FASISMIA VASTAAN TURUSSA 19.8.

Turku ilman natseja järjesti jälleen ohjelmaa vastalauseena 2018 alkaneelle ja terrori-iskulla ratsastavalle Kukkavirta 188:lle. Lauantaina 19.8. kerääntyi Turun vanhalle suurtorille useita satoja ihmisiä, joiden joukossa runsaasti nuoria ja opiskelijoita.

Turun poliisi aloitti valmistautumisensa hyvissä ajoin asettaen joukkojaan strategisiin paikkoihin. Ratsupoliiseja ja mellakkavarusteisia nähtiin valmiudessa puuttumaan tilanteeseen, jos vastamielenosoitus poikkeaisi valmiiksi sovitusta kuviosta.

Aiempina vuosina aktiivisimmat turkulaiset ovat pyrkineet alarantaan mutta nyt se oli suljettu ja joukkojen kertoman mukaan poliisin vastaanottokomitea odotti siellä valmiudessa. Fasistien ja kiihkonationalistien siniristilippujen liehuessa vastarannalla, lähtikin suuri osa osallistujista etenemään kohti Uudenmaankatua, joka etenee Aurajoen ylitse. Vastamielenosoitus pysäytettiin kuitenkin tarkoituksella puiston reunalle, aktiivisimpien joukkojen kuitenkin puskiessa jonkin verran sallitun rajan ylitse, mukanaan pieni joukko vallankumouksellisia tunnuksenaan Kansainvälisen kommunistien liiton liput. Joitakin yksittäisiä häiritsijöitä pääsi myös ilmeisimmin etenemään lähemmäksi fasistien tilaisuutta.

Pieni vallankumouksellisten joukko piti vastamielenosoituksen ainoan megafonin avulla huolen, että Kukkavirran valkoista ylivaltaa ylistävät puheet eivät saaneet raikua rauhassa joukkojen yhtyessä innokkaasti huutoihin. Yksittäisen antikommunistin yrittäessä käydä käsiksi KKL:n lippuun, sai hän huomata olevansa alakynnessä ja vailla tukea joukoilta, joutuen näin luikkimaan pakoon.

Poliisi kehotti mielenosoittajia siirtymään sallitun rajan taakse perustellen, että he eivät saa tukkia jalkakäytävää. Tähän vallankumoukselliset vain osoittivat, että poliisi itse estää ketään liikkumasta tiellä ja kieltäytyi siirtymästä puistoon.

Turkulaiset osoittivat jälleen halunsa vastustaa fasismia sovituista tai esivallan sellaisiksi esittämistä rajoista piittaamatta. Vaikka näistä rajoista poikettiin tällä kertaa vain vähän, kertoivat monet nuoret joukot halustaan kamppailla lujemmin niin poliisia, kuin fasistejakin vastaa.

Jälleen kerran, poliisi keskittyi kurinpidossaan vallankumouksellisiin

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.