Mielenosoitus päätöspaikallaan
Samaan aikaan Helsingin kanssa, myös Tampereella oli mielenosoitus NATO:a vastaan lauantaina 4.6. klo 14, johon osallistui noin 30 henkeä. Pienessä mielenosoituksessa suhteellisen vahva osuus oli vallankumouksellisilla imperialisminvastustajilla, mikä näkyi ja kuului mielenosoitusta sivusta seuranneille.
Mielenosoituksen päätöspaikalla nähtiin keskustorin yleisölle suunnatut banderollit sekä kuultiin megafoniin pidettyjä puheita. Tuomituiksi tulivat suomalaisen imperialismin pyrkimys turvata asemansa suurempien imperialistien, erityisesti supervaltojen, välisessä taistelussa ja voittaa itselleen entistä isompi osuus sorrettujen kansojen ryöstösaaliista, minkä ajamana suomalainen imperialismi kiihdyttää militarisointiaan ja hakee jäsenyyttä jenkki-imperialismin johtamassa sotilasliitossa. Samalla muistutettiin tämän kustannuksista kansalle, minkä vastustamista ei voi erottaa taistelusta inflaatiota ja elinkustannusten nousua vastaan, puolustaen kansan demokraattisia oikeuksia ja nostaen päämääräksi imperialismin kumoaminen järjestelmänä. Vain imperialismin murskaamiselle proletaarisen maailmanvallankumouksen kautta voidaan perustaa ikuinen rauha, maailmassa ilman riistoa ja sortoa.
Yleisön reaktiot mielenosoitukseen olivat kahtalaisia. Toisin kuin Helsingissä, Tampereella mielenosoitus ei kohdannut järjestäytynyttä fasistista provokaatiota. Muutamassa tilanteessa nähtiin kuitenkin taantumuksen yllyttämiä yksilöitä, joita yhdisti herroihinsa äänekäs tuki suomalaisen imperialismin militarisoinnille ja sen aseveljeydelle maailman kansojen päävihollisen kanssa. Näiden asenne vaihteli joidenkin raskasta työtä halveksuvien (oletettavasti siis hyvätuloisten) laiskan pilkallisista “menkää töihin” -huudoista, sotapropagandan päästään pyörälle panemien kansalliskiihkoon “ryssittelyineen”, huipentuen rikollisen aineksen provokatiivisiin tappouhkauksiin. Mikä oli huomattavampaa, selkeästi tätä enemmän nähtiin jo kulkueen aikana sympatianosoituksia. Mielenosoituksen päätöspisteessä, puheiden aikana, paikalla kävi vielä lisää myötämielisiä ihmisiä keskustelemassa ja kannustamassa mielenosoittajia. Näin mielenosoituksen sanomaan yhtyneitä oli enemmän kuin sitä vastustaneita, valtaenemmistön pysyessä passiivisina. Taantumuksen johtama ja huippulukemiinsa paisuttama “yleinen mielipide” näyttäytyi näin, yhä edelleen, enimmäkseen onttona. Tähän asti se on näkynyt lähinnä gallupeissa ja poliitikkojen puheissa, eikä näitä alkuunkaan heijastelevissa määrin mobilisoituneena. Taistelu siis jatkuu, ja NATO-vastaisen liikkeen on jatkettava päättäväisesti vastavirtaan, ja sen on kasvettava liittämällä joukkoja yhteen johdonmukaisen anti-imperialismin perustalla.
Kulkue liikkeellä