Suomalainen taantumus evakuoi Afganistanin miehityshallintoa

Ulkoministeriö on alkanut valmistella Pekka Haaviston johdolla Afganistanin miehityshallinnon työntekijöitä, jotka ovat palvelleet Suomea, EU:ta tai Natoa. Evakuoitavia tulee tämän hetken tietojen mukaan perheineen yhteensä enintään 130. Tarkoituksena on kiittää näitä heidän palveluksistaan imperialismille ja turvata heidän asemansa nyt, kun Yhdysvallat on hyväksynyt suoran miehityshallintonsa korvaamisen jenkkilakeija Talebaninuudella taantumushallinnolla. Ulkopoliittisessa mielessä kyse on liikkeestä, jolla näytellään luotettavuutta kumppanina ja “demokraattisten arvojen” puolustajana.

Kysymyksellä on myös sisäpoliittista merkitystä. Toimenpiteellä täydennetään Suomen maahanmuuttajaväestön rivejä aineksella, joka on todistanut uskollisuutensa imperialismille, erityisesti suomalaiselle. Tällä tavoin sen on tarkoitus hajottaa ja pasifisoida varsinkin ns. Lähi-idästä olevaa väestöä, jolla on Suomessakin voimakkaita anti-imperialistisia tunteita. Se on osa yhteiskuntarauhan politiikkaa kotimaassa.

Yhteiskuntarauhan synnyttäminen on kuitenkin historiallinen ja poliittinen mahdottomuus, sillä niin kauan kuin on riistoa ja sortoa, on vastarintaa. Erityisesti ns. muslimikansat ovat saaneet tuntea omakohtaisesti imperialismin ikeen ja sen kylvämät sodat ja suoranaiset kansanmurhat kotimaassaan, ja Suomessa rasismi ylläpitää näiden kansojen enemmistön vihaa ja katkeruutta imperialismille. Palestiinalaisten liikehdintä Suomessa loppukeväällä on voimakkaana osoituksena siitä, että suomalainen imperialismi voi vain uneksia ns. muslimikansojen pasifisoimisesta ja lojaalisuudesta.

Marxilaiset eivät kannata ehdotonta oikeutta turvapaikkaan tai imperialismin “humanitääristä” apua. Tässä tapauksessa sitä on konkreettisen tilanteen erittelyn pohjalta vastustettava, sekä sisä- että ulkopoliittisista syistä. Rikollisen miehityshallinnon palvelijoiden on vastattava tekemisistään kansantuomioistuimille, jotka arvioivat tapauskohtaisesti, onko joku tuomittava teoistaan ja millä tavoin. Evakuointi voi pelastaa heidät taantumukselliselta jenkkilakeija Talebanilta, mutta se ei tule pelastamaan heitä kansanjoukkojen tuomiolta.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.