TRE: Mielenosoitus kansainvälisenä naistenpäivänä

Jaamme kutsun mielenosoitukseen

8.3. vietetään Kansainvälistä naistenpäivää jo perinteeksi muodostuneella marssilla Tampereen keskustassa. (Muokattu 28.2. kirjoitukseen lisätty täysipitkä kutsu)

8.3. vietetään Kansainvälistä naistenpäivää jo perinteeksi muodostuneella marssilla Tampereen keskustassa.

Marssin reitti kulkee Tullintorin edestä (Tullikamarin aukio) Keskustorille ja marssi aloittaa järjestäytymisensä kello 18:00.

Naisen kuuluu näyttää hyvältä, naisen kuuluu olla halujen kohde, nainen on heikko, hellä ja hoivaava, naisen kuuluu huolehtia kodista. Yhteiskuntamme määrittää naisena olemisen esineellistämisen ja seksualisoimisen kautta, lisäksi määrittäen naiselle tehtävän uusintavan työn pääasiallisena tekijänä yhteiskunnassa, niin kotona kuin työpaikoillakin. Uusintava työ on työvoimaa uusintava työtä, kuten sairaanhoitoa, siivoamista, lastenhoitamista ja kotitöitä. Tätä ajatusta “naisluonnosta” käytetään perustelemaan naisten tekemää ilmaista työtä ja jopa naisvaltaisten alojen palkkakuoppia.

Alas naisiin kohdistuva väkivalta! Alas imperialistiset sodat! Vapaa vapaa Palestiina!

Sukupuolittunut väkivalta on laaja maailmanlaajuinen ilmiö, jolla on yhteiskunnallinen luonne. Suomessakin yli puolet naisista on kokenut väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä aikuisena tai lapsena. Usein tekijänä on joku läheinen. Naisiin kohdistuva väkivalta toisintaa ajatusta naisesta miehen omaisuutena, objektina, heikkona ja alisteisena. Puhumattakaan naisten asemasta sotatantereilla.

Ukrainasta tulleista pakolaisnaisista liian moni on painostettu töihin liian pienellä palkalla ja moni on painostettu jopa prostituutioon. Israelin sionistisen miehitysarmeijan viime aikaisen hyökkäyksen uhreiksi joutuneista kymmenistä ja kymmenistä tuhansista suurin osa on naisia ja lapsia. Myös Nato-joukkoja vastaan on mm. Kreikassa ja Italiassa on noussut kansanliikkeitä vastustamaan raakuuksia paikallisia naisia kohtaan.

Hallitus alas!

Inflaatio on jo tiputtanut monia pärjäämiskynnyksen alapuolelle, lisäksi Suomen edelliset hallitukset kielsivät lakko-oikeuden erityisesti hoitajilta ja nykyinen Orpon hallitus haluaa viedä oikeuden myös poliittisiin- ja tukilakkoihin.

Kaiken päälle hallituksen leikkaustoimet iskevät erityisen rajusti naisiin ja lapsiperheisiin. Unicefin mukaan hallituksen tekemät sosiaaliturvan leikkaukset tulevat lisäämään lapsiköyhyyttä Suomessa. Lapsikorotusten ja suojaosan poistamisen vaikutukset tuntuvat voimakkaasti naisvaltaisilla aloilla ja yksinhuoltajien kukkarossa.

Kohti vallankumouksellista naisliikettä!

Naiset ovat puolet ihmiskuntaa ja järjestäytyessään maailmaa muuttava voima. On jo aika rakentaa vallankumouksellinen naisliike, joka tulee asettamaan liikkeelle laajat naisjoukot, osana muita kansanliikkeitä. Yhdessä meillä on maailmaa muuttava voima.

Tervetuloa tuomaan marssille myös muita teemoja. Jos haluat pitää puheen tai tervehdyksen tai haluat muodostaa virallisen blokin, ota yhteyttä: naistenmarssi@gmail.com

Nähdään 8. maaliskuuta!

Marssille ovat ilmoittautuneet mukaan (lista päivittyytilanne 28.2):

SUMUD ry
Tehy ao 378
JHL 358
Tampereen tyttöjentalo
Nainen, Elämä, Vapaus Suomi ry
Uuden Brasilian Ystävät
Vasemmistonuoret
Kommunistinuoret
KTP- Kommunistinen työväenpuolue
SKP:n Tampereen piirijärjestö
International Marxist Tendency (IMT)
Transfeminiinit r.y.
M-L-M Tampere

Mielenosoituksen Facebook-tapahtuma

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.