Armenian ja Azerbaidžanin joukot ovat jälleen ottaneet yhteen Vuoristo-Karabahin alueella, josta on vuosikymmeniä käyty taistelua, alkaen vuodesta 1988. Konfliktin intensiteetti on ollut vuosien aikana vaihteleva, heinäkuussa konfliktin nähtiin jälleen kiihtyvän. Sotatoimien, jotka alkoivat 27.syyskuuta, on sanottu olevan vakavimpia vuosikausiin. Viimeksi suuri eskalaatio nähtiin vuonna 2016, jolloin taisteluissa kuoli 200. Nyt kaatuneita on yhteensä kymmeniä, sekä loukkaantuneita satoja. Armenian joukot ovat tulittaneet Terterin kaupunkia Azerbaidžanissa ja Azerbaidžanin joukot ovat pommittaneet vuoristo-Karabahin pääkaupunkia Stepanakertia.
Nagorno-Karabah on armenialaisen vähemmistön asuttama alue, joka on alunperin kuulunut Azerbaidžanille. Se irtautui Azerbaidžanista vuonna 1991 sosiali-imperialistisen Neuvostoliiton hajotessa. Sotaa käytiin alueella vuoteen 1994 asti, jolloin maiden välille tehtiin aselepo. Azerbaidžan ja Armenia eivät ole vapautuneet imperialismista, vaikka sosiali-imperialistinen Neuvostoliitto on hajonnut. Yhdysvallat nimittivät 12 entisen venäläisen sosiali-imperialismin alaista valtiota itsenäiseksi, mutta itsenäisyys on nähtävä vain muodollisena. Vuonna 1992, Azerbaidžan oli ainoa entisistä satellittivaltioista, jossa Yhdysvalloilla oli lupa ylläpitää suoraa poliittista ja taloudellista ”vakautta”, eli kasvattaa vaikutusvaltaansa alueella.
Maiden välille on uumailtu suursotaa, ja molemmat osapuolet ovat julistaneet poikkeustilan ja sotilaallisen liikkeellepanon. Konfliktin pääristiriita ei ole kuitenkaan Azerbaidžanin ja Armenian välillä, vaan maailman ainoan hegemonisen supervallan, jenkki-imperialismin ja imperialistisen ydinasesupervallan, Venäjän välillä. Stalin selittää teoksessa Kiinan vallankumouksen näköalat imperialististien interventioiden olevan yhä joustavampia, yhä naamioutuneimpia. Ne eivät välttämättä tee suoria hyökkäyksiä maihin, sillä ulkomaisten joukkojen suora hyökkäys aiheuttaisi joukoissa suuttumusta, rikkoisi imperialistien välisiä sopimuksia ja johtaisi imperialismin vastaisiin mielenosoituksiin ja konflikteihin. Ne mielummin antavat moraalista ja taloudellista tukea tukahduttaakseen kaiken vallankumouksellisen.
Tämä imperialistimaiden välinen sota niiden sortamien maiden joukoilla on proxy-sotaa jota Lenin selittää imperialismin loismaisuudeksi. Koska elämme imperialismin aikakautta, jatkuu maailman uudellenjaosta ja resursseista käytävän taistelun kärjistyminen. Armenia on pääasiassa venäläisen imperialismin sortama, kun taas Azerbaidžan on pääasiassa jenkki-imperialismin sortama Turkin kautta.Turkilla ja Azerbaidžanilla on sama imperialistinen isäntä, joka selittää Turkin tuen Azerbaidžanille, eikä niinkään uskonto, tai etniset ja kielelliset suhteet, jota on selitetty syyksi porvarillisessa mediassa.
Turkki, jenkki-imperialismin lakeija, on neuvotellut Minskin- ryhmän kanssa, jonka tehtävänä on ylläpitää diplomatiasuhteita maiden välillä. Minsk- ryhmä on väliaikainen diplomaattinen liittolaisuus Venäjän, Ranskan ja Yhdysvaltojen välillä. Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat on kurottanut lisäksi ”auttavan” kätensä ja ne ovat rakennuttaneet alueelle strategisen vuoristotien. Imperialistimaiden havittelemina alueella on erityisesti Kaspianmeren öljy ja kaasu, joka on erityisen tärkeä Turkille, ja sitä kautta Yhdysvalloille, myös Venäjälle. Tämän takia aselevon pyynnöt venäläisen-, ranskalaisen-, jenkki-imperialismin, sekä näiden lakeijojen suunnalta on vain keino päästä neuvottelemaan omalle imperialismille edullisista sopimuksista. Maat haluavat aselepoa vain omilla ehdoilla, omaksi hyödyksi ja kilpailijan kustannuksella.
