Kansainvälinen naistenpäivä maailmalla 8.3.2021

Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin taistellen internationalismin ja maailmanvallankumouksen hengessä:

Brasilia

Terveyskomitea piti juhlallisen tapahtuman Pinhaissa. Tapahtumassa korostettiin historian sankarittaria ja keskusteltiin naisten mobilisoinnin, politisoinnin ja organisoinnin merkitsevyydestä. Tämän lisäksi tapahtumassa katsottiin dokumentti ja kuunneltiin musiikkia. Päivähoito tarjosi äideille mahdollisuuden jättää lapset hoitoon, jotta naiset saivat osallistua tapahtumaan ilman lapsia. Lopuksi naiset lähtivät kaduille huutojen ja musiikin kera.

 

Saksan liittotasavalta

Berliini

8.März 2021 Berlin Demo 1

8.März 2021 Berlin Kundgebung 1

Kansainvälisen naisten taistelupäivän yhteydessä Berliinin proletaariset vallankumouskselliset osallistuivat Cottbusin mielenosoitukseen. Mielenosoittajat vaativat Rita Ojungenin kuoleman selkeyttämistä ”Oikeutta Ritalle” sloganin alla. Hän katosi 7.4.2019, poliisi kieltäytyi etsimästä häntä ja hänet löydettiin murhattuna 3 kuukauden kuluttua. Vallankumoukselliset järjestivät myös spontaanin protestin ja jakoivat punaisen naisten komitean lentolehtisiä.

Bremerhaven

8MärzRotesFrauenkomiteeBremerhaven5

8MärzRotesFrauenkomiteeBremerhaven3

8MärzRotesFrauenkomiteeBremerhaven4

Punainen naisten komitea toteutti ensimmäistä kertaa mielenosoituksen Bremerhavenissa, Saksan liittotasavallan alueella, jolla on suurin köyhyysaste. Joukot katselivat ikkunoistaan ja kuvasivat mielenosoitusta, samalla kun iskulauseita huudettiin. Joissakin tapauksissa ihmiset tulivat ulos ja osallistuivat itse mielenosoitukseen. Mielenosoitus sai paljon kannustusta, erityisesti siirtotyöläisnaisilta ja nuorilta ja jotkut heistä ottivat sirppi ja vasara liput käsiinsä.

Wuppertal

Frauenkampftag Bochum 1

Frauenkampftag Bochum 2

Wuppertalissa pidettiin mielenosoitus ja tehtiin useita aktioita.

Freiburg

8m

Freiburgissa, kuten joka vuosi, pidettiin suuri mielenosoitus. Yhteensä jopa 3000 ihmistä osallistui tänä vuonna. Mielenosoituksen aikana myytiin joitakin kappaleita Rote Postia ja uusia yhteyksiä joukkoihin tehtiin.

Tanska

”8. maaliskuuta, imperialismia ja patriarkaattia vastaan!”

 

Norja

Oslo

Oslossa SIAN yritti myös tänä vuonna keskeyttää naistenpäivän ja käyttää naisten asiaa muslimivihan levittämiseen. Kymmenien mielenosoittajien kanssa taistelukomitean aktivistit ilmestyivät kohtaamaan fasisteja.

Bergen

Taistelukomitea kirjoittaa, että heidän ja useiden muiden järjestöjen aloitteesta pidettiin Torgallmenningenissä juhla. Noin 100 ihmistä ilmestyi tapahtumaan. Tapahtumassa pidettiin puhe: Toverit, ystävät. Puhun tänään taistelukomitean puolesta. Merkitsemme innostuksella ja taisteluhenkellä kansainvälisen naisten  päivän 8. maaliskuuta iskulauseilla “Taistelkaa ja tehkää vastarintaa!” ja “Taistele naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan!”. Sanomme: Taistelu patriarkaatin, naisten sorron ja hyväksikäytön, erityisesti työssäkäyvien ja köyhien naisten, sekä naisiin kohdistuvan väkivallan, myös prostituution, torjumiseksi. Tänä vuonna vietämme 8. maaliskuuta keskellä maailmanlaajuista kriisiä. Vallassa olevat kutsuvat sitä terveyskriisiksi, mutta todellisuudessa se on järjestelmän kriisi. Se on kriisi koko imperialistisessa järjestelmässä. Kriisi johtaa raskaampaan ja vaarallisempaan työhön sairaaloissa, hoitokodeissa, kouluissa ja kaupoissa. Ihmiset menettävät työpaikkansa ja lomautetaan, ja köyhien ja työssäkäyvien naisten taakka on suurempi. Ihmisten epävarmuus ja ärsyyntyminen lisäävät sekä henkisiä että fyysisiä vaivoja. Näemme viitteitä siitä, että naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta lisääntyy merkittävästi. ” Juhla päättyi huutoihin: “Taistelkaa ja tehkää vastarintaa!”, “Kaikki valta kansalle!”, “Aalto aallolta, isku iskulta- imperialismia ja patriarkaattia vastaan!”, “Viva, viva, viva Palestiina!”, “Biji biji Kurdistan! Eläköön Kurdistan! ” ja “Taistelu kriisejä ja sortoa vastaan- naisten vapautuminen vaatii vallankumousta!”

Kristiansand

Kristiansandissa taistelukomitean aktivistit pitivät tapahtuman yhdessä useiden järjestöjen kanssa. Tapahtumassa korostettiin poliisin kykynemättömyyttä tehdä naisiin kohdistuvalle väkivallalle loppua. Poliisi katsoo sortoa, seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä läpi sormien.

Trondheim

Stavanger

Lillesand

Vennesla

 

Meksiko

Taantumus asetti kaduille metalliaitoja ”lieventämään” naisten vihaa kansainvälisenä naistenpäivänä. Samaan aikaan naisjärjestöt ripustivat aitoihin murhattujen ja kadonneiden naisten nimiä, kuten myös taisteluun kehottavia sloganeita.

Yhdysvallat

Austin

Vallankumoukselliset pitivät esityksen puistossa, jossa laulettin myös Kansainvälinen punaisen lipun liehuessa. Esityksessä kerrottiin vallankumouksellisten naisten osallistumisesta luokkataisteluun, kuten Clara Zetkinin, Rosa Luxemburgin, ja Jiang Qingin. Samaten korostettiin Perun kommunistisen puolueen toveri Noraa yhtenä punaisen fraktion jäsenenä ja historiallisena johtajana. Esityksen lopussa puhuttiin Sandra Limasta, brasilialaisesta vallankumouksellisesta, joka omisti elämänsä vallankumoukselle.

 

Ranska

8MärzParis1

Ranskassa oli useita mielenosoituksia. Jo 5. maaliskuuta Toulousessa pidettiin spontaani mielenosoitus, jonka poliisi yritti hajottaa kyynelkaasulla ja väkivallalla. 43 pidätettiin mielenosoituksessa.

Pariisissa, ns. ”naisten lakko” taisteli palkkaeroja ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Poliisi piti matalaa profiilia, mutta sen sijaan ns. ”queer- aktivistien” ja prostituutiota vastustavien välillä käytiin fyysistä taistelua. Prostituutiota vastustavat vaativat, että prostituutiosta lähtemisestä tehtäisiin helpompaa ja porvarillisen valtion tulee lisätä resursseja tähän. ”Queer aktivistit” kirjoittivat monumentille, jossa prostituutiota vastustavat olivat: ” Pelasta yksi trans henkilö, tapa yksi TERF”. TERF muodostuu sanoista ”trans-exclusionary radical feminist”, joka tarkoittaa radikaali feministejä, joita syytetään transfoobisiksi.

 

Turkki

Frauenkampftag 2021 AnkaraI

Frauenkampftag 2021 Dersim

Lukuisat joukot olivat Ankaran kaduilla. Poliisit estivät kaikki pääsyreitit mielenosoitukseen esteillä, joita he asettivat myös Istanbulissa.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.