Filippiinien kansansota – ainoa ratkaisu maan ongelmiin

Filippiinien kansansota ja sitä johtava Filippiinien kommunistinen puolue, FKP, ovat viime vuosien sortotoimista huolimatta – tai paljolti näiden ansiosta – kasvaneet rajusti. Filippiinit on puolifeodaalinen valtio, jolla on pitkä historia sotilasdiktatuureista, oikeistoterrorista ja joutumisesta imperialistien alistamaksi. Tätä vastustamaan FKP aloitti Filippiinien kansansodan, joka on jatkunut kohta puoli vuosisataa. Välillä se on laantunut hyvin pieneksi, mutta varsinkin viime vuosina se on kasvanut historiallisen suureksi. Tämä on paljolti seurausta Filippiinien nykyisen presidentin, Duterten, lisäämästä sorrosta.

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte nousi valtaan vuonna 2016 esiintymällä vasemmistolaisena ja nationalistisena vaihtoehtona ja lupaamalla tappavansa kymmeniä tuhansia rikollisia, väittäen tämän ratkaisevan maata piinaavan väkivallan ja huumekaupan. Myöhemmin Duterte julistautui fasistiksi ja nationalistiset “Filippiinit ensin”-lupaukset ovat väistyneet monikansallisten kauppojen tieltä.

Duterte pyöritti omalla hallintoalueellaan Davaon pormestarina ollessaan kuolemanpartioita kahdenkymmenen vuoden ajan. Huumeongelmaan presidentiksi noustuaan hän reagoi perustamalla vastaavanlaisia kuolemanpartioita maanlaajuisesti. Näiden tehtävänä on tappaa kaikki joita edes epäillään huumeiden käytöstä tai myymisestä.  Poikkeuksen tästä tekevät Duterten lähipiiri ja tälle uskolliset, huumekauppaa harjoittavat kapitalistit jotka ovat hyötyneet huumekaupan keskittymisestä – Duterten hoitaessa pois päiviltä näiden kilpailijat. Tämän varjolla Duterte on myös tapattanut poliittisia kilpailijoitaan. Ensimmäisen puolen vuoden aikana Duterten valtaannoususta kuolemanpartiot tappoivat yli 7000 ihmistä. Tämän jälkeen kuolleiden määrät julistettiin valtiosalaisuuksiksi.

Valtaan päästyään Duterte aloitti rauhanneuvottelut eri ryhmien kanssa, mukaan lukien FKP, mutta pian keskeytti neuvottelut ja päätti lisätä armeijan ja poliisin toimivaltuuksia ja väkivaltaisia iskuja eri puolilla maata. Kansainväliset ja kansalliset ihmisoikeusjärjestöt ja humanitääristä apua tarjoavat ovat kritisoineet Duterten hallinnon toimia. Sen seurauksena Duterte on julistanut nämä kommunistien sympatisoijiksi ja iskenyt väkivaltaisesti näiden kimppuun. Tämä taas on johtanut enenevissä määrin järjestöjä hakemaan suojelua Filippiinien kommunistiselta puolueelta.

Entinen presidentti Marcos julisti vuonna 1962 kansalaisoikeuksia ja poliittisia vapauksia rajoittavan sotalain kommunisteja ja vallankumouksellisia vastaan. Tämän pohjalta Duterte julisti eteläisen Filippiinien Mindanaon saarelle poikkeuslain islamistiryhmiä vastaan toukokuussa 2017. Saman vuoden lokakuussa Duterte julisti saarella sijaitsevan Marawin kaupungin olevan “vapaa terroristeista”. Silti poikkeuslaki jatkuu yhä. Sen varjolla Filippiinien armeijalla on lupa tehdä mitä haluavat Filippiinien kommunistista puoluetta ja näiden johtamaa kansanarmeijaa vastaan. Poikkeuslain seurauksena 350 000 ihmistä on pakkosiirretty, valtavia ihmisoikeusrikkomuksia ja murhia on tehty poliisin ja armeijan toimesta. Poikkeuslaki antaa luvan pidätyksiin ilman syytöksiä, epäily riittää. Ulkonaliikkumiskiellot ja erilaiset rajoitukset ovat jatkuvia.

Filippiinien sotavoimat ovat Mindanaon saarella tehneet lukuisia suuria pommituskampanjoita joulukuun alusta lähtien. Pommitukset on kohdistettu talonpoikaisalueille, joissa Filippiinien kommunistisen puolueen Uusi Kansanarmeija (NPA) juhlii 50-vuotisjuhliaan. Pommituksiin on käytetty mm. hyökkäyshelikoptereita, panssarihaupitseja ja sotatankkeja. NPA on vastannut iskuihin sissihyökkäyksillä ja pelkästään joulukuun alkupuolella tappoi parissa päivässä 14 armeijan sotilasta.

Ilmaiskut ovat tappaneet sadoittain paikallisia viljelijöitä ja alueen alkuperäisasukkaita, lumadeja. Vankilat ovat täynnä viljelijöitä ja lumadeja joita epäillään NPA:n jäseniksi. Perustavanlaatuisten kansalais- ja poliittisten lakien tuhoaminen Duterten hallinnon toimesta on saanut kansalaisten veren kiehumaan. Viime syyskuussa filippiiniläiset ympäri maata osoittivat mieltään vuonna 1962 julistettua sotalakia vastaan. Mielenosoitukset kasvoivat vaatimaan myös Duterten julistaman poikkeuslain poistamista ja korvauksia pakkosiirretyille sadoille tuhansille. Toistuvista mielenosoituksista huolimatta poikkeuslain lopettaminen ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Tämän varjolla monikansalliset kaivosyhtiöt ja suurmaanomistajat ovat kaapanneet laajoja alueita itselleen ja näiden vastaiset mielenosoitukset on vaiennettu väkivaltaisesti. Imperialistit ovat sijoittaneet pääomaansa kaikkein eniten niille alueilla joissa vastakumouksellinen sodankäynti on vahvinta. Tämä osoittaa sen, mitä Duterten hallinto pyrkii tekemään: riistämään filippiiniläisiä liike-elämän tarpeisiin, välittämättä siitä mitä siitä seuraa kansalle. Karkoittaminen tai nälkäkuolema on yleistä ja kaikenlainen vastustus johtaa vangitsemiseen, kidutukseen ja kuolemaan.

Taantumuksellinen lehdistö ei ole tehnyt mitään tilanteen tuomitsemiseksi. Nämä hyökkäävät vain kansanarmeijaa vastaan, väittäen sen olevan aseettomien siviilien kuolemien takana ja rikkovan ihmisoikeuksia. Maata hallitseva porvariluokka peittelee tällä omaa terroriaan ja hämmentää kansaa. Taantumuksen on pakko toimia näin, sillä muuten näiden olisi myönnettävä kansansodan olevan yhä käynnissä, sekä sen, ettei kansanjoukkoja voida helposti hiljentää. Kuitenkin Mindanaossa on lukuisia alueita, joihin valtion joukot eivät voi mennä, minkä Duterten hallinto myös myöntää. Tämän takia Duterte on ajoittain aloittanut rauhanneuvottelut uudestaan kommunistisen puolueen kanssa, kuitenkin lopettaen ne lähes välittömästi. Tällä hän toivoo kommunistien ennen pitkää lopettavan vastarinnan, mahdollistaen ulkomaisten sijoittajien ja yhtiöiden rajoittamattoman pääsyn pahentamaan filippiiniläisten tilannetta.

Jokainen maolainen kuitenkin tietää, että vihollisen kanssa ei voi solmia rauhaa. Kansanjoukot ovat tyytyväisiä vasta kun imperialismi on murskattu. Tämä on jokaisen maolaisen päämäärä, ei takertuminen taantumukseen tai ajautuminen päämäärättömään näpertelyyn vaaleissa ja liberaaleissa järjestöissä revisionistien tavoin. Neuvottelupöydissä ei voida saavuttaa mitään, mitä ei olla jo voitettu taistelukentillä. Siksi kansansodalla ei voi olla muuta päämäärää, kuin voittaa. Filippiinien kommunistinen puolue on osoittanut sen, että kansansota pysyy hengissä vastoinkäymisistä huolimatta, kunhan linja vain pysyy oikeana. Se on myös todistanut sen, että kansansota on oikeutettua sotaa.

– Toimitus

This entry was posted in Maailma, Uutiset. Bookmark the permalink.

Leave a Reply