Kolmen jutussa mainitun yrityksen logot
Ympäri maailman voimistuu tendenssi valtiomonopolistiseen kapitalismiin, mitä perustellaan mm. “vihreällä siirtymällä”, Ukrainan sodalla tai omien kansalaisten ostovoiman tukemisella. Tämä palvelee finanssipääoman korkeiden voittojen metsästystä kiristyvässä kansainvälisessä kilpataistelussa suuryritysten välillä. Suomessa valtiomonopolistisella kapitalismilla on ollut suuri rooli suomalaisen imperialismin kehityksessä toisen maailmansodan jälkeen, palvellen suomalaisten imperialististen suuryritysten luomista. Tänään Suomessa varsinkin osa opportunisteista (varsinkin ns. “keynesiläiset”) kannattaa keskittymistä valtiomonopolistiseen kapitalismiin, mutta porvariston kanta tähän on kielteinen.
Suomalaisen imperialismin perusedut tässä suhteessa näkyvät Orpon hallitusohjelmassa, esimerkiksi seuraavassa huomiossa: “Valtiontukikilpailu Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä ja toisaalta EU:n sisällä voimistuu. Suomen on pienenä maana vaikea kilpailla isoja vastaan investointituilla, joten vahvuutta haetaan rakentamalla investointiympäristön kilpailukykyä ja houkuttelevuutta osaamisesta ja toimintaympäristöstä tavoitteena ennustettavuus, hallinnon ketteryys ja digitaalisuus, edullinen päästötön sähkö, nopea ja ennakoitava investointiluvitus, toimiva infrastruktuuri, kasvavat TKI-investoinnit, houkutteleva innovaatioympäristö sekä osaajien saatavuus.”
Tämä on oikea arvio suomalaiselta porvaristolta. Esimerkiksi saksalainen Thyssenkrupp on tekemässä 3 miljardin euron investoinnin vihreään terästehtaaseen Saksan Duisburgissa; Saksan julkinen talous (valtio ja osavaltio) osallistuu tuohon investointiin 2 miljardilla. Eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto on kommentoinut tämän johdosta lakonisesti: “Tällaista kisaa Suomi ei voi voittaa.”
Tuoreemmin on noussut Uniperin tekemät voitot. Reilu vuosi sitten Saksan valtio kansallisti kriisiin joutuneen Uniperin, joka oli sitä ennen ollut Fortumin tytäryhtiö. Nyt Uniper on tehnyt tämän vuoden tammi–kesäkuussa noin 2,5 miljardia euroa voittoa – hulppean summan. Sen vuoksi on noussut kriitiikkiä, ettei Marinin hallitus pitänyt kynsin hampain kiinni Uniperista. Kuitenkin Saksalle Uniperin pääomittamisesta koitui lopulta 30 miljardin euron hinta. Vertailun vuoksi 90-luvun pankkikriisissä Suomen valtio antoi pankkitukea noin 60 miljardia markkaa, mikä on nykyrahassa noin 15 miljardin euron mittaluokkaa, eli Uniperin hintalapusta tuli noin kaksinkertainen Suomen 90-luvun pankkikriisiin nähden. Vertailu on pätevä, vaikka huomioitaisiin BKT:n kasvu, sillä BKT:n volyymi on kasvanut vain noin 70%. Toisin sanoen kysymys on siitä, olisiko Uniperin pitäminen suomalaisomistuksessa ollut suomalaiselle imperialismille vielä elintärkeämpää kuin pankkien pelastaminen 90-luvulla. Tähän ei voida vastata myönteisesti.
Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat sen heikkouden, mikä suomalaisella imperialismilla on valtiomonopolistisessa kilpailussa. Joku Saksa voi verrattain huolettomasti kylvää miljardeja ja kymmeniä miljardeja yritystensä tukemiseen. Suomessa Orpon hallitus tavoittelee neljälle vuodelle yhteensä 4 miljardin investointiohjelmaa (mikä ei tietenkään ole läheskään sama kuin kaikki Suomen valtion teollisuutensa tukemiseksi antama rahoitus) ja 6 miljardin säästöjä seuraavan neljän vuoden aikana. Toisin sanoen puhuminen miljardeista on jo suomalaiselle imperialismin isoja rahoja. Ja itse asiassa, esimerkiksi Uniperin 30 miljardin rahoitus on mittaluokaltaan 10% Suomen BKT:sta. Kymmenistä miljardeista suomalainen imperialismi voi puhua vain aivan poikkeuksellisesti, kun sen peruselinehdot ovat uhattuina, kuten 90-luvun pankkikriisissä.
Siitä huolimatta, että jotkut opportunistit peräänkuuluttavat enemmän panostusta valtiomonopolistiseen kapitalismiin, hallitusvallassa ollessaan opportunistit ovat hyvin perillä suomalaisen imperialismin realiteeteista. Sen vuoksi, esimerkiksi, Marinin hallitus hankkiutui eroon Uniperista.
Toiselta puolen, suomalaisella imperialismilla on kuitenkin menestysmahdollisuuksia nykyisessä, kiristyvän kansainvälisen kilpataistelun tilanteessa. Eräs kuvaava esimerkki on verkkolaitevalmistaja Nokia, joka on alansa yksi harvoista jättiläisistä, ja tällä hetkellä ainoa, joka kilpailee kiinalaisen Huawein kanssa globaalin markkinajohtajan paikasta; muut kuten ruotsalainen Ericsson ovat jääneet siinä määrin taakse, vaikka tilanne toki elää. Jenkki-imperialismi on huolissaan kiinalaisen sosiali-imperialismin noususta, ja varsinkin Huaweita kohtaan on nostettu paljon kritiikkiä, mm. huolia sen laitteiden tietoturvallisuudesta. Suomalaisen imperialismin kanssa tehtävä yhteistyö on jenkkien näkökulmasta turvallisempaa, sillä piskuinen pohjoismaa ei tule ikinä nousemaan suurten imperialistien joukkoon.
Tässä tilanteessa Nokia on saanut aikaan sopimuksen, että se alkaa valmistaa verkkolaitteita Wisconsinissa, Yhdysvalloissa. Tämän merkittävyyttä korostaa se, että sekä USA:n presidentti Biden että varapresidentti Harris ovat hehkuttaneet tätä julkisesti. Tarkemmin ottaen Nokia alkaa valmistaa verkkolaitteita Bead-investointiohjelmaa varten, jonka tarkoituksena on laajentaa nopeiden yhteyksien internet-verkkoa Yhdysvalloissa; jenkkivaltio käyttää tähän rahaa sievoiset 42 miljardia dollaria. Siten tässä on esimerkki siitä, miten suomalainen imperialismi voi hyötyä kiristyvästä kansainvälisestä kilpailusta ja voimistuvasta valtiomonopolistisesta kapitalismista.
Näiden esimerkkien – Thyssenkrupp, Uniper ja Nokia – kautta nähdään suomalaisen imperialismin heikkoudet ja vahvuudet nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa ja miten sen täytyy edistää omia intressejään, mikä näkyy varsinkin elinkeinopolitiikassa mutta myös muilla politiikkalohkoilla.