Imperialismin yleiskriisi syvenee. Tämä näkyy talouskriisinä sekä taantumuksellistumiskehityksenä, sekä toisaalta kaikkialla maailmassa lisääntyvänä kansanjoukkojen aktiivisuutena ja vallankumouksellisen liikkeen kehityksenä. Näemme, kuinka raskaimman taakan kriisistä kantavat naiset, ja erityisesti työläisnaiset: maailmanlaajuisesti naisiin kohdistuva väkivalta, naisten tekemä palkaton kotityö ja köyhyys on lisääntynyt. Vastauksena porvariston piittaamattomuudelle ja yhä kovemmin naisia vastaan iskeville koronarajoituksille sekä esimerkiksi taantumuksille aborttilaeille kaikkialla maailmassa naiset ovat valmiita taistelemaan vaatimustensa puolesta. Patriarkaalinen sorto ja luokkayhteiskunta ovat erottamattomasti kytkeytyneet: siksi vaaditaan vallankumouksellista naisliikettä, joka marxilais-leniniläis-maolaisen puolueen alaisuudessa voi aktiivisesti osallistua sosialismin pystyttämiseen kansansodan kautta.
Kaikkialla maailmassa ”lockdownit”ovat lisänneet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa: naisia hakataan, murhataan ja raiskataan puolisoiden toimesta, osoituksena miehen herruudesta parisuhteessa, niin imperialistissa kuin sorretuissakin maissa. Kotityö jakautuu edelleen epätasaisesti, ja naiset kantavat tästä suurimman taakan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yhä useammat naiset jäivät pois työelämästä kotiäideiksi, sillä ”lockdownien” myötä kotityön määrä on lisääntynyt. Tämä ei ole mikään henkilökohtainen valinta, vaan selvä osoitus naisiin kohdistuvasta palkattoman kotityön rasitteesta, jota kriisi on lisännyt entisestään. Suomessa puolestaan on naisenemmistöinen hallitus, jota ylistetään ennätyksellisen edistykselliseksi ”lasikattojen” murtajaksi. Suomalaisen imperialismin suuri kertomus on pitkään ollut kertomus tasa-arvon mallimaasta. Kuitenkin syvenevä kriisi osoittaa tämänkin siksi, mitä se on, silkkaa valhetta: pandemian aikana myös Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt entisestään. Suomessa myös perustoimeentulotukea nostavien joukossa suurin kasvu tapahtui nuorten naisten ryhmässä – monet koronarajoitukset ovat iskeneet juuri naisvaltaisille aloille, kuten matkailu- ja ravintola-alalle, ja useat ovat menettäneet työnsä tai joutuneet lomautetuiksi. Naisiin kohdistuvan sorron muodot tietenkin vaihtelevat eri maiden välillä, ja julmimmin se koskettaa erityisesti sorrettujen maiden ja puolifeodaalisten maiden naisia, mutta ilmiö on maailmanlaajuinen.
Kaikkialla maailmassa naiset kuitenkin uhmaavat koronarajoituksia ja väkivaltaa ja lähtevät kaduille vastustamaan kiihtyvää sortoa, erityisesti sorretuissa maissa. Viime vuoden lopulla esimerkiksi Turkissa, Italiassa ja Namibiassa tuhannet naiset osoittivat mieltään lisääntynyttä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Puolassa tuhannet protestoivat taantumuksellisia aborttilakeja, jotka kumpuavat ajatuksesta naisesta miehen kotiorjana, pelkkänä tämän perinnön jatkuvuuden takaavana lastentekovälineenä. Marraskuussa Shykhmetin kaupungissa Kazakstanissa köyhät naiset vaativat hallintoa turvaamaan köyhien perheiden toimeentulon keskellä kriisiä ja huolehtimaan myös köyhien perheiden lasten koulutuksesta koulujen sulkeutuessa. Tammikuussa Uzbekistanissa kymmenet naiset estivät liikenteen kulun maantiellä protestoidakseen hallinnon toimia, jotka säätelevät polttoaineen saatavuutta kodeissa. Helmikuussa tuhannet vastustivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Argentiinassa. Nämä ovat vain joitain esimerkkejä viimeaikaisista joukkotaisteluista maailmalla, ja ne osoittavat naisten valmiutta taistella vaatimuksiensa puolesta, koronarajoituksista huolimatta. Näillä taisteluilla on yhteys taloudelliseen kriisiin, köyhyyteen sekä valtion taantumuksellistumiseen, kuten aborttilakien kiristämiseen ja liikkumisrajoituksiin – siis imperialismin syvenevään kriisiin ja joukkojen aktiivisuuden kasvuun. Jotta nämä vaatimukset tulisivat todella täytetyksi, vaaditaan vallankumouksellista naisliikettä, naisten järjestäytymistä marxilais-leniniläis-maolaisen militarisoidun puolueen alaisuuteen.
Useissa maissa porvaristo esittää ratkaisuksi esimerkiksi lisääntyneeseen perheväkivaltaan tietoisuuden lisäämisen auttavista puhelimista ja naisten kannustamisen avun hakemiseen. Tämä ei kuitenkaan ratkaise mitään: naiset ovat kahlittuja puolisoihinsa taloudellisesti – kyse on siis nimenomaan avioliittoinstituution aineellisesta pohjasta. Puhutaan myös ”yhteiskunnan maskuliinisen kulttuurin” purkamisesta ja miesten kasvattamisesta ymmärtämään, ettei heillä ole oikeutta lyödä vaimoaan. Mahdollisuus hakea apua voi helpottaa joidenkin tilannetta, mutta se ei lopeta naisen kotiorjuutta ja patriarkaalista sortoa, kuten eivät muutkaan porvariston toimet, sillä nämä ovat luokkayhteiskunnan ilmiöitä ja syntyneet yksityisomistuksesta. Mitä tulee asenteiden ja kulttuurin muovaamiseen, niin miehet kuin naisetkin ovat yhteiskunnan tuotteita, mutta todellisesti nämä ilmiöt eivät häviä pelkällä asenteiden muutoksella. Erityisesti puolifeodaalisissa maissa vanhat julmat tavat elävät edelleen sitkeästi käytännöissä imperialistisesta riistosta johtuen, mutta yhtä lailla imperialistisissa maissa naisen alisteinen asema on yhä olemassa. Suomessakin naisenemmistöinen hallitus heitti periaatteet sukupuolinäkökulman huomioinnista päätöksenteossa romukoppaan kriisin koittaessa. Kyse siis ei ole ristiriidasta naisten ja miesten välillä, vaan luokkaristiriidasta.
Imperialismin kriisin syvetessä näemme, kuinka porvaristo purkaa kriisiä kansanjoukkojen niskaan, ja kuinka naiset kantavat tästä raskaimman taakan. Eri maissa tämä koskettaa naisia eri tavalla, mutta yhtä kaikki, nämä ilmiöt ovat mätänevän imperialistisen järjestelmän ilmiöitä. Porvaristolle ”feminismi” on kaunis sana, jonka voi kirjoittaa ohjelmiin ja sitten unohtaa, jolla kaunistella porvariston diktatuurin todellisuutta. Imperialistisissa maissa porvaristo juhlistaa naistenpäivää ruusuilla ja ”voimaannuttamisella”, joka sisällöltään on vain kuvitellun ”naisluonnon” nostamista jalustalle kummasteltavaksi koriste-esineeksi, se on ”vapaan valinnan” ja porvarillisten asenteiden juhlaa. Kaikkein sorretuimmat ja köyhimmät naiset kokevat kuitenkin elämässään imperialistisen järjestelmän kaikkein rajuimmat iskut ja riiston konkreettisesti, eivätkä ruusut ja inspiroivat ryysyistä rikkauksiin -kertomukset lämmitä mieltä. Eivätkä työväenluokan naiset tarvitsekaan lainkaan porvaristoa voimaannuttamaan itseään, ei, he tarvitsevat vallankumouksellisen puolueen johtamaan kamppailuaan! Patriarkaalista sortoa ei siis kaadeta sanoilla, ei porvariston uudistuksilla eikä pelkillä asennemuutoksilla, sillä sen perusta on luokkayhteiskunnassa, ja se tulee hävitetyksi vain tämän perustan hävittämisen kautta. Kapitalistisen tuotantotavan kehityksen myötä naisetkin ovat tulleet osaksi yhteiskuntaa ja luokkataistelua, ja vallankumouksellisen liikkeen näköalat ovat kirkkaat: kaikkialla maailmassa naiset kasvavat luokkataistelussa. Naiset taistelevat myös rinta rinnan miespuolisten tovereidensa kanssa kansansodissa Perussa, Intiassa, Filippiineillä ja Turkissa. Porvaristo pelkää tätä vallankumouksellista voimaa, ja pyrkii taruillaan hajottamaan työväenluokan, synnyttämään epäsopua naisten ja miesten välille, estämään naisten järjestäytymisen kommunistisen puolueen alaisuuteen vallankumoukselliseksi naisliikkeeksi, joka tulee kansansodan kautta osallistumaan imperialismin ja patriarkaatin hävittämiseen.