Ennätyksiä rikkova hallitus
Lukuina katsottuna Orpon hallitus on muodostettu poikkeuksellisen kapealle pohjalle. Sillä on takanaan vain 109 kansanedustajaa (sisältäen Ahvenanmaan edustajan ja puhemiehen). Edellinen ennätys on Esko Aholla, jolla oli muodostettaessa takanaan 115 kansanedustajaa. Orpon hallitukseen osallistuvat puolueet saivat vain 49,8 % annetuista äänistä (sisältäen Ahvenanmaan). Aholla oli tuossakin suhteessa edellinen ennätys hallussaan, kun se sai vajaa 53 % annetuista äänistä. Äänioikeutetuista vain reilu kolmannes äänesti Orpon hallitukseen osallistuvia puolueita, mikä on niin ikään uusi ennätys.
Puhtaasti lukujen valossa tarkasteltuna Orpon hallituspohja on siten historiallisen heikko enemmistöhallitukseksi.
Hallitusneuvottelut kestivät myös historiallisen pitkään. Eduskuntavaalit toimitettiin 2.4. ja hallitus nimitettiin 20.6. eli 80 päivää myöhemmin. Tämä kiilaa niukasti ennätyssijalle, jota oli aiemmin pitänyt Kekkosen III hallitus (1951), joka muodostettiin 79 päivää vaalien päättymisen jälkeen. Kauas taakse jäi Miettusen ns. “hätätilahallitus” (1975), jonka Kekkonen “runnoi” kasaan 69 päivää vaalien jälkeen, samoin kuin Kataisen hallitus (2011), jonka muodostamiseen kului 66 päivää vaaleista. Myös varsinaiset hallitusneuvottelut kestivät ennätyksellisen kauan: Kataisen poikkeuksellisen pitkiksi venyneet neuvottelut kestivät 33 päivää, kun taas Orpolla neuvotteluvaihe kesti jopa 44 päivää.
Hallituksen pystyssä pysymistä on epäilty jo ennen hallituksen muodostamista, ja kaikki hallituspuolueet ovat enemmän tai vähemmän suorasti viitanneet tähän. Henriksson kehui hallitusohjelman suurimmaksi yllätykseksi sitä, että se saatiin tehtyä, ja Orpo painotti, että historiallisen pitkiksi venyneet hallitusneuvottelut takaavat hallituksen toimintakyvyn.
Nämä kertovat porvarillisen demokratian kriisistä.
Hallituksen porvarilliset arvostelijat
Hallitus on kohdannut arvostelua paitsi opposition taholta, myös omiensa suunnalta.
EK:n johtaja Ilkka Oksala valittaa: “Nyt olisi pitänyt painaa kaasua, luoda edellytyksiä sille, että Suomeen saadaan huomattavasti lisää työperäistä maahanmuuttoa, mutta valitettavasti suunta on toinen.” EK:n vaalitavoitteena oli työperäisen maahanmuuton nostaminen 40 000 henkilöön vaalikauden loppuun mennessä. Oksala kiteyttää, että “yrityksiltä tulee jatkuvasti huolestuneita yhteydenottoja”. Lähinnä maahanmuuttoa lukuun ottamatta EK on tyytyväinen hallitusohjelmaan.
Samansuuntaisesti arvostelee myös Suomen Startup-yhteisön kannanotto: “Hallitusohjelman maahanmuuttoa koskeva osio uhkaa vesittää kaikki ohjelmaan sisältyvät edistysaskeleet”. Se päättää painokkaasti: “Nyt herätys! Hallituksen tulee jatkovalmistelussa korjata kirjaukset, jotka heikentävät Suomen houkuttelevuutta ulkomaalaisten osaajien rekrytoinnissa. Tehdään toimia, joilla saamme Suomen talouden kasvuun ja Suomesta maailman parhaan paikan kasvaville yrityksille.” Kannanoton on allekirjoittanut muun muassa Supercellin ja Woltin toimitusjohtajat. Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen antoi myös Talouselämälle haastattelun, jossa hän kuvaili muun muassa olevansa “pettynyt” hallitusohjelman maahanmuuttolinjauksiin.
Myös matkailu- ja ravintola-alan porvarien MaRa kritisoi maahanmuuttolinjauksia. ” Yritykset eivät voi toimia kannattavasti niin, että osa-aikaisille työntekijöille maksetaan vähintään 1 600 euroa kuukaudessa tehdystä tuntimäärästä riippumatta. Tuskin tämän selvemmin voi omaa riistohimoaan tunnustaa! MaRa on pettynyt myös eräiden arvonlisäverojen korotukseen.
Porvariston taholta tulevan arvostelun kärki kohdistuu maahanmuuttopolitiikkaan.
Perussuomalaista arvostelua
Odotetusti PS:n ns. “duunarisiipi” on ollut pettynyt hallitusohjelmaan. PS:n kouvolalainen kaupunginvaltuutettu kirjoitti mielipidekirjoituksessaan 21.6. (seuraavana päivänä hallituksen nimittämisestä): “Uskoin puolueeni ennen vaaleja antamiin lupauksiin siitä, että maata ja taloutta ei laiteta kuntoon työntekijöiden kustannuksella. Enempää en olisi voinut väärässä olla.”
Tämä luultavasti heijastelee laajempia näkemyksiä, sillä esimerkiksi Teollisuusliiton tämän vuoden maaliskuussa tekemän jäsenpaneelin vastaajista 24 % kannatti PS:ää.
Entinen perussuomalainen, niin ikään Kouvolasta oleva Jari Lindström, joka toimi työministerinä Sipilän hallituksessa, kirjoittikin mielipidekirjoituksen johdosta Twitterissä: “Siitä se alkaa. Deja vu.” Hän täsmensi vielä: “Kirjoitin tästä asiasta jo kirjaani ja ennustin, että jos PS on hallituksessa ja työelämän toimet todennäköisesti joillekin ikäviä, se yllättää taas kerran peruskannattajan ja -äänestäjän. Ja jäsenen. Aivan kuten kävi Sipilän hallituksessa.”
Lindström maalaa synkkiä pilviä hallituksen ylle.
Opposition harjoittama arvostelu
Osa vasemmistosta, varsinkin ay-liike ja keynesiläiset, ovat kauhistuneita siitä, että hallitus kärjistää luokkaristiriitoja. Esimerkiksi BIOS-tutkimuslaitoksen ekonomisti kirjoittaa Twitterissä: “Meidän piti yhdessä hoitaa ekologinen kriisi pois päiväjärjestyksestä, mutta sen sijaan aloimmekin kärjistää pääoman ja työvoiman välistä ristiriitaa. Suomalainen yhteiskunta palaa luokkakamppailun historiassa taaksepäin juuri kun olisi pitänyt mennä eteenpäin.” Samansuuntaista arvostelua oli myös esimerkiksi Poliittinen talous -podcastissä.
Myös maahanmuuttokirjaukset ovat huolestuttaneet parlamentaarista vasemmistoa, varsinkin uusvasemmistoa. Elinkeinoministeriksi nimitetty Vilhelm Junnila (ps.) on hyödyntänyt fasistista liikettä kannatuksensa keräämisessä, mistä on yritetty nostaa kohua. Ulkoministeriksi nimitetyn Elina Valtosen (kok.) sosiaalidarwinistisia sitaatteja 10 vuoden takaa on myös kiertänyt jonkin verran sosiaalisessa mediassa
Opposition taholta hahmottuu siis sekä talouspoliittinen että maahanmuuttopoliittinen oppositio.
Muu arvostelu
Amnestyn mukaan “hallitusohjelma on ihmisoikeuksien näkökulmasta heikko ja ristiriitainen”. Se kritisoi muun muassa “massiivisia leikkauksia jo ennestään riittämättömään sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon” sekä maahanmuuttopolitiikkaa.
Myös ympäristöjärjestöt ovat odotetusti arvostelleet hallituksen ympäristöpolitiikkaa. Sen sijaan “vihreää siirtymää” peräänkuuluttaneiden porvarien suunnalla on ollut hiljaista, mikä kertonee siitä, että nämä ovat tyytyväisiä tältä osin hallitusohjelmaan.
Mielenosoituksia
Vain pari päivää hallituksen muodostamisen jälkeen oli noin 300 hengen mielenosoitus, jonka alullepanijoina oli varsinkin IT-alalla työskenteleviä maahanmuuttajia. Tämä on linjassa hallituksen porvarillisten arvostelijoiden ja varsinkin startup-porvarien esittämän kritiikin kanssa.
Toinen mielenosoitus nähtiin keskiviikkona 21.6., kun eduskunta aloitti keskustelun hallitusohjelmasta. Tuolloin Eduskuntatalon edessä oli reilu 100 henkeä osoittamassa mieltään “sinimustaa hallitusohjelmaa vastaan”. Mielenosoitus oli yksityishenkilöiden järjestämä, paikalla oli jonkin verran eri puolueiden tunnuksia ja sitä tuki mm. Varisverkosto, mutta tilaisuuden poliittinen linja oli pitkälti sosialidemokraattinen, mikä näkyy jo Marinin tässä merkityksessä lanseeraamasta termistä “sinimusta”. Teemat olivat laaja-alaisia leikkausten vastustamisesta maahanmuuttopolitiikkaan.
Epävakaa hallitus
Kokonaisuutena piirtyy siis ennen kaikkea kaksi rintamaa, joilla hallitus joutuu puolustautumaan. Yhtäältä on talouspolitiiikka (työmarkkinareformit ja leikkaukset), joka yhdistää parlamentaarisen vasemmiston ja niitä seuraavat ammattiliitot sekä osan perussuomalaisista. Toisaalta on maahanmuuttopolitiikka, joka yhdistää osan porvaristosta ja parlamentaarisesta vasemmistosta.
On huomattava, että jakolinjat eivät kulje niinkään hallituksen ja opposition välillä, vaan niiden sisällä. Tämä tekee hallituksesta epävakaan. Porvarien vastustelun vuoksi monet maahanmuuttopolitiikan linjaukset voivat jäädä toteutumatta, mikä nakertaa PS:n lupausta maahanmuuttopolitiikan muutoksesta. Samoin talouspolitiikka iskee kovin juuri PS:ään. Myös EU:n “suvereniteettirahasto” tulee aiheuttamaan haittaa varsinkin PS:lle.
On odotettavaa, että PS joutuu esiintymään aggressiivisesti ja suorastaan oppositiohenkisesti hallituksessa, mikä heikentää sen toimintakykyä. Se voi esimerkiksi vaatia jonkin sille tärkeän maahanmuuttoa koskevan asian edistämistä edellytyksenä budjettisovulle tai jonkin työmarkkinauudistuksen edistämiselle. Tämä tulee musertamaan hallituksen toimintakykyä ja vaikuttamaan entisestään sen kannatukseen.
Mahdotonta ei myöskään ole vuoden 2017 tapahtumien toistuminen, joita Jari Lindströmkin maalaili. Erona vuoteen 2017 on kuitenkin se, että panokset ovat paljon kovemmat. Jos PS:n eduskuntaryhmä halkeaisi kahteen osaan samassa suhteessa kuin vuonna 2017, hallitus menettäisi enemmistönsä eduskunnassa.
Näistä syistä on hyvin perusteltua, miksi koko virallinen oppositio keskittää arvostelunsa nimenomaan PS:ään. Suurin osa eduskunnan oppositiopuolueista voi voittaa kannatusta juuri PS:ltä, ja PS:n kannatuksen odotettavissa oleva lasku tulee heiluttamaan hallitusta enemmän kuin tuhat tyhjänpäiväistä välikysymystä yhteensä.
Hurjia perspektiivejä tukee Uutissuomalaisen tuore kysely, jonka mukaan vain 28 % uskoo hallituksen kestävän täydet neljä vuotta. Kysely tehtiin ennen hallitusneuvotteluiden päättymistä. Vaikka vastauksissa on merkittävää eroa hallitus- ja oppositiopuolueiden kannattajien välillä, 28 % on selvästi pienempi kuin hallituspuolueiden kannatus äänioikeutetuista. Toisin sanoen omatkaan eivät usko hallituksen kestävän. Huhujen mukaan Kokoomuksen tilannekuva neuvotteluissa on ollut, että hallitus ei tule kestämään neljää vuotta. Se olisikin ensimmäinen kerta 20 vuoteen, kun hallitus on kestänyt koko vaalikauden.
Johtopäätös on, että hallitus on hyvin ahtaalla ja sillä on aloite vain hyvin heikosti käsissään. Ja tämä on vasta hallituksen lähtötilanne! Porvarillisen demokratian kriisi on entistä pahempi, ja taantumuksellinen tendenssi hallintotavan muuttamiseksi voimistuu.
Rintamalinjojen vetoa
Uusvasemmisto löytyää luontaisen liittolaisensa osasta suurporvaristoa ja ay-liike osasta perussuomalaisia. Kuin yllättäen nämä molemmat epäpyhät liitot vastaavat SDP:n tavoitetta paluusta hallitusvaltaan, mikä voisi hallituksen hajotessa tapahtua myös ilman uusia vaaleja. On muistettava, että osa porvaristosta, kovaäänisimmin Sixten Korkman, toivoi sinipunaa jo ennen vaaleja samoin kuin vaalien jälkeenkin.
Taistelussa hallitusta vastaan on tunnistettava, paljastettava ja torjuttava päättävästi Suomen johtavan opportunistipuolue SDP:n intressit. Marxilaisuus opettaa, että proletariaatilla on sen oma luokkapolitiikka, jota sen on seurattava varjellen omaa luokkaitsenäisyyttään. Proletariaatin on kiellettyä lähteä tukemaan ja seuraamaan yhtä taantumuksellista puolta toista vastaan.
SDP:n politiikan muuttumaton ydin on kansan petkuttaminen parlamenttikretinismillä, ja viime vuosikymmenet se on keskittynyt siihen, että kansalta viedään enemmän, jos SDP ei ole hallituksessa. Tuon puolueen lupaus – useimmiten hyvin katteeton sellainen – on, että se hidastaa kansan köyhtymistä.
Jos kurjistumiskehitys halutaan kääntää, on hylättävä parlamenttikretinismi ja taisteltava sosialistisen vallankumouksen puolesta. Tämä on proletariaatin itsenäinen kanta, joka sallii vastustaa niin Orpon työmarkkinareformeja ja leikkauksia kuin erilaisia taantumuksellisia maahanmuuttopoliittisia linjojakin.
Porvarillisen demokratian kriisin pahentuminen entisestään ja ennemmin tai myöhemmin edessä olevat muutokset porvariston diktatuurin hallintotavassa tulevat asettamaan entistä selvemmin kysymyksen: joko sopeutuminen entistä epädemokraattisempaan kapitalismiin tai sosialistinen vallankumous.