Malissa tapahtui sotilasvallankaappaus 18. elokuuta, jolloin presidentti Ibrahim Boubacar Keitan ja pääministeri Boubou Cissén vangittiin pääkaupunki Bamakossa ja kuljetettiin Katin kaupungissa sijaitsevaan armeijan tukikohtaan. Malin sotilasvallankaappaajat ovat luvanneet ”aloittaa poliittisen siirtymäkauden sekä järjestää vaalit kohtuullisessa ajassa”. Aiemmin Malin presidentti Ibrahim Boubacar Keitan oli määrä erota tehtävästään, ja parlamentin ja hallituksen hajota.
Sotilasvallankaappaus ei tuo helpotusta joukoille kurjuudesta ja kärsimyksestä, sillä imperialistit jatkavat Malin riistämistä ”rauhan turvaamisen” nimissä. Imperialismi pitää Malin alikehityksen tilassa, eikä vallan vaihtuminen sotilasjuntalle muuta tätä tilannetta. Sotilasvallankaappaus on osoitus porvariston ristiriidoista ja siitä kuka hyötyy imperialistien ripottelemista murusista. Vallankaappaajat hyötyvät nyt kansan oikeutetusta vihasta, mutta tulevat aikanaan tuntemaan sen myös omissa nahoissaan. Malin kansa ei tarvitse tyhjiä tekoja ja sanoja, vaan Malissa pitää konstituoida kommunistinen puolue, joka johtaa joukkoja kohti kansansotaa ja Uusdemokraattista vallankumousta.
Edellinen sotilasvallankaappaus Malissa tapahtui vuonna 2012. Tuolloin al-Qaida valtasi laajoja alueita maan pohjoisosista, samalla Ranska lähti Malin armeijan ”avuksi”, eli vahvistamaan vaikutusvaltaansa alueella omien sotilaallisten, poliittisten ja taloudellisten intressien toteuttamiseksi.
Malissa on protestoitu useita kuukausia, myös verisesti. Joukot lähtivät kaduille, kun maan oikeuslaitos kumosi maalis–huhtikuussa järjestettyjen parlamenttivaalien tuloksen, sillä Keïtan edustama puolue oli menestynyt vaaleissa huonosti.Presidentti Keitan eroa on vaadittu kesäkuusta lähtien, hänen suosio on ollut laskussa korruption ja taloudellisen, sekä poliittisen kriisin seurauksena.
Malin kansanjoukot eivät ole polvistuneet imperialisteille,eikä taantumukselle, he ovat taistelleet väsymättömästi mm. protestien, lakkojen, pommien ja aseiden voimin.Mali on myös osoitus siitä miten sortajat eivät näe rauhaa ennen kuin ne on lopullisesti kukistettu. Maaliskuun lopussa, 2019, oli valtavia protesteja, jopa 50 000 ihmistä otti osaa ranskalaisen ja saksalaisen imperialismin vastaisiin protesteihin ja lakkoihin, joita tuki mm. rautatietyöläiset.Maaliskuun 19.päivä vastarintataistelijat räjäyttivät pommin Malin tärkeällä pääkadulla, Tessalitin kaupungissa. Aktiossa kuoli kaksi Chadin sotilasta ja yksi Nigerian miehitysjoukoista kuoli.
Päivä tämän jälkeen kaksi poliisia sai surmansa Burkina Fason rajalla. Hyökkääjät saapuivat moottoripyörillä ja avasi tulen turvallisuusjoukkoja kohti.Myös helmikuussa raportoitiin tammikuussa tapahtuneesta vastarintataistelijoiden onnistunteesta aktiosta, jossa n. 20 sotilasta kuoli ja 5 muuta vahingoittui Sokolossa. Vastarintataistelijat tuhosi sotilaallista kalustoa ja otti osan haltuunsa.
Kesäkuussa raportoitiin taistelusta, jossa Malin sotilaallisten voimien saattuetta ja YK:n sotilasjoukkoja kohtaan hyökättiin. Hyökkäyksissä kuoli 26 sotilasta. Ensimmäisessä aktiossa, Mauritanian rajalla tuntemattomat kapinalliset hyökkäsivät 12 ajoneuvon saattueeseen, tuhosi 4 niistä kokonaan ja tappoi 24 sotilasta. Toiseen saattueseen kohdistettiin hyökkäys Tessalitin ja Gaon kaupunkien välillä. Tuntemattomiksi jääneet kapinalliset avasivat tulen YK:n logistista saattueetta MINUSMAa(Uniten Nations Multidimensional Integrated Stabilization Mission in Mali) kohti. Kaksi ”rauhanturvaajaa” sai surmansa.
Mali on vuodesta 2013 ollut 13 000 ulkomaisen sotilaan ja 2000 poliisin miehittäminä, jotka ovat 33 eri maista. Imperialististen maiden sotilaallisia joukkoja on mm. Saksasta, Ranskasta, Ruotsista, Tanskasta, Suomesta, Norjasta, Sveitsistä, Itävallasta, Hollannista ja Kiinasta, poliisivoimia on Yhdysvallloista ja Yhdistyneistä kansakunnista. On selvää, että imperialistit eivät tuo rauhaa Malille, tai minnekkään Afrikkaan.
Imperialistimaat ja niiden lakeijat ovat osoittaneet ei niin vilpittömän huolensa Malin tilanteesta. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on tuominnut vallankaappauksen, joka johtunee huolesta ranskalaisen imperialismin vaikutusvallan heikkenemisestä, eikä niinkään huolesta Malin kansan kärsimyksistä.
Myös EU ja YK ovat luonnollisesti tuominneet vallankaappauksen ja vaatineet hallituksen jäsenten, presidentin ja pääministerin vapauttamista. Etelä-Afrikka, Nigeria, Algeria, Kiina, Saksa ja Yhdysvallat ovat vaatineet myös entisen hallinnon palauttamista ”rauhanomaisesti”.
Suomalaisia osallistuu Malissa kahteen erilliseen operaatioon. Toinen on YK:n alainen MINUSMA -operaatio, toinen EU:n johtama koulutusoperaatio EUTM Mali (EU Training Mission, Mali).Osa suomalaisista on Malissa kouluttamassa Malin armeijaa, osa on esikuntatehtävissä tukemassa kriisinhallintaoperaatiota.EU:n koulutusoperaatio jatkuu entiseen malliin vallankaappauksesta huolimatta. Tämä osoittaa edelleen kuinka paljon vallankaappauksella on vaikutusta imperialistien hävittämiseen Malista ja joukkojen tilanteen todelliseen muuttamiseen.
Mali on Afrikan kolmanneksi suurin kullan tuottaja, kullan lisäksi puuvilla on merkittävä vientituote. Kullan tuottaminen jatkuu entiseen tahtiin vallankaappauksesta huolimatta, sillä edelleen, imperialistien vaikutusvaltaa ei ole hävitetty Malista. Rikkaat imperialistiset maat anastavat näitä raaka-aineita oman tuottonsa kasvattamiseksi. Malin tilanteessa erityisen merkittävää on nimenomaan ranskalaisen imperialismin vaikutus, vaikka se on ollut paperilla on itsenäinen jo yli 50 vuoden ajan. Ranskalaiset sotilasvoimat ovat olleet vahvana esillä Malissa vuodesta 2012 vuoteen 2014, jolloin Operaatio Serval oli käynnissä. Malin tilanne ei ole muuttunut kovinkaan paljon ajasta, jolloin Mali oli osa ranskalaista Sudania.Ranskan lisäksi Yhdysvallalla on suuri vaikutus Pohjois Afrikassa.