Julkaisemme epävirallisen suomennoksen Anti-imperialistisen Liiton ideologis-poliittisesta asiakirjasta, joka on julkaistu täällä.
Maailman anti-imperialistit, liittykää yhteen!
ANTI-IMPERIALISTISEN LIITON IDEOLOGIS-POLIITTINEN SISÄLTÖ
Imperialismi, joka on kapitalismin korkein vaihe, on monopolistinen, mätänevä, kuoleva ja ristiriitojensa tuomitsema, se on vääjämättömän tuhoava sorron ja riiston järjestelmä. Se on järjestelmä, joka perustuu monopolipääoman aina vain suurempien voittojen tavoitteluun. Syvenevä ja laajalle levinnyt riisto, luonnon ja elävien olentojen luonnonympäristöjen rajoittamaton tuhoaminen, kaikenlaisten taantumuksellisten tukeminen, vihamielisyyksien luominen ja ylläpitäminen kansojen välillä, kansojen itsemääräämisoikeuden ja kansallisen itsenäisyyden estäminen, loputtomat epäoikeutetut sodat markkinoiden, energian, halvan työvoiman ja raaka-aineresurssien jakamiseksi ja uudelleenjakamiseksi, valtava resurssien kasvu sotilasbudjeteissa, kaikki tämä palvelee vain yhtä tarkoitusta: monopolien maailmanherruuden ylläpitämisen turvaaminen hinnalla millä hyvänsä. Sen jälkeen, kun vapaan kilpailun kapitalismi muuttui monopolikapitalismiksi,on käyty kaksi suurta imperialistista sotaa maailman jakamiseksi, jotka ovat maksaneet useita ihmishenkiä tämän järjestelmän ylläpitämiseksi, tusinoittain alueellisia sotia on nähty, joko imperialistien miehityksen kautta, tai niiden johdolla tai provosoimana.
Ensimmäinen imperialistinen sota maailman jakamiseksi maksoi 40 miljoonaa ihmishenkeä, pääasiassa Euroopassa. Toinen imperialistinen sota maailman jakamiseksi maksoi melkein 100 miljoonaa henkeä, joista enemmän kuin 30 miljoonaa oli Neuvostoliitosta, kun se voitti fasismin Suuressa isänmaallisessa sodassa. 1900-luvun toisella puoliskolla ja 2000-luvulla Yhdysvallat on miehittänyt ja käynyt hyökkäyssotaa Koreassa, Laosissa, Kamputseassa, Vietnamissa, Dominikaanisessa Tasavallassa, Nicaraguassa, El Salvadorissa, Kuubassa, Haitissa, Panamassa, Somaliassa, Bosniassa, Kosovossa, Libyassa, Syyriassa, Filippiineillä, Keski-Afrikassa, Irakissa ja Afganistanissa muun muassa. Vain kytköksissä Yhdysvaltain aggressioon laajennetun Lähi-idän alueella vuodesta 2001 on kuollut arviolta miljoona ihmistä, ja 3,5 miljoonan ihmisen on arvioitu kuolleen epäsuorasti sen vaikutuksesta. Israel, Yhdysvaltain lakeija, on miehittänyt Palestiinan ja tappanut enemmän kuin tuhansia palestiinalaisia, lähes 5000 palestiinalaista on vankina maaliskuun 2023 tiedon mukaan ja tuhannet on ajettu kodeistaan. Euroopan imperialistivallat ovat miehittäneet – joko yksinään tai hetkellisten imperialistien liittoumien kautta – Irlannin, Egyptin, Sudanin, Sierra Leonen, Malin, Keski-Afrikan Tasavallan, Norsunluurannikon, Tšadin ja Marokon kansakuntia ja maita. Katsoen vain vuosia 2014–2018, pelkästään Ranska on miehittänyt – 4000 ranskalaisella joukolla – Burkina Fason, Malin, Mauritanian, Nigerin ja Tšadin, aiheuttaen tuhansia kuolemia ja miljoonia pakoon joutuneita ja pakolaisjoukkoja. Venäläinen imperialismi – revisionististen sosiali-imperialistien romahduksen jälkeen (romahdus, jota myös kiihdyttivät mm. Afganistanin, Tšekkoslovakian imperialistiset miehitykset) – on miehittänyt Moldovaa, Georgiaa ja Ukrainaa. Imperialistisen aggression lista ei voi kuvata kaikkea sitä hävitystä, kuolemaa, raiskauksia, pakolaisuutta, jonka se on aiheuttanut – ja kaikki tämä mitä raivokkaimman imperialistisen ryöstön eduksi. Kiina on osallistunut imperialistiseen aggressioon Malissa ja miehittää edelleen alueita Filippiineillä. Sorretut kansat ja kansakunnat ovat kohdanneet kaikki nämä miehitykset ja aggressiot hurjalla ja sankarillisella vastarinnalla.
Nykyisenä ajanjaksona nämä sodat ja sotilaalliset aggressiot jatkuvat. Epäoikeutetut sodat ja miehitykset, samalla, kun ne ovat tulosta imperialistien herruuspolitiikasta, tarkoittavat myös valtavien voittojen luomista sotateollisuudelle. Sadan suurimman sotateollisuusyrityksen aseiden ja sotilaspalveluiden kansainvälinen myynti vuonna 2011 oli 4,657 miljardia dollaria – 47 näistä yrityksistä on yhdysvaltalaisia yrityksiä, jotka rohmuavat 60 % koko myynnistä. Imperialismi on vastuussa siitä, että miljardit ihmiset elävät orjuudessa, siitä, että kokonaisia kansoja sorretaan. Nälkäänäkevien ihmisten määrä on kohonnut 828 miljoonaan vuonna 2021, samalla, kun 10 suurimman miljardöörin varallisuus voisi lopettaa köyhyyden. Maailman työläiset ja raatajat, sorretut kansat kantavat kaikenlaisen riiston ja väkivallan taakkaa finanssipääoman herruuden vuoksi. Miljardit ihmiset taistelevat elämästään mitä kovimmissa olosuhteissa ja kohtaavat imperialistien ja heidän lakeijoidensa sortoa.
Toisesta imperialistisesta uudelleenjakosodasta tähän päivään saakkaimperialistisessa järjestelmässä hegemoninen valta on yhdysvaltalainen imperialismi, ja se on pääasiallinen toimija kaikenlaisen sorron, ryöstön ja epäoikeutettujen sotien takana. Kapitalismin epätasaisen kehityksen lain mukaan sen asema hegemonisena valtana rapautuu jatkuvasti, ja, vaikka kiinalainen, venäläinen, brittiläinen, saksalainen, ranskalainen jne. imperialismi on saavuttanut enemmän vaikutusta maailman taloudellisilla, poliittisilla ja sotilaallisilla mittareilla mitattuna verrattuna menneeseen, yhdysvaltalainen imperialismi on kuitenkin edelleen imperialistisen järjestelmän keskus ja pääasiallinen toimija, joka päättää tapahtumien kulusta. Toisaalta, rinnakkaisena kiihtyville ristiriidoille niiden välillä, imperialistit yrittävät vahvistaavastakkaisiaasemiaan keräämällä niistä riippuvaisetvoimat taakseen. Tästä syystä, huolimatta niiden välisistä ristiriidoista, ne muodostavat useita taloudellisia, sotilaallisia ja poliittisia liittoumia taatakseen järjestelmän jatkuvuuden ja asemansa. Kuten aina, ne, joihin imperialistien ja heidän seuraajiensa välisten ristiriitojen ja kiistojen syvenemisen tuhoisat seuraukset vaikuttavat, ovat maailman työläiset, köyhät ja sorretut kansat.
Vuoden 1917 Suuri lokakuun vallankumous avasi uuden uusdemokraattisten ja sosialististen vallankumousten aallon, joka vapautti kolmasosan maailman väestöstä imperialistisesta järjestelmästä, saavuttaen suurimman kehityksen, jonka joukot ja proletariaatti ovat koskaan nähneet. Kuitenkin kapitalismin restauraatio SNTL:ssa ja Kiinassa tasoitti tietä imperialisteille jatkaa armotta jatkuvasti kasvavaa aggressiotaan maailman työläisiä ja sorrettuja kansoja vastaan. Kuitenkin olosuhteet, jotka antavat imperialisteille ja heidän lakeijoilleen suhteellisen edun, lähestyvät loppuaan. Imperialistiset keskukset, jotka mainostavat heidän riistävän järjestelmänsä ”hyveitä” vedoten ”demokraattiseen hallintoon”, lisäävät porvarillisen valtion repressiovoimien vaikutusta ja auktoriteettia, niin lain mukaan kuin myös de facto, ja käyttävät enemmän väkivaltaa väestöä vastaan johtuen hallinto-ongelmista, jotka muuttuvat päivä päivältä yhä vakavammiksi kapitalismin yleiskriisin syvenemisen myötä. Poliisin ja santarmin lisäksi myös armeijan voimia käytetään kansaa vastaan, samalla kun rasistisis-fasistisista puolueista ja järjestöistä parlamentin sisällä ja ulkopuolella on tulossa tehokkaita, ja vastavallankumouksen reserviä vahvistetaan. Imperialistisen järjestelmän yleiskriisi ja ristiriitojen syveneminen ja laajeneminen johtavat siihen, että porvarilliset valtiot korostavat väkivaltakoneistoa, tekevät siitä näkyvämmän ja käyttävät sitä. Tämä on merkki luokkataistelun koventumisesta, joka tulee olemaan vielä suurempaa tulevina kausina, ja siitä, että porvarilliset suvereenit valtiot organisoivat itsensä ”haudankaivajiaan” vastaan.
Samalla, kun kapitalismin kriisi syvenee ja hinta, joka pannaan kansojen maksettavaksi, kasvaa, porvariston harjoittama kansan manipuloiminen – kuten opportunistiset ”vasemmisto”-hallitukset, työläisaristokratia ja opportunistien toiminta ammattiyhdistyksissä ja taisteluissa ja harhaanjohtava propaganda, kuten pandemian käyttäminen talouskriisin peittämiseksi – menettää tehoaan yhä enemään, ja työväenluokka ja sorretut kansat ilmaisevat vihansa ja vastarintansa vallitsevia olosuhteita vastaan kaduilla, mukaanlukien imperialistisen järjestelmän keskeisissä maissa. Vaikka imperialisteilla ja heidän lakeijoillaan on käytössään valtavia mahdollisuuksia ja sorron valta, työläiset, talonpojat ja sorretut kansat ja kansakunnat, erityisesti Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, protestoivat ja tekevät suurta vastarintaa ja maksavat siitä korkean hinnan. Nämä ovat merkkejä siitä, että uusi vallankumouksellinen aalto on kypsymässä.
ANTI-IMPERIALISTISEN TAISTELUN IDEOLOGINEN SISÄLTÖ
Meidän aikamme on imperialismin ja proletaaristen vallankumousten aikakausi, ja huolimatta väliaikaisista pattitilanteista ja perääntymisistä, vallankumous on päätendenssi. Tämä vastustus ja taistelu ruumiillistuu proletariaatin, aikamme edistyneimmän luokan, ja porvariston, joka on kaiken taantumuksen lähde ja edistäjä maailmassa, välisessä armottomassa kamppailussa. Ristiriidalla proletariaatin ja porvariston, aikamme kahden pääasiallisen vastakkaisen luokan, välillä, on myös seurauksia määrittelevä luonne, kun porvariston järjestelmät kaikessa kirjossaan heitetään historian romukoppaan.
Proletariaatin ideologia on tarpeen yhtenäisen ymmärryksen anti-imperialismista ja taistelulinjan saamiseksi. Tästä syystä anti-imperialismin ja anti-imperialistisen taistelun täytyy määritellä aikamme vallankumouksellisimman luokan ideologisten normien mukaan.
Mikä tahansa vilpitön ja johdonmukainen anti-imperialistinen taistelu on olennaisesti antikapitalistista taistelua. Nykyajan kapitalismi on monopolikapitalismia, ja ilman monopolien, jotka ovat imperialistisen järjestelmän keskiössä ja määrittelevät järjestelmän, vastaista taistelua ei voi olla anti-imperialistista taistelua.
Aikanamme anti-imperialistinen taistelu liittyy läheisesti demokraattiseen taisteluun. Demokratian periaatteet ja arvot eivät enää voi olla olemassa porvariston – joka on nyt taantumuksellinen luokka – asettamissa raameissa ja olla samalla saavuttanut eheyden, joka on kytköksissä anti-imperialistiseen luonteeseen. Tämä tarkoittaa demokraattisen taistelun ja kaikkien sorrettujen kansojen ja kansakuntien suurempaa integraatiota proletaarisen demokratian arvoihin, periaatteisiin ja poliittiseen linjaan. Tässä kontekstissa demokraattinen taistelu saa myös luonteensa imperialismin riistoa vastaan – sen maailmankatsomusta, poliittista hegemoniaa ja ideologista lähestymistapaa vastaan. Tämä ristiriita on sidottu samanaikaiseen välttämättömyyteen. Proletariaatin poliittinen linja johtaa myös taistelua demokratian ja kansojen vapauden puolesta aikansa elänyttä ja mätää porvaristoa vastaan. Jotta voitaisiin ymmärtää liikkeen demokraattinen luonne, täytyy sitä etsiä jossain määrin siitä, miten liike asemoi itsensä imperialistista järjestelmää vastaan – tämä paljastaa sen demokraattisen puolen. Kuitenkin etäisyyden aste proletaariseen demokratiaan nähden on se, mikä tekee selväksi anti-imperialistiset piirteet ja kyseessäolevan liikkeen rakenteen. Imperialismin ja proletaaristen vallankumouksien aikakauden piirre löytää pohjan ja saa merkitystä tässä suhteessa. Meidän tulisi kohdata, määritellä ja käsitellä kansallisia ja yhteiskunnallisia sekä demokraattisia ja edistyksellisiä näkemyksiä ja taisteluita tämän lähestymistavan avulla. Tästä syystä on tärkeää, että proletariaatti johtaa anti-imperialistista rintamaa ohjelmalla, joka voi mobilisoida ja kanavoida kaikkia sorrettujen ja riistettyjen liikkeitä, taistellen antaakseen johdonmukaisuutta demokraattiselle taistelulle tuomalla sen lähemmäksi proletaarista demokratiaa.
Elintärkeää tässä tehtävässä on vastustaarevisionismin toimintaa ja opportunismin työtä sorrettujen luokkien ja kansakuntien taisteluissa, vastustaa niitä, jotka yrittävät kanavoida anti-imperialistiset taistelut palvelemaan imperialismia ja taantumusta. Se, mitä Lenin esitti sanoessaan, että imperialisminvastainen taistelu on vain sanahelinää, jos sitä ei erottamattomasti liitetä opportunismin vastaiseen taisteluun, pätee yhä vieläkin enemmän. Useimmissa tapauksissa pikkuporvaristo, talonpoikaisto, opiskelijat, opettajat, intelligentsia ja muut kerrokset seisovat lujina imperialismin ja sen lakeijoiden sanelupolitiikkaa vastaan ja ovat halukkaita hyväksymään proletariaatin demokratian, on elintärkeää, että proletariaatti taistelee saavuttaakseen nämä kerrokset ja säilyttää aina johdonmukaisuuden kriteerin, taistellen revisionismin, opportunismin sekä dekadentin imperialistisen ideologian ja politiikan vaikutusta vastaan.
LUOKKATAISTELU JA ANTI-IMPERIALISTISEN TAISTELUN PÄÄKOHDAT
Kun imperialistis-kapitalistissa maissa anti-imperialistinen taistelu on osa sosialistista vallankumoustaistelua, puolisiirtomaissa ja puolifeodaalisissa maissa se on osa kansandemokraattista vallankumousta.
Siispä imperialismin ja proletaaristen vallankumouksien aikakautena, maissa, jotka yleisesti olemme jakaneet kahteen osaan, anti-imperialistinen taistelu, vaikka sen muodollinen sisältö eroaakin, olennaisesti johtaa samaan päämäärään: proletariaatin ja sorrettujen kansojen ja kansakuntien vapauttamisen varmistamiseen lyömällä imperialistit ja heidän lakeijansa.
Proletariaatti on anti-imperialistisen taistelun päävoima. Proletariaatti on ainoa luokka, joka kykenee vapauttamaan koko kansan omin voiminsa. Siksi kaikki kansanvastaiset taloudelliset, poliittiset, sotilaalliset, kulttuuriset ja ideologiset reaktiot, jotka ovat lähtöisin ja luotu vallitsevan järjestelmän toimesta, ovat mahdollisia vain porvariston ideologisen hegemonian takia. Kaikkien sorrettujen luokkien ja kerrosten sekä sorrettujen kansojen ja kansakuntien vapautus on mahdollista vain proletariaatin johdon kautta.
Kun puhumme imperialismista, puhumme kapitalismista. Mitä täytyy ymmärtää, kun vastustetaan imperialismia, on, että vastustetaan olennaisesti kapitalismia. Imperialismin vaihe on kapitalismin muuttumista maailmanjärjestelmäksi. Toisin kuin vapaan markkinakilpailun kapitalismin vaiheissa, tässä vaiheessa monopolistinen finanssipääoma – se on, teollisuus- ja pankkipääoman yhteensulautuma – tulee päämuodoksi ja tavoittaa maailman syrjäisimmätkin kolkat suurten liikkeiden ja joustavuuden kautta. Kun kapitalismin aikaisemmassa vaiheessa muut alueet olivat enimmäkseen tavara- ja markkina-alueita, tämä jatkui, mutta pääoman viennin myötä syvempi ja laajempi riiston verkko luotiin. Maailma jaettiin kouralliseen imperialistisia maita yhdellä puolella ja sorrettuihin kansakuntiin toisella. Imperialistiset maat ovat pääasiallisia pääoman viejiä ja dominoivat kansakuntien laajaa enemmistöä ja koko maailmaa. Sorretuissa kansakunnissa kehittyy byrokraattistyyppinen kapitalismi, joka perustuu näiden kansakuntien joukkojen ylitsepääsemättömän enemmistön ennennäkemättömään yliriistoon, joka ei kykene kehittämään tuotantovoimia eikä tuhoamaan esikapitalistisia muotoja, jotka ilmenevät näissä kansakunnissa, kehittäen niitä sidoksissa ja palveluksena syvemmälle ja laajemmalle imperialismin verkolle. Jos kapitalismia ei ymmärretä koko syvyydessään ja tuloksissaan, imperialismin luonnetta ja seurauksia ei voida ymmärtää. Pääoman vienti tarkoittaa paljon suorempaa kapitalististen tuotantosuhteiden vientiä alistaen kaikenlaisia kapitalismia edeltäviä suhteita sen palvelukseen, tuoden muita maailman osia muodostamaan syvemmän ja orgaanisemman yhteyden monopolikapitalististen tuotantosuhteiden verkon kanssa.
Mikäli ei vastusteta kapitalismia tai sen korkeampaa vaihetta, imperialismia, sekä sen vaikutuksia ja suoranaisia aiheuttajia, jotka tuottivat ne, eikä käydä totaalista taistelua sitä vastaan vaan ollaan vain tulosta tai muotoa tai toimintatapaa vastaan, joka ilmenee siellä täällä, vaikkakin se voi olla merkityksellistä itsessään, sitä ei voida määritellä anti-imperialismina sen täydessä merkityksessä. Itse asiassa, näkemys ja toimintatapa, joka tietoisesti tai tiedostamatta erottaa anti-imperialismin ilmiön sen pääaiheuttajasta ja rajoittaa itsensä tuloksiin, johtaa kapitalismin jatkumiseen ja rajoittaa taistelun sen sisälle. Jos vastustetaan alkuperäiskansojen pakkoluovutusta imperialististen monopolien ja heidän paikallisten lakeijoidensa intresseissä, asemoidutaan sodanvastaiseen liikkeeseen, osaksi ympäristöliikettä tai antifasistista liikettä, tehdään jotakin hyvää, mutta jäädään taistelemaan yhtä ongelmaa vastaan eikä edetä sen pidemmälle.
Anti-imperialistisen taistelun täytyy johtaa yhteiskunnallisia ja kansallisia vapautustaisteluita imperialismia, sen avustajia ja lakeijoita vastaan vallankumouksellisella tavalla, käsitellä kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia ja ristiriitoja luokkataistelun puitteissa ja mennä ongelman – monopolistinen kapitalismi – lähteeseen ja suuntautua kohti poliittista valtaa ja osoittaa solidaarisuutensa tällaisille taisteluille, muuten se ei voi olla anti-imperialistista. Koska kaiken riiston ja sorron, köyhyyden, kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden lähde on monopolikapitalistinen järjestelmä. Tämän taantumuksellisen järjestelmän omistajat ovat monopoliporvaristo ja sen lakeijat ja avustajat. Tästä syystä itsenäisyys, vapaus ja rauha eivät ole mahdollisia ilman näiden taantumuksellisten luokkien taloudellisen, sosiaalisen, poliittisen, ideologisen, kulttuurisen ja sotilaallisen herruden lopettamista sekä ilman kansan valtaa proletariaatin johdon alaisuudessa valtioiden, jotka ovat tämän taantumuksen hallitsijoiden työkaluja, murskaamisen kautta.
PUOLISIIRTOMAIDEN KANSOJEN ANTI-IMPERIALISTINEN TAISTELU
Kapitalismin imperialismiksi kehittymisen prosessi sai myös proletariaatin ja porvariston välisen ristiriidan ilmenemään toisessa ristiriidassa, se nosti esille uuden ristiriidan. Tämä on ristiriita imperialismin ja sorrettujen kansakuntien sekä sorrettujen kansojen välillä. Imperialistisen järjestelmän julmuuden ja ryöstön laatu nähdään kaikkein selkeimmin niissä hegemonistisissa rakenteissa, joita ne ovat kehittäneet siirtomaissa ja puolisiirtomaissa, joko suorasti tai palvelijoidensa kautta. Imperialisteille siirtomaiden ja puolisiirtomaiden, jotka muodostavat maailman väestön ylitsepääsemättömän enemmistön, riisto on elintärkeää. Imperialistien kyky pitää yllä työväenluokan ja raatajien sortoa omissa maissaan on mahdollista vain siirtomaiden ja puolisiirtomaiden kansojen julman riiston avulla. Tämän todellisuuden takia taistelut imperialismin ja sorrettujen kansojen ja kansakuntien välisen ristiriidan ratkaisemiseksi sorrettujen kansojen ja kansakuntien eduksi ovat hyvin tärkeitä imperialistisen järjestelmän kumoamiseksi. Erityisesti vuoden 1917 Lokakuun vallankumouksen myötä sorrettujen kansakuntien taistelut tulivat proletaarisen maailmanvallankumouksen osaksi sekä sen liittolaiseksi:
”2) Sorrettujen kansojen vapausliike ja proletaarinen vallankumous. Kansallisuuskysymystä ratkaistessaan leninismi pitää lähtökohtanaan seuraavia perusajatuksia:
a) maailma on jakautunut kahteen leiriin: toiseen leiriin kuuluu kourallinen sivistyskansoja, joiden hallussa on finanssipääoma ja jotka riistävät maapallon asujaimiston valtavaa enemmistöä; toiseen leiriin kuuluvat siirtomaiden ja riippuvaisten maiden sorretut ja riistetyt kansat, jotka muodostavat tuon enemmistön;
h) finanssipääoman sortamat ja riistämät siirtomaat ja riippuvaiset maat muodostavat imperialismin valtavan reservin ja erittäin huomattavan voimalähteen ;
c) riippuvaisten maiden ja siirtomaiden sorrettujen kansojen vallankumouksellinen taistelu imperialismia vastaan on ainoa tie niiden vapautukseen sorrosta ja riistosta;
d) tärkeimmät siirtomaat ja riippuvaiset maat ovat jo astuneet kansallisen vapausliikkeen polulle, mikä ei voi olla johtamatta maailman kapitalismin pulaan;
e) proletaarisen liikkeen edut kehittyneissä maissa ja kansallisen vapausliikkeen edut siirtomaissa vaativat näiden kahdenlaisen vallankumouksellisen liikkeen yhtymistä yhdeksi rintamaksi yhteistä vihollista, imperialismia vastaan;
f) työväenluokan voitto kehittyneissä maissa ja sorrettujen kansojen vapautuminen imperialismin ikeestä ovat mahdottomia ilman yhteisen vallankumouksellisen rintaman luomista ja lujittamista;
g) yhteisen vallankumouksellisen rintaman luominen on mahdoton ilman sortavien kansakuntien proletariaatin suoranaista ja päättäväistä tukea sorrettujen kansakuntien vapausliikkeelle «kotimaista” imperialismia vastaan, sillä „kansa, joka sortaa toisia kansoja, ei voi olla vapaa” (Engels);
h) tämä tuki merkitsee, että puolustetaan ja toteutetaan käytännössä tunnusta — kansakuntien oikeus eroamiseen, oikeus itsenäiseen valtiolliseen olemassaoloon;
i) tätä tunnusta toteuttamatta on mahdotonta saada aikaan kansakuntien yhtymistä ja yhteistoimintaa yhtenäisessä maailman taloudessa, joka on maailman sosialismin voiton aineellinen perusta;
j) tämä yhtyminen voi olla vain vapaaehtoinen ja syntyä vain kansojen keskinäisen luottamuksen ja veljellisten suhteiden pohjalla.” (Stalin, Leninismin perusteista)
Jälleen, samankaltaisesta näkökannasta, näemme selkeästi toveri Maon sanoissa, että siirtomaiden ja puolisiirtomaiden kansojen taistelu yhdessä kansallisten ja itsenäisyystaisteluiden sekä proletariaatin taistelun poliittisen vallan puolesta ja yhtenäisyys yhteistä vihollista vastaan ovat tärkeitä ja välttämättömiä imperialisminvastaisessa taistelussa:
”Tästä käy selväksi, että on kaksi maailmanvallankumousta. Toinen niistä on porvarillinen, kapitalistinen maailmanvallankumous; tämän vallankumouksen aika on jo kauan sitten mennyt, se päättyi jo ensimmäisen maailmansodan puhjetessa vuonna 1914 ja varsinkin vuoden 1917 Lokakuun vallankumouksen tapahtuessa Venäjällä. Tästä hetkestä alkoi toinen maailmanvallankumous, proletaarinen, sosialistinen maailmanvallankumous. Tässä vallankumouksessa esiintyy päävoimana kapitalististen maiden proletariaatti ja sen liittolaisena ovat siirtomaiden ja puolisiirtomaiden sorretut kansat. Riippumatta siitä, mitkä luokat, mitkä puolueet ja mitkä sorrettujen kansojen yksityiset edustajat vallankumoukseen osallistuvat, riippumatta siitä, tajuavatko he sen vai eivätkö tajua, ymmärtävätkö he sen subjektiivisesti vai eivätkö ymmärrä, kun he esiintyvät imperialismia vastaan, tulee heidän vallankumouksensa osaksi proletaarista sosialistista maailmanvallankumousta ja heistä itsestään tulee sen liittolaisia.” (Mao Tse-tung, Uudesta demokratiasta)
Kun puhumme imperialistisesta valtiosta tai imperialistisesta järjestelmästä yleensä, puhumme itse asiassa monopolien vallasta. Monopolit dominoivat joko suorasti tai epäsuorasti kaikissa maissa, imperialistis-kapitalistisissa valtioissa ja siirtomaissa tai puolisiirtomaissa. Imperialistis-kapitalistisissa maissa monopolit dominoivat suoraan, siirtomaissa ja puolisiirtomaissa ne dominoivat comprador-byrokraattisen porvariston ja suurmaanomistajien kautta.
Siirtomaissa, puolisiirtomaissa ja puolifeodaalisissa maissa imperialistit nojautuvat kaikista taantumuksellisimpiin luokkiin mitä tulee politiikkaan, talouteen, kulttuuriin jne. ja ne turvaavat ja ylläpitävät herruuttaan näiden taantumuksellisten luokkien kautta. Se tosiasia, että kapitalistinen kehitys ei voi saattaa loppuun normaalia kehitystään – imperialismin herruuden takia ja siksi, että feodalismi jatkaa olemassaoloaan monissa muodoissa ja eri asteissa näissä maissa – tekee taistelusta kansandemokraattisen vallankumouksen puolesta, mukaanlukien kansalliset vapautustaistelut, suorasti yhteenkietoutuneen anti-imperialistisen taistelun ja tuotantovoimien kehityksen esteiden poistamisen kanssa. Näissä maissa, talonpoikaisto, erityisesti köyhä ja maaton talonpoikaisto, muodostaa anti-imperialistisen taistelun päävoiman. Anti-imperialistinen ja antifeodaalinen taistelu ovat niin tiukasti yhteenkietoutuneita, että niitä ei voida käydä erikseen.
Puolisiirtomaissa ja puolifeodaalisissa maissa näemme monopolien eduksi tehdyt säännöt kaikessa maatalouspolitiikassa, jota sovelletaan niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Konkreettisimmillaan tämä on maatalouden järjestämistä imperialististen monopolien suunnitelmien ja laskelmien mukaan ja maatalousmaan järjestämistä monopolien tarpeita varten, erityisesti puolisiirtomaissa. Tämän todellisuuden tulosta on, että muiden kuin perinteisten tuotteiden, monopolien tarpeisiin perustuen, tuotantoa pakotetaan niin suoranaisella väkivallalla kuin laeillakin, ja miljoonat talonpojat irtautuvat tuotannosta ja vyöryvät piirikuntiin ja kaupunkeihin. Maanomistajuuden keskittyminen, jossa 10 % maanomistajista omistaa ja hallitsee 60 % maailman viljelysmaasta, saavuttaen Latinalaisessa Amerikassa ja Etelä-Aasiassa jopa 80 %; monikansalliset lisäävät laajamittaista maan ryöstöä ja hankkimista, tilanherrat ja loismaisen finanssipääoman maapankkijärjestelmä ja sietämättömät velkajärjestelmät, jotka rasittavat talonpoikaistoa, sekä imperialistinen ryöstö luonnonvarojen hallitsemiseksi; kaikki tämä suuresti kiihdyttää talonpoikaiston taistelua maasta, ja terävöittää ristiriitaa joukot–puolifeodaalisuus. Siispä köyhät ja maattomat talonpojat – jotka jopa vähättelevimmissä tilastoissa muodostavat 40 % maailman väestöstä – muodostavat tärkeän voiman anti-imperialistisessa taistelussa, joka kietoutuu kansandemokraattiseen vallankumoukseen näissä maissa.
Anti-imperialismin rajoittaminen minkä tahansa imperialistisen maan vastustamiseen siirtomaissa tai puolisiirtomaissa tarkoittaa invaasion tai sen-ja-sen imperialistisen vallan vastustamista, mutta se ei ole sama, kuin olla anti-imperialisti totaalisella ja johdonmukaisella perustalla. Vaikka siinä onkin anti-imperialistinen puolensa, jos pelkistämme anti-imperialismin anti-yhdysvaltalaiseen imperialismiin tai mihin tahansa muuhun anti-imperialistiseen valtaan, kuten usein tapahtuu, ei tarkoita, että se on täydellistä anti-imperialismia.