Ecuador: Pysäyttäkää taistelulla hallituksen offensiivi kansaa vastaan!

Kuvia mielenosoituksesta.

Keskiviikkona 11.8. Ecuadorissa nähtiin laajoja, taistelevia mielenosoituksia polttoaineiden hintojen korotuksia vastaan sekä muiden vaatimusten puolesta. Mielenosoitusten koollekutsujana oli revisionistinen “Työläisten yhteisrintama” (Frente Unitario de Trabajadores, FUT). Myös mm. opportunistinen “Ecuadorin alkuperäiskansojen konfederaatio” (Confederaction de Nacionalidades Indigenas del Ecuador, Conaie) mobilisoi laajasti taisteluun. Mielenosoitusten luonnetta kuvaa mm. erään ecuadorilaisen uutissivuston raportoima tapaus, jossa “valokuvatoimittaja haavoittui poliisikoiran puraisusta, kun joukko koiria vapautettiin mielenosoittajien hajaannuttamiseksi”.

Ecuadorin kansa on taistellut jo pitkään polttoaineiden hintojen korotuksia vastaan. Vuonna 2019 silloinen presidentti Moreno, jonka seuraaja nykyinen Lasso on, antoi hallinnollisen asetuksen n:o 883, joka lakkautti polttoaineiden tuen päästäen ne vapaasti kohoamaan laajojen kansanjoukkojen kustannuksella. Ecuador on maatalousvaltainen maa, jonka yhteiskunta on puolifeodaalinen ja puolikoloniaalinen, jolla perustalla kehittyy byrokraattinen kapitalismi. Polttoainekysymys maassa hyvin laajoja kansanjoukkoja koskettava elintärkeä kysymys. Ecuadorin kansan taistelut ovat osa joukkojen taisteluja Latinalaisessa Amerikassa, josta on tullut maailmanvallankumouksen myrskykeskus.

Julkaisemme alla epävirallisen käännöksen Ecuadorin kansan taistelujen puolustusliiton (FDLP) sivuilla mielenosoitusta seuraavana päivänä julkaistusta taistelukutsusta.

PYSÄYTTÄKÄÄ TAISTELULLA HALLITUKSEN OFFENSIIVI KANSAA VASTAAN!

Eri kansanomaiset, ammatilliset ja talonpoikaisorganisaatiot ovat osallistuneet mielenilmauksiin Lasson comprador-hallinnon talouspoliittisia toimia vastaan.

Vastauksena pankkiirit kutsuvat dialogiin, kuitenkin samalla ilmaisten, että eivät alenna polttoaineiden hintaa ja, vielä vähemmän, että kumoaisivat asetuksen, joka määrää sen kasvavan nostamisen vastaamaan kansainvälisiä hintoja. Se on, hallinto ei esitä mitään rohkaisevaa viestiä, joka ottaisi huomioon suurten enemmistöjen vaatimukset.

Tämä on selvästi vallassaolevan hallituksen ohjelma. Se tavoittelee riiston ja polttoaineen viennin kaksinkertaistamista, kaivosriiston hurjaa kasvua, satojen tuontituotteiden tullien vapauttamista (surmaten rähjäisen kansallistuotannon) ja antaakseen strategiset sektorit yksityiselle liiketoiminnalle, muiden muassa ylikansallisille yrityksille.

Sota kansaa vastaan on julistettu. Meidän tarvitsee tehdä, mitä meidän täytyy, taistella yhdessä ja sellaisilla tavoilla, jotka ovat välttämättömiä pannaksemme vastaan nälkäiselle hallitukselle, edistääksemme järjestäytymisen tasoja ja taistelumuotoja siten, että jokainen lakko, työnseisaus, mielenilmaus, tiesulku palvelee myös tavalla tai toisella subjektiivisten olosuhteiden luomista, jotta voidaan aloittaa vanhan ja mädän yhteiskunnan väkivaltainen muodonmuutos.

Vaikka kokouskutsun joukkojen mobilisoimiseksi, sekä maaseudulla että kaupungissa, ovat laskeneet liikkeelle täsmälleen nuo johtajat, jotka ammatillisesta ja talonpoikaisliikkeestä lähtien kutsuvat äänestämään Lassoa; joukot ovat valmiita vauhkoontumaan, ja tuo on tärkeää, se on impulssi, jonka täytyy kohentaa tulta vallankumouksellisen päivän tuottamiseksi.

Tänään, kun sytytämme liekkeihin kadut ja maaseudun, emme saa unohtaa lokakuun 2019 tapahtumia. Joukot antavat murhattuja, silvottuja, vainottuja ja vankeja. Johtajat antavat ruman naamansa ja likaiset kätensä käydäkseen poliittista salakauppaa tuolla verellä kansalliskokouksen murjussa tai johtaakseen sitä pikkumaisten henkilökohtaisten ja/tai puolue-etujensa mukaan.

On työskenneltävä joukkojen kanssa, on neutraloitava revisionistisen syndikalismin johtajat; taisteltava alkuperäiskansojen opportunistista johtoa vastaan. Jos haluamme, että joukot täyttävät historiallisen tehtävänsä yhteiskunnan radikaalin muodonmuutoksen edessä, meidän tarvitsee eristää heidät tuosta väärästä johdosta ja laukaista heidät taisteluun taivaasta.

Varmasti tässä tilaisuudessa joudumme ratkaisevammalla tavalla taisteluun tukahdutuskoneiston kanssa. Lasso on sen julistanut, hän ei tule suvaitsemaan mielenilmauksia, jotka ovat laillisen järjestyksen ulkopuolella, ja täysin epäilemättä taantumuksen hyeenoilla on pankkiirien tuki ja he tulevat raivolla karkaamaan päälle. Kaikesta huolimatta ei tuo eikä mikään pysty pysäyttämään enemmistöjen oikeutettua taistelua; se on siis tulossa, ja pitäydymme tuhat ja yksi kertaa siinä tavoitteidemme valtaamiseen asti. Mariáteguia mukaillen, eikö tuo ole kansan logiikka?

NEUTRALOIKAA REVISIONISTINEN JA OPPORTUNISTINEN JOHTO AMMATILLISISSA, TALONPOIKIEN JA KANSAN ORGANISAATIOISSA!

TAISTELKAA KUMOTAKSENNE ASETUKSEN, JOKA SALLII POLTTOAINEIDEN HINNAN KOHOTTAMISEN!

PYSÄYTTÄKÄÄ STRATEGISTEN SEKTORIEN TARJOAMINEN YLIKANSALLISILLE YRITYKSILLE!

TAISTELKAA JA TEHKÄÄ VASTARINTAA!

ON OIKEIN KAPINOIDA!

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.