Julkaisemme Toimituskuntamme analyysin tuoreesta Petteri Orpon hallitusohjelmasta.
Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
VALLANKUMOUKSELLISEEN TAISTELUUN ORPON HALLITUSTA VASTAAN!
I. HALLITUSOHJELMAN LÄHTÖKOHDAT
Suomalaisen imperialismin porvariston diktatuurin vaaleista on nousemassa Orpon hallitus, jonka ohjelma alkaa ytimekkäällä toteamuksella: “Hallituksen tavoitteena on vahva ja välittävä Suomi, joka pärjää maailman myrskyissä.” Tämä on kiistatta koko hallitusohjelman erottamaton lähtökohta. Maailma on täynnä uhkia, ja suomalaisen imperialismin on tehtävä kaikkensa pärjätäkseen.
Maailman myrskyillä tarkoitetaan ristiriitojen kärjistymistä imperialistisessa maailmanjärjestelmässä. Ajankuva on Ukrainan sota, ajankuva on “autoritääristen maiden” asettama uhka, Venäjän lisäksi erityisesti Kiinan. Ristiriidat kärjistyvät imperialistien keskuudessa sekä imperialistien ja sorrettujen kansakuntien välillä, joka on pääristiriita maailmassa. Mutta uhka ei ole ainoastaan pari “autoritääristä maata”, vaan myös samanmieliset maat ovat edistämässä omia asemiaan kilpailussa, ja suomalaisen imperialismin on edistettävä määrätietoisesti omia vahvuuksiaan pärjätäkseen tässä kilpataistelussa. Uhkana on, että muut maat vievät kalliit “vihreän siirtymän” investoinnit ja Suomi rämettyy väestön ikääntymiseen ja muihin haasteisiinsa jääden jälkeen kilpailijoistaan. Uhkia maalaillaan myös esimerkiksi “jengiytymiseen” liittyen.
Tästä tilannekuvasta hallitus lähtee rakentamaan visiotaan “vahvasta ja välittävästä Suomesta”. Koska maailma on täynnä uhkia, se haluaa rakentaa “luottamusta” ja “turvallisuudentunnetta”. Se maalailee ylevin sanankääntein: “Kun koko Suomesta pidetään huolta, Suomi ja suomalaiset pärjäävät. Vahvassa ja välittävässä Suomessa suomalaiset voivat luottaa siihen, että asiat tulevat menemään hyvin. Silloin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta toimii. Jokainen saa elää itsensä näköistä elämää, toisia kunnioittaen.”
Tämän visionsa toteuttamiseksi se alleviivaa “yhteistyötä” eli luokkaristiriitojen sivuuttamista: “Yhteistyöllä Suomi selviää kaikista haasteista.” Luokkaristiriitojen sivuuttaminen on sen mielestä ratkaisu, jolla Suomi-laiva pärjää maailman myrskyisillä merillä, jotka ovat täynnä vaaroja ja uhkia.
Se viittaa yhteiskunnan kapitalistiseen luonteeseen: “Hyvinvoinnin perusta on kestävä talous. Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua”, “Yrittäjyyden, omistajuuden ja kasvun edellytykset ovat kunnossa, mikä tuottaa työtä, hyvinvointia ja vaurautta kansalaisille”. Suomeksi: hyvinvoinnin perusta on voimakkaampi riisto. Se kiinnittää erityistä huomiota teknologiseen uudistumiseen.
Se alleviivaa kansainvälistä toimintaansa ja sotilaallista kykyään, huoltovarmuutta unohtamatta, vakauden luomiseksi myrskyisässä maailmassa, ja kiinnittää huomiota poliisin resursseihin ja laajemmin sisäiseen turvallisuuteen.
Sanalla sanoen Orpon hallitus haluaa edistää suomalaisen imperialismin asemaa maailmassa kilpataistelussa toisten imperialistien kanssa ja sorrettujen kansakuntien sekä Suomen työläisten kustannuksella.
II. KANSAINVÄLISET SUHTEET
Hallituksen tilannekuva kansainvälisestä kilpataistelusta seuraa jenkki-imperialismin näkemystä, joka haluaa edetä Kiinan patoamisessa Tyynellä valtamerellä: “Kiinan globaalin roolin vahvistuminen ja sen tavoitteet uudesta maailmanjärjestyksestä haastavat Suomen ja Euroopan. Suomen Kiina-politiikka määrittyy Euroopan unionin ja Naton jäsenyyksien kautta. Hallituksen tavoitteena on vähentää strategisia riippuvuussuhteita Kiinaan.”
Tuossa se mainitsee EU:n ja NATO:n rinnatusten, mutta toisessa yhteydessä se vahvistaa Yhdysvaltain pääasiallisuuden: “Suomen tavoitteena on EU:n ja Euroopan oman puolustuksen vahvistaminen Naton puitteissa”. Se korostaa hyvin voimakkaasti USA:n tärkeyttä ulko- ja sotilaspolitiikalleen, mainiten suoraan mm. “Puolustusyhteistyösopimuksen” (Defence Cooperation Agreement, DCA). Se kuvailee pohjoismaista yhteistyötä, varsinkin suhdetta Ruotsiin, joka ohjelmassa vahvistetaan “Suomen läheisimmäksi kumppaniksi”, ja asettaa pohjoismaisen yhteistyön NATO-kontekstissa, USA:n hegemonian alaisuudessa. “Suomi panostaa yhteistyöhön erityisesti Yhdysvaltojen, Ruotsin, Norjan ja Iso-Britannian kanssa. JEF (Joint Expeditionary Force) on Suomelle tärkeä monenvälisen puolustusyhteistyön kehys. Suomi kehittää pohjoismaista puolustusyhteistyötä ja Nordefcon (Nordic Defence Cooperation) roolia. Yhteistyötä Ruotsin kanssa syvennetään edelleen. Sotilaallinen yhteistyö Itämeren ja arktisen alueen Nato-maiden kanssa vahvistuu Nato-jäsenyyden myötä. Hallitus painottaa ja kehittää edelleen Puolustusvoimien kansainvälistä yhteistoimintaa.”
Edelleen, se sanoo: “Suurvaltakilpailun riskienhallinta puoltaa uudenlaista panostamista samanmielisiin kumppaneihin, kuten Australiaan, Etelä-Koreaan, Japaniin ja Kanadaan”, joista kolme sijaitsee Tyynellä valtamerellä. “Suomi vahvistaa taloudellisia suhteita Keski-Aasian maihin, sillä ne ovat potentiaalisia kauppakumppaneita turvallisuuspoliittisesti tärkeällä alueella”, ja nämä maat osoittavat sekä Venäjän että Kiinan suuntaan. Nämä vastaavat selvästi Yhdysvaltain strategisia intressejä.
Kuitenkin se pyrkii hyödyntämään ristiriitoja USA:n ja EU:n (pääasiassa saksalaisen imperialismin) välillä, vehkeillen kummankin kanssa ja pyrkii edistämään kummankin etua Kiinaa vastaan: “Hallituksen tavoitteena on vahva transatlanttinen suhde EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Suomi ajaa EU:n ja Yhdysvaltojen yhteisiä kantoja WTO-neuvotteluissa. Hallitus edistää myös EU:n yhteistyötä muiden strategisten demokraattisten liittolaisten kanssa. Hallituksen tavoitteena on EU:n taloudellisen, teknologisen ja teollisen riippuvuuden vähentäminen Kiinasta.”
Kiinan patoamisen kontekstissa on taloudellisesti voimistunut tendenssi protektionismiin Yhdysvalloissa ja EU:ssa, jotka ovat keskenään tappelussa. Hallitusohjelma huomioi suomalaisen imperialismin aseman tässä kiristyvässä kilpailussa: “Valtiontukikilpailu Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä ja toisaalta EU:n sisällä voimistuu. Suomen on pienenä maana vaikea kilpailla isoja vastaan investointituilla, joten vahvuutta haetaan rakentamalla investointiympäristön kilpailukykyä ja houkuttelevuutta osaamisesta ja toimintaympäristöstä tavoitteena ennustettavuus, hallinnon ketteryys ja digitaalisuus, edullinen päästötön sähkö, nopea ja ennakoitava investointiluvitus, toimiva infrastruktuuri, kasvavat TKI-investoinnit, houkutteleva innovaatioympäristö sekä osaajien saatavuus.” Tätä vasten ei ole vaikea ymmärtää, mistä todella kenkä puristaa, kun toisessa kohdassa sanotaan: “Kilpailupolitiikan, erityisesti valtiontukisääntöjen, löyhentäminen uhkaa heikentää sisämarkkinoiden toimivuutta”.
Samalla kun hallitus vastustaa muiden EU-maiden harjoittamaa kotiinpäin vetämistä, se tekee sitä itse hävyttömästi ja peittelemättä. Se näkyy kaikenlaisen sääntelyn kehittämisessä ja esimerkiksi ilmastopolitiikassa: “EU-tasolla Suomi osallistuu aktiivisesti politiikan ja tavoitteiden muotoiluun, jotta EU:n uusiutuvan energian tuotantoa kasvatetaan ja päästöjen vähentämistä jatketaan. Hallitus vaikuttaa aktiivisesti EU:n sääntelyyn Suomelle tärkeiden puhtaan vetytalouden haarojen edistämiseksi. (jne.)” Lisäksi hallitusohjelmassa kiinnitetään paljon huomiota myös “omavaraisuuteen” esimerkiksi maatalouden ja sähkön osalta; näissä näkyy vastaava protektionistinen pohjavire.
Suomen vahvuus – korkea osaaminen – näyttäytyy myös sotilaallisena kysymyksenä, kun Suomeen yritetään houkutella NATO:n osaamiskeskusta tai pohjoiseen Suomeen NATO-investointeja kuten kiinteä yhteys Vaasan ja Uumajan välille.
Muilta osin, suomalaisen imperialismin edistämisen kannalta, se vahvistaa perinteisen “vakauspolitiikkansa”: “Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpinä päämäärinä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen sotilaalliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Suomi toimii sotilaallisten uhkien ehkäisemiseksi sekä jännitteiden vähentämiseksi.” Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei suomalainen imperialismi osallistuisi sotilaallisiin konflikteihin, kuten Afganistanissa, jossa – sen nykyisen omankin tunnustuksen mukaan – pääasiallista oli kehittää suhdetta Yhdysvaltoihin.
Se kiinnittää huomiota Viroon ja Baltiaan, muistaen, että nämä ovat sorrettuja maita, joista Virossa suomalaisella finanssipääomalla on vahva asema: “Pohjoismaiden lisäksi Viro ja muut Baltian maat ovat Suomelle tärkeitä kumppaneita EU:ssa, Natossa ja kahdenvälisesti. Hallitus pyrkii vahvistamaan ja syventämään Pohjoismaiden ja Baltian maiden (NB8) yhteistyötä.”
Se käsittelee suomalaisen imperialismin edellytyksiä myös kaukaisemmissa sorretuissa maissa: “Kehityspolitiikka on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja tukee osaltaan myös Suomen strategisia taloussuhteita.” “Team Finland -verkoston toiminta ja johtaminen uudistetaan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa tukemaan Suomen strategisia intressejä. Hallitus vahvistaa ulkoministeriön ohjausroolia valtion viennin ja kansainvälistymisen edistämistoiminnoissa ja selvittää Business Finlandin ulkomaantoimintojen siirron osaksi Suomen edustustoverkkoa.” Ja: “Julkisella rahalla voidaan rakentaa toimintaympäristöä, mutta pysyvän muutoksen aikaansaaminen vaatii yksityisiä toimijoita, investointeja ja pääomaa. Hallitus edistää suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia kehitysmaissa sekä yritysten edellytyksiä hakea rahoitusta YK:lta, EU:lta ja kehitysrahoituslaitoksilta. Hallitus lisää suomalaisten yritysten hyödyntämistä kehitysyhteistyössä ja kehityssijoituksissa. Hallitus painottaa kehityspoliittisia finanssisijoituksia, joilla edistetään pääomien kohdistumista yritystoimintaan. Kehitysrahoituksen eri muodot täydentävät toisiaan. Tuloksellisen kehityspolitiikan saavuttamiseksi tarvitaan sekä lahjamuotoista että laina- ja sijoitusmuotoista kehitysrahoitusta.” – Unohtamatta tietenkään suomalaisen imperialistisen metsäteollisuuden etuja: “Edistetään kehittyvissä maissa suomalaista osaamista hyödyntävää kestävää metsätaloutta …”
Imperialistisessa maailmanjärjestelmässä “NATO-Suomi” kehittyy vehkeillen pääasiassa USA:n kanssa, sen intressien mukaisesti, ja pyrkii edistämään asemaansa hyödyntämällä imperialistien keskinäisiä ristiriitoja: USA, Saksa, Kiina, Venäjä jne. Samalla se edistää omia intressejään ja pääoman vientiä sorrettuihin maihin näiden “kumppanuuksiensa” ja “liittolaisuuksiensa” siivellä.
III. MILITARISMI
Hallitusohjelma määrittelee, että “Suomen puolustus perustuu vahvaan kansalliseen puolustuskykyyn osana liittouman yhteistä pelotetta ja puolustusta”, käyttäen myös perinteistä fraasia “uskottava puolustus”. Lähtökohtana tälle pysyy yleisen asevelvollisuuden järjestelmä, jota se laajentaa pyrkien kasvattamaan armeijansa kokoa, kiinnittäen huomiota erityisesti naisiin, terveyssyistä vapautettuihin miehiin ja iäkkäisiin: “Suomen kansallinen puolustuskyky perustuu jatkossakin yleiseen asevelvollisuuteen, koko maan puolustamiseen ja korkeaan maanpuolustustahtoon. Hallitus kehittää asevelvollisuutta sekä laajentaa kutsunnat koskemaan koko ikäluokkaa parlamentaarisen työryhmän raportin mukaisesti. Hallituksen tavoitteena on kasvattaa vapaaehtoiseen palvelukseen hakeutuvien naisten määrää 2 000:een vaalikauden lopussa. Hallitus mahdollistaa palvelusturvallisuus huomioiden varusmiespalveluksen suorittamisen ja kertausharjoituksiin osallistumisen diabeetikoille sekä arvioi muiden terveyssyistä vapautettavien henkilöiden mahdollisuuksia osallistua maanpuolustuskoulutukseen. Mahdollistetaan evp-sotilaan ja reserviläisen palveleminen Puolustusvoimien normaali- ja poikkeusolojen tehtävissä sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta.” Naisten määrä asepalveluksessa liki kaksinkertaistuisi ja kohoaisi noin 10 prosenttiin ikäluokasta.
Asevelvollisuutta se tukee “vapaaehtoisella maanpuolustuksella”, kuten paikallispuolustusjoukoilla, ja militaristisilla järjestöillä ulottuen valtiollisesta MPK:sta kolmanteen sektoriin: “Hallitus parantaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä ja selvittää siihen liittyen vapaaehtoisten alueellisten ja paikallisten joukkojen sekä muiden kokonaisturvallisuuden toimijoiden roolia ja asemaa. Puolustusselonteossa käsitellään myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kehittyvä asema, tehtävät, tavoitteet ja resurssit. Parannetaan maanpuolustuksen kanssa yhteistyössä toimivien kolmannen sektorin yhdistysten ja järjestöjen koordinaatiota ja luodaan mahdollisuus heidän kouluttamiensa henkilöiden rekisteröintiin näiden tavoittamiseksi tarvittaessa.”
Se kehittää keskellä “hybridisotaa” omaa sotapropagandaansa, ja mm. ulottaa oman informaatiovaikuttamisensa kouluihin ja kiinnittäen erityistä huomiota myös vieraskieliseen väestöön, johon suomalainen sotapropaganda uppoaa lähtökohtaisesti heikommin: “Hallitus huomioi disinformaation torjunnassa molemmat kansalliskielet sekä muunkielisen viestinnän. Opettajien valmiuksia kasvattaa oppilaita kriittiseen medialukutaitoon sekä tietoisuuteen kyberriskeistä vahvistetaan laajan yhteiskunnallisen resilienssin lujittamiseksi.” Tällaiset toimet palvelevat “maanpuolustustahtoa” eli suomalaista militarismia.
Se kiinnittää myös huomiota siviilipalveluksen militarisoimiseen: “Hallitus kehittää siviilipalvelusjärjestelmää tarkoituksenmukaisemmaksi parlamentaarisen työryhmän raporttia hyödyntäen ja kytkien palveluksen nykyistä selkeämmin kokonaisturvallisuuden toimintamalliin.”
Oma roolinsa on myös valtiomonopolistisen kapitalismin keinoin kehitetyllä sotateollisuudella: “Suomi varmistaa, että eurooppalaiset aloitteet koskien yhteishankintoja (EDIRPA) ja ampumatarviketuotannon kehittämistä (ASAP) eivät aiheuta markkinahäiriöitä, puutu elinkeinovapauteen, horjuta Suomen huoltovarmuutta ja huoltovarmuusmallia tai suosi suhteettomasti suurimpia jäsenvaltioita. Hallituksen tavoitteena on, että unioniin luodaan puolustustarvikkeiden yhteismarkkinat. Suomi ajaa EU:n yhteistä eurooppalaista asevientipolitiikkaa, EU:n yhteisiä puolustushankintoja sekä tulevaisuuden puolustusteknologioiden tutkimisen ja kehittämisen rahoituksen lisäämistä. Hallitus kannattaa EU:n puolustusteollisuuden lisäämistä kestävän rahoituksen taksonomiaan. Hallitus edistää kiertotalouteen ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien puolustustarvikkeiden hyödyntämistä. Suomi hyödyntää täysimääräisesti CEF-rahoitusta EU:n sotilaallisen liikkuvuuden hankkeisiin.”
“Hallitus saattaa loppuun puolustusvoimien strategiset suorituskykyhankkeet”, täsmentäen keskittyvänsä erityisesti Maavoimien modernisointiin materiaalihankintojen kautta, mikä tapahtuu osana hallituksen 4 miljardin investointiohjelmaa, josta 50 miljoonaa osoitetaan maanpuolustuksen materiaalihankintoihin. Summa on tosin verraten pieni summa, mutta jo viime hallituskausien aikana armeijaa on modernisoitu suurilla rahasummilla, kuten hävittäjähankinnassa, ja lisäksi on muita toimia, jotka eivät sisälly investointiohjelmaan. Se painottaakin: “Hallitus sitoutuu pitämään puolustusmenot Naton tavoitteen mukaisella vähintään kahden prosentin tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen hallituskauden aikana. Hallituksen tavoitteena on, että Suomi sitoutuu tähän tavoitteeseen myös ylivaalikautisesti. Hallitus toimii puolustusteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi ja kapasiteetin kasvattamiseksi. Näille linjauksille hallitus hakee tukea laajan parlamentaarisen yhteistyön kautta.” Puolustusteollisuudesta se mainitsee erikseen, että “hallituksen tavoitteena on erityisesti kasvattaa kotimaista ammustuotantoa”, ja kuvailee tukevansa “suomalaista puolustusteollisuutta EU- ja NATO-jäsenyyksien kautta avautuvien yhteistyömahdollisuuksien maksimoimiseksi”, ja lisäksi se “otetaan huomioon kansallisissa TKI-panostuksissa ja vienninedistämishankkeissa”.
Jos “uskottava maanpuolustus” on yleensä “Suomen turvallisuuden perusta”, niin “huoltovarmuus on yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden perusta”. Niinpä se julistaa: “Huoltovarmuuden näkökulma otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa kaikilla hallinnonaloilla.” Hallitusohjelma noudattaa tätä periaatetta johdonmukaisesti. Teollisuuspolitiikka, aluepolitiikka ja liikennepolitiikka kuuluvat itseoikeutetusti “huoltovarmuuden” piiriin, miksei pandemian järkyttämässä maailmassa myös terveydenhoito, mutta hyvin kiinnostavaksi menee, kun koulutuspolitiikkaa ja jopa KELA:n toimintaa tarkastellaan huoltovarmuuden näkökulmasta: “Huoltovarmuuden turvaamiseksi ammatillisessa koulutuksessa ja korkea-asteella on varmistettava, että kriittisten alojen osaamistarpeisiin vastataan riittävästi”, “Kriittinen tutkimustieto ja erityisasiantuntemus nähdään myös huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymyksinä” ja “Kelan palveluita voidaan tarjota yhteiskunnan muiden toimijoiden käyttöön turvallisuuden ja huoltovarmuuden parantamiseksi”. Mielikuvituksen puutteesta tuskin voi Orpon hallitusta kritisoida!
Militarismi läpäisee koko yhteiskunnan kaikki tasot.
IV. VALTIOMONOPOLISTINEN KAPITALISMI
Militarisoimisensa tueksi suomalainen imperialismi kehittää voimaperäisesti valtiomonopolistista kapitalismiaan, jonka ytimessä on teollisuuspolitiikka ja sen osana investointipolitiikka. Kuten edellä nähtiin, hallitus aikoo kiinnittää hyvin suurta huomiota suomalaisen puolustusteollisuuden kehittämiseen ja “vahva teollisuuspolitiikka tukee koko yhteiskunnan resilienssiä ja huoltovarmuuden kehittymistä”.Investoinnit ovat tämän suhteen keskiössä, ja ohjelmassa puhutaan kansainvälisestä investointikilpailusta, jossa Suomi uhkaa jäädä tappiolle, jos se ei onnistu keskittymään omiin vahvuuksiinsa ja vaikuttamaan kansainvälisesti itselleen edullisesti. Kovin vaatimattomasta tavoitteenasettelusta näiden suhteen on hallitusta aivan turha syyttää: “Suomi on vuonna 2031 maailman mielenkiintoisin maa investoida ja luoda uutta.”
Tämä on hyvin eksistentiaalinen kysymys suomalaiselle imperialismille: “Suomella on käsillä historiallinen tilaisuus hyötyä globaalista puhtaan siirtymän investointiaallosta. Se tarjoaa teollisuuden uudistumiselle suurimman muutosvoiman vuosikymmeniin. Suomalaisyritysten ratkaisujen globaali päästöjä vähentävä vaikutus maailmalla on merkittävä.” Teollisuuspolitiikka ja investoinnit palvelevat paitsi taantumuksen militarisoitumista, myös sen asemaa taloudellisessa kilpataistelussa imperialistien kesken suomalaisen finanssipääoman korkeiden voittojen hyväksi.
Investointi- ja teollisuuspolitiikkaa ohjaa hyvin läpitunkevasti valtiomonopolistisen kapitalismin periaate: “Luodaan kansallinen toimintamalli isojen investointihankkeiden kotiuttamiseksi ja houkuttelemiseksi Suomeen. Suuria investointeja varten luodaan yhden luukun periaatteen mukaiset sujuvat viranomais- ja luvitusprosessit sekä nopeutetut ja etukäteen määritellyt käsittelyajat. Perustetaan yli ministeriörajojen toimiva ”investointinyrkki”. Varmistetaan kyky korkean prioriteetin hankkeiden vaatimien infrastruktuuri-investointien nopeaan toteuttamiseen.” Hallitus on valmis tekemään kaikkensa sen eteen, että tänne tulisi investointeja, ja jos on kyse tarpeeksi “korkean prioriteetin hankkeesta”, sen eteen voidaan tehdä massiivisia infrastuktuurihankkeita ilmeisesti ainakin osin valtion rahoin ja taatusti valtion hyvin aktiivisella myötävaikutukselle. Miten voimaperäisestä lähestymistavasta on kyse, ilmenee hyvin sanassa “investointinyrkki”.
Oma osansa investointien houkuttelemisessa on myös TKI-panostuksilla, jotka aiotaan nostaa 4 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä, julkisten panosten ollessa 1,2 % ja yksityisten 2,8 %. Tässä, kuten edellä nähtiin, huomioidaan suorasti suomalaisen puolustusteollisuuden intressit. Onkin huomionarvoista, että TKI-politiikkaa kehitetään voimakkaan ja pitkäjänteisen suunnitelman alla korporatiivisesti pääministerin johdolla: “Tutkimus- ja innovaationeuvoston roolia tutkimus- ja innovaatiopolitiikan johtamisessa vahvistetaan parlamentaarisen ryhmän esitysten mukaisesti. Pääministeri toimii neuvoston puheenjohtajana. Hallitus laatii vaalikauden aikana kahdeksanvuotisen suunnitelman T&K-rahoituksesta ja muihin TKI-politiikkaan liittyvistä näkökohdista. Suunnitelman valmistelevat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö tutkimustoimijoita ja elinkeinoelämää laajasti osallistaen. Suunnitelman valmistelua johtaa tutkimus- ja innovaationeuvosto. TKI-tavoitteen saavuttamisen seurannassa sitoudutaan parlamentaariseen yhteistyöhön ja jatkuvuuden turvaamiseen.”
Investointeja kehitetään myös julkisin investoinnein. Hallitusohjelmassa on 4 miljardin suuruinen vaalikauden mittainen investointiohjelma, jolla “rakennetaan kestävän kasvun edellytyksiä koko Suomelle vuosikymmeniksi tästä eteenpäin”. Summasta 3 mrd. koostuu investoinneista liikenteen infrastruktuuriin, ennen kaikkea maantie- ja rautatieverkkoon. Näillä investoinneilla on taloudellisen lisäksi selvä sotilaspoliittinen merkitys: “Hallitus kiinnittää entistä suurempaa huomiota liikenneverkon toimintavarmuuteen ja kriisinkestävyyteen. Vaihtoehtoisia kuljetusreittejä kehitetään ja niiden kapasiteettia kasvatetaan huoltovarmuuden turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa. Korjataan tie- ja raideverkon pullonkauloja kuljetuskapasiteetin kasvattamiseksi. Tavoitellaan yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa EU:n ja Naton investointimahdollisuuksia Skandinavian pohjoisosan logistiikkayhteyksien parantamiseksi. Laaditaan selvitys Merenkurkun (Vaasa-Uumaja) kiinteästä yhteydestä.” Itä- ja Keski-Suomen väylähankkeilla on niin ikään ilmiselviä sotilaspoliittisia implikaatioita, joita myös Sari Essayah alleviivasi hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa. Liikenneinvestoinneilla on ohjelmassa julkilausuttu yhteys aluepolitiikkaan, jossa Etelä- ja Länsi-Suomi näyttäytyvät taloudellisen kasvun vetureina, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomen osalta korostuu sotilaallinen tai “geopoliittinen” merkitys: “Koko Suomen mahdollisuuksia, maaseudun elinvoimaisuutta ja huoltovarmuutta edistetään sekä torjutaan alueiden eriarvoistumista. Hallitus käynnistää valtioneuvoston kanslian johdolla Pohjoisen ohjelman ja perustaa sen työn tueksi neuvottelukunnan, sekä jatkaa Itäisen Suomen kehittämisvisiota uudessa geopoliittisessa tilanteessa. Länsi-Suomi ja Etelä-Suomi ovat puolestaan monessa mielessä tärkeitä Suomen elinvoimaisuudelle ja kasvulle.” Itä-Suomen sotilaallinen merkitys tulee Venäjän-rajasta, Keski-Suomi tuottaa puolustukseen syvyyttä, ja Pohjois-Suomessa on kahden (kohta kolmen) NATO-maan raja jase sijaitsee Arktisella alueella, jolla on tärkeää sotilaallista merkitystä venäläisen imperialismin saartamisessa. – Loput 1 mrd. kuluu sekalaisiin kohteisiin, isoimpina 400 milj. “elinkeinopoliittinen varaus” ja saman suuruinen summa menee “sote-palveluiden vaikuttavuusinvestointeihin ja hoitojonojen purkuun” (ennen kaikkea palveluiden tehostamista).
Osana valtiomonopolistisen kapitalismin kehittämistä myös valtion finanssipääomaa aiotaan keskittää. “Valtion kotimaista pääomasijoitus- ja yritysrahoitustoimintaa tehostetaan keskittämällä Business Finland Venture Capital Oy, Oppiva Invest Oy ja Ilmastorahasto Oy osaksi Suomen Teollisuussijoitus Oy:ta. Selvitetään Finnfundin liittäminen osaksi kokonaisuutta tavoitteena vahvistaa sen vaikuttavuutta”. TEM:n omistajaohjaukseen tuleva pöhöttynyt Tesi, jonka oma pääoma nousee useisiin miljardeihin,keskittyy “nykyistä vahvemmin talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen” osana teollisuuspoliittista tehtäväänsä, ja se tavoittelee myös “uusien teknologioiden ja puhtaan siirtymän luomiin mahdollisuuksiin liittyvien investointien ja viennin vauhdittamista”. “Samassa yhteydessä Ilmastorahaston hallussa olevat Neste Oyj:n osakkeet siirretään valtioneuvoston kansliaan”, ottaen huomioon Nesteen korkean strategisen merkityksen.
Edelleen, “Finnveran vientiä tukevaa roolia vahvistetaan”. Viennin edistäminen on myös muuten agendalla: “Team Finland -verkoston toiminta ja johtaminen uudistetaan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa tukemaan Suomen strategisia intressejä. Vahvistetaan ulkoministeriön ohjausroolia valtion viennin ja kansainvälistymisen edistämistoiminnoissa. Selvitetään Business Finlandin ulkomaantoimintojen siirtämistä osaksi Suomen edustustoverkkoa. Hallitus arvioi vienninedistämistoiminnan, mukaan lukien vienninedistämismatkat ja vientirahoitusjärjestelmä, vaikuttavuuden suhteessa esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan malleihin.”
Näiden lisäksi on lukuisia “edistetään”-mainintoja, kuten: “Hallitus edistää kotimaisen mineraali- ja akkuklusterin kasvua” jne. Lisäksi on myös ns. “keynesiläistä” suhdannepolitiikkaa, esimerkiksi: “Mitoitetaan valtion tukeman asuntotuotannon korkotuki- ja takauslainavaltuudet aiempaa paremmin rakennusalan muun suhdannetilanteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa valtuuden kasvattamista matalasuhdanteessa ja valtuuden alentamista korkea- tai noususuhdanteessa (niin sanottu vastasyklisyys).” Hallitus myös impulsoi finanssipääoman hyväksi järjestettyä “kansankapitalismia” kasvattamalla osakesäästötilin talletuskattoa.
V. SUURTEN KAUPUNKIEN VETÄMÄÄ KASVUA
Hallituksen kaupunkipolitiikan yleiskuva on seuraava: “Kaupungit ja niiden ympärille rakentuvat kaupunkiseudut toimivat kasvun ja kansainvälisyyden vetureina. Seutukaupungit tarjoavat osaltaan mahdollisuuksia luoda kasvua esimerkiksi teollisuuden eri sektoreilla ja varmistavat koko Suomen elinvoimaisuuden. Maaseudun ja saariston elinvoimaisuudesta huolehtiminen on edellytys omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiselle.” “Vahvan kaupunkipolitiikan synnyttämä kasvu hyödyttää koko yhteiskuntaa ja tuo resursseja myös kaupunkiseutujen ulkopuolella sijaitsevien alueiden kehittämiseen.”
Suurille kaupungeille annetaan ehdoton johtorooli: “Kaupungeille ja kaupunkiseuduille annetaan nykyistä suurempi rooli talouden vauhdittamisessa työllisyyden, korkeakoulutuksen, innovaatiopolitiikan ja kansainvälistymisen keinoilla. Suurilla kaupungeilla on kyky ja mahdollisuudet kantaa vastuuta laajoista, koko yhteiskuntaa kohtaavista ilmiöistä yhdessä valtion kanssa.” Kuuden suurimman kaupungin kanssa hallitus suorastaan “käynnistää strategisen yhteistyöallianssin suurimpien kaupunkien kanssa”.
Muilla kaupungeilla ja maaseudulla on toissijainen, tukeva rooli: “Maakuntien keskuskaupungeilla on erityisen tärkeä tehtävä alueellisen elinvoiman, sivistyksen ja osaamisen luomisessa”, “Seutukaupungit toimivat talousalueidensa keskuksina. Niillä on keskeinen merkitys maakuntakeskusten ulkopuolisen Suomen selkärankana ja niitä ympäröivän alueen palveluiden, talouden ja elinvoiman keskuksina.”
Kaupunkipolitiikalla on keskeinen rooli teollisuuspolitiikassa, ja suurimmat kaupungit ja muut merkittävimmät keskukset “innovaatioekosysteemeineen” ovat teknologisen muutoksen aallonharjalla, pääpainon asettuessa “uuden teknologian, energiatehokkuuden, työvoiman tehokkaan käytön, kansainvälisten investointien houkuttelemiseen ja kansainvälisen kilpailukyvyn laaja-alaiseen edistämiseen tähtääviin kehittämisaloihin”.
Teknologialla on keskeinen rooli suomalaiselle imperialismille. “Suomi on yksi maailman menestyneimmistä teknologiasta ja digitalisaatiosta hyvinvointia ammentavista maista.” “Investoinnit digiteknologiaan sekä teknologian tehokas soveltaminen ovat yritysten kilpailukyvyn ja kasvun keskiössä. Uusien teknologioiden, kuten kvanttilaskennan, robotikan ja tekoälyratkaisujen tehokas hyödyntäminen sekä automaatioasteen nosto luovat uutta liiketoimintaa, tukevat yritysten kilpailukykyä ja helpottavat osaltaan työvoimapulaa.” “Parempien julkisten palveluiden lisäksi digitalisaatio ja teknologinen kehitys ovat valtavia mahdollisuuksia uudelle kasvulle. Päästöttömän energian ratkaisut nojaavat poikkeuksetta uuteen teknologiaan, dataan ja digitaaliseen infrastruktuuriin, joiden avulla voidaan analysoida suuria datamassoja, nopeuttaa tutkimusta, tehostaa tuotantoprosesseja ja lisätä energiatehokkuutta.”
Teknologinen uudistuminen asetetaan palvelemaan kasvupolitiikkaa, eikä vähiten siksi, että se “helpottaa työvoimapulaa” ja “tehostaa tuotantoprosesseja”. Satojen tuhansien ihmisten suuruisen joukkotyöttömyyden oloissa “työvoimapulaa” helpotetaan uudella teknologialla, mikä kasvattaa suhteellisen liikaväestön painoa, jonka etenevä tuotanto on kapitalistisen kasautumisen yleinen, ehdoton laki. Toisaalta uusi teknologia, tehostaessaan tuotantoprosessia, kasvattaa työvoiman riistoastetta.
Pystyäkseen tarttumaan entistä lujemmin uuteen teknologiaan hallitus kehittää 4 prosentin T&K-ohjelmaansa ja panostaa koulutukseen. Mahtipontisena tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrä lähes 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä; taso on nykyisin noin 35 prosenttia. Ohjelmassa mainitaan hyväksyvästi “sivistysyliopistomalli”, “akateemisen tutkimuksen ja tieteen itseisarvo” ja “myös pienillä akateemisilla oppiaineilla on oma paikkansa suomalaisessa yliopistomaailmassa”, mutta ennen kaikkea “yliopistojen tehtävänä on myös löytää uusia ratkaisuja aikamme suuriin kysymyksiin” ja todetaan, että “korkealaatuisen akateemisen tutkimuksen turvaamiseksi korkeakouluissa tuetaan ja vahvistetaan poikkitieteellistä, avointa akateemista keskustelukulttuuria ja ennakkoluulotonta innovaatioajattelua”. Yliopistot ovatkin oleellinen osa “innovaatioekosysteemeitä”. Tämä innovatiivisuuden korostaminen yhdessä “opintotuen kokonaisuudistuksen” kanssa herättää pahaenteisiä muistoja: “käydään läpi opintorahan taso, opintolainan suuruus ja opintolainahyvityksen määrä, vapaiden tulojen rajat, perheellisten opiskelijoiden asema ja asumisen tukeminen”, “opiskelijoiden yleisen asumistuen rinnalle selvitetään ja kehitetään yhteisasumista suosiva ja taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto” ja opintotuen kokonaisuudistuksen “tavoitteena on turvata opiskeluaikainen toimeentulo, vahvistaa opintotuen kannustinelementtejä sekä tukea opintojen läpäisyä tavoiteajassa”.
Työläisten, joita tarvitaan teknologisten keksintöjen muuttamiseen voittoa tuottaviksi investoinneiksi, panos on myös huomioitu: “Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistetaan, jotta ammatillinen koulutus vastaisi paremmin työelämän tarpeisiin. Uudistetaan koulutuksen tarjonta vastaamaan nykyistä paremmin työ- ja elinkeinoelämän tarpeisiin, vienti- ja teollisuusmaakuntien tarpeet huomioiden.”
Elämisen hinta suurissa kaupungeissa kohoaa, mikä edellyttää hallitukselta vastatoimia riistettävän työvoiman tarjonnasta huolehtimiseksi. “Liikennepolitiikalla tuetaan kasvua, investointeja ja työllisyyttä, laajennetaan työssäkäyntialueita, edistetään kestävien liikennemuotojen käytön mahdollisuuksia ja vähennetään päästöjä.” Tosin samalla kun työssäkäyntialueita laajennetaan, matkakuluvähennyksen omavastuuosuutta kasvatetaan 900 euroon. Oma roolinsa on myös asuntopolitiikalla: “Hallituksen tavoitteena on mahdollistaa työvoiman joustava liikkuminen työn perässä huolehtimalla toimivista vuokra-asuntomarkkinoista. Tavoitteen toteuttamiseksi hallitus huolehtii riittävästä asuntotuotannosta, joka tarjoaa suomalaisille monipuolista ja kohtuullisen hintaista asumista.” Tosin tämä toteutetaan edistämällä vapaarahoitteista asuntorakentamista, vähentämällä ARA-rakentamista ja kohdistamalla “yhteiskunnan tukemat vuokra-asunnot nykyistä tehokkaammin pienituloisille, vähävaraisille ja erityisryhmille”; päälle päätteeksi tulee asumistuen kokonaisuudistus, jonka “tavoitteena on tukien kohdistuminen tukea eniten tarvitseville ryhmille”. Nämä kokonaisuutena nostavat asumisen kustannuksia joukkojen enemmistölle. Kuitenkin yksi todellinen keino asumisen hinnan hillitsemiseen löytyy: “Kevennetään rakentamismääräyksiä, jotta rakentamisen ja asumisen kustannusten kasvua saadaan hillittyä”. Tosin ei ole mitään takeita, että matalammat rakennuskustannukset siirtyisivät halvempiin asumiskustannuksiin – kun edullisia asuntoja on suurissa kaupungeissa hyvin niukasti, rakennuskustannusten alentuminen siirtyy pikemminkin rakennusyritysten, kiinteistökeinottelijoiden ja vuokrayhtiöiden voittoihin.
Suomalainen imperialismi pyrkii suurten kaupunkien johdolla uuden teknologian eturintamaan yhteydessä riiston kasvuun joukkojen elintason heiketessä kaikkialla.
VI. TYÖMARKKINAUUDISTUKSET
Edellä kuvattiin jo joitain toimia, joilla hallitus pyrkii lisäämään työmarkkinoiden joustavuutta ja työvoiman liikkuvuutta, mutta tärkeimmät, sitä tarkoitusta varten erikseen osoitetut toimet ovat hyvin mittavia. Taustalla kaikuu niinistöläinen huoli Suomen muuttumisesta “oleskeluyhteiskunnaksi” ja kansalaisten velvollisuuksien painottaminen oikeuksien sijaan. Tuttuun kokoomukselaiseen tapaan puhutaan kannustimista ja kannustinloukuista, mutta ennen kaikkea monia työmarkkinauudistuksia luonnehtii porkkanan sijasta keppi. “Työkykyisen ja työikäisen velvollisuus on osallistua työmarkkinoille ja tehdä voitavansa työkykynsä ja työmarkkina-asemansa parantamiseksi. Hallitus uudistaa sosiaaliturvaa siten, että järjestelmä on yksinkertaisempi ja työhön kannustavampi.”
Tavoitteena on työllisyysasteen nosto 80 prosenttiin vuoteen 2031 mennessä, pyrkien kasvattamaan myös työtunteja. Tällä vaalikaudella pyritään saamaan yli 100 000 työllistä lisää.
Työllisten lukumäärää pyritään lisäämään ensisijassa hyökkäämällä etuuksiin. Ansiosidonnaista porrastetaan leikkaamalla: hetken saa täyttä etuutta, mutta jo kahdeksan viikon jälkeen se tippuu 80 prosenttiin ja 34 viikon jälkeen vielä 75 prosenttiin. Toimeentulotuen saajien määrä halutaan puolittaa 3,5 prosenttiin, ja perusturvaetuuden “nostaminen velvoittaa osallistumaan työnhakuun, tarjottuihin palveluihin tai muihin erikseen mainittuihin velvoitteisiin, kuten koulutukseen tai kuntoutukseen”, mikä herättää muistoja90-luvun lamasta ja myös vanhasta “lapiolinjasta” ja “hätäaputöistä”. Pätkätöitä pakotetaan ottamaan vastaan. Vuorotteluvapaa poistetaan. Lisäksi ikääntyneiden osallistumista työhön lisätään myös verohelpotuksilla, millä valmistellaan tulevia eläkeiän korotuksia.
Tärkeä osansa on myös maahanmuuttopolitiikalla, jossa tapahtuu “paradigman muutos”, kuten Purra osuvasti kuvasi. Se ei tarkoita maahanmuuton supistamista sinänsä, vaan periaatteen “tulos tai ulos” soveltamista maahanmuuttajiin. Jos työperäisellä oleskeluluvalla oleva joutuu olemaan kolme kuukautta työttömänä, oleskelulupa kumotaan. Myös esimerkiksi kansainvälisille opiskelijoille sekä pakolaisille ja kaksoiskansalaisille tulee erilaisia tiukennuksia. Maahanmuutto imperialistisiin maihin ilmaisee imperialismin loismaisuutta, ja “tulos tai ulos” -periaatteen soveltaminen maahanmuuttoon vain voimistaa tuota entisestään. Miten vakavasti hallitus suhtautuu maahanmuuttajien hankintaan työvoimaksi, näkyy monessa kohdassa. EU-maista pyritään rekrytoimaan työvoimaa kohdentaen ensisijassa niihin maihin, joissa on korkeampi työttömyysaste, toisin sanoen puhutaan matalapalkkamaista ja matalapalkkamaahanmuutosta. Erityisosaajien hankinta kohdennetaan neljään maahan: Intia, Filippiinit, Vietnam ja Brasilia – tällä luultavasti pyritään myös kehittämään suomalaisen imperialismin suhteita noihin maihin pääoman viemiseksi, ja on myös huomattava, että kolme noista maista sijaitsee Indopasifisella alueella. Lisäksi maahanmuuttajanaisten työllisyyttä aiotaan parantaa muun muassa suuntaamalla erityisiä toimia “maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumisasteen nostamiseksi varhaiskasvatuksessa”.
Työvoiman liikkuvuutta kasvatetaan myös toisesta suunnasta: helpottamalla lomautuksia ja irtisanomisia. Lomautus on jatkossa mahdollinen yhden viikon varoitusajalla nykyisen kahden viikon sijaan. Työntekijän irtisanomista varten on edellytetty sekä “asiallista” että “painavaa” syytä, mutta painavuus kriteerinä poistetaan laista. Mitä tämä käytännössä tulee tarkoittamaan, määrittyy vasta ajan kanssa oikeusistuimissa, ja ennen oikeuskäytännön määrittymistä työläisten asema on hyvin epävarma. Joka tapauksessa, “asiallinen mutta kevyt” peruste irtisanomiselle tulee heikentämään työläisten asemaa. Hallitus aikoo sallia vuoden mittaiset määräaikaiset työsuhteet ilman erityistä perustetta, mikä myös helpottaa työläisistä eroonpääsemistä, jotta yrityksen palkkalistoilla olevien työläisten määrä vastaisi aina mahdollisimman tarkasti kulloistakin tilannetta, mikä puolestaan kiristää työtahtia ja sitä kautta voimistaa riistoa. Kaiken huippuna: “Työsopimuslakiin perustuva työntekijän takaisinottovelvollisuus poistetaan alle 50 henkeä säännöllisesti työllistävissä yrityksissä ja yhteisöissä, ja tätä säädöstä voidaan noudattaa työehtosopimuksen määräyksestä riippumatta.”
Jos unohdetaan ylenkatseiset moraalisaarnat liikunnan ja terveiden elämäntapojen merkityksestä, ohjelmasta löytyy myös yksi varma keino työtuntien lisäämiseksi: “ensimmäinen sairauspoissaolopäivä on omavastuupäivä, jolta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa”. Tällä luodaan taloudellinen kannustin mennä kipeänäkin töihin. Jos kyseessä on tartuntatauti, kipeänä töihin tuleminen lietsoo ristiriitoja työläisten kesken pyrkien murentamaan heidän solidaarisuuttaan, mikä koskee varsinkin matalimmin palkattuja töitä, joissa omavastuullinen sairauspäivä voi muodostua työläiselle taloudellisesti kestämättömäksi. Omavastuu ei koske yli viiden päivän mittaista sairauslomaa, työtapaturmia tai ammattitauteja, mitkä ovat laiha lohtu. Työehtosopimuksessa voidaan myös sopia toisin, mutta on jo ennakolta tiedettävissä, että Eteläranta tulee määrittelemään tälle “hinnan”, joka sitten huomioidaan palkankorotuksista sovittaessa.
Hallitus aikoo myös voimakkaalla kädellä kehittää korporativismia. Lähtökohdaksi hallitusohjelma ilmoittaa: “Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi hallitus vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia”. Tämän painostamiseksi työriitojen sovittelulakiin kirjataan, että “palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella”. Paikallista sopimista kehitetään lujalla kädellä, ja hallitus tahtoo edistää “työrauhaa”.
Paikallisen sopimisen perusperiaate ohjelmassa on: “Hallituksen tahtotila on, että paikallinen sopiminen on yhdenvertaisesti mahdollista kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon tai millainen työntekijöiden edustusjärjestelmä yrityksessä on.” Korporatiivinen järjestelmä ammattiliittoineen ja porvariliittoineen pysyy yleisenä kehikkona muun muassa tes-järjestelmän kautta, jossa ammattiliittoja kahlitaan sitomalla sovintoesitykset “yleiseen linjaan”; paikallista sopimista kehitetään sen rinnalla ja täydennyksenä. Tutkimusten mukaan paikallisen sopimisen lisääminen saattaa tosin kasvattaa jonkin verran keskipalkkoja, mutta tämä kätkee sisälleen palkkaerojen kasvun, kun ylimmät palkat nousevat ja alimmat laskevat, lisäten siten työläisten jakaantumista suhteellisen etuoikeutettuihin ja entistä sorretumpiin. Paikallisen sopimisen osana poistetaan myös “luottamusmieslukko”, millä pyritään paitsi helpottamaan paikallisesti sovittuja heikennyksiä työläisille, myös esimerkiksi yt-menettelyä.
Korporativismin kehittämiseen liittyy myös esimerkiksi eläkeuudistus, jota kehitetään “kolmikantaisesti sopimalla” eli oikeammin painostamalla ja uhkaamalla: “Hallitus valmistelee työeläkepolitiikkaa koskevat asiat keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikantaisesti. Hallitus pyytää järjestöjä neuvottelemaan yhdessä hallituksen kanssa ja esittämään tarpeelliset toimet edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallitus sitoutuu tekemään tarvittavat päätökset tavoitteen saavuttamiseksi, mikäli järjestöt eivät yhdessä hallituksen kanssa löydä yhteisymmärrystä muutoksista tammikuuhun 2025 mennessä.”
Mutta ennen kuin hallitus uskaltaa ryhtyä työläisten oikeuksien heikennyksiin – paikallinen sopiminen keväällä 2024 ja loput 2025 –, hallitus aikoo ryhtyä toimiin työrauhan edistämiseksi, jo heti syksyllä 2023. Tässä suhteessa Orpon hallitus ottaa selvän pesäeron Sipilään, joka ajoi shokkivaikutuksen voimalla heti kautensa aluksi valtavat uudistukset. Tällä aikataulutuksella Orpon hallitus aikoo vähentää muista uudistuksista aiheutuvia epämieluisia häiriöitä.
Ohjelmassa sanotaan: “Hallitus selvittää keinoja, joilla voidaan ennaltaehkäistä työtaisteluja ja edistää vapaaehtoista sovittelua”. Lakko-oikeuden tuntuvilla heikennyksillä sovittelun vapaaehtoisuus asettuu kuitenkin kyseenalaiseksi. Solidaarisuuslakot tehdään käytännössä laittomiksi: “Hallitus muuttaa lainsäädäntöä niin, että tukityötaistelut asetetaan suhteellisuusarvioinnin ja työriitalain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden kohteeksi. Jatkossa laillisia tukityötaisteluita ovat ne, jotka ovat kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja joiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin.” Poliittisia lakkoja rajoitetaan: “Pohjoismaisen käytännön mukaisesti poliittisen työtaisteluoikeuden käyttöä rajoitetaan enintään yhden vuorokauden mittaisiin mielenilmaisuihin.” Laittomien lakkojen tukahduttamista voimistetaan: “Laittomasta työtaistelusta tuomittavan hyvityssakon tasoa korotetaan ja sakon ylärajaksi säädetään 150 000 euroa ja alarajaksi 10 000 euroa. Työtuomioistuimen laittomaksi työtaisteluksi tuomitseman lakon jatkamisesta säädetään työntekijälle 200 euron seuraamusmaksu laittomaksi tuomittuun työtaisteluun osallistumisesta.”
Kun lakko-oikeus rajataan niin suppeaksi, kuin se on mitenkään mahdollista esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimuksen mukaan, ja päälle tulee sovintoehdotusten sitominen “yleiseen linjaan” ja “paikalliseen sopimiseen” liittyvät mekanismit, voidaan hyvällä syyllä katsoa, että suomalaista korporativismia voimistetaan hyvin mittavasti. Ammattiliitot alkavat entistä enemmän muistuttaa “Työrintamaa” 30-luvun Saksasta, jotta ne toteuttaisivat paremmin tarkoitustaan luokkataistelun hillitsemiseksi. Samalla työelämä kehittyy entistä “prekaarisempaan” suuntaan, kun reaalipalkat heikkenevät ja riisto voimistuu sekä työntekijöiden liikkuvuus ja työmarkkinoiden joustavuus kasvaa.
VII. TOIMET VALLANKUMOUSTA VASTAAN
Hallitus kiinnittää suurta huomiota sisäiseen turvallisuuteen, mikä on kytketty erityisesti “jengiytymiseen” ja segregaatioon. Suunnitellut toimenpiteet piirtävät kuvan kylmäverisestä vastavallankumouksellisesta offensiivista, joka kattaa laajan kirjon toimia.
Ensiksi on poliisin vahvistaminen. “Hallitus nostaa poliisitehtävissä toimivien määrän 8000 poliisihenkilötyövuoteen vaalikauden loppuun mennessä. Lisäys tehdään poliisin operatiivisen toiminnan vahvistamiseen.” Jälleen kerran agendalla on myös reservipoliisi: “Otetaan käyttöön poliisin reservi, jonka tarkoitus on täydentää poliisin toimintaa normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Poliisin reservissä hyödynnetään muun muassa poliisin, rajavartijan ja sotilaspoliisikoulutuksen saaneita.”
Repressiokoneiston eri haarojen tietojen saannin oikeuksiin ja yhteistoimintaan kiinnitetään huomiota. “Säädetään järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan erityislaki, joka mahdollistaa entistä tehokkaamman tietojenvaihdon ja hallinnollisen torjunnan. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyötä kehitetään edelleen sekä huolehditaan niiden toimintaedellytyksistä ja toimivaltuuksista.” “Hallitus poistaa tiedonvaihdon esteitä kansallisen turvallisuuden ja järjestäytyneen yhteiskunnan suojaamiseksi. Suomi vaikuttaa EU:ssa siihen, että tietojenvaihtoa eri EU-maiden viranomaisten välillä lisätään terrorismin ja muun rikollisuuden torjumisen tehostamiseksi.”
Uusia toimivaltuuksia on luvassa “PTR-yhteistyölle”: “Arvioidaan jälkikäteen ilmoitettavan kotietsinnän säätäminen”, mikä poistaisi oikeuden kotietsinnän kohteelta olla läsnä kotietsinnässä. Toimivaltuuksia tulee myös Supolle: “Hallitus varmistaa, että tiedustelutoimivaltuudet vastaavat teknologiseen kehitykseen. Mahdollistetaan muun muassa tiedustelu laite- ja järjestelmäketjuihin ja viestin sisältöön kohdistuvien hakuehtojen käyttö tiedustelutoiminnassa. Arvioidaan tiedustelutoimivaltuuksien laajentaminen vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan.”
“Nuorten syrjäytyminen ja pahoinvoinnin kasvu ovat yhteiskuntamme suurimpia haasteita”, ohjelmassa määritellään. Nuorten “jengirikollisuudesta” puhutaan, mutta ilman selvää määritelmää. Selvyys on kuitenkin siitä, miten tuota hallitusohjelman määritelmien ulottumattomissa olevaa ilmiötä aiotaan torjua. Rangaistusten koventamisessa mallina viitataan Ruotsiin, ja lisäksi aiotaan selvittää “Tanskan mallia”, viitaten “gettolakiin”. “Suojataan viranomaisten toimintaa väkivallalta ja sen uhalta”, ja “ehkäistään ja torjutaan turvallisuusviranomaisvastaisuuden nousu”. Puhutaan “viuhka-mallista”, joka viittaa monialaiseen yhteistyöhön nuorison pitämiseksi kurissa, ja “sinivilkkusabotaasin” kriminalisoinnista viitaten poliisioperaatioiden häirintään nuorison toimesta.Lisäksi “hallitus tekee terrorismilainsäädännön kokonaisuudistuksen vastaamaan nykyisiä uhkia ja poistaakseen nykyisen sääntelyn vaikeaselkoisuuden”, ja “rangaistukset terrorismirikoksista kovenevat”. Jollain notkealla logiikalla samaan kappaleeseen on mahdutettu seuraava litania, joka viittaa hyvin voimakkaasti nuorison sisällä olevan kuohunnan psykologisoimiseen ja jopa fysiologisoimiseen: “Nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet. Joka neljännellä nuorella on mielenterveyden ongelmia. Alaikäisten tekemät vakavat rikokset ovat raaistuneet ja lisääntyneet. Tähän liittyy myös uudenlaisia ilmiöitä, kuten jengiytyminen. Digilaitteiden käytön lisääntyminen on tuonut mukanaan haasteita niin keskittymiskyvylle kuin fyysiselle aktiivisuudelle. Nämä kaikki vaativat uudenlaisia ratkaisuja sekä otetta nuorisotyön ja -politiikan johtamiseen.”
Kokonaisuutena ohjelma osoittaa, että hallitus pelkää vallankumouksellisen aktiivisuuden kasvua, ja säätää useita toimia sen torjumiseksi soveltaen “kaksikäyttöisyyden” periaatetta, eli veruke jonkin toimen säätämiselle on torjua vaikkapa keksimällä keksittyä “jengirikollisuutta” tai todellista järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta samat toimet ovat käyttökelpoisia myös vallankumouksellisen liikkeen tukahduttamiseksi. Varsinkin “nuorten pahoinvoinnista” ja siihen liittyvästä “jengiytymisestä” (tai muusta “radikalisoitumisesta”) taantumus on huolissaan – ja epäilemättä syystäkin. Nuorten, ja “jengiytymisen” savuverhon alla varsinkin maahanmuuttajataustaisten nuorten, voimakkaampi kontrollointi yhdessä kapitalismin tarjoamien yhteiskunnallisten näkymien heikkenemisen kanssa kiihdyttää nuorten vallankumouksellista kapinallisuutta, jota pyritään torjumaan psykologisilla operaatioilla, holhoavalla laillisuuskasvatuksella ja rikoslain kiristyksillä.
VIII. TAANTUMUKSEN HALLINTOJÄRJESTELMÄN KEHITYS
Hallitus vahvistaa sitoutumisensa “oikeusvaltioon” ja muihin taantumuksellisiin käsityksiin. Se kehittää työskentelyään strategisen ohjauksen uusimpien tuulien mukaisesti toimintakykynsä edistämiseksi. Se toistaa kulunutta valhetta demokratiansa kehittämisestä: “Hallitus valmistelee ja toimeenpanee kansallisen ohjelman demokratian ja osallistumisen edistämiseksi. Erityisenä tavoitteena on äänestysaktiivisuuden edistäminen ja lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen.”
Todellisuudessa absoluuttinen keskitys toimeenpanovallalle, pääasiassa pääministerille, voimistuu. Strategisesti merkittävä, korporatiivisesti ja parlamentaarisella yksituumaisuudella kehitettävä TKI-politiikka on pääministerin suorassa johdossa, ja myös sotilaspolitiikkaa keskitetään pääministerin työpöydälle: “Hallitus selvittää turvallisuuskomitean toimintakyvyn vahvistamista ja mahdollista siirtoa toimivaltaa muuttamatta valtioneuvoston kansliaan”. Pääministerin valta kasvaa.
Mutta koska pääministerin työtuoli on hyvin horjuva parlamentaarisessa järjestelmässä taantumuksellisten keskinäisten ristiriitojen vuoksi, taantumus heikentää parlamentarismin painoarvoa. Tämä näkyy yhtäältä korporativismin ja toisaalta repressiokoneiston voimistamisessa.
Mitkään hallintojärjestelmän muutokset, jotka tapahtuvat osin korporatiivis-fasistisella pohjalla mutta pääasiassa taantumuksellistuvan liberalismin linjaa, eivät lujita hallituksen asemaa. Tämän hallituksen myötä porvariston hallintojärjestelmän ongelmat tulevat olemaan entistä kärjistyneempiä, johdattaen taantumusta kohti hallintojärjestelmänsä suurempia mullistuksia. Samalla joukot tulevat hylkäämään porvarillisen demokratian entistä jyrkemmin kaikista “demokratiaohjelmista” huolimatta.
IX. LOPUKSI
Orpon hallituksen myötä suomalaisesta imperialismista tulee entistä monopolistisempaa, mädäntyneempää, loismaisempaa ja kuolemansairaampaa. Keskellä ristiriitojen kärjistymistä maailmassa “NATO-Suomi” tulee olemaan entistä raakalaismaisempi sorretuille kansakunnille, ja “vahva ja välittävä Suomi” vyöryttää taakan suomalaisen imperialismin aseman edistämisestä hyvin voimakkaasti myös työläisille sen omassa maassa.
Joukkojen rasitus maailmalla ja Suomessa on jo valmiiksi valtava sotien, nälän, korkean inflaation ja muiden seikkojen johdosta, ja Orpon hallitus tulee entisestään syventämään tätä rasitusta kaikkialla maailmassa. Vaikka Suomi on piskuinen, Orpon hallitus haluaa jälleen olla “kokoaan suurempi maailmalla”, haluten lanseerata oman “ilmastokädenjälkensä” sen mittaamiseksi, joutuen kuitenkin toimimaan aina jonkun isomman, pääasiassa jenkki-imperialismin, siivellä. Suomessa Orpon politiikka tulee suoraan ja voimakkaasti tuntumaan syvissä ja laajoissa joukoissa, joissa ehdoton köyhyys voimistuu entisestään ja keskikerrosten rapautuminen edistyy entisestään, joiden vaikutuksia se torjuu edistämällä työläisaristokratian erottumista ja proletariaatin pirstoutuneisuutta Suomessa.
Nämä tekijät kasaavat tulenarkaa ainesta suomalaisen imperialismin päänmenoksi. Siksi se taistelee kaikin keinoin luokkataistelua vastaan, voimistaen korporatiivista järjestelmää työläisten sitomiseksi ja kehittäen “kaksikäyttöisesti” täyden spektrin operaatioita vallankumouksellista liikettä vastaan. Suomalaisen imperialismin upotessa entisestään se yrittää epätoivoisesti pelastaa nahkansa.
Orpon hallitus uskottelee, että “vahva ja välittävä Suomi” “pärjää maailman myrskyissä”, johon vallankumoukselliset vastaavat ilkkuen: “Jatkakaa uneksimista!”Mikään taantunmuksellinen hallitus ei kykene pidättelemään maailmanvallankumouksen suurta myrskyä, joka etenee strategisessa offensiivissaan kansainvälisen proletaarisen liikkeen ja kansallisten vapautusliikkeiden taisteluissa, myrskykeskuksenaan sorretut kansakunnat ja strategisena akselinaan kansansodat, joita tänään käydään Filippiineillä, Intiassa, Perussa ja Turkissa.
Kaikki taantumuksellisen järjestelmän sisäiset “oppositiovoimat” ovat lähteneet sotajalalle yhtä hallituspuoluetta – Perussuomalaisia vastaan. Ne pyrkivät siihen, että tuo puolue taas kutistuisi hallituksessa ja muut pääsisivät jakamaan sen äänisaalista seuraavissa vaaleissa, toivoen uutta opportunistihallitusta neljän vuoden päästä. Vallankumouksellisella proletariaatilla ei ole mitään oikeutusta tukea tuota katalaa taktiikkaa, joka pyrkii vesittämään sen taistelun parlamenttikretinismillä ja johtaa vain uuteen porvariston diktatuurin hallitukseen, joka ei ratkaise joukkojen polttavimpia päivittäisiä tarpeita, puhumattakaan että se edistäisi vallan ottamista proletariaatille.
Vallankumouksellisen proletariaatin taistelutunnuksina ovat:
ALAS HALLITUS! KOHTI SOSIALISTISTA VALLANKUMOUSTA!
TAISTELKAA SKP:N REKONSTITUUTION PUOLESTA!
ALAS IMPERIALISMI! ELÄKÖÖN KANSAINVÄLINEN KOMMUNISTIEN LIITTO!
ALAS REVISIONISMI! YHDISTYKÄÄ MAOISMIN ALLE!
Punalipun toimituskunta
17.6.2023