Intian kommunistinen puolue (maolainen) julisti yleislakon

Intian kommunistinen puolue (maolainen) julisti yleislakon 28. syyskuuta, kahdeksan epäiltyjen sissien murhien jälkeen. Murhien väitetään olevan seurausta aseellisesta taistelusta, jota ei edes todellisuudessa tapahtunut.

25. päivänä Telanganan osavaltion IKP:n (maolainen) -komitea antoi julistuksen kyseisistä ”aseellisista taisteluista” Bhadradri Kothagudemin ja Asifabadin alueilla, joissa tapahtui kesällä talonpoikien ja taistelijoiden murhia taantumuksen toimeenpanemana. Murhat ovat ristiriidassa kansainvälisten sotalakien kanssa, kuten Geneven sopimusten kanssa, joka käsittelee sotavankien oikeuksia. Lausunnossa vaadittiin tutkintaa ja rangaistuksia vastuussa oleville poliitikoille ja poliiseille. Taistelijat murhattiin , kun he olivat tapaamassa kyläläisiä sairaalassan, ja heitä kidutettiin ennen murhia.

28. päivänä yleislakon aikana, taantumuksen joukot olivat valmiina Adilabadin, Bhadradri Kothagudemin ja Komaram Bheemin alueilla. Paikoilta löytyi IKP:n (maoistien) lentolehtisiä yleislakosta.Pelko kansanvapautusissiarmeijan taistelijoiden reaktiosta sai taantumuksen agentit tutkimaan jokaisen Maharashtrasta saapuvan ja sieltä palaavan ajoneuvon. Agentit lisäsivät operaatioita Pranahita-joen rannoilla alueilla Tiryanin, Bejjurin ja Penchkalpetin metsäaluella, sen lisäksi, että droneja lähetettiin yleislakon alueille valvomaan.

 

This entry was posted in Uutiset and tagged . Bookmark the permalink.