Lauantaina 9. syyskuuta Tampereella hallituksen vastainen mielenosoitus “Alas Äärioikeistohallitus” (sarjassaan toinen) keräsi eri arvioiden mukaan jopa yli tuhat osallistujaa. Erillisten mielenosoitusten määrällistä kehitystä merkittävämpää on joukkojen kasvanut kiinnostus vallankumouksellista politiikkaa kohtaan. Opportunismi ei enää omin voimin kykene pidättelemään tätä, vaan sen läpimätä siipi yhtyy yhä paljaammin poliisiin. Tämän kehityksen osana todistettiin Tampereella 9.9. eräiden vastavallankumouksellisten siviilien aloitteesta tapahtunut antikommunistinen poliisirepressio. Hyökkäyksen peittely-yrityksenä mitä todennäköisimmin levitettävien huhupuheiden murskaamiseksi annamme tässä viime päiviin asti täydentyneille raporteille perustuvan, saamiemme kuvamateriaalin ja myös puolueettomien silminnäkijöiden vahvistaman esityksen tapahtumien kulusta.
Revisionistien pääsihteeri, joka ei tiettävästi ollut mielenosoituksen järjestelyissä mitenkään mukana, ehti jo valehdella julkisesti, että järjestäjät olisivat estäneet vallankumouksellisten pääsyn Keskustorille. Mikä raskauttavinta, nyt tämä noske ei edes malttanut olla julkisesti ilakoimatta antikommunistisella hyökkäyksellä (tietenkään mainitsematta toimeenpanijaa; porvarillisen valtion poliisia).
Sorin aukiolta aloittaneen mielenosoituskulkueen lähdettyä liikkeelle, vallankumouksellisten tunnukset liittyivät kulkueen perään. Saamamme tilannekuvauksen mukaan vallankumoukselliset kävivät keskustelua hyvässä hengessä ohikulkevien joukkojen kanssa. Mielenosoituksen perästä kuului yhteisiä huutoja toistaen ja niiden kanssa vuorotellen myös vallankumouksellisten oma sanoma huutoina, kuten “on oikein kapinoida”. Kaiken kaikkiaan marssi sujui innostuksen vallitessa.
Keskustori kaikkien marssijoiden saavuttua paikalle.
Mielenosoitus kulki Keskustorille, missä vallankumouksellisten kontingentti oli saapumassa sovitulle paikalleen mielenosoituksen laidalla kantaen punaisia lippuja (enimmäkseen sirpillä ja vasaralla) sekä kylttiä “alas lapuan lait”. Tällöin heidän eteensä tuli raivoamaan eräs vastavallankumouksellinen, koittaen komentaa vallankumouksellisia poistumaan ja lietsoa joukkoja antikommunistiseen hysteriaan mm. siteeraten ulkomuistista internetin kauhutarinoita.
Provokaattori ja tätä hillitsemään pyrkinyt järjestäjä.
Osan järjestäjistä rauhoitteluyrityksistä huolimatta vastavallankumouksellinen ja tämän kumppaniksi liittynyt jatkoivat pidemmälle. Ideologisen taistelun rajat ylittyivät ehdottomasti pääpukarin yrittäessä kaapata lippua, siinä onnekseen epäonnistuen. Tämä riehunta sai monia muita osallistujia hylkäämään mielenosoituksen ja poistumaan paikalta.
Vastavallankumouksellisen parivaljakon kaikkein synkin teko tuona päivänä ja luultavasti heidän siihen astisessa elämässään oli tuolloin kuitenkin vasta tulossa. Jatkaen vallankumouksellisten tuloksetonta suullista ja fyysistä provosointia, he kutsuivat poliisin häätämään vallankumouksellisia. Poliisi neuvotteli lyhyesti vastavallankumouksellisten kanssa ja alkoi sitten väkivallan ja pidätyksen uhalla häätää vallankumouksellisia Hämeenkadun toiselle puolen. Täten nämä vastavallankumoukselliset, nojauduttuaan porvariston väkivaltakoneistoon ja maalitettuaan sille kohteita, valitsivat ristiriidan kärjistämisen heidän itsensä ja vallankumouksen välillä tätä tekoa vastaavalle asteelle. Sanat ovat halpoja, teot puhuvat, joten todettakoon tällä erää vain: sangen harmillista!
Poliisi neuvottelee.
Poliisi toimii.
Koko antikommunistisen hyökkäyksen ajan vallankumoukselliset vastasivat pitämällä liput esillä ja huutamalla “alas lapuan lait”. Vallankumouksellisten vetäydyttyä Hämeenkadun toiselle puolelle, jatkoivat nämä protestointiaan siellä, ja sattuipa suopea katutaiteilija vielä kohottamaan tunnelmaa soittamalla stereoistaan Bella Ciaon. Useat ohikulkijat pysähtyivät kysymään “lapuan laeista”. Hieman myöhemmin Hämeenkadun toiselta puolen seurasi vielä useampia mielenosoitukseen osallistuneita nuoria osoittamaan solidaarisuutta. Monet olivat itse nähneet kaiken ja olivat suuttuneita antikommunistisesta poliisirepressiosta ja eräiden siviilien erikoisroolista siinä. Sudet lampaiden vaatteissa voittivat puolelleen poliisin ja jonkun poliisimielisen, mutta paljastivat todelliset kasvonsa paljon suuremmalle joukolle. Kaikki tilannetta silmät auki seuranneet saivat käytännön esityksen tuon “autoritaarisuudesta” jeesustelevan antikommunismin käytännön suhteesta hallitsevan luokan todelliseen, aseistettuun auktoriteettiin.
Keskustori välittömästi antikommunistisen repression jälkeen.
Poliisin pakottamassa eristyksessä vallankumoukselliset eivät siis lopulta olleetkaan eristyksessä, vaan saivat tuenosoituksia yksi toisensa jälkeen ja saivat ystävyyden kädenojennuksia sekä mielenosoitukseen osallistuneilta että paikalle sattuneilta joukoilta. Keskusteluita käytiin aidon demokratian hengessä myös monista asioista eri mieltä olevien kanssa. Antikommunismin riehunta toi esiin jakaantumista joukoissa; osa lähti pois, osa yhtyi “alas lapuan lait” -huutoihin, osa tuli jälkikäteen osoittamaan solidaarisuutensa vallankumouksellisille ja osa jopa tahtonsa liittyä mukaan punaiseen toimintaan hallitusta vastaan. Joukot keski-ikäisistä sattumanvaraisista ohikulkijoista erittäin nuoriin protestoijiin kannustivat punaisia jatkamaan työtään.
Joukot näkevät, mistä on kyse.
On vielä alleviivattava 9.9. antikommunistisen hyökkäyksen viitekehystä. Hyökkäys toimeenpantiin Orpon hallituksen vastaisessa mielenosoituksessa. On merkille pantavaa, että nyt on lyhyen ajan sisällä kaksi tapausta (3.9. Helsingissä), joissa poliisia on käytetty nimenomaan vallankumouksellisia vastaan hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa – kumpikin hallituksen “rasismitiedonannon” jälkeen, nimenomaan siinä “selvitettäväksi” annetun suunnan mukaisesti (kommunismin kriminalisointi). Milloin on Suomessa viimeksi nähty vastaavaa? Eräät läpimädät opportunistit ovat olleet nyt nähdyissä erikoistoimissaan oma-aloitteisia, sillä he ovat ilmaisseet haluaan tähän jo vuosia. Nyt he näkivät tilaisuutensa vihdoin koittaneen. Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole jostain yksittäisestä tiedonannosta, vaan yhteiskunnallisesta tilanteesta. Hallituksen lietsoma antikommunismi yhtäältä ja toisaalta eräiden opportunistien tarttuminen “lapuan lakiin” ja kirjaimellinen lähentyminen poliisiin tapahtuvat nyt ikään kuin yhtä marssia, koska kumpikin (hallitus ja opportunistit) vastaavat taantumuksen yhteiseen tarpeeseen tässä hetkessä. On nähtävissä taantumukselliselle liberalismille vielä alisteisen uusfasistisen tendenssin erikoinen muoto, joka pyrkii luikertelemaan pikkuporvarilliseen vasemmistoon ja laajempaan protestiliikkeeseen. Se ei tällä hetkellä kykene riittävästi nojautumaan joukkoihin, sillä kaikesta “normalisoinnistaan” ja hallituksen vetoavusta huolimatta se kykenee mobilisoimaan “lapuan lakinsa” toimeenpanoon vähemmän joukkoja, kuin mitä pelkästään vallankumouksellisia asettuu sitä vastaan. Puhumattakaan muista, vallankumouksellisia osin lähenevistä ja vähintään demokraattisina pysyvistä joukoista. Siksi joukkoprotesteissa tullaan tilanteisiin, joissa kovakalloiset antikommunistit vetävät poliisin mukaan kamppailuun joukkojen sieluista.
On oikein kapinoida!
Vastoin yleistä vastavallankumouksellisesta offensiivia, jonka suhteessa protestiliikkeeseen kehittyneintä muotoa edustivat 9.9. lähinnä yksittäiset poliisia lähenevät antikommunistit, vallankumoukselliset mielialat nousevat. Erityisesti nuorissa kytee palo toimia vanhan maailman alas lyömiseksi, riistosta ja sorrosta vapaan yhteiskunnan rakentamiseksi. He suuntautuvat sekä tietoisesti että vaistonvaraisesti vallankumoukselliseen toimintaan opportunistien ja poliisin estellessä, mitkä pyrkimykset vallankumouksellisten on parhaansa mukaan tehtävä tyhjiksi.