Laiton käännytyslaki, jonka nojalla rajavartijat voisivat käännyttää turvapaikanhakijoita kansainvälisten lakien vastaisesti, etenee eduskunnassa. Kuten kirjoitimme aikaisemmin, laki edustaa jälleen uutta harppausta taantumuksellistumiskehityksessä ja se osoittaa, että imperialistit joutuvat turvautumaan yhä kasvavaan laittomuuteen pyrkiessään hillitsemään ristiriitojen, erityisesti ristiriidan imperialismin ja sorrettujen kansakuntien välillä, kärjistymistä.
Lakia perustellaan ”kansallisella turvallisuudella” ja salaisella tiedustelutiedolla, ja erityisesti Ukrainan sotaa käytetään pelottelemaan kansaa Suomeen kohdistuvalla sotilaallisella uhkalla. Näin luotua paniikkimielialaa käytetään mitä taantumuksellisempien, ”väliaikaisten” lakien läpiviemiseen. Esimerkkinä tällaisista pysyvistä poikkeuksista ovat esimerkiksi terrorismin torjunnan varjolla tehdyt lakimuutokset 2000-luvun alussa useissa maissa.
Suomalainen imperialismi sanoo uudessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossaan, että ”Kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän puolustaminen sekä kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen ovat Suomen toiminnan kulmakiviä.” Samalla kuitenkin samassa asiakirjassa esimerkiksi tehdään jako ”välineellistettyyn maahantuloon” ja turvapaikanhakijoihin, vaikka kansainvälisen lain mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa riippumatta olosuhteista.
Perustuslakivaliokunta politisoituu
Perustuslakivaliokunnan tarkoituksena on valvoa lakien perustuslaillisuutta. Suomi on maailman ainoa maa, jossa perustuslaillisuuskontrolli tapahtuu tällaisen valiokunnan kautta niin, että lainsäätäjät valvovat itse itseään. Tämä on eräs asioista, jotka Suomen porvariston poliittisessa järjestelmässä rikkovat porvariston omia ihanteita vallan kolmijaosta, jossa on eroteltu tuomiovalta, lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta. Sitä, että perustuslakivaliokunta voi toimia laillisuusvalvojana, on perusteltu sillä, että se ei ole ”poliittinen”: se on pyrkinyt yksimielisiin päätöksiin, ei äänestämiseen, eikä sen jäseniä ole sitonut puoluekuri vaan heidän tehtävänään on ollut tarkastella lakeja nimenomaan niiden perustuslaillisuuden näkökulmasta. Kuitenkin perustuslakivaliokunta on enenevissä määrin politisoitunut ja sen asema on rapautunut.
Perustuslakivaliokunta piti lakialoitetta perustuslain mukaisena äänin 15-2, ja sitä esitettiin säädettäväksi kiireellisenä poikkeuslakina, vaikka kaikkien sen kuulemien oikeustieteilijöiden mukaan laki on ristiriidassa perustuslain, EU-lakien sekä ihmisoikeussopimusten kanssa eikä sitä voida säätää. Perustuslakivaliokunta kuitenkin perusteli kantaansa sillä, että lausunnoista löytyi joitakin puoltavia seikkoja – vaikka lausuntojen viesti oli se, että lain ongelmat ovat niin suuria, että niitä ei voida korjata eduskuntakäsittelyssä. Perustusvaliokunnan jäsen Koskinen (sd) toteaakin, että normaalisti perustuslakivaliokunnan olisi pitänyt palauttaa lakialoite hallitukselle, mutta ”aikapaineiden” takia se hyväksyi lain etenemisen, eli siis jätti tehtävänsä lakialoitteiden perustuslaillisuuden valvojana täyttämättä. Aikapaineiden taustalla on jälleen salainen tiedustelutieto rajan takaa. Kansa ei siis saa päättää omasta turvallisuudestaan edes sitä vähää, että se saisi kuulla perustelut perustuslain rikkomiselle, eikä edes suurin osa kansanedustajista saa näitä tietoja, eli eduskuntakin toimii vain kumileimasimena. Koskinen yrittikin selitellä, että tämä ei ole vihreä valo vaan oikeastaan keltainen vilkkuvalo, mutta ei ole olemassa mitään keltaista vilkkuvaloa – perustuslakivaliokunnan tulisi arvioida, onko lakialoite laillinen ottaen huomioon perustuslain ja kansainväliset säädökset, ei ole olemassa mitään keskitien vaihtoehtoa. Perustuslakivaliokunta siis sivuutti laillisuusvalvonnan tehtävänsä vedoten ”kansalliseen turvallisuuteen”, täysin siis poliittisen ohjauksen vuoksi.
Perustuslakivaliokunnan politisoituminen nähdään siinäkin, että SDP:n Maria Guzenina, joka on valiokunnan varsinainen jäsen, mutta ei ole ollut paikalla kuin osittain yhdessä kahdeksasta valiokunnan kokouksesta koko kauden aikana, saapui paikalle äänestämään lain puolesta sen jälkeen kun hänen paikkansa valiokunnassa yleensä täyttävä Elisa Gebhard oli ilmaissut vastustuksensa laille. Näin kaikki perustuslakivaliokunnan sosiaalidemokraatit äänestivät lain puolesta. Jälkikäteen Gebhard sai osakseen ”höykytystä” eduskuntaryhmän edessä, ja eduskuntaryhmän johtaja Tuppurainen kysyi häneltä, miksi hän poikkesi ryhmän linjasta. Näin siis eduskunnan ryhmäkuria ja SDP:n johdon ajamaa poliittista linjaa sovellettiin perustusvaliokunnan toimintaan.
Perustuslakivaliokunnan Anna Kontula (vas) ilmaisi huolensa sille, että käännytyslaki johtaisi ihmisoikeuksien polkemiseen muissakin asioissa. Ja juuri siitä onkin kyse: poikkeuslakien käyttäminen koronapandemian aikana avasi portin poikkeuslakien käyttämiseen muihinkin asioihin. Vasemmistoliitto oli tuossa hallituksessa, se päätti valmiuslakien käyttöönotosta, sen Aino-Kaisa Pekonen oli sosiaali- ja terveysministerinä, se kannatti kansalaisten perusoikeuksiin, kuten kokoontumisvapauteen, kajoamista, samalla, kun todellisia toimia terveydenhuollon ja esimerkiksi rokotetilanteen parantamiseksi ei tehty. Marinin hallitus valmisteli lakiesityksiä perustuslain vastaisella tavalla ja antoi ”suosituksia”, jotka eivät pohjanneet mihinkään lakeihin, sekä teki toimia, jotka olivat laittomia, kuten Uudenmaan sulkeminen armeijan voimin, joka oli tosiasiassa enemmänkin sotilasharjoitus kuin mikään todellinen toimi koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Myös tässä perustelut olivat abstrakteja ja toimi perustui paniikkimielialan hyödyntämiseen.
Perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiainen totesi hallituksen kelvottomasta lainvalmistelusta vuonna 2020: ”Vain tiukalla poliittisella tahdolla ja siihen liitetyllä poliittisella ohjauksella on kyky ohittaa kaikki valtioneuvoston sisäiset hätäjarrutusmekanismit”. Jälkikäteen jotkut oikeustieteilijät ovat myös todenneet, että perustuslakivaliokunta ei esimerkiksi koronapassilainsäädännön kohdalla noudattanut perustuslakia.
Perustuslakivaliokuntaa ja sen asemaa perustuslaillisuuden valvojana on rapautettu sitä mukaa, kun imperialismin yleiskriisi on edennyt ja perusristiriidat maailmassa kärjistyvät yhä voimakkaammin. Jo Sipilän hallituksen aikana perustuslakivaliokuntaa käytettiin oppositiopolitiikan välineenä soteuudistuksen torppaamiseen. Valiokunnasta esimerkiksi vuodettiin lausuntoesityksiä julkisuuteen. Koronalakien lisäksi Marinin hallituksen aikana perustuslakivaliokunnan politisoitumisesta puhuttiin esimerkiksi Pekka Haaviston al-Hol-asiassa, jossa vihreiden katsottiin puolustaneen ja pyrkineen hankkimaan hallituskumppanien tukea ministerilleen perustuslakivaliokunnassa. Vastaten porvarillisen demokratian kriisiä ja ristiriitojen kärjistymistä porvariston on rikottava omia lakejaan ja ihanteitaan hallitakseen, ja tätä vastaten ne elimet, jotka valvovat lakien noudattamista. Perustuslakivaliokunta väittää, että käännytyslaki täytyy säätää, koska oikeusvaltio on uhattuna ja hyökkäyksen kohteena. Kuitenkin pääuhka löytyy Suomen porvaristosta itsestään: se itse murentaa oman ihanteellisen oikeusvaltionsa yrittäessään säilyttää valtansa.
Sosiaalidemokraattien sisäiset ristiriidat kärjistyvät
SDP on vaa’ankieliasemassa laista äänestettäessä eduskunnassa, sillä Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat ilmoittaneet vastustavansa lakia. Samalla SDP:n sisällä jo pidempään muhineet ristiriidat kärjistyvät ja tyytymättömyys puoluejohtoa sekä sen ajamaa oppositiopolitiikkaa kohtaan kasvaa. Viime viikolla SDP väänsi asiasta kolmituntisessa kokouksessa, ja nyt myös vailla valtaa puolueessa olevat 15 pitkän linjan demaripoliitikkoa ovat julkaisseet kannanoton, jossa he kehottavat puoluetta hylkäämään käännytyslain. Edellä mainitussa perustuslakivaliokunnassa nähdystä tempusta ja Gebhardin höykyttämisessä ryhmän edessä onkin yhtäältä kyse siitä, että SDP:n puoluejohto pyrkii hallitsemaan ristiriitojen kärjistymistä ja esittämään puolueen yhtenäisempänä kuin se on. Samalla puoluejohto pyrkii painostamaan puolueen enemmistön sen kannalle.
Sosiaalidemokraatit yrittävät pelastaa kasvonsa äänestäjiensä edessä selittelemällä käännytyslain parhain päin. Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan Johannes Koskinen sanoi, että poikkeamat kansainvälisistä laeista tulisi rajata minimiin. Eli lakeja ja ”jakamattomia ja universaaleja” ihmisoikeuksia saa siis rikkoa, kunhan ei kumminkaan liikaa. Aiemmin SDP myös uhkasi, että se kaataa lain ellei siihen tehdä sen vaatimia muutoksia. Kuitenkin koko lain keskeinen sisältö on kansainvälisten sopimusten rikkomisessa, militarisaation edistämisessä ja sorrettuja kansakuntia vastaan hyökkäämisessä eivätkä mitkään kosmeettiset muutokset muuta tätä olemusta mihinkään. SDP:n Tuppurainen onkin sanonut, että edessä olevien ”poikkeuksellisten tilanteiden” varalta olisi hyvä olla ”oikeusvaltion” keinot ongelmien ratkomiseksi – siis, laillistettuja laittomuuksia. Uhkailuissa lain kaatamisesta onkin siis ennen kaikkea kyse siitä, että SDP yrittää vakuuttaa kannattajansa siitä, että puolue tekee jotakin oppositiossa.
Jo ennen käännytyslain käsittelyä perustuslakivaliokunnassa SDP:n Nasima Razmyar ilmoitti vastustavansa lakia, mistä seurasi nöyryyttäväksi kuvailtu puhuttelu eduskuntaryhmän edessä, kuten kävi myös Gebhardille. Edustajia on myös kielletty kertomasta kantaansa julkisesti ennen äänestystä, ilmeisesti Razmyarin tai Gebhardin kaltaisten ”irtiottojen” estämiseksi ja puoluejohdon lakia puoltavan kannan pakottamiseksi. Razmyar on SDP:n varapuheenjohtaja, jolla on kilpailuasetelma puheenjohtaja Lindtmanin kanssa, varsinkin, kun Lindtmanin ajama oppositiopolitiikka ei tahdo ottaa tuulta alleen.
Vasemmistoliitto pyrkiikin keräämään kaiken hyödyn tästä heikkoudesta ja hajanaisuudesta ja kritisoi SDP:n lausuntoja. Kuten aiemmin huomautimme, sekään ei kuitenkaan ole mikään puhdas pulmunen. Osaltaan Razmyarin ja 15 demaripolitiikon lista pyrkii vastaamaan tähän Vasemmistoliiton toimintaan.
Porvariston omien ihanteiden mukaan lait ja ”oikeusvaltio” turvaavat kansalaisten vapauden ja turvallisuuden poikkeuksellisissakin tilanteissa. Kuitenkin se on kernaasti polkemassa omia lakejaan heti ensimmäisen tilaisuuden tullen ”poikkeuksen” varjolla. Taustalla on se, että sen on yhä vaikeampi hallita, pitää uppoava laivansa pinnalla maailman perusristiriitojen kärjistyessä ja imperialismin vajotessa yhä syvemmälle yleiskriisiinsä ja kulkiessa kohti lopullista tuhoaan. On nähtävissä, että porvaristo pyrkii jälleen luomaan ennakkotapausta lakien rikkomisesta ja uusien ”poikkeuslakien” kirjoittamisesta kansan oikeuksien polkemiseksi yhä vakavampien kriisien hallitsemiseksi.