MIELENOSOITUS: Helsinki ilman natseja – nyt ja aina!

Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen kutsu (lähde: Varisverkosto).

Helsinki ilman natseja!

Kutsumme kaikki jälleen itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 Helsinkiin osoittamaan, että äärioikeistolle ei ole kaduilla sijaa – ikinä!

Helsinki ilman natseja on jo vuosien ajan kerännyt tuhansia mielenosoittajia kaduille vaatimaan rasismista ja fasismista vapaata yhteiskuntaa ja ollut mukana rakentamassa antifasistista liikettä. Järjestelmällinen natsien tapahtumien vastustaminen niin täällä kuin muuallakin Suomessa onkin johtanut äärioikeiston toiminnan marginalisoitumiseen. Äärioikeistolaiset tapahtumat ovat pienentyneet vuosi vuodelta, koska ne ovat kohdanneet yhä enemmän vastarintaa.

Myös koronapandemia on kiihdyttänyt entisestään äärioikeiston luisua alamäkeen. Viime aikoina äärioikeisto on keskittynyt lähinnä koronadenialismiin ja salaliittoteorioiden levittämiseen. Sekä 612-soihtumarssin että korkeimman oikeuden päätöksellä lakkautetun natsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomi Herää -mielenosoituksen peruunnuttua kokoontumisrajoitusten takia vuosi 2020 oli ensimmäinen itsenäisyyspäivä vuosiin, jolloin Helsingissä ei järjestetty ainuttakaan äärioikeiston tapahtumaa.

Meidän työmme ei kuitenkaan ole vielä tehty, emmekä voi tuudittautua siihen, että äärioikeisto pysyisi jatkossakin poissa kaduilta. Meidän on jatkettava, sillä 612-soihtukulkue kokee edelleen turvalliseksi marssia kaduillamme. Kulkueen pyrkimyksenä on luoda yhteinen äärioikeistolainen rintama kielletyn PVL:n uusnatseista aina eduskunnassa istuviin perussuomalaisiin.

Niin ikään poliisin toiminta herättää epäluottamusta, emmekä voi jättää oikeuksiemme puolustamista valtion väkivaltakoneiston varaan. Samalla kun ilmastokriisiä vastustavia Elokapinan mielenosoittajia kannetaan putkaan, vierailee poliisikomisario lakkautetun PVL:n tukijäsenen ohjelmassa. Myöskään hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi riittävien ilmastotoimien tai inhimillisemmän turvapaikkapolitiikan toteuttamiseksi.

Oikeuslaitoksen päätökset eivät lopeta natsien toimintaa, eikä poliisin turvaama kapitalistinen yhteiskuntajärjestys tule myöskään estämään globaalia ympäristötuhoa tai äärioikeiston nousua. Siihen tarvitaan aktiivista toimintaa ympäristön puolesta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla sekä vahvaa ja järjestäytynyttä antifasistista liikettä.

Ota siis liput ja banderollit sekä ystävät, sukulaiset ja työkaverit mukaan ja tulkaa kanssamme näyttämään, että äärioikeistolle ei ole tilaa Helsingin kaduilla tänäkään vuonna!

Pyydämme osallistujia käyttämään kasvomaskeja ja huolehtimaan käsihygieniasta mahdollisuuksien mukaan. Tulethan paikalle vain terveenä ja oireettomana.

Mielenosoitukseen ei haluta puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia.

Tapahtuman tarkempi aika, paikka ja reitti ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Tapahtuman järjestää Helsinki ilman natseja -koalitio, jonka muodostavat A-ryhmä, Varisverkosto, Helsingin vasemmistonuoret, Pinkkimusta Helsinki ja Emilia-ryhmä.

———

Helsinki without Nazis – now and forever!

We invite everyone to join us in Helsinki once again on Independence Day 6.12.2021 to show that there’s no room for the far right on our streets – ever!

Over the years Helsinki without Nazis has brought thousands of people to the streets to demand a society free from racism and fascism, as well as been involved in building an antifascist movement. The systematic opposition of Nazi events in Helsinki and elsewhere in Finland has effectively marginalized far-right activity. Their events have decreased in size year by year, because they keep facing more and more resistance.

The ongoing pandemic has also hastened the decline of the far-right. Lately they have mostly been focusing on Covid denialism and spreading conspiracy theories. After both the 612 torch march and the Suomi Herää (Finland, Awake) -demonstration organized by banned neo-Nazi organization Nordic Resistance Movement (NRM) were cancelled due to limits on public gatherings, 2020 marked the first Independence Day in recent years without a single far right event held in Helsinki.

However our work is not done yet, and we can’t assume the far-right will stay gone from our cities for good. We have to continue, because the 612 torch march still feels entitled to march on our streets. The aim of 612 is to create a united far-right front from neo-Nazis of the banned NRM to elected Finns Party MPs.

The actions of the police have also given rise to mistrust, and we can’t leave the defense of our rights in the hands of the state’s monopoly on violence. While Extinction Rebellion activists protesting the climate crisis were being carried off to jail, a police officer attended the program of a NRM support member. The government has also failed to take sufficient action to fight climate change and to implement a humane asylum policy.

Judicial rulings will not stop Nazis from organizing, and a capitalist society protected by police will not prevent global environmental destruction or the rise of the far-right. We need to actively work for the environment on all levels of society, as well as create a strong and organized antifascist movement.

So grab your flags, banners, and bring your friends, family and coworkers along to show that the far-right is not welcome in Helsinki this year either!

Please wear face masks and practice good hand hygiene as much as possible. Do not come to the demonstration if you experience any symptoms of COVID-19.

Party insignia, national flags, or other authoritarian symbols are not welcome in the demonstration.

The time, place, and route of the demonstration will be announced as soon as possible.

The event is organized by the Helsinki without Nazis coalition, which includes A-ryhmä, Varisverkosto, the Left Youth of Helsinki, Pink & Black Helsinki, and Emilia-ryhmä.

This entry was posted in Yleinen and tagged , , . Bookmark the permalink.