Espanjalainen räppäri Pablo Hasel tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankilaan ”terrorismin ylistämisestä sekä kruunun ja valtioiden instituutioiden herjaamisesta”. Hasel oli kritisoinut Espanjan monarkiaa ja poliisia sanoituksissaan ja twiiteissään, ja on myös kannattanut Katalonian itsenäisyyttä, vaatinut espanjalaisten poliittisten vankien vapauttamista sekä osoittanut sympatiaa Intian kansansodalle sekä puheenjohtaja Gonzalon elämän ja terveyden puolustamiselle. Hän ei suostunut ilmoittautumaan poliisille, vaan sulkeutui tukijoineen Lleidan yliopistoon, mistä hänet pidätettiin muutamia päiviä myöhemmin. Joukot ovat vastustaneet pidätystä useita päiviä kestäneissä mielenosoituksissa eri puolilla Espanjaa ottaen yhteen mellakkapoliisin kanssa.
Joukkojen aktiivisuus ei ole tullut tyhjästä, eikä se johdu ainoastaan yksittäisen artistin vangitsemisesta. Voimakkaat joukkoprotestit osoittavat imperialistisen järjestelmän kriisin syvenemistä ja näin myös vallankumouksellisen tilanteen kehitystä. Espanjan valtio on kriisissä: sitä koettelee talouskriisi sekä terveyskriisi, joiden seuraukset on sysätty joukkojen niskaan. Porvaristo yrittää hallita kriisiä rajoittamalla demoliberaaleja oikeuksia, se pyrkii tarrautumaan vanhaan järjestelmään, jonka oikeutus päivä päivältä murenee joukkojen silmissä, keinolla millä hyvänsä. Imperialismin yleiskriisin syvetessä näemme valtion taantumuksellistumista: porvaristo pyrkii vaientamaan kaikki äänet, jotka hyökkäävät sitä vastaan. Tuomitsemalla ihmisiä siksi, että he oikeutetusti osoittavat tyytymättömyyttään taiteensa kautta mätää valtiota vastaan, Espanjan valtio pyrkii siis lujittamaan porvariston diktatuuria. Vastavoimana kehittyy kuitenkin myöskin vallankumouksellinen liike: näemme kaikkialla maailmassa joukkojen aktiivisuuden kasvua, myös imperialistisissa maissa. Espanjassa joukot taistelevat porvariston diktatuurin hallintoa ja poliisia vastaan ennennäkemättömällä aktiivisuudella: ne protestoivat ensi kädessä demoliberaalien oikeuksiensa, kuten sananvapauden, polkemista, mutta mielenosoitusten taustalla on joukkojen valmius ja halu vastustaa sortavaa järjestelmää sekä todellinen tarve vallankumoukselle. Imperialistisen järjestelmän kriisin syveneminen paljastaa siis sen todelliset kasvot: eriarvoisuuden ja porvariston piittaamattomuuden sekä kyvyttömyyden vastata joukkojen vaatimuksiin toimeentulosta ja terveydestä. Ristiriidat kehittyvät ja terävöityvät, mikä johtaa kehityksen kiihtymiseen.
On perustavanlaatuinen totuus, että joukot tekevät historiaa: sorretut ovat aina kapinoineet sortajiaan vastaan, ja järjestelmät, joiden olemassaolo on ristiriitojen kehittymisen myötä käynyt mahdottomaksi, ovat aina sortuneet. Niin tulee käymään myös imperialismille: kuten näemme, senkin perusristiriidat kärjistyvät yhä jyrkemmin, sen olemassaolo menettää jatkuvasti oikeutustaan, ja hallitseva luokka joutuu turvautumaan yhä kovempiin keinoihin hillitäkseen joukkojen kapinaa. Joukkojen lisääntyvä aktiivisuus kaikkialla maailmassa antaa suurta impulssia kommunististen puolueiden rekonstituutiolle marxismi-leninismi-maoismin alle – joukot vaativat vallankumouksellista politiikkaa, ne vaativat siis johdon, puolueen, joka voi voitokkaasti organisoida niiden maailmaa muuttavan voiman vallankumoukseksi.