Ruotsissa laajoja mellakoita pääsiäisenä

Suomessa on uutisoitu paljon Ruotsin pääsiäismellakoista. Mellakat leimahtivat täyteen liekkiinsä pääsiäisen alussa, kun useassa kaupungissa mm.Linköpingissä, Malmössä, Norrköpingissä, Tukholmassa ja Örebrossa paikalliset joukot alkoivat vastustamaan taantumuksellisen tanskalaisen poliitikon Rasmus Paludanin tapahtumaa. Hänen tapahtumissaan poltetaan koraaneita ja muutenkin pilkataan islaminuskoisia. Tämä on silkka provokaatio, jolla pyritään loukkaamaan tarkoituksellisesti pääasiassa imperialismin sorron alla elävistä maista tulevien kansanjoukkojen uskonnollisia tunteita.

Nyt Ruotsissa olleet mellakat alkoivat kun ruotsalaisen imperialismin palveluksessa olevat poliisit alkoivat puolustamaan koraaninpolttotapahtumia, ja tämä sai joukot käymään poliisien kimppuun. Mellakoissa on loukkaantunut tämänhetkisten tietojen mukaan kymmeniä poliiseita ja jopa 20 poliisiautoa on tuhottu. Kansanjoukotkin ovat saaneet kokea taantumuksen pamppuvallan, ja useita kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut, lisäksi poliisit ovat ammuskelleet sattumanvaraisesti väkijoukkoja kohden. Aineelliset vahingot ovat suuria, mutta tarkempi arvio näistä tulee myöhemmin.

Kaikki tämä on osa Ruotsin laajimpien ja syvimpien joukkojen kapinointia imperialismia ja vanhaa valtaa vastaan. Sosialidemokraatit ja muut porvariston rengit märehtivät nyt, että Ruotsin poliisi tarvitsee lisää rahaa sekä keinoja käyttöönsä kansan kukistamiseksi. Vallankumoukselliset sen sijaan sanovat, että on oikein kapinoida!

Kuolema imperialismille!

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.