Kapitalistisen valtion vaaleissa vain kapitalismi voi voittaa

Punalippu kannustaa boikotoimaan tulevia vaaleja, sillä ainoa voittaja kapitalistisen valtion vaaleissa on kapitalismi. Tämä tulee ilmi tarkastelemalla muutamaa suurinta puheenaihetta, joista vaalien alla on keskusteltu.

Ilmastonmuutosvaalit?

Viime vuoden lopulla julkaistiin laaja, kansainvälinen tutkimus, jonka mukaan kaikkien maailman maiden on ryhdyttävä välittömästi mahdollisimman laajoihin tekoihin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja lopulta pysäyttämiseksi. Näytti hetken aikaa siltä, että kevän vaalien pääpuheenaiheeksi olisi tulossa ilmastonmuutos.

Tämä oli asia, jolla erityisesti Vihreät ratsasti. Mitä sitten on tarjottu “vihreys”? Se on kuin laastarin laittamista avohaavaan: pientä verotuksen nostamista isoille saastuttajille ja tukea yrityksille, jotka puhuvat vihreydestä. Tässä ei edes yritetä saada laajoja kansanjoukkoja mukaan ympäristötekoihin, paitsi puhumalla yhdentekeviä pienistä kulutusvalinnoista. Päätösvalta on avoimesti yrityksillä ja kärsijänä tulee olemaan etenkin työväenluokka kokonaisuudessaan. “Vihreiden” yritysten kannattavuus nousee ainoastaan riistoa lisäämällä, mikä onnistuu parhaiten hyökkäämällä työläisten järjestäytymistä vastaan. Heikon ay-liikkeen takia maailmalla on käynnissä yhä kiihtyvä työpaikkojen hävittäminen. Tämä taas johtaa kiihtyvään joukkotyöttömyyteen. Työväenluokan vihreys voi olla vain punaista, sillä työläiset ja luonnontuhon vastustaminen eivät ole vastakkaisia. Työväenluokka ja luonnontuhoa tarvitseva kapitalismi on.

Vai maahanmuuttovaalit?

Seuraavaksi Oulun poliisi nosti mediassa esille ei-suomalaistaustaisten tekemiä seksuaalirikoksia. Tämä tehtiin erittäin kovaan ääneen ja maahanmuuttajataustaa alleviivaten. Poliisilla on tässä taustalla omat motiivinsa, kuten vaatimukset määrärahojen nostamisesta vaalien jälkeen ja poliisin sympatiat äärioikeistoa kohtaan.

Tällä kertaa asialla rupesivat ratsastamaan erityisesti Perussuomalaiset. Puolue, joka oli juuri haukkunut #metoo-kampanjaa sananvapautta rajoittavaksi ja puhunut siitä kuinka naisten tasa-arvoiset vaatimukset ovat liikaa, yhtäkkiä olikin kovasti seksuaalirikoksia vastaan ja kannatti näiden ennaltaehkäisyä. Vain muutaman päivän sisään seksuaalirikollisia kuhiseva puolue, joka vähätteli seksuaalirikoksia, olikin näistä kiinnostunut, kunhan vain sillä voitiin hyökätä “maahanmuuttajia” vastaan. Kuten kyseisen puolueen parin vuoden mittainen hallituskeikka osoitti, Perussuomalaisten “maahanmuuttovastainen politiikka” on todellisuudessa köyhien ja työväen vastaista politiikkaa. Rasismi on vain keino saada ääniä. Vai mikä muka muuten selittää Perussuomalaisen puolueen olevan mahdollisesti suurin islamisteja tukeva ryhmä Suomessa?

Vanhustenhoitovaalit?

Viimeisin esille noussut asia on ollut vanhustenhoito. Yksityisessä hoitokodissa heikosta hoidosta johtunut kuolemantapaus on nostanut keskusteluun vanhustenhoidon yksityistämisen ja siitä koituvat ongelmat. Yksityistämisessä ei tilata työtä siltä, kuka hoitaa asian parhaiten, vaan siltä kuka sen hoitaa halvimmalla. Koska yritysten tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, leikataan sieltä mistä pystytään, eli palkoista ja resursseista.

Oppositio on ratsastanut tällä, kyseenalaistaen hallituksen yksityistämislinjaa ja sitä kiihdyttävää sote-uudistusta. Tästä eniten ääntä pitäneet SDP ja Vasemmistoliitto ovat kuitenkin pysyneet visusti hiljaa siitä, kuinka ovat tukeneet samaa yksityistämis- ja leikkauslinjaa edellisissä hallituksissa ja kuinka näillä puolueilla on näppinsä myös yksityisen puolen terveydenhoitobisneksessä. Vaikka nämä puolueet ovat kovasti valittaneet yksityistämisestä, totuus on kuitenkin se, että periaate joustaa niin pitkään kuin he itse saavat tästä rahaa.

Asehankintavaalit

Kaiken muun keskustelun rinnalla on kulkenut väittely siitä, kuinka monta hävittäjää Suomeen hankitaan. Eduskunnan ulkopuoleltakin radikaaleimmat ehdotukset ovat joko anarkistien puhetorviksi asettuneiden tuki Vasemmistoliitolle tai S”K”P:n ehdotus asehankintojen korvaamisella asehankinnoilla. Tavoite on kaikilla selvä: asettuminen imperialistien puolelle suojaamaan omia porvareita.

Lopuksi

Riippumatta siitä, mitä näissä vaaleissa keskustellaan, on tiedossa kuitenkin se, että terveydenhoidossa, koulutuksessa ja kaikessa muussa paitsi poliisin ja armeijan määrärahoissa on tiedossa lisää leikkauksia – tai oikeammin sanottuna lakkautuksia, sillä sitä ei enää tuoda takaisin, mikä on jo kertaalleen leikattu. EU ja täten myös Suomi ovat ajautumassa viimeistään ensi vuonna uuteen lamaan, mikä tarkoittaa hallituksen joutuvan leikkaamaan entistä kovemmalla kädellä. Suomen edelliset hallitukset ovat seuranneet Euroopan keskuspankin ja erityisesti saksalaisen ja yhdysvaltalaisen imperialismin määräyksiä, riippumatta hallituksen kokoonpanosta. Näitä määräyksiä tullaan myös jatkossa seuraamaan sokeasti. Kansalle puolueilla on tarjota vain päämäärätöntä näpertelyä, sillä suuret linjat päätetään muualla.

Kapitalismin vaaleissa voittajalla ei ole väliä, sillä niissä työväenluokka tulee aina häviämään. Kansanvaltaa ei ole ilman kansan poliittista valtaa. Poliittinen valta kasvaa kiväärinpiipusta. Ainoa todellinen vaihtoehto vaaleille on vallankumous.

– Toimitus

This entry was posted in Uutiset, Vaaliboikotti. Bookmark the permalink.