tyytymättömyys kasvaa, kun porvariston lupaukset paluusta normaaliin vain siirtyvät yhä kauemmas tulevaisuuteen, samalla, kun jatkuvasti on luvassa vain heikennyksiä: jatkuvasti käy yhä selvemmäksi, että ”hyvinvointivaltio”, porvariston diktatuuri, ei pysty vastaamaan kansanjoukkojen hyvinvoinnista ja kaikki sen koronatoimet palvelevat vain riiston turvaamista ja hyökkäämistä kansanjoukkoja vastaan. Pandemian nojalla hallitaan imperialismin yhä syvenevää kriisiä – pyritään pelastamaan porvariston diktatuuri edistämällä fasistista tendenssiä. Porvariston diktatuurin hallitus yrittää esittää, että toimet ovat välttämättömiä poikkeuksellisessa tilanteessa, mutta todellisuudessa näitä toimia sementoidaan normaalilainsäädäntöön ja tulevia, yhä rankempia hyökkäyksiä kansanjoukkoja vastaan suunnitellaan.