Tuomioja lausui HS:lle 2.5. seuraavaa: ”Kun joka tapauksessa tähän [jäsenhakemukseen] ollaan menossa, niin sitten siihen pitää mennä laajalla yhteisrintamalla”. Hän tosin sanoo, että on yhä kriittinen ja kannattaisi mieluummin esimerkiksi pohjoismaisen sotilasyhteistyön, varsinkin Ruotsin kanssan tapahtuvan, kehittämistä, mutta NATO:n kannalle hän on päätynyt, koska keskustelussa on jätetty jäljelle vain kaksi vaihtoehtoa: NATO tai ei mitään.
Häntä voisi arvostella periaatteettomuudesta, mutta onhan hänellä yksi periaate: laaja yhteisrintama suomalaisen imperialismin puolesta.
Tänään, Niinistön ja Marinin yhteisjulkilausuman jälkeen, Vasemmistoliiton Andersson paljasti myös oman kantansa kotisivuillaan. Joitain yksityiskohtia koskevista eroista huolimatta hänen ajatuksenjuoksunsa on oleellisesti sama. Näin hän kirjoittaa:
”Vaikka näen mahdollisessa päätöksessä myös riskejä, olen valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, koska se on Suomen kansan ja Suomen eduskunnan selvän enemmistön tahtotila. Olen valmis hyväksymään sen, että itse parhaana pitämäni vaihtoehto, eli eurooppalainen yhteistyö ei nykytilanteessa tarjoa samanlaista realistista ratkaisua. Meidän olisi pitänyt ymmärtää rakentaa tätä vaihtoehtoa jo paljon aikaisemmin.
Itse annan suuren painoarvon sille, että olemme hallituspuolueena valmiita kantamaan vastuuta ja kunnioittamaan kansan enemmistön tahtoa, vaikka puolueemme piirissä moni on mahdollisesta päätöksestä myös eri mieltä. Uskon, että hyvin monet suomalaiset arvostavat poliittista pyrkimystämme luoda vakautta ja yhteisymmärrystä myös vaikeista asioista tässä epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa ja hyvin poikkeuksellisen hallituskauden jälkeen.”
Nämä kaksi opportunistia, jotka ovat pitkään esiintyneet NATO:a vastaan, ovat nyt riisuneet naamionsa. Ensin mainittu tunnetaan pitkän linjan ”rauhanaktivistina”, toinen on Suomen vasemmistolaisimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja. Kumpikaan ei pidä NATO:a omana suosikkiratkaisunaan, mutta kumpikin ovat hyväksyneet NATO:n nyt jo siihen pisteeseen asti, että tulevat kannattamaan Suomen liittymistä NATO:on. Syy: he haluavat parasta suomalaiselle imperialismille, erityisesti haluavat ”laajaa yhteisrintamaa” sen militaristisen politiikan puolesta ja erimielisyydestä huolimatta ”vastuun kantamista” sekä ”vakautta ja yhteisymmärrystä” meikäläisen imperialismin militaristisesta politiikasta.
He ovat suomalaisen imperialismin kannalla, joka nykyisessä tilanteessa edellyttää täyttä tukea pax Americanalle ja sen vuoksi he kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä.
Kuitenkaan edes heidän omissa puolueissaan kaikki eivät ole samalla kannalla. Joukko sosialidemokraatteja – kärkiniminään Thomas Wallgren, Arja Alho ja Marianne Laxén – valmistelee vetoomusta Suomen ja Ruotsin sosialidemokraattisten puolueiden johdolle. Erityisesti he osoittavat syyttävän sormensa Tuomiojan suuntaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä vastustus NATO:a kohtaan on yhä suurta, vaikka vielä hetkeä aiemmin vastustajiin lukeutunut Saramo käänsikin takkinsa ja Anderssonkin lopulta julkisti oman myönteisen kantansa. Markus Mustajärvi jätti eriävän mielipiteensä puolustusvaliokunnan NATO-mietintöön, ja mm. Johannes Yrttiaho on esiintynyt horjumatta NATO:a vastaan.
Kaikkea tuota parlamentaarista ym. teatteria mainittavimpana ilmauksena NATO-vastaisuudesta alun perin AKL:n ja PAND:n koolle kutsuma mielenosoitus, jonka järjestäjiin myös Kommunistinuoret ja Vasemmistonuoret ovat liittyneet. On erittäin huomionarvoista, että vaikka Vasemmistoliiton johto onkin täysin kääntänyt kelkkansa, puoluetta lähellä oleva nuoriso hylkää sen.
Kehotamme kaikkia lukijoitamme liittymään mainittuun mielenosoitukseen Helsingin Senaatintorilla sunnuntaina 15.5. klo 13 ja esiintymään siellä horjumattomilla tunnuksilla, jotka tuomitsevat suomalaisen imperialismin ja jenkki-NATO:n.