Jo Jens Stoltenbergin vierailun yhteydessä huhuttiin, että Suomeen tulisi Naton alaesikunta osana sen uutta komentorakennetta. Nyt puolustusministeri Häkkänen on vahvistanut, että tämä tapahtuu, kuten myös se, että Suomi siirtyy Norfolkin esikunnan alaisuuteen. Aiemmin julkisuudessa on esitetty tietoja, että alaesikunnan paikaksi on esitetty Mikkeliä, jossa on jo Suomen armeijan hallintoyksikkö sekä varuskunta, vaikkakaan tätä ei ole vielä vahvistettu.
Kyseessä olisi maavoimien alaesikunta, joka edustaisi Naton alempaa johtoporrasta ja jossa muutamia kymmeniä upseereja suunnittelisi ja ohjaisi Naton operaatioita, käytännössä mahdollistaen sen, että Suomessa ja sen lähialueilla pystyttäisiin ohjaamaan suurempia eri Nato-maiden joukoista koostuvia joukkokokonaisuuksia kuin mitä Suomen armeija pystyisi johtamaan. Alaesikunta voisi johtaa yli sadan tuhannen sotilaan operaatioita. Käytännössä rauhan oloissa tämä tarkoittaisi sotaharjoitusten koordinoimista. HS:n artikkelissa kuitenkin huomautetaan, että kyseessä ei ole esimerkiksi Saksassa sijaitsevien tukikohtien tyyppinen esikunta, joka muistuttaa pientä kaupunkia, ja lisäksi Suomessa järjestetään jo nyt kansainvälisiä sotaharjoituksia, joten esikunta tuskin muuttaisi Mikkelin kaupunkikuvaa suurestikaan. Nato-joukot eivät olisi pysyvästi Suomessa vaan lähinnä harjoittelua varten ja ”tarvittaessa”.
Tämä siis tarkoittaa suomalaisen imperialismin vehkeilyn syvenemistä yhdysvaltalaisen imperialismin kanssa ja sen asevoimien tiiviimpää liittämistä osaksi Naton rakenteita, sekä Yhdysvaltain aseman lujittamista Pohjoismaissa. Suomalainen imperialismi toivoo näin lähentyvänsä jenkki-imperialismia ja toisaalta kasvattavansa merkitystään Natossa sekä Pohjoismaissa.
Alaesikunnan perustaminen liittyy Naton uuteen komentorakenteeseen, jonka muodostaminen heijastaa jenkki-imperialismin laajamittaisempaa valmistautumista sotaan, kuten ajatuspaja Atlantic Council osuvasti kirjoittaa: ”Vaikka nämä järjestelyt [vanha komentorakenne] sopivatkin rauhanajan tarpeisiin, ne eivät ole optimaalisia laajamittaista Venäjän vastaisen sodan näyttämöä ajatellen.” Osana tätä kehitystä suomalainen ja ruotsalainen imperialismi ovat liittyneet Natoon, ja imperialistit yhdysvaltalaisen imperialismin johdolla aseistavat ja militarisoivat Itä-Euroopan sorrettuja maita: esimerkiksi Baltian maat käyttävät 2% BKT:stään sotilasmenoihin, Latvia on ottanut käyttöön yleisen asepalveluksen ja nämä maat uusivat sotilaskalustoaan. Samalla Nato on tuplannut taisteluosastojen määrän Itä-Euroopassa neljästä kahdeksaan, lisännyt ilmavalvontaoperaatioita ja yleisesti lisännyt läsnäoloaan Itä-Euroopassa. Tarkoituksena on siis varmistaa yhtäältä sen herruus Itä-Euroopan sorretuissa kansakunnissa, ja toisaalta valmistautua imperialistien välisten ristiriitojen kärjistymiseen maailmansodan asteelle.
Alunperin Suomi sijoitettiin Hollannissa sijaitsevan Brunssumin esikunnan alaisuuteen, joka vastaa Itämeren alueesta. Kuitenkaan tämä ei ollut sille mieluisin, vaan se toivoi alusta lähtien julkisuudessakin Norfolkin esikuntaa, jota johdetaan Yhdysvalloista ja joka vastaa Jäämeren alueesta. Tämän esikunnan alle kuuluvat myös Norja ja Iso-Britannia. Norfolk on suomalaisen imperialismin intresseissä siksi, että venäläisen imperialismin hyökättyä Ukrainaan saksalainen imperialismi on osoittanut suhteellisen heikkoutensa. Suomalainen imperialismi haluaa olla lähellä jenkki-imperialismia, koska se laskeskelee, että ainoan hegemonisen supervallan kyljessä se pystyisi varmemmin edistämään pyrkimyksiään. Tämä on myöskin sanottu suoraan julkisuudessa – Yle kirjoittaa uutisessaan alaesikunnasta: ”Tätä Suomi on perustellut paitsi sotilaallisesti myös poliittisesti: on hyvä olla maailman vahvimman valtion kyljessä.”
Jenkki-imperialismi haluaa myös padota ja heikentää saksalaista imperialismia, joka haaveilee suurvallan asemasta, ja Pohjoismaiden kanssa vehkeily hyödyttää sen päämääriä tässä, sillä Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisen myötä Yhdysvaltojen asema vahvistuu Pohjoismaissa ja Saksan heikentyy – esimerkiksi Suomi ei enää ole kiinnostunut kehittämään EU:n yhteisiä asevoimia. Pohjoismaat Norfolkin esikunnan alaisuudessa palvelevat siis toisaalta Naton pohjoisen ja itäisen ulottuvuuden vahvistamista taistelussa venäläistä imperialismia vastaan, mutta myös saksalaisen imperialismin patoamista.
Kun arktinen merijää sulaa, paljastuu uusia öljy- ja maakaasuvarantoja. Imperialistit kilvoittelevat siitä, kuka saa vallattua nämä varannot haltuunsa ensimmäisenä. Lisäksi merijään sulaminen helpottaa liikennettä, ja esimerkiksi kiinalainen sosiali-imperialismi havittelee ”Napaseudun Silkkitietä”, joka puolittaisi merimatkan Kiinasta Eurooppaan. Näille apajille myös suomalainen imperialismi haluaa. Samalla venäläisen imperialismin sotilaallinen läsnäolo on voimakasta erityisesti arktisella alueella, esimerkiksi sen keskeinen ydinasepelote sijaitsee Kuolan niemimaalla, ja tätä jenkki-imperialismi haluaa heikentää. Suomalainen imperialismi voi edetä pyrkimyksissään vain jenkki-imperialismin alaisuudessa ja siten, että se palvelee tämän päämääriä – esimerkiksi Norfolkin esikunnan lehdistötiedotteessa Häkkäsen vierailusta todetaan: ”Suomi on elintärkeä liittolainen meidän pyrkimyksissämme rauhan ja turvallisuuden turvaamiseksi arktisella alueella ja haluamme syventää jo nyt voimakasta koordinaatiotamme ja yhteistyötämme.” Maantieteensä lisäksi Suomella on alueellisesti suhteellisen suuret ja voimakkaat maavoimat sekä asevelvollisuuteen perustuva suuri reservi, mitkä on julkisuudessa useaan kertaan mainittu sen vahvuutena jenkki-imperialismin näkökulmasta.
Suomalainen imperialismi perustelee kasvavaa militarisaatiota ”turvallisuudella”. Todellisuudessa pääkysymys ei ole kuitenkaan sen puolustautuminen venäläisen imperialismin aggressiota vastaan vaan sen pyrkimys päästä suurempien imperialistien haaskalle ja osingoille ryöstösaaliista, sorretuista kansakunnista, osaksi luonnonvarojen rohmuamista Jäämerellä sekä imperialistien herruuden lujittamista Itä-Euroopassa jenkki-imperialismin johdolla.