Puheenjohtaja Mao on sanonut: “Aiheuttaa häiriöitä, epäonnistua, aiheuttaa taas häiriöitä, epäonnistua taas… tuhoonsa saakka; se on imperialistien ja kaikkien taantumuksellisten logiikka kautta maailman ollessaan tekemisissä kansan asian kanssa, eivätkä he koskaan toimi vastoin tätä logiikkaa”. Tämä marxilainen laki muodostaa draamankaaren imperialismin farssimaiselle elämälle.
Koronan tapauksessa Marin ja kumppanit vakuuttivat meille ensin, että mitään hätää ei ole, kunnes aika tarkkaan vuosi sitten he julistivat valmiuslain. Oli surkuhupaisaa väittelyä käsidesistä, maskeista ja muusta, oli jatkuvia uutisia niiden puutteesta ja niillä keinottelusta korkeiden monopolivoittojen toivossa ja toisten imperialistien lyömiseksi. Kesällä tartuntaluvut helpottivat, ja vielä syksylläkin juhlittiin, että selvittiin säikähdyksellä. Lakeja, kuten matkustuslakia, alettiin muokata “korona-ajalle” eli sota-ajalle sopivampaan muotoon, ja “koronastrategiaa” uudistettiin, mikä tarkoitti rivien välistä sen tunnustamista, että keväällä taantumuksen “strategia” oli riittämätön. Tartuntaluvut alkoivatkin nousta, ja maailmalla alettiin puhua toisesta, nyt jo kolmannestakin aallosta. Jos ensin maskit olivat murhenäytelmä, nyt rokotteista tuli farssi: niiden piti tuoda pelastus, mutta pahalta näyttää. Ongelma ei ole niinkään rokotusvauhti Suomessa, joka tosin kehittyy keskellä kilpataistelua imperialistien välillä, vaan muuntovirukset, joihin rokote antaa tiettävästi heikomman suojatehon, ja pääasiassa se, että imperialismi ei halua rokottaa ihmiskunnan enemmistöä kolmannessa maailmassa, mikä ei voi olla näyttäytymättä globaalissa pandemiatilanteessa ja siten heijastumatta myös tänne imperialistiseen Suomeen. Kun tartuntaluvut jatkoivat kasvuaan yhdessä rokotuslukujen kanssa, Marin ja kumppanit sanoivat, että tulee “sulkutila”, tarvitaan “loppukiri”. Nyt tuo “loppukirikin” alkoi vaatia kirittämistä, ja jälleen: valmiuslaki, “viimesijainen keino”, vieläpä valmistellaan liikkumisrajoituksiakin – ihan vain, Marinin sanoin, “varmuuden vuoksi”.
Osana tuota yleistä koronafarssia oikeusministeriö yhdessä porvarillisten puolueiden kanssa teki perjantaina 5.3. päätöksen siirtää kuntavaalit – asia, jota on ehdoteltu jo tammikuusta lähtien [1]. Oikeuskansleri Pöysti ilmaisi STT:lle 17.2., että vaalien siirtämistä olisi pohdittava huolellisesti helmikuun aikana, ja 19.2. sisäministeri Ohisalo valitteli Ylen Ykkösaamussa, että “spekulointi [vaalien siirrolla] tiettyjen puolueiden suunnasta on hieman törkeää” viitaten Perussuomalaisiin. Vielä 4.3. STT:n kyselyn mukaan kaikki eduskuntapuolueet kannattivat vaalien pitämistä ajallaan, joskin Harkimo oli jo tuota ennen lykkäämisen kannalla ja osa puoluesihteereistäkin painotti, että heidän kantansa saattaa vielä muuttua. Seuraavana päivänä, kun “korona-aikana” maan tunnetuimmaksi teknokraatiksi kohonnut THL:n Mika Salminen kertoi oikeusministeriön ja puoluesihteerien kokouksessa ennusteensa kevään koronatilanteesta, Perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki puolueet kääntyivät antamaan tukensa vaalien siirrolle. Tuolla päätöksellä tunnustettiin avoimesti, että imperialismin toiminta kaikki tyynni on silkkaa farssia.
Kysymystä vaalien siirrosta ja siinä näyttäytyvistä ristiriidoista ei voida ollenkaan ymmärtää, ellei ymmärretä, miten perustärkeitä vaalit ovat taantumukselle. Mariátegui on selittänyt, että imperialismin ja luokkataistelun kehityksen pohjalla kehittyy demokratian kriisi, joka “on parlamentin kriisi”, ja että “demokratian lailliset instrumentit ovat osoittautuneet riittämättömiksi demokraattisen järjestyksen säilyttämiseksi”. Kun taantumus on nyt päättänyt lykätä vaaleja, se on sen avointa tunnustamista, että he eivät pysty täysin ylläpitämään demokraattista järjestystään. Onpa itse hevosenkin suusta kuultu samaa. Ohisalo sanoi helmikuussa, että “vaalit instituutiona” ovat “demokratian keskeinen peruspilari, johon ihmiset myös luottavat”. Erittäin merkityksellisiä ovat oikeuskansleri Pöystin sanat: “Vaalienhan pitää olla tasapuoliset ja mahdollistaa äänioikeutetuille lain mukaisesti mahdollisimman laajasti äänestämisen mahdollisuus. Se on perusperiaate. Toinen perusperiaate on, että vaalien siirtäminen on demokratiassa äärimmäisen poikkeuksellinen toimenpide, johon pitää ryhtyä vain hyvin painavin perustein. Nämä ovat ne kaksi periaatetta, jotka ovat vaakakupissa.” Tuo ristiriita näyttää, että vaalien siirtäminen on sen tunnustamista, että taantumus ei kykene järjestämään vaaleja “tasapuolisesti” ja “mahdollistamaan äänioikeutetuille lain mukaisesti mahdollisimman laajasti äänestämisen mahdollisuutta”. Voiko enää tämän selvemmin sanoa, että demokratia on kriisissä? Maassa, jossa vaaleilla on jopa fasismin oloissakin pitkät perinteet ja jossa on vain harvoja kertoja lykätty vaaleja tätä ennen [2], tämä on symbolisesti vieläkin suurempi tappio taantumukselle. Ne, jotka haluavat peitellä demokratian kriisiä, vetoavat valheellisesti juuri siihen, että on vaaleja ennenkin siirrelty – fakta on, että kuka tahansa näkee, että vaalit siirretään nyt “poikkeuksellisista” syistä.
Valtion taantumuksellistumisen dynamiikan ymmärtämiseksi on hyödyllistä nähdä, miksi Perussuomalaiset eivät ole antaneet tukeaan vaalien siirrolle. Halla-aho sanoo: “On todella huolestuttavaa, että Suomi on kehitysmaiden seurassa, mitä tulee kykyyn järjestää vaaleja epidemia-aikana”. Ja: “Jos tässä todella ei ole kyse poliittisesta taktikoinnista muiden puolueiden taholta, vaan ihan silkasta kyvyttömyydestä, niin kyllä oikeusministerin kannattaisi tehdä johtopäätökset. Hän olisi voinut tuoda tarvittavia esityksiä eduskuntaan siitä, miten voidaan lisätä äänestämisen turvallisuutta niin kuin muissakin maissa on tehty. Mutta mitään ei ole tehty.” Ankaraa kritiikkiä, mutta mitä tässä todella sanotaan? Päällimmäinen puoli kohdistuu siihen, että poliittinen järjestelmä on kyvytön, mitä päälle vielä tuetaan puoliksi rivien välistä ilmaistulla epäilyksellä, että tässä on “joidenkin” taholta kyse taktikoinnista suuremman vaalikannatuksen saamiseksi, mikä ei sekään ole järin mairittelevaa demoliberaalin järjestelmän tilan kannalta. Perussuomalaiset edustaa, Mariáteguin käsittein, “fasismin revisionistista haaraa” [3], ja niiden rooli on omalta osaltaan tuoda päivänvaloon demokratian kriisiä ja lietsoa ns. yleistä mielipidettä demoliberalismia vastaan, vähittäisten fasististen uudistusten puolesta. Halla-ahon sanat ovat täynnä demagogiaa valtion taantumuksellistumisen puolesta.
Näinkö vähällä tästä sitten selvitään? Kuntavaalit on ehdotettu siirrettäväksi paria kuukautta myöhemmäksi, kesäkuulle. Ilmeisesti tämä perustuu optimistiseen oletukseen koronatilanteesta, minkä vuoksi vaaleja saatettaisiin lykätä vielä toistamiseenkin. Se olisi jo farssia farssin päälle, valtava häpeä ja tappio suomalaiselle imperialismille, ja siksi kynnys niiden toiseen lykkäykseen on suurempi, ei pienempi, toisin kuin esim. Halla-aho on valheellisesti spekuloinut. Toinen ongelma on juridinen. Jos esimerkiksi kesäkuussa tai yleensä “korona-aikana” vaalien järjestämisen “terveysturvallisuus” edellyttäisi muutoksia vaalilakiin, nousee esille oikeuskansleri Pöystin ja perustuslakivaliokunnan kanta viime vaalikaudelta, koskien silloin maakuntavaaleja: tarvitaan kuuden kuukauden väli vaalilainsäädännön hyväksymisen ja itse vaalien välille. Miten tähän vaalien laillisuutta koskevaan ongelmaan taantumus aikoo suhtautua, se jää nähtäväksi. Ilmeistä on, että taantumukselle on tärkeää pitää vaalinsa pian, jotta se voisi esiintyä mahdollisimman toimintakykyisenä. Jos vaaleja olisi lykätty esimerkiksi lokakuulle, kuten oikeusministeriön vaalijohtaja Jääskeläinen väläytti tammikuussa, niin se olisi taantumukselle vielä isomman tappion tunnustamista; siksi he ovat optimisteja kesäkuun suhteen. Siten taantumuksen ongelmat eivät ole ratkenneet, vaan sillä näyttää olevan edessään suo siellä ja vetelä täällä, mikä syventää sen kriisiä.
Vallankumouksen kannalta tilanne on loistava. Niin sanottu “koronakriisi” edistää, kuten on monessa eri yhteydessä analysoitu, valtion taantumuksellistumista osana Leninin tunnistamaa “taantumusta kautta linjan” ja yhteydessä imperialismin yleiskriisiin. Nyt taantumus on jo avoimesti tunnustanut kyvyttömyytensä hallita entiseen tapaansa, ja tässä meidän on muistettava, että vallankumouksellisen tilanteen eräs piirre on, että “hallitsevien luokkien on mahdotonta säilyttää herruutensa muuttumattomana” (Lenin). Muistaen nykyisen kriisin taakan joukoille taloudellisesti, demokraattisten oikeuksien kannalta ja irtipäästettynä terrorina (Suomessa erityisesti naisia kohtaan) nähdään, että vallankumouksellisen tilanteen kolmesta leniniläisestä kriteeristä kaksi kasvaa jo näkyvästi pinnan päällä, ja on ymmärrettävä, että ratkaiseva kolmas kriteeri eli joukkojen aktiivisuuskin kasvaa, mutta vielä lähinnä patoutuen näkymättömissä ja odottaen purkautumistaan heti tilaisuuden tullen antaakseen voimakkaan ilmauksen joukkojen kaipuulle kapinansa organisoimiseksi. Nuorissa, joita kriisi painaa erityisen syvästi, on jo nähtävissä kasvavan levottomuuden merkkejä.
Tilanne on mainio. Eipä siis ihme, että pohjattomassa parlamenttikretinismissään revisionistit kuten rekisteröity puolue, joka käyttää itsestään nimeä “SKP”, kannattavat vaalien siirtoa. He ovat valinneet upota vanhan järjestyksen mukana, osana puheenjohtaja Maon näkemää “50–100 vuoden” ajanjaksoa. Hyvä niin. Sen sijaan meille marxilaisille se, miten taantumukselliset luokat hoitavat omat asiansa, on samantekevää, emmekä suostu likaamaan käsiämme heidän farssiinsa; päin vastoin, me paljastamme ja tuomitsemme heidät ja puollamme vallankumouksellista taistelua. Upotkoon imperialismi farssiinsa ja revisionistit siinä mukana, kommunismi on voittava.
[1] Ensimmäisten joukossa vaalien siirtoa ehdotti Suomen kuvalehden ja Kanavan entinen päätoimittaja, nykyinen Turun yliopiston dosentti Ville Pernaa (HS:n Vieraskynä 22.1.)
[2] Vaalien siirtämisen historiaa ja juridisia kysymyksiä on kootusti esitellyt oikeustieteilijä Koskentausta kirjoituksessaan “Kuntavaalien ajankohdan siirtämiseen liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä”, Perustuslakiblogi 29.1.2021.
[3] Ks. PKP:n asiakirjaa “Retomemos a Mariategui y reconstituyamos su partido” (1975). Käännetty englanniksi nimellä “Let Us Retake Mariategui and Reconstitute His Party”.