Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Hallitus vietti kehysriihensä 15.–16.4. Punalipun toimitus analysoi kehysriihen ytimen ja opposition reaktiot siihen tuoreeltaan.
Hallituksen perustavoite
Orpon hallitus on julistanut perustavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Katsotaan ensiksi, miten Orpo ja Purra käsittelivät tätä kysymystä hallituksen tiedotustilaisuudessa ti 16.4. Orpo hahmotteli yhtäältä, että “velkaantuminen uhkaa suomalaisten palveluita, se uhkaa turvallisuutta ja se uhkaa sitä kautta meidän hyvää tulevaisuutta”.
Purra eritteli yksityiskohtaisemmin kehysriihen kontekstia kolmen aspektin kautta: “Uusien sopeutustoimien kokonaisuus lähtee siitä, että viime syksynä jo budjettiriihen yhteydesä aloimme huomata, että talouden luvut menevät huonompaan suuntaan. Valitettavasti alkoi näyttää yhä enemmän siltä, että me emme tule pääsemään hallitusohjelmassa kirjattuihin omiin tavoitteisiimme velkasuhteen vakauttamisen suhteen. Toisaalta Euroopan Unionissa neuvoteltavat uudet finanssipoliittiset säännöt alkoivat näyttää siihen suuntaan, että meillä on merkittävä riski joutua tällaiseen liiallisen alijäämän menettelyyn, mikäli emme tekisi lisätoimia. Vastaavasti hyvinvointialueilta kantautuneet huolestuttavat tiedot alijäämän paisumisesta näyttivät siihen suuntaan, että ilman lisätoimia meidän kehyksemme eivät myöskään pysyisi rikkumattomina.”
Pidemmällä aikavälillä Orpo puolestaan maalaili: “Ei Suomen talouden vakava tilanne vielä tällä korjaannu. Tällä tehdään käänne nyt oikeaan suuntaan. Päättäjiltä … tullaan vaatimaan vastuullisuutta tehdä sellaisia ratkaisuja, että Suomi saadaan kestävän kasvun uralle ja kestävästi. Siksi me olemme käynnistäneet valmistelun talouspolitiikan sääntöjen uudistamisesta. Sen osana me tulemme käsittelemään myös tätä velkajarrua. Me haluamme mahdollisimman laajan sitoutumisen kestävään taloudenhoitoon, koska ilman kestävää taloutta ei ole mahdollista rakentaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.”
Olennaisesti hallituksen tavoite ei liity velkaantumiseen, vaan siihen, että suomalainen imperialismi pärjää kiristyvässä kansainvälisessä kilpataistelussa. Tämä on pääasia. Siksi hallitus esittää mielellään vertailun: Suomessa julkisen talouden velkaantumisaste on 80 %, Ruotsissa ja Tanskassa 30 %. Se on kansainvälistä kilpailua. Talouden kestävyys on hyvin olennaisesti kysymys kansainvälisestä kilpailusta, samoin viittaaminen EU-peikkoon, joka on myös olennaista siksi, että Suomen itsenäisyys on suomalaisille herkkä asia ja siten retorisesti erittäin tehokasta.
Toissijaisesti hallitus puhuu hyvinvointivaltion rahoituksesta. Hyvinvointivaltio on ollut suomalaiselle imperialismille tärkeä väline yhteiskuntarauhan ostamisessa ja kansakunnan mobilisoimisessa porvariston puolelle. Velkaantuminen langettaa haasteen hyvinvointivaltion rahoitukselle, ja siksi “velkaantuminen … uhkaa turvallisuutta”, kuten Orpo sanoi.
Jos kansakuntaa ei saada mobilisoitua suomalaisten porvariston hyväksi, porvaristo uhkaa jäädä tappiolle imperialistien välisessä kilpataistelussa. Siksi porvaristo laittaa paljon huomiota tähän. Lenin on huomauttanut, miten elintärkeää imperialismille on, että se lahjoo osan työväenluokasta puolelleen.
Nämä huomiot vastaavat sitä, mitä Punalipun toimitus esitti jo kesäkuussa 2023 asiakirjassaan “Vallankumoukselliseen taisteluun Orpon hallitusta vastaan!”, jossa esitettiin kiteytys: “Sanalla sanoen Orpon hallitus haluaa edistää suomalaisen imperialismin asemaa maailmassa kilpataistelussa toisten imperialistien kanssa ja sorrettujen kansakuntien sekä Suomen työläisten kustannuksella.”
Edellä kuvattu tematiikkaa hallitusohjelman osalta Punalipun asiakirja luonnehti seuraavasti:
“Maailma on täynnä uhkia, ja suomalaisen imperialismin on tehtävä kaikkensa pärjätäkseen.
Maailman myrskyillä tarkoitetaan ristiriitojen kärjistymistä imperialistisessa maailmanjärjestelmässä. Ajankuva on Ukrainan sota, ajankuva on “autoritääristen maiden” asettama uhka, Venäjän lisäksi erityisesti Kiinan. Ristiriidat kärjistyvät imperialistien keskuudessa sekä imperialistien ja sorrettujen kansakuntien välillä, joka on pääristiriita maailmassa. Mutta uhka ei ole ainoastaan pari “autoritääristä maata”, vaan myös samanmieliset maat ovat edistämässä omia asemiaan kilpailussa, ja suomalaisen imperialismin on edistettävä määrätietoisesti omia vahvuuksiaan pärjätäkseen tässä kilpataistelussa. Uhkana on, että muut maat vievät kalliit “vihreän siirtymän” investoinnit ja Suomi rämettyy väestön ikääntymiseen ja muihin haasteisiinsa jääden jälkeen kilpailijoistaan. Uhkia maalaillaan myös esimerkiksi “jengiytymiseen” liittyen.
Tästä tilannekuvasta hallitus lähtee rakentamaan visiotaan “vahvasta ja välittävästä Suomesta”. Koska maailma on täynnä uhkia, se haluaa rakentaa “luottamusta” ja “turvallisuudentunnetta”. Se maalailee ylevin sanankääntein: “Kun koko Suomesta pidetään huolta, Suomi ja suomalaiset pärjäävät. Vahvassa ja välittävässä Suomessa suomalaiset voivat luottaa siihen, että asiat tulevat menemään hyvin. Silloin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta toimii. Jokainen saa elää itsensä näköistä elämää, toisia kunnioittaen.”
Tämän visionsa toteuttamiseksi se alleviivaa “yhteistyötä” eli luokkaristiriitojen sivuuttamista: “Yhteistyöllä Suomi selviää kaikista haasteista.” Luokkaristiriitojen sivuuttaminen on sen mielestä ratkaisu, jolla Suomi-laiva pärjää maailman myrskyisillä merillä, jotka ovat täynnä vaaroja ja uhkia.”
Hallituksen perusmenetelmä: niin kutsuttu “työlinja”
Tiedotustilaisuudessa Orpo selitti:
“Kehysriihessä hallitus rakensi kokonaisuuden, jossa meidän hallitusohjelman strategiset ytimet – työ, turvallisuus ja osaaminen – on pyritty suojaamaan mahdollisimman hyvin, ja mielestäni siinä onnistuttiin. Koska Suomen hyvinvointi on aina perustunut työhön ja yrittämiseen, ja niihin se perustuu myöskin tulevaisuudessa, ei mihinkään muuhun. Siksi hallitus on pitänyt kiinni neuvotteluissaan työlinjasta.”
“Ei Suomi nouse vain säästämällä ja veroja korottamalla, me tarvitsemme talouden kasvua, me tarvitsemme Suomeen investointeja, ja me tarvitsemme työllisyyttä, korkeampaa työllisyysastetta. Siksi hallitus on päättänyt riihessä merkittävästä kasvupaketista.”
Tämän johdosta hallitus halusi korottaa yleistä arvonlisäveroa 24 prosentista 25,5 prosenttiin, mikä on regressiivinen tai vähintään tasavero, mikä tarkoittaa sitä, että arvonlisäveron korotus osuu yhtä lailla pieni- kuin suurituloisiinkin (tasavero), ellei jopa voimakkaammin pieni- kuin suurituloisiin (regressiivisyys). Tuloverotukseen hallitus ei sen sijaan olennaisesti koske. Sen sijaan esimerkiksi yritysverotukseen ei millään tavalla koskettu. Orpo on selittänyt verotuslinjaansa siten, että kaikki verotus haittaa taloutta, mutta näistä on valittu vähiten haitallisin. Hänen mukaansa yritykset on jätettävä talkoiden ulkopuolelle, koska muuten yritykset lähtevät ja taloudella menee vielä huonommin.
Hallituksen “työlinjaksi” nimittämä ytimenä ovat luonnollisesti työnteon kannustinloukkujen purkaminen, eli suomeksi sanottuna heikennykset työväenluokan etuihin ja oikeuksiin. Tämän suhteen kehysriihi ei nostanut uusia päätöksiä. Toisena puolena on t&k-ohjelma, jonka 1 miljardin lisäpanostus vahvistettiin jälleen kehysriihessä.
“Työlinjansa” voimistamiseksi hallitus on päättänyt vauhdittaa investointeja osana kasvuohjelmaansa, josta hallituksen tiedotteessa kerrotaan:
“Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa sekä EU:n muuttuneissa valtiontukipolitiikan oloissa kilpailu teollisista investoinneista on kiihtynyt, ja Suomen asema kilpailussa heikentynyt. Suomeen suuntautuvat investointiaikomukset ja -hankkeet kohdistuvat suurelta osin sähkön tuotantoon. Investointien vauhdittamiseksi hallitus valmistelee käyttöön määräaikaisen EU:n väliaikaisten kriisipuitteiden mahdollistaman verohyvityksen suurille nettonollatalouteen siirtymistä tukeville teollisille investoinneille, esimerkiksi akku- ja vetyhankkeisiin sekä fossiilivapaaseen terästeollisuuteen. Tavoitteena on saada sähköä hyödyntäviä mittaluokaltaan suuria teollisia investointeja liikkeelle ja samalla tukea puhtaan siirtymän teollisuuden ekosysteemin rakentumista Suomeen.
Lisäksi hallitus vahvistaa uuden Tesi-konsernin mahdollisuuksia edistää investointeja allokoimalla sille valtion sijoitusomaisuutta uudelleen yhteensä 300 miljoonalla eurolla (100 miljoonaa euroa/vuosi) suoria sijoituksia varten. Tällä kasvupanostuksella pyritään saamaan yksityisen rahoituksen kanssa noin 900 miljoonan rahoituskokonaisuus kasvuyrityksille kuluvan vaalikauden aikana.
Tilanteessa, jossa sähkön tuotannon lisäksi myös sähköä käyttäviä investointeja käynnistyy merkittävissä määrin ympäri Suomen, on tärkeä varmistaa, että verkot eivät muodostu markkinoiden tarvitsemien investointien pullonkaulaksi missään päin Suomea. Hallitus sitoutuu huolehtimaan Fingridin ja Gasgridin investointikyvystä hyvällä omistajaohjauksella sekä tarvittaessa vahvistamalla yhtiöiden pääomarakennetta vastaamaan energiaintensiivisten teollisten investointien tarpeita, varmistamaan kantaverkon kapasiteetin riittävyys koko Suomessa sekä varmistamaan investointien toteutuminen.”
Niin kutsutun “työlinjan” ymmärtämiseksi on ensiksi nähtävä sen perusperiaate, joka Punalipun viime kesäkuun asiakirjassa “Vallankumoukselliseen taisteluun…” selitettiin: “Se [hallitus] viittaa yhteiskunnan kapitalistiseen luonteeseen: “Hyvinvoinnin perusta on kestävä talous. Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua”, “Yrittäjyyden, omistajuuden ja kasvun edellytykset ovat kunnossa, mikä tuottaa työtä, hyvinvointia ja vaurautta kansalaisille”. Suomeksi: hyvinvoinnin perusta on voimakkaampi riisto. Se kiinnittää erityistä huomiota teknologiseen uudistumiseen.”
Toiseksi “työlinjassa” näyttäytyy selvästi hallituksen suunnitelmat valtiomonopolistisen kapitalismin kehittämiseksi, jotka Punalippu sijoitti mainitussa asiakirjassa kontekstiinsa: “Militarisoimisensa tueksi suomalainen imperialismi kehittää voimaperäisesti valtiomonopolistista kapitalismiaan, jonka ytimessä on teollisuuspolitiikka ja sen osana investointipolitiikka”, “Teollisuuspolitiikka ja investoinnit palvelevat paitsi taantumuksen militarisoitumista, myös sen asemaa taloudellisessa kilpataistelussa imperialistien kesken suomalaisen finanssipääoman korkeiden voittojen hyväksi”.
Suomalaisten yritysten menestyminen ei ole työläisten etu Suomessa, eikä kääntäen myöskään työläisten etu ole yhtä kuin yritysten etu. Työläiset uhrattiin pandemiassa, työläiset uhrattiin inflaatiossa. Sipilä sääti satoja euroja joka kuukausi työläiselle maksavat kiky-maksut, joita Rinteen–Marinin hallitus ei poistanut koko neljän vuoden aikana. Samaan aikaan yritykset ovat kasvattaneet voittojaan jättimäisesti. Kun kansa kärsi korkeasta inflaatiosta, yritykset raportoivat ennätysvoitoista. Ei tarvitse olla mikään taloustieteen professori nähdäkseen, että työläiset on uhrattu ja heidät yhä edelleen uhrataan yritysten korkeiden voittojen hyväksi hallituksesta riippumatta.
Ketkä ovat mielissään hallitusohjelmasta?
“Kiitosta saavat hallituksen kasvuun kannustavat päätökset. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n mukaan hallituksen päätös vihreän siirtymän investointien verohyvityksestä tukee Suomen pärjäämistä kilpailussa uuden teknologian hankkeiden sijoittumisessa.
– Tarvitsemme kipeästi uusia investointeja esimerkiksi vetyyn, akkuteknologiaan ja teräkseen. Investointien kautta maahan syntyy uusia työpaikkoja ja elinkeinorakenteemme monipuolistuu, toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.
Teknologiateollisuus ry pitää hyvänä, että hallitus lisää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksia. Sen mukaan vihreän siirtymän ja murrosteknologioiden tukeminen mahdollistaa uusien vientituotteiden ja -palvelujen synnyttämisen.
– Nyt yrityksillä on aiempaa enemmän mahdollisuuksia ja luottamusta lähteä kasvattamaan Suomelle elintärkeää uutta vientiä, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola sanoo.”
Näiden kommenttien valossa Keskustan Kurvisen kritiikki näyttää hieman ohi ammutulta: “Näillä päätöksillä Suomen velkaantuminen ei pysähdy ja näyttää, että Suomi ajautuu pysähtyneisyyden tilaan. Täällä ei näytä olevan sellaisia kasvutoimia, joilla aidosti saataisiin investointeja ja tulevaisuuden uskoa suomalaisille.”
Sen sijaan verotuspäätökset herättävät kritiikkiä osalta porvaristoa. Edellä viitatussa IS:n jutussa Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen valittaa: “Korotus on kuitenkin liian suuri ja iskee paljolti samoihin yrittäjiin, joiden YEL-maksua on nostettu ja joihin osuu alv:n alarajahuojennuksen poisto 2025. Korotus vaikeuttaa monen yrityksen elämää, koska monet eivät pysty viemään sitä hintoihinsa. Moni voi joutua laittamaan pillit pussiin.”
Toinen hallituksen “omista riveistä” tuleva kritiikki tulee OAJ:n Katarina Murrolta, joka torjuu leikkaukset erityisesti ammatilliseen koulutukseen. Finanssiala ry kritisoi vapaaehtoisen eläkevakuutuksen verotuen poistoa.
Olennaisesti suurporvaristo, joka on ilmaissut tahtonsa EK:n ja Teknologiateollisuuden suilla, on erittäin tyytyväinen kehysriiheen, ja tämä on perusasia. Kritiikkiä kuitenkin esiintyy hallituksen tukijoukoissa, sekin on fakta. Kritiikki toki tulee toissijaisilta tukijoilta tai koskee vähäisiä yksityiskohtia, mutta sillä on merkitystä, sillä se muun muassa tarkoittaa, että hallituspuolueiden kannatuksen hupeneminen jatkuu. Silmämääräisesti tämä näyttäisi koskevan enemmän Kokoomusta kuin Perussuomalaisia.
Opportunistien leuat louskuvat
SDP:n Antti Lindtman nostaa kaksi huomiota: sosiaalipolitiikan ja rakennusalan. Yle kertoo:
“SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin mielestä arvonlisäveron historiallinen korotus yhdessä keskituloisten eläkkeensaajien erityisveron ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotusten kanssa ovat kohtuuttomia.
– Kyllä tämä tulee iskemään erittäin monen suomalaisen arkeen kipeästi.
Lindtman on myös huolissaan miten vanhuksille käy, kun hallitus aikoo pakittaa viime hallituskauden aikaansaannoksista kuten hoitajamitoituksesta ja perusterveydenhuollon hoitotakuusta.
Lisäksi hallitus unohti hänen mukaansa konkurssikierteeseen joutuneen rakennusalan.
– Paketista puuttuu kokonaan rakentamisen täsmätoimet hetkellä kun ala on kriisissä.”
Olennaisesti samaa sanovat SDP:n Tytti Tuppurainen ja Vasemmistoliiton Li Andersson, jotka sentään muistavat myös mainita yritysverotuksen.
Mitä näiden johdosta on todettava?
1. Nämä johtavat opportunistipoliitikot jättävät täysin viittaamasta siihen, että hallitus palvelee suomalaista imperialismia. Heillä ei ole minkäänlaista, edes vaimeaa viittausta siihen, että hallitus palvelee suomalaisen suurporvariston korkeiden voittojen metsästystä. Miksi? Siksi, että he ovat sitoutuneet samaan tavoitteeseen. SDP kerskailisi mielellään myös sillä, miten paljon hyvää se on saanut aikaan yrityksille.
Ja itse asiassa erityisesti SDP onkin vaatimassa helpotusta rakennusalalle. Miten tämä tulisi toteuttaa? Lienee niin, että SDP toivoisi ainakin valtion rahoista tehtäviä rakennusprojekteja (eli sellaisia, joihin yksityiset eivät viitsi rahojaan haaskata) ja kenties myös muita tukia rakennusyrityksille, tietenkin mukamas työväenluokan edun nimissä, sen nimissä, ettei työttömyys nouse.
2. Hallituksen “työlinja” eli se, että hyvinvointi perustuu kapitalistiseen työhön ja yrittämiseen, ei tule opportunistien toimesta kritisoiduksi. Toki he sanovat, että “voidaan puhua jo terveydenhuollon romuttamisesta, mikä on erityisen törkeää, kun samaan aikaan kanavoidaan rahaa yksityiselle”, kuten sanoo Vasemmistoliiton Minja Koskela, tai että “kehysriihessä päätetyt uudet leikkaukset yhdistettynä jo tehtyihin päätöksiin romuttavat suomalaista hyvinvointivaltiota”, kuten sanoo saman puolueen ex-ministeri Hanna Sarkkinen.
Mutta kukaan heistä ei sano, että kapitalistisen työn ja yrittämisen kehittäminen on vastakkaista kansan hyvinvoinnille. Marx on torjunut tämän kapitalistien itsekkään valheen jyrkästi. Hän huomauttaa ensiksi: “Väite, että työläinen olisi kiinnostunut pääoman nopeasta kasvusta, merkitsee vain: kuta nopeammin työläinen lisää vierasta rikkautta, sitä suurempia muruja putoaa hänelle, sitä useampia työläisiä voidaan pitää työssä ja elossa, sitä suuremmaksi voi paisua pääomasta riippuvaisten orjien joukko.” (Palkkatyö ja pääoma, 1849).
Ja toiseksi hän osoittaa, ettei tuo väite edes pidä paikkaansa, vaan “jos pääoma kasvaa nopeasti, niin verrattomasti nopeammin kasvaa työläisten keskinäinen kilpailu, ts. mitä nopeammin kasvaa pääoma, sitä enemmän vähenevät suhteellisesti työläisluokan työnsaantimahdollisuudet, elämäntarvikkeet ja siitä huolimatta pääoman nopea kasvaminen on palkkatyön suotuisin edellytys” (sama teos).
3. “Työlinjaan” olennaisesti kuuluvaa valtiomonopolistista kapitalismia ei myöskään kritisoida, vaan päinvastoin sille esitetään jopa hyvin suorasti vaihtoehtoisia toteuttamistapoja, kuten tekee Vihreiden Atte Harjanne.
Yhteenvetona, hallituksen linjan ydin on suomalaisen imperialismin palveleminen, suomalaisten suuryritysten korkeiden voittojen palveleminen, valtiomonopolistisen kapitalismin kehittäminen keskellä kiristyvää kansainvälistä kilpataistelua. Tämä on se hallituksen peruslinja, jota parlamentaarinen oppositio, opportunistit eivät kritisoi, sillä ne ovat sitoutuneet samoihin tavoitteisiin.
Oppositio arvostelee, ettei hallitus tue kansan hyvinvointia, mutta se kytkee tämän kysymyksen irti kapitalismin taloudellisesta perustasta. Gallupit voivat osoittaa pieniä heilahduksia puolueiden kannatuksissa, mutta joukot ovat jo tarpeeksi moneen kertaan nähneet, miten tyhjää puhetta opportunistien lupailema hyvinvointi oikein on. Tämän vuoksi osa joukoista haluaa vielä, voisiko hallitusvallassa oleva Perussuomalainen puolue sittenkin tarjota toimivan vaihtoehdon. Tähän asti gallup-tutkimukset ovat kertoneet, että siirtymää ei ole juuri tapahtunut työväenluokassa hallituksen puolelta opposition puolelle, Perussuomalaisista SDP:hen. Ne, jotka hylkäävät PS:n, eivät palaa SDP:n kannalle, vaan pysyvät sivussa, sillä he tietävät, että SDP ei lupaa mitään muuta kuin tyhjiä lauseita. Siten SDP:n tilanne on hyvin heikko, mikä kärjistää myös sisäisiä ristiriitoja.
Vaikka joukkojen pettymys opportunismiin näyttäytyykin vielä tukena Perussuomalaisille ja siten tukena hallitukselle, tämän ilmiön pohjalla oleva prosessi kertoo kuitenkin syvästä käymistilasta joukoissa, kun he hylkäävät vuosikymmeniä kannattamiaan puolueita. Opportunismi on kapitalismin säilyttämisen linja, ja sen vararikko kasvaa, mikä sisältää vallankumouksellisen elementin.