Uruguay ja suomalainen imperialismi

Tiistaina 2.4. Uruguayssa aloitti toimintansa “UPM-juna”, joka kuljettaa sellua suoraan UPM:n tehtaalta Paso de los Torosista pääkaupunki Montevideon satamaan. Suomessa asiasta uutisoi Yleisradio. Uruguay on tällä vuosituhannella tullut tärkeäksi maaksi suomalaisen imperialismin paperiteollisuudelle. Vuonna 2018 Uruguayssa oli kaksi suomalaista sellutehdasta. Noilla kahdella tehtaalla Suomi oli merkittävimpiä ulkomaisia investoijia Uruguayssa, ja nämä tehtaat tuottivat yhteensä 1/6 maan viennistä ja 3 % BKT:stä. Tämän jälkeen on tullut vielä kolmas suomalainen sellutehdas, joka on edellisiäkin isompi. Käyttäen esimerkkinä suomalaista paperiteollisuutta Uruguayssa haluamme valottaa tämän artikkelin kautta hieman suomalaisen imperialismin toimintaa.

Historiaa

Suomi on metsäteollisuuden maa, ja viimeisen sadan vuoden aikana se on muovannut Suomea enemmän kuin kenties mikään muu teollisuudenala. Se on kasannut valtavia pääomia, joista osa on siirtynyt täysin toisille teollisuudenaloille, ja jopa Suomen kenties tunnetuimman yrityksen – Nokian – tausta on 1800-luvun sahateollisuudessa. Metsäteollisuus, paperiteollisuus sen osana, on säilyttänyt asemansa: paperiteollisuuden jättiläiset elävät ja voivat hyvin. Kuitenkin liikanaisten pääomien tuottaminen on johtanut pitkälle keskittyneen paperiteollisuuden lähtemään määrätietoisesti kansainvälistymisen tielle yhdessä eräiden muiden alojen kanssa tavoitellakseen tuottavampia sijoituskohteita pääomalleen, tavoitellakseen entistä korkeampia monopolivoittoja.

Tämä prosessi on paperiteollisuuden osalta kiihtynyt vuoden 2008 niin sanotun globaalin finanssikriisin jälkeen, mikä on julkisessa keskustelussa liitetty sekä sanottuun kriisiin että uuteen rahapuuhun: eukalyptukseen, joka kasvaa hakkuukuntoon jopa 5–10 kertaa nopeammin kuin suomalainen havupuu. Noihin aikoihin eukalyptus nousi hallitsevaksi raaka-aineeksi sellun maailman markkinoilla. Epäilemättä jättimäiset eukalyptusplantaasit ovat eräänä tekijänä houkutelleet suomalaisia paperijättejä Uruguayhin, mutta todellisuus on paljon elävämpi ja monimutkaisempi kuin kysymys yhdestä raaka-aineesta.

Kysymys ei myöskään ole vain siitä, että Uruguay on pieni maa, jonka väestö on vain reilu 3 miljoonaa, pinta-ala vain puolet Suomen pinta-alasta ja BKT:kin vain ¼ Suomen vastaavasta, vaikka epäilemättä maan pieni koko on suomalaisen imperialismin kannalta edullista.

Suomalaisen imperialismin metsäteollisuuden ja Uruguayn yhteinen historia alkaa vuodesta 2005, kun Metsä-Botnia päätti rakentaa Uruguayn Fray Bentosiin sellutehtaan. Nykyisin nimellä Metsä Fibre toimiva Metsä-Botnia on osa Metsä Groupia ja kuuluu siis Suomen “kolmeen suureen” paperiteollisuusyritykseen, joista kaksi muuta ovat UPM ja Stora Enso. Vuonna 2009 tehdas siirtyi UPM:lle, joka omistaa sen yhä. Tehdasinvestoinnin hinta oli 1,1 miljardia dollaria, ja se oli aikaan suurin ulkomainen investointi Uruguayhin. Tehdas tuottaa 1,3 miljoonaa tonnia sellua vuodessa. Tehdasalue työllistää 900 henkeä, joista 200 henkeä on töissä UPM:llä.

Fray Bentos sijaitsee Uruguay-joen rannalla Uruguayn puolella, mutta heti vastarannalla on Argentiina, ja maiden välisen sopimuksen mukaan jokea koskevista asioista maiden tulisi päättää yhdessä. Kuitenkin Argentiinaa konsultoimatta Uruguay antoi luvan, että suomalaisyrityksen sellutehdas voidaan rakentaa joen rannalle ja se voi laskea jätevetensä jokeen, minkä Haagin kansainvälinen tuomioistuin tuomitsi maiden välisen sopimuksen rikkomukseksi. Tehdas aloitti toimintansa vuonna 2007, ja se on aiheuttanut alueella mm. hajuhaittoja ja heikentänyt kalakantoja. Tehdas on saanut useita pieniä, suuruudeltaan nimellisiä sakkoja ympäristörikoksista; suurin sakko on euroissa laskettuna alle 20 000 euroa. Tehtaan luvattiin tuovan työpaikkoja, mitä se on jonkin verran tuonutkin, ja tehdas myös maksaa alueen muihin työnantajiin nähden hyvää palkkaa. Toisaalta monet ovat yhä jääneet kaipaamaan työpaikkoja, ja tehdasinvestointi myös johti välittömästi vuokrien kaksinkertaistumiseen kaupungissa.

Voimakkainta vastustus oli Argentiinan puolella, joka jäi täysin vaille väitettyjä hyötyjä. Argentiinassa kansanjoukot samastivat Suomen natsi-Saksaan, polttivat Suomen lippuja ja vetivät myös vastuuseen silloin tasavallan presidenttinä toimineen Tarja Halosen. Tehdasta vastustava Gualeguaychún ympäristöliike on yhä toiminnassa, ja siinä on mukana satoja ihmisiä.

Vuonna 2014 toimintansa aloitti Stora Enson ja chileläisen Araucon yhteinen tehdas Montes del Platassa. Investoinnin hinta oli 2 miljardia dollaria, ja se oli suurimpia ulkomaisia investointeja Uruguayn historiassa. Tehdas on samaa kokoluokkaa Fray Bentosin kanssa, tuottaen 1,3 miljoonaa tonnia sellua. Tehtaalla on töissä suoraan 500 henkeä. Tehtaan tuotannon hinta on yli 700 miljoonaa dollaria, ja valmistuessaan se kasvatti Uruguayn BKT:tä 1,5 %.

Vuonna 2017 UPM ja Uruguay solmivat investointisopimuksen, joka loi edellytykset mahdollisen sellutehtaan rakentamiselle. Lopullisen päätöksen UPM teki vuonna 2020, ja Paso de los Torosiin rakennettu tehdas aloitti toimintansa vuonna 2023. Tehdasinvestoinnin hinta oli 3,5 miljardia dollaria – sekä Uruguaylle että UPM:lle historian suurin investointi. Tehdas tuottaa 2,1 miljoonaa tonnia sellua vuodessa, mikä kasvattaisi Uruguayn BKT:tä 2 %:lla ja vientiä yli 12 %:lla. Tehdas kerskuu tuottavansa alihankkijoineen yhteensä 4000 työpaikkaa suoraan arvoketjussa ja 6000 työpaikkaa välillisten vaikutusten kautta. Itse tehtaalla on töissä satoja työntekijöitä.

Tehdasprojekti on herättänyt runsasta arvostelua mm. sen vuoksi, että Uruguayn valtio on tehnyt kaikkensa UPM:n hyväksi. Tehtaalle myönnettiin vapaakauppa-alueen asema, mikä tarkoittaa hyvin avokätisiä vero- ja tullietuja. Sellutehdas saa hyödyntää ilmaiseksi Río Negro -jokea. Uruguayn hallitus ja UPM sopivat vuonna 2017 noin miljardin dollarin valtion investoinneista infrastruktuuriin, mutta nyt hintalappu on noussut jo liki 3 miljardiin, eli suunnilleen samaa luokkaa kuin itse investointi. Tärkeimpänä infrastruktuuriprojektina on “UPM-juna”, eli suora junayhteys Paso de los Torosin tehtaalta UPM:n satamaterminaaliin Montevideossa. Uruguayn hallitus ja UPM väittävät, että kyse ei ole “UPM-junasta”, vaan “keskusrautatiestä”, mutta fakta on, että rautatieyhteys on suoraan tehtaalta UPM:n satamaterminaaliin, UPM:n kuljetuksille on turvattu etusija rautateillä ja matkustajaliikenne, jonka nimissä hanketta on kaupiteltu kansalle, on parhaimmillaankin kaukana tulevaisuudessa. “UPM-junaa” on vastustanut siihen keskittynyt liike “No al tren de UPM”.

Tehdas on herättänyt arvostelua myös ympäristösyistä. Jo ennen tehtaan rakentamista joukot pelkäsivät tehtaan vaikutusta Río Negro -jokeen ja elinympäristöön. Tehdasprojektia vastustavia mielenosoituksia järjesti useita kymmeniä järjestöjä kattava liittouma Coordinación Nacional contra UPM (Kansallinen koordinaatio UPM:ää vastaan), jonka mielenosoitukset keräsivät tuhansia ihmisiä. UPM ja Uruguayn hallitus vakuuttelivat, ettei hätää ole. Kuinkas sitten kävikään? Tehdas aiheutti Uruguayn historian suurimman kemikaalivuodon, jonka johdosta joukot vaativat tehtaan sulkemista, mutta Uruguayn ympäristöministeriö katsoi, että euroissa noin 40 000 euron suuruinen sakko on riittävä. Tehtaan tuotanto on satoja miljoonia vuodessa, joten sakko ei kirjaimellisesti tunnu UPM:lle missään, mutta kansa tuntee seuraukset. Eikä tässä vielä kaikki – tehdas, joka on valtava vedenkäyttäjä, on myös pahentanut kuivuutta ja juomakelpoisen veden puutetta, ja kun UPM saa käyttää ilmaiseksi Río Negron vettä, joukot sanovat oikeutetusti, että “kyse ei ole kuivuudesta, vaan ryöstöstä”.

UPM ja puolifeodalismi

Virallisten tilastojen mukaan Uruguayn väestöstä 95,8 % asuu kaupungeissa eli vain 4 % asuu maaseudulla. Tämä on osa vanhaa ja yleistä valhetta, jolla taantumukselliset yrittävät kätkeä totuuden siitä, että kolmannen maailman sorrettujen maiden puolifeodaalisesta luonteesta. Tämä valhe on läpeensä vastavallankumouksellinen. Ensiksi se sisältää väitteen, että imperialismi ei olisi taantumusta kautta koko linjan, kuten Lenin on määritellyt, vaan sorretut maat voisivat muka kehittyä täysivaltaisiksi kapitalistisiksi maiksi ja vapautua puolifeodalismista ilman demokraattista vallankumousta. Se on siis optimismia sen suhteen, että imperialismi sallisi sortamiensa maiden vapaan kehityksen. Toiseksi, kun sorretut maat ovat mukamas kapitalistisesti kehittyneitä, niissä kysymys demokraattisesta vallankumouksesta on ohitettu ja ajankohtaisena tehtävänä olisi sosialistinen vallankumous, kuten trotskilaiset väittävät. Harmi vain, että maailmanhistoria ei tunne ainuttakaan todistetta, että tämä tie olisi oikea. Kolmanneksi, puolifeodalismin kiistäminen johtaa maakysymyksen kiistämiseen, talonpoikaiskysymyksen kiistämiseen. Se johtaa vallankumouksen päävoiman kiistämiseen sorretuissa maissa. Siksi on erityisen tarpeellista vahvistaa, että myös Uruguay on puolifeodaalinen maa.

Aivan ensiksi huomataan, että Uruguayn väestöstä noin 13 % on töissä maataloudessa. Tämä on virallinen luku, joka asettaa heti toiseen valoon sen, että vain 4 % asuu virallisesti maaseudulla. Uruguayssa on neljä vuodenaikaa, joten viljelytöissä käytetään lisäksi määräaikaista kausityövoimaa, jonka asema on erityisen sorrettua. Tätä rajoittaa, että Uruguayn pinta-alasta vain pieni osa on viljelykelpoista, minkä vuoksi perinteisesti Uruguayn maatalous keskittyy karjanhoitoon. Tämä, ja Uruguayn puolifeodaalinen luonne, näkyvät sanonnassa: “Uruguay es la vaca y el puerto” (suomeksi: “Uruguay on lehmä ja satama”).

Uruguayn vientiä tarkastelemalla huomataan selvästi maan maatalousvaltainen luonne. Suurin vientiartikkeli ovat karjataloustuotteet, joiden osuus maan viennistä on noin 35 %. Kasvisten osuus maan viennistä on noin 16 %, siis yhteensä jo yli 50 %. Maataloustuotteista tärkeimpiä ovat pakastettu naudanliha (17,8 %), soijapavut (6,6 %), maitotiiviste (5,3 %) ja riisi (4,2 %). Jos tarkastellaan vielä muita vientiartikkeleita, puutuotteiden osuus on noin 5 % ja paperiteollisuustuotteiden – lähes yksinomaan sellun – osuus 16 %. Yhteensä nämä neljä kategoriaa tekevät yli 70 % Uruguayn viennistä. Huomion kiinnittäminen selluun on tärkeää, sillä se on maan tärkein teollisuustuote – mutta sen jalostusaste on hyvin alkeellinen, se on hyvin lähellä maataloutta, ja myös aiheemme kannalta tärkeää.

Vieläkin selvemmin sellun merkitys näkyy nimenomaan maankäytössä ja osana Uruguayn maataloutta. Ensiksi, Uruguayn koko viljelystuotanto on noin 6,7 miljoonaa tonnia, ja viljakasvien tuotanto on noin 3,9 miljoonaa tonnia. On karua verrata tätä kolmeen sellutehtaaseen, joista kaksi tuottaa 1,3 miljoonaa tonnia ja yksi 2,1 miljoonaa tonnia sellua, siis yhteensä 4,7 miljoonaa tonnia. Uruguayssa tuotetaan sellua enemmän kuin viljaa.

Toiseksi, Uruguayn 17,6 miljoonana hehtaarin pinta-alasta vain noin 2 miljoonaa hehtaaria on viljelyskelpoista maata. Vuonna 2009 puupeltoja oli jo lähes miljoona hehtaaria. HS kertoo UPM:n maaomaisuudesta Uruguayssa: “Raaka-aineen varmistamiseksi pörssiyhtiö omistaa Uruguayssa 305 000 hehtaaria maata, josta 182 000 hehtaaria on viljelykäytössä. Lisäksi yhtiölle työskentelee karjanhoidon lomassa 900 sopimusviljelijää, eli yhteensä sen käytössä on 318 000 hehtaaria puuviljelmiä.” Tämä tarkoittaa, että UPM:n käytössä on noin 10 % kaikesta viljelykäytössä olevasta maasta, ja se hallitsee joko suoraan tai sopimusviljelijöidensä kautta yli 15 % kaikesta Uruguayn viljelyskelpoisesta maasta. UPM on jättimäinen suurmaanomistaja Uruguayssa. Miten se on hankkinut tämän maan? HS kertoo, että uruguaylainen politiikan tutkija kertoo, että “UPM valtaa alaa mailta, joilla on vuosisatojen ajan harjoitettu karjataloutta. Yhtiö tarjoaa ostamistaan maista niin kovan hinnan, etteivät pienituloiset karjankasvattajat voi kilpailla mielekkäästi sitä vastaan.” Tämä prosessi edelleen vaikuttaa myös Uruguayn niin sanottuun “kaupungistumiseen”, sillä maansa UPM:lle menettäen “monet maaseudun asukkaat joutuvat lähtemään kaupunkeihin”.

Paperiteollisuuden puupellot soveltavat monokulttuuria, mikä heikentää nopeasti maan laatua köyhdyttäen maaperää ja aiheuttaen kuivuutta. Siten imperialistinen paperiteollisuus synnyttää hyvin loismaista maataloutta, joka tuottaa lyhyellä aikavälillä hyvää liikevoittoa yhtiöille, mutta samalla pahentaa entisestään viljelyskelpoisen maan niukkuutta, josta taakan joutuu kantamaan Uruguayn kansa. Kuivuus, josta kansa kärsii, on tulosta vesivarojen ryöstöstä paperiteollisuuden tarpeisiin, kuten ylempänä on todettu.

Fingo vahvistaa lisäksi metsätyöläisten heikot työolot. Raskasta ruumiillista työtä tekevät työläiset saavat vain 2 vapaata 12 työpäivän jälkeen. Palkka on maan tasoon nähden hyvä, mutta työ on kausiluontoista. On myös tapauksia, joissa työläiset ovat asuneet teltoissa ilman sosiaaliturvaa orjuutta muistuttavissa olosuhteissa.

Edelleen, vesistöjen turmeleminen selluteollisuuden jätevesillä vaikuttaa kalakantoihin, ja kalastus on paikoin tärkeä elinkeino tai lisälähde ravinnolle tai tuloille.

Lisäksi, UPM-junan tieltä on valtion toimesta pakkolunastettu 1200 tilusta ja 200 ihmistä on häädetty pois kodeistaan.

Kokonaisuutena nähdään, että UPM ja imperialistinen metsäteollisuus on suurmaanomistaja, joka ylläpitää Uruguayn puolifeodaalista luonnetta.

Imperialistiset kumppanit

UPM:n Paso de los Torosin tehtaan toimittajaksi valikoitui itävaltalainen Andritz, jolla on neljä pääasiallista liiketoiminta-aluetta: vesivoima, sellu ja paperi, metallit sekä ympäristö & energia. Vuonna 1852 perustetulla yrityksellä on noin 30 000 työntekijää maailmanlaajuisesti, ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 7,5 miljardia euroa. Se on siten samaa kokoluokkaa UPM:n kanssa, jonka maailmanlaajuinen henkilöstö on vajaa 20 000 ja liikevaihto vuonna 2022 oli vajaa 12 miljardia euroa.

UPM-junan liikennöinnistä vastaa muun muassa pahamaineinen saksalainen Deutsche Bahn (DB), joka on myös osallistunut niin sanottuun “Maya-junaan” Meksikossa, osana Valtamerten välisen käytävän (Corredor Interoceánico del Istmo de Tehuantepec, CIIT) megaprojektia. DB:n liiketoiminnasta Euroopan ulkopuolella vastaa DB International Operations. Se on esimerkiksi vastannut Egyptin suurimmasta rautatieprojektista, saanut miljardien arvoisen sopimuksen Toronton junaliikenteestä ja pyörittää Intiassakin monien miljoonien arvoista liiketoimintaa.

Edelleen, vuonna 2022 Uruguayhin tehtiin liki 4 miljardin arvosta suoria ulkomaansijoituksia, ja suorien ulkomaansijoitusten kanta nousi yli 36 miljardiin dollariin, eli noin 50 % suhteessa BKT:hen. Suurimmat investoijat ovat Espanja (20 % kannasta), Argentiina (14 %) ja Sveitsi (12 %). Ulkomaanvelkaa Uruguaylla on noin 50 miljardia, eli noin 70 % suhteessa BKT:hen. Uruguayn vaihtotase on alijäämäinen, ollen vuosina 2012–2022 keskimäärin 1,5 miljardia dollaria alijäämäinen. Kauppakumppaneista tärkeimmät ovat naapurimaat Brasilia ja Argentiina sekä imperialistivallat USA ja Kiina. Näiden neljän osuus viennistä on 51 % ja tuonnista jopa 65 %. Voimakkain asema on Kiinalla, jonka osuus viennistä ja tuonnista on noin 20 %, ja Uruguayn presidentti Luis Lacalle Pou pitää kauppasopimusta Kiinan kanssa yhtenä presidenttiytensä suurimmista saavutuksista. Vienti USA:han on vain noin 6 %, mutta tuonti sieltä on yli 15 %.

Huomattava piirre on myös dollarisaatio, josta IMF:n maaraportti vuodelta 2023 kirjoittaa seuraavaa (oma suomennoksemme): “Dollarin laaja hyväksyminen Uruguayn talouteen alkaa 1960-luvulla, kun dollaritalletukset esiteltiin turvallisempana arvon säilyttäjänä. Kuten alueen muissakin maissa, dollarisaation laukaisivat korkean inflaation ja valuutan arvon laskun kaudet, jotka rapauttivat luottamusta paikalliseen valuuttaan ja heikensivät sen kysyntää. Uruguayssa finanssitaloudellinen dollarisaatio tuli huippuunsa vuoden 2002 kriisin jälkeen, kun kiinteän valuuttakurssin järjestelmästä luovuttiin ja Uruguayn peson arvon annettiin laskea. Vaikka Uruguay on saavuttanut jokseenkin matalamman ja vakaamman inflaation tuon jälkeen, kun se on ottanut käyttöön inflaatiotavoitteen vuonna 2005, maassa on yhä korkea dollarisaatioaste sekä talletuksissa että lainoissa, ollen yksi Latinalaisen Amerikan korkeimmista.”

Kokonaisuutena arvostellen Uruguay on olennaisella tavalla jenkki-imperialismin finanssivallan alla, ja tämä on se kehikko, jossa myös suomalainen imperialistinen paperiteollisuus toimii maassa.

Näissä puitteissa Uruguay on puolisiirtomaa, mikä tarkoittaa muodollista itsenäisyyttä vierasmaalaisen imperialismin herruuden alla ja sitä, että yhden imperialistivallan herruus ei ole täydellistä ja ehdotonta. Se on, kuten Lenin määrittelee, siirtymämuoto kohti siirtomaata, joka on finanssipääomalle mieluisin muoto imperialismin siirtomaajärjestelmässä, sillä parhaat edut finanssipääomalle tuottaa täydellinen ja ehdoton monopolistinen herruus, jota ei tarvitse jakaa kilpailijoiden kanssa.

Byrokraattinen kapitalismi Uruguayssa

Vahvistettuamme, että Uruguay on puolifeodaalinen puolisiirtomaa, meidän on nähtävä, että Uruguayn kapitalismi on byrokraattista kapitalismia. PKP on määritellyt (Demokraattisen vallankumouksen linja, 1988):

“Koskien byrokraattista kapitalismia, puheenjohtaja Gonzalo asettaa, että sen ymmärtäminen on välttämätöntä Perun yhteiskunnan ymmärtämiseksi. Omaksuen puheenjohtaja Maon teesin, hän opettaa meille, että sillä on viisi luonteenpiirrettä: 1) byrokraattinen kapitalismi on kapitalismia, jota imperialismi kehittää takapajuisissa maissa, se koostuu suurmaanomistajien, suurten pankkiirien ja suurporvarillisten pohattojen pääomasta; 2) se riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa ja kahlitsee keskisuurta porvaristoa; 3) se käy läpi prosessia, jossa byrokraattinen kapitalismi punoutuu yhteen valtiovallan kanssa muodostaen valtiomonopolistisen kapitalismin, kompradorisen ja feodaalisen, josta voidaan johtaa, että se näyttäytyy ensimmäisessä vaiheessa ei-valtiollisten suurmonopolien kapitalismina, ja toisessa vaiheessa sen ollessa yhteenpunoutunut valtiovaltaan se näyttäytyy valtiomonopolistisena kapitalismina; 4) se kypsyttää olosuhteita demokraattiselle vallankumoukselle saavuttaessaan kehityksensä huipun; ja, 5) byrokraattisen pääoman pakkolunastus on avain demokraattisen vallankumouksen huipun saavuttamiseksi ja ratkaisevaa siirtymiseksi sosialistiseen vallankumoukseen.

Yllämainittua soveltaen, hän käsittää, että byrokraattinen kapitalismi on kapitalismia, jota imperialismi uusintaa takapajuisissa maissa sidottuna raihnaiseen feodalismiin ja alisteisena imperialismille, joka on kapitalismin viimeinen vaihe. Tämä järjestelmä ei palvele kansan enemmistöä vaan imperialisteja, suurporvaristoa ja maanomistajia. Mariátegui on määritellyt, että porvaristo, esimerkiksi pankkien muodostamisessa, luo pääomaa, joka on läänitetty imperialismille ja sidottu feodalismiin. Puheenjohtaja Gonzalo mestarillisesti asetti, että Perussa kehittyvä kapitalismi on byrokraattista kapitalismia, jota yhtäältä jarruttavat jäljelläolevat puolifeodalismin kahleet, jotka kahlitsevat sitä, ja toisaalta, joka on alistettu imperialismille, joka ei salli kansallisen talouden kehittymistä; täten se on byrokraattista kapitalismia, joka sortaa ja riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa sekä rajoittaa keskiporvaristoa. Miksi? Koska tämä kehittyvä kapitalismi on myöhästynyt prosessi, joka sallii talouden palvella ainoastaan imperialismin etuja. Se on kapitalismia, mikä edustaa suurporvaristoa, maanomistajia ja vanhanmallisia rikkaita talonpoikia, luokkia, jotka muodostavat vähemmistön mutta jotka riistävät ja sortavat suurta enemmistöä, joukkoja.”

Uruguayta tarkastellessamme olemme näyttäneet, miten suomalainen imperialistinen paperiteollisuus ylläpitää ja voimistaa puolifeodaalisuuden painoa joukkojen harteilla. Kuten olemme dokumentoineet ylempänä seikkaperäisesti, tämä nojautuu suurmaanomistukseen, joka keskittyy aina vain harvempiin käsiin, syrjäyttää talonpoikaista maataloutta, ajaa talonpoikia mailtaan ja aiheuttaa näennäisen niin sanotun “kaupungistumisen”, riistää kausityövoimaa jne. jne. – ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä puolifeodalismille.

Edelleen, Uruguayn hallitus väittää, että UPM-juna lisää maan kilpailukykyä ja että sillä on perustavanlaatuinen rooli maan kehittämisessä. Kuitenkin jopa HS on joutunut lakonisesti toteamaan: “Selvin tehtaan paikallisesti tuoma taloushyöty syntyi jo rakennusvaiheessa.” UPM on hehkuttanut, että sen tehtaiden ansiosta Fray Bentosiin on syntynyt 70 uutta yritystä, ja nyt se kerskuu, että Paso de los Torosin tehtaan alihankintaketju synnyttää jopa 600 pientä ja keskisuurta paikallista yritystä. Olivatpa luvut totta tai eivät, niin mitä se on? Se on imperialismille läänitettyä pääomaa, joka riistää proletariaattia, talonpoikaistoa ja pikkuporvaristoa ja rajoittaa keskiporvaristoa.

Lopuksi haluamme alleviivata, että byrokraattinen kapitalismi Uruguayssa on jo käynyt läpi kehityksen, jossa se on tullut valtiomonopolistiseen vaiheeseen. Uruguayn valtio on antanut UPM:lle valtavat vero- ja tulliedut, lahjoittanut sille joen, pakkolunastanut pilkkahintaan sen hyväksi maata ja kaiken kukkuraksi vieläpä se on tehnyt tehtaan hyväksi massiivisen infrastuktuuri-investoinnin, jonka suuruus on lähes yhtä paljon kuin itse tehtaankin. Valtiomonopolistisessa kapitalismissa niin sanottu vasemmisto on näytellyt tuttua roolia, jota HS:n edellä viitattu artikkeli selostaa: “Maan parlamentissa suuryrityksen vastaista kolonialismikritiikkiä on kuitenkin vaimentanut se tosiasia, että sopimuksen solmi aikanaan vasemmistohallitus … Osin aihe hiertää vasemmiston sisällä, mutta puoluekuri on ollut hyvä. Parlamentissa kritiikki on siksi tullut ehkä hieman yllättäen erityisesti globalisaatiovastaisten uuskonservatiivien riveistä.”