VASTUSTAKAA PUNAMULTAA, PORVARISTON DIKTATUURIN HALLITUSTA!

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

VASTUSTAKAA PUNAMULTAA, PORVARISTON DIKTATUURIN HALLITUSTA!

“Imperialismille on ominaista poliittinen taantumus kautta koko linjan. Jättiläismitat saavuttanut lahjottavuus ja lahjominen, kaikenlainen suurhuijaus.” – Lenin [1]

Alkulause

Pyrimme tällä arviolla täyttämään Suomen luokkataisteluliikkeen tarpeen saada kokonaisvaltainen arvio uusimmasta porvariston diktatuurin hallituksesta. Tiettävästi yksikään muu toimija ei ole ryhtynyt tähän urakkaan; eivät anarkistit puhumattakaan revisionisteista. Joukoissa ja jopa vallankumoukseen myönteisesti suhtautuvissa piireissä voidaan tavata erilaisia pikkuporvarillisia ennakkoluuloja, jotka löytävät jotain hyvää Rinteen hallituksesta; käsillä oleva kirjoitus pyrkii antamaan taisteluaseita noiden ennakkoluulojen voittamiseksi. Meidän marxilais-leniniläis-maolainen kantamme on tinkimättömän vallankumouksellinen, ja haluamme sen vuoksi osoittaa kattavan ja monipuolisen tarkastelun avulla, miksi käsillä oleva hallitus on puhdasverinen imperialistien hallitus, porvariston diktatuurin hallitus, vaikka se onkin sovitellut itselleen enkelinkasvoista naamiota. Kaikesta huolimatta tekemämme tutkimus sisältää puutteensa, mitä tulee varsinkin joihinkin yksityiskohtiin, mutta siedämme tämän antaen niille toisarvoisen sijan suurten linjojen rinnalla. Suhtaudumme myönteisesti toverilliseen keskusteluun puutteiden korjaamiseksi.

Porvariston kaksi taktiikkaa

Lenin on kirjoittanut:

“Yleensä hallitsevien luokkien ja varsinkin porvariston taktiikassa tapahtuu muutoksia. Jos porvariston taktiikka olisi aina samanlaista tai vaikkapa aina samanluontoista, niin työväenluokka oppisi nopeasti vastaamaan siihen yhtä samanlaisella tai samanluontoisella taktiikalla. Todellisuudessa porvaristo luo kaikissa maissa välttämättä kaksi hallintojärjestelmää, kaksi etujensa puolesta taistelemisen ja herruusasemansa puolustamisen menetelmää, ja tällöin nämä kaksi menetelmää joko vaihtelevat keskenään tai kietoutuvat yhteen erilaisin yhdistelmin. Ensinnäkin väkivaltamenetelmä, kieltäytyminen kaikista myönnytyksistä työväenliikkeelle, kaikkien vanhojen ja aikansa eläneiden laitosten tukeminen, uudistusten kertakaikkinen kieltäminen. Tällainen on olemukseltaan vanhoillinen politiikka, joka Länsi-Euroopassa yhä enemmän lakkaa olemasta maanomistajaluokkien politiikkaa ja muuttuu yhä enemmän erääksi yleisporvarillisen politiikan muunnokseksi. Toinen menetelmä on ‘liberalismin’ menetelmä, askeleet poliittisten oikeuksien kehittämisen suuntaan, uudistusten, myönnytysten yms. suuntaan.

Porvaristo ei vaihda yhtä menetelmää toiseen erinäisten henkilöiden ilkeämielisten tavoitteiden eikä sattumankaan vuoksi, vaan oman asemansa syvällisen ristiriitaisuuden vuoksi. Normaali kapitalistinen yhteiskunta ei voi kehittyä menestyksellisesti ilman vakiintunutta edustusjärjestelmää, myöntämättä tiettyjä poliittisia oikeuksia väestölle, joka ei voi olla esittämättä verrattain suuria vaatimuksia ‘kulttuurillisessa’ suhteessa. Tämän tiettyä kulttuuriminimiä koskevan vaativaisuuden aiheuttavat itse kapitalistisen tuotantotavan ehdot, sen korkeatasoinen tekniikka, mutkallisuus, joustavuus, liikuntakyky, yleismaailmallisen kilpailun nopea kehitys jne. Horjunnat porvariston taktiikassa, siirtymiset väkivaltajärjestelmästä näennäisten myönnytysten järjestelmään ovat sen vuoksi olleet ominaisia kaikkien Euroopan maiden historialle viimeksi kuluneen puolen vuosisadan aikana, ja tällöin on eri maissa asetettu tiettyinä kausina jommankumman menetelmän käyttö etutilalle. Esimerkiksi Englanti oli XIX vuosisadan 60- ja 70-luvulla klassillinen ‘liberaalisen’ porvarillisen politiikan maa, Saksa oli 70- ja 80-luvulla väkivaltamenetelmän kannalla jne.

Kun tämä menetelmä oli Saksassa vallitsevana, niin porvarillisen hallinnon tämän järjestelmän yksipuolisena vastakaikuna oli anarkosyndikalismin eli, kuten siihen aikaan sanottiin, anarkismin kasvu työväenliikkeessä … Kun vuonna 1890 tapahtui käänne ‘myönnytyksiin’, niin tuo käänne osoittautui, kuten aina muulloinkin, vielä vaarallisemmaksi työväenliikkeelle aiheuttaen yhtä yksipuolista porvarillisen ‘reformaattoruuden’ vastakaikua: opportunismia työväenliikkeessä. ‘Porvariston liberaalisen politiikan positiivisena, reaalisena tarkoitusperänä’, sanoo Pannekoek, ‘on työläisten johtaminen harhaan, hajaannuksen aikaansaaminen heidän keskuudessaan, heidän politiikkansa muuttaminen voimattoman, aina voimattoman ja ohimenevän, luulotellun reformaattoruuden voimattomaksi lisäkkeeksi.'” [2]

Rinteen hallitus, me uskomme, merkitsee muutosta Suomen porvariston taktiikassa. Viime vuosina ja jopa vuosikymmeninä porvaristo on turvautunut myönnytyksistä kieltäytyvään taktiikkaan, mutta nyt sen on tullut aika vaihtaa taktiikkaa. Luokaamme katsaus viime hallitukseen, joka toimi valmisteluna tälle siirtymälle.

Edellinen, Sipilän hallitus vei pitkään aikaan pisimmälle porvariston antireformistisen linjan. Heti kättelyssä se otti mitä laajimmilta joukoilta luulot pois. Erään porvarillisen tutkijan ennen vaaleja tekemä arvio Sipilän hallituksesta kiinnittää huomiota kolmeen ongelmaan: parlamentaarisen yhteistyön sivuuttaminen, joka voimistaa parlamentaarista ja ulkoparlamentaarista oppositiota; hallituksen nojaaminen yksinkertaiseen enemmistöön, mikä aiheuttaa legitimiteettiongelmia porvarilliselle demokratialle varsinkin hallituksen enemmistön supistuessa; ja “länteen” “suomettunut” ulkopolitiikka, joka haittaa kansallisen edun toteutumista [3]. Kaksi ensin mainittua ovat osa porvarillista antireformismia, jota on myös välit ay-liikkeeseen tulehduttanut politiikka.

Ensimmäiset mielenosoitukset järjestettiin varhaiskasvatuksen leikkauksia vastaan jo kesäkuussa keräten tuhansia ihmisiä eri puolilla Suomea [4] – hallitus oli tuolloin ehtinyt olla virassa vasta toista viikkoa. Muutamaa päivää myöhemmin toista tuhatta ihmistä vastusti Helsingissä koulutusleikkauksia [5]. Elokuussa järjestettiin eri teemoja kattava, Helsinkiin keskitetty suurmielenosoitus hallitusta vastaan jopa yli 10 000 ihmisen osallistuessa [6]. Vihdoin syyskuussa SAK, STTK ja Akava järjestivät toimintapäivän hallituksen havittelemia pakkolakeja vastaan: mielenosoitukseen Helsingissä osallistui 30 000 henkeä ja työnseisauksiin ympäri maata jopa 300 000 ihmistä [7], ja se sai tuekseen ylioppilaiden suorittaman valtauksen Helsingin yliopistolla [8].

Vuoden 2018 alussa Suomessa otettiin hallituksen aloitteesta käyttöön kuuluisa “aktiivimalli”, jonka Rinteen hallitus on luvannut perua [9]. Helmikuussa 2018 SAK, STTK ja Akava pitivät jälleen yhteisen voimannäytön organisoiden vastustusta “aktiivimallia” vastaan: yli 10 000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen Helsingissä ja yli 100 000 Teollisuusliiton työnseisaukseen ympäri maan [10]. Syksyllä 2018 nähtiin vielä kuukauden mittainen kampanjointi hallituksen irtisanomislakiesitystä vastaan. Kampanjaan kuului mm. vuoronvaihtokieltoja ja lakkoja, joihin osallistui kymmeniä tuhansia työläisiä useina päivinä ympäri Suomea [11].

Sipilän hallitus sai vastaansa myös antifasistista liikehdintää. Se alkoi kiihtyä jo heti vuonna 2015 pakolaiskriisin yhteydessä, ja esimerkiksi kesällä 15 000 ihmistä osoitti mieltään erään hallituspuolue Perussuomalaisten kansanedustajan fasistisia puheita vastaan [12]. Myöhemmin on nähty lukuisia mielenosoituksia turvapaikanhakijoiden puolesta ja heitä vastaan. Tuhansia ihmisiä ympäri maata on myös osallistunut koululaisten ilmastolakkoihin [13]. Lisäksi esimerkiksi Pride-mielenosoitukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta [14], ja raiskauslainsäädännön uudistamista vaatinut kansalaisaloite keräsi loppuvuodesta 2018 50 000 allekirjoittajaa [15].

Loppujen lopuksi Sipilän hallituksen puolueiden yhteenlaskettu kannatus saavutti hurjimmat gallup-tulokset vuosikymmeniin. Jo Stubbin hallitus oli saanut vaalikauden lopulla ajettua kannatuksensa 40 prosentin tietämille, mutta Sipilä vei oman hallituksensa kannatuksensa aivan uudelle tasolle, noin 30 prosenttiin [16]. Rinteen hallitus merkitsee porvariston päätöstä muuttaa taktiikkaansa.

Marxisti-leninisti-maoisteina tunnistamme faktaksi, että “joukot tekevät historiaa”, ja näemme tässä periaatteessa porvariston taktiikan vaihdoksen, nykyisen hallituksen synnyn. Kaikki uudistukset, jotka porvariston diktatuurissa tapahtuvat, ovat vain joukkojen taistelulla hankittuja myönnytyksiä. Lenin on esimerkiksi selittänyt: “vain proletariaatin vallankumouksellinen taistelu määrää uudistusten tason ja menestyksen” [17]. Näillä uudistuksilla on kuitenkin petollinen luonne. Lenin on tunnetusti kirjoittanut: “Minä lupaan teille kaikki, mitä haluatte, sanoo tsaari, kunhan jätätte minulle vallan, annatte minun itseni täyttää lupaukseni. Sitä tarkoittaa tsaarin manifesti, ja on ymmärrettävää, että se ei voinut olla sysäämättä ratkaisevaan taisteluun. Annan kaikki, paitsi valtaa,– sanoo tsarismi. Kaikki muu, paitsi valtaa, on aave,– vastaa vallankumouksellinen kansa.” [18]. Niinpä PKP onkin kiteyttänyt: “taistelu vallasta on pääasiallista, mutta sitä ei voida erottaa taistelusta vaatimusten puolesta, ne ovat saman kolikon kaksi puolta, ja jälkimmäinen taistelu on välttämätön” [19].

Ilman reformismia joukot olisivat jatkuvassa kapinatilassa ja yhteiskuntajärjestys järkkyisi, kun taas kieltäytyminen myönnytyksistä puolestaan tukee pääomien voimaperäistä kasaamista, mikä lisää kotimaisten porvarien “kilpailukykyä” ja myös “jakovaraa” taloudelliseen lahjontaan; näin ollen molemmat suuntaukset edellyttävät ja synnyttävät toisiaan, ja siksi niiden vuorottelu on olennainen osa porvariston diktatuuria.

Niinpä ymmärrämme, että viime vuosina monilla eri aloilla ja varsinkin Sipilän hallitusta vastaan kärjistyneeseen luokkataisteluun porvaristo vastaa Rinteen hallituksella, joka on järjestyksessään 75. porvariston diktatuurin ministeristö Suomessa. Ilman laajaa liikehdintää Sipilän hallitusta vastaan porvaristoa ei olisi pakotettu suostumaan myönnytyksiin, vaihtamaan taktiikkaansa.Tällainen ymmärrys auttaa meitä ylittämään viheliäisen parlamenttikretinismin, johon revisionistit syyllistyvät. Jotkut ovat tulkinneet eduskuntavaalien tuloksen tarkoittavan, että kansa olisi äänestänyt vasemmistolaisemman politiikan puolesta. Me sen sijaan emme näe kapitalismin puitteissatapahtuvia hallitustenja eduskuntien vaihdoksia demokratian toteutumisena, vaan osana porvariston diktatuurin tavanomaista liikettä.

Vakuuttaaksemme lukijan vielä entistä selvemmin arviostamme aiomme seuraavaksi esittää virallisessa politiikassa tapahtunutta kehitystä puolueiden sisällä ja niiden välillä samalla osoittaen, miten nykyinen hallitus on syntynyt ja miksi tällainen porvarillinen vasemmistohallitus on todellakin hyödyllinen porvaristolle.

Virallisen politiikan kehityskulkuja

Liberaali Suomen Kuvalehti antoi analyysilleen otsikon “Punamulta ei ole sattumaa, vaan vuosien rakennelma” [20], mutta tuo kirjoitus ei valitettavasti voi paljastaa kulisseisa tapahtunutta juonittelua, joka todistaisi kiistatta, ettei kyse ole sattumasta vaan tietoisesta rakennelmasta. Poiketen viime vuosien trendistä halki Euroopan Suomessa vältettiin vaikeat hallitusneuvottelut, jollaiset nähtiin esimerkiksi Ruotsissa viime syksyn vaalien jälkeen, tai dramatiikka, jota koettiin Suomenlahden eteläpuolella Virossa tänä vuonna. Eräät ulkomaiset mediat jopa ennustivatkin Suomeen vaikeita hallitusneuvotteluja [21]. Kuitenkin jotain suunnitelmallisuudesta todistanee osaltaan heti ensimmäisenä päivänä vaalien jälkeen Rinteen lausuma arvio, että “hallitustunnusteluista on tulossa helpot, kunhan vedetään oikeista naruista” [22].

Puhuimme ylempänä porvariston diktatuurin hallitusten legitimiteettiongelmasta, jonka Sipilä vei uusiin mittasuhteisiin. Nyt, mikäli Rinteen hallituksen pohjaksi olisi valittu punamullan sijaan sinipuna, Vasemmistoliitto olisi ollut vaikeampi saada hallitukseen ja olisi syntynyt myös suurempi riski, että se jättäisi hallituksen kesken kauden, kuten se teki viimeksi ollessaan Kataisen hallituksessa vuosina 2011–2014; näin punamultapohjainen hallitus on vastaus legitimiteettiongelmaan. Toisaalta johtuen taustastaan keltaisen ay-liikkeen konkarineuvottelijana Rinne on kaikista puoluejohtajista kenties kyvykkäin johtamaan siltojen rakentamista parlamentaariselle yhteistyölle sekä myös yhteistyölle työmarkkinajärjestöjen kanssa, ja edelleen punamulta on myös historiasta tuttu ratkaisu luokkarajat ylittävälle yhteistyölle, mitä osaltaan symboloi sosialidemokraatteja aimo askelen oikealle luotsanneen Sorsan jalanjäljissä pidetty uusi Korpilampi-seminaari.

Yleisten tendenssien ohella meidän on kuitenkin huomioitava vielä tarkemmin puolueiden sisäistä kehitystä voidaksemme todella ymmärtää, mistä punamulta on saanut syntynsä. Sipilän pääministerikaudella kärjistyi Keskustan sisällä vaikuttava ristiriita yhtäältä Sipilän ja Bernerin “markkinasiiven”, toisaalta Kaikkosen ja kenttäväen edustaman “alkiolaissiiven” välillä. Ensin mainitun takoessa Keskustalle sen historian huonoimman vaalituloksen oli selvää, että ristiriita on tällä erää ratkennut “alkiolaisten” hyväksi, mikä sitten ohjasi puoluetta punamultayhteistyöhön. Kokoomuksessa puolestaan liittymishaluja sosialidemokraattien johtamaan hallituksen hillitsi ristiriita Orpon “sosiaaliliberaalien” ja Lepomäen “markkinaliberaalien” välillä; jälkimmäisen painostaessa Kokoomuksen olisi ollut vaikea suostua kompromisseihin sosialidemokraattien kanssa [23]. Sosialidemokraattien osalta ministerinsalkun saaneet Tuppurainen ja Harakka haastoivat Rinnettä Lahden puoluekokouksessa vuonna 2017, mutta Rinne sai puolueessaan vahvan mandaatin [24]; kylläkin pääministerinä hänen mandaattinsa on paljon heikompi, kun SDP sai historiansa toiseksi huonoimman tuloksen eikä “punavihreiden” puolueiden yhteenlaskettuakaan tulosta voida pitää kummoisena [25].

Lopuksi meidän on vielä huomioitava, että Kokoomus ja Keskusta yrittivät hakea jatkokautta porvarihallitukselle, mutta Halla-aho, joka julkisuudessa esitti närkästynyttä puolueeseensa kohdistuneesta diskriminaatiosta, tiettävästi torjui kulissien kätköissä tehdyn tarjouksen hallitusvastuusta [26]. Onkin ilmeistä, että Halla-aho ymmärtää puolueelleen kannattavammaksi jatkaa toistaiseksi oppositiossa. Tämä palvelee myös porvariston diktatuurin tarpeita, sillä Perussuomalaisten kannatuksesta huomattava osa ei ole sen edustaman politiikan puolesta, vaan “protestointia poliittista järjestelmää vastaan”, ja koska tuo illusorinen protesti särkyisi hallituksessa, Perussuomalaiset voidaan nostaa hallitukseen vasta, kun se on aivan välttämätöntä. Toisaalta Perussuomalaisten seuraava hallitusseikkailu voisi nostaa entistä fasistisemman siiven puolueen johtoon, kuten nähtiin Sipilän hallituksen aikana, mutta tämä on vielä liian aikaista porvariston etujen kannalta. Tulkitsemme, että porvaristolle ei tosiasiallisesti ollut tältäkään kannalta mahdollista jatkaa antireformistista linjaansa.

Taloudellinen kehitys ja hallituksen talouspolitiikka

Eteläranta on nostanut työllisyyspolitiikan jopa ratkaisevaan rooliin koko hallituksen politiikan onnistumisen kannalta [27]. Tätä kehitetään pitkällä aikavälillä hidastuvan talouskasvun ja piakkoin lähenevän talouskriisin kontekstissa.

SP:n, VM:n, Etlan, Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) pitkän aikavälin ennusteet povaavat, että Suomessa vuotuinen talouskasvu tulee olemaan vain reilun prosentin verran [28], mikä on suunnilleen samaa tasoa kuin esimerkiksi vuosien 2000–2018 keskimääräinen talouskasvu Suomessa [29]. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) arvioi, että maailmantalouden kasvuvauhti tippuu nykyisestä 3,5 prosentista noin 2 prosenttiin vuoteen 2060 tultaessa [30]. Vuonna 2016 europarlamentin mietinnön mukaan “euroaluetta voi uhata pitkittynyt stagnaatio” [31]. Uuskeynesiläiset, mm. talousnobelisti Stiglitz, tosin väittävät stagnaation johtuvan enemmän poliittisista valinnoista kuin taloudellisista realiteeteista [32], mutta marxilaisina olemme vakuuttuneita, että talouskasvun hidastuminen tai jopa päättyminen johtuu kapitalistisen tuotantotavan välttämättömästä uppoamisesta yhä syvemmälle kriisiinsä, mitä porvariston poliittiset valinnat voivat ainoastaan hidastaa tai nopeuttaa, eivät koskaan poistaa. Yhtä kaikki, kasvun hidastuminen kaikkialla maailmassa ja myös Suomessa on varmaa, eikä japanilaistyylistä stagnaatiotakaan voida poissulkea.

Lyhyemmällä aikavälillä on tulossa uusi talouskriisi. Viime keväänä päättyi Suomen talouden “menetetty vuosikymmen”, ja kolmisen prosenttia vuodessa kasvanut talous eli suhteellista nousukautta, jota jopa eräs porvarillinen ekonomisti hehkutti sanoilla “kovia lukuja” [33]. Jo kesällä alettiin kuitenkin esittää näkemyksiä kasvun hidastumisesta [34], ja ylempänä luetellut tutkimuslaitokset arvelevat kasvun jäävän pian enää alle puoleentoista prosenttiin [35], mikä vastaa Nordean vuodentakaista ennustetta [36], ja esimerkiksi VM on hiljattain päivittänyt ennustettaan pessimistisemmäksi [37]. Rakennusalalla joitain vuosia kestänyt kuumentuminen on tullut nyt tiensä päähän, ja alalla tullaan näkemään lama [38]. Kansainvälisen talouden kehityskulut kuten kauppasodat ja Brexitiin liittyvät ongelmat ovat myös omiaan heikentämään Suomenkin talouden näkymiä [39]. Euroopan tuulet, mm. pohjoisen ja etelän väliset erot sekä velkasuhteet, vaikuttavat Suomeen paitsi Suomen omien yhteyksien ja EMU:n kautta, myös siksi, että Suomen tärkein kauppakumppani Saksa on koko “läntisen” Euroopan taloudellinen keskus. Näissä oloissa tarvitaan vain yksi markkinahäiriö – ja dominopalikat alkavat kaatua, kuten kävi esimerkiksi vuonna 2007 alkaneessa USA:n subprime-kriisissä ja vuonna 2008 vanhalla mantereella alkaneessa eurokriisissä, joista maailma ei ole vieläkään täysin toipunut.

Työllisyys ja erityisesti toimenpiteet työllisyysasteen nostamiseksi on porvareiden, heidän väristään riippumatta, suunnalta nostettu tärkeimmäksi talouskasvun kannalta ja varautumiseksi lähenevään taloudelliseen ahdinkoon. Tätä alleviivaa se, että hallituksen julkisen talouden tasapainon tavoite on jopa käytännössä asetettu riippuvaiseksi 75 %:n työllisyysasteen saavuttamisesta [40]. Itse työllisyyspolitiikkaan hallitusohjelma ei ota kantaa, sillä sitä halutaan kehittää korporativistisesti kolmikannassa. Osapuolista EK vaatii mm. työttömyysturvan heikentämistä, kun taas SAK korostaa esimerkiksi työttömien palveluita [41]. Kummankin näkemyksissä korostuu työvoiman tarjonnan lisääminen, kylläkin hyvin eri keinoin, mutta on tunnettu tosiasia, että pulaa ei ole työvoiman vaan toimeentulon takaavaa palkkaa maksavien työpaikkojen tarjonnasta. SAK:n ehdotus palkkatuen lisäämisestä ja EK:n ehdotukset työehtojen heikentämisestä voisivat lisätä työpaikkojen tarjontaa, mutta on vaikea kuvitella, että niistä saataisiin haettua hyötyä. EK:n ehdotusten suhteen täytyy myös huomioida, että työehtojen heikentäminen ilman vähintään vastaavaa sosiaaliturvan heikentämistä on omiaan kasvattamaan “kannustinloukkuja”. Osapuolista SAK on jopa tunnustanut, että sen ehdotukset ovat lyhyellä aikavälillä lähinnä menoerä julkiselle taloudelle [42]. Työllisyyspolitiikalla tuskin saadaan tuettua taloutta, vaan päin vastoin talouden kehitys tulee luultavasti antamaan moukariniskuja nykyisille työllisyysluvuille.

Edelleen, hallitusohjelmassa tavoitellaan joitain uudistuksia myönnytyksenä luokkataistelulle. Esimerkiksi Vasemmistoliiton Andersson korostaa aktiivimallin purkamista, terveydenhuollon kehittämistä ja panostuksia koulutukseen ja osaamiseen [43], ja hän on sanonut, että “hallituksen merkittävin lupaus suomalaisille on, että me teemme tarvittavat investoinnit, joiden avulla päästään eroon jatkuvasta leikkauskierteestä, joka tähän asti on kaventanut tulevien sukupolvien oikeutta hyvinvointiin ja turvalliseen tulevaisuuteen” [44]. SAK:n hallitus on kiitellyt “hallituksen linjaa ottaa vakavasti työn pätkittymisen ja silppuuntumisen sekä alustatalouden haasteet” viitaten mm. nollatuntisopimuksiin ja kehuen myös mm. pyrkimystä sukupuolten tasa-arvoon työelämässä [45]. Edelleen, hallitus lupaa mm. veronkevennyksiä pienituloisille sekä korotuksia lapsilisiin ja pienimpiin eläkkeisiin [46].

Rinteen hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan linjaa on ehkä julkisessa keskustelussa luonnehdittu vasemmistolaiseksi, mutta loppujen lopuksi se vaikuttaa tarjoavan laihoja myönnytyksiä vuosien saatossa nähtyihin leikkauksiin nähden ja taloustilanteen heiketessä saattaa jopa päätyä antireformistisesta taktiikasta tutulle leikkauslinjalle, mitä ministerivalinnat hyvin kuvastavat. Sipilän piti tosin imagosyistä jäädä ilman ministerinpaikkaa, mutta Keskustan valtiovarainministeriksi valitsema Lintilä on puolueensa oikeaa laitaa ja valmistautuu jo leikkauspolitiikkaan vaalikauden loppupuolella [47]. Lisäksi hän on ministerinä kerennyt jo vaatimaan esimerkiksi “määrätietoisia rakenteellisia toimia työllisyyden parantamiseksi” [48], mikä voi löytää vastauksensa esimerkiksi EVA:n [49] ja Etlan [50] esittämästä “kiky kakkosesta”. Eteläranta on nostanut työllisyyspolitiikan jopa ratkaisevaan rooliin koko hallituksen politiikan onnistumisen kannalta, mistä ks. EK:n kritiikkiä, johon on linkitetty ylempänä. Rinne on itsekin todennut, että menolisäykset rahoitetaan pääasiassa työllisyyden kasvulla [51]. Tämän sanottuamme – kuka löytyykään työministerin pallilta?

Vuonna 2015 SDP:hen liittynyt taiteilija Harakka tulee 100-prosenttisesti ay-liikkeen ulkopuolelta, missä hän on täydellinen vastakohta edelliselle työministerinä toimineelle sosialidemokraatti Ihalaiselle, joka tätä ennen toimi melkein 20 vuotta SAK:n puheenjohtajana. Aatteellisesti Harakan puheet kuulostavat jopa kokoomukselaisilta: “lisää markkinataloutta markkinatalouteen, lisää kilpailua kilpailuun” [52], “Jos on utopiaa, että 300 000 ihmistä voi saada hyviä töitä – niin eikö silloin ole hyväksyttävä huonot työt?” [53]. Työmarkkinoiden kehittämisestä ja työllisyyspolitiikasta päättäminen “luokkien välisellä yhteistyöllä” korporatiivisessa kolmikannassa ohi “demokraattisesti” valitun eduskunnan lienee Etelärannan riemumarssia, kun sekä keskustalainen valtiovarainministeri että sosialidemokraattinen työministeri ovat kuin suoraan sen palkkalistoilta.

Myös asuntorakentamisella ja liikennehankkeilla [54] on osansa tässä, sillä niillä pyritään vaikuttamaan työvoiman liikkuvuuteen ja siten lisäämään työvoiman tarjontaa. Rinteen hallitus voi kenties esittää helpottavansa tällä töiden saamista, mutta todellisuudessa työvoiman tarjonnan lisääntyminen merkitsee kärjistyneempää kilpailua työpaikoista, mikä on myös omiaan polkemaan palkkatasoa. Ei ihme, että hallitusohjelman “optimismiin” kriittisesti suhtautuva Danske Bank kiitteleekin, että “uuden hallituksen pienituloisia tukeva politiikka auttaa pitämään kotimaista ostovoimaa vakaana ja investoinnit infrastruktuuriin ja koulutukseen tukevat talouskasvua” [55]. Luulemme, että näissä sanoissa kiteytyy hyvin, miten Rinteen hallituksen “vasemmistolainen” politiikka itse asiassa palvelee porvaristoa.

Kansainväliseen talouteen integroituneen Suomen työllisyyden kasvuun vaikuttaa lopulta vielä Suomen toiminta kansainvälisellä areenalla. Meidän on nähtävä tässä kontekstissa mm. Rinteen hallituksen Eurooppa-politiikka, joka on edellistä hallitusta myönteisempi integraatiolle, sekä suhtautuminen kolmansiin maihin ja varsinkin Afrikka-politiikka. Työllisyystavoite on näin ollen sidottu imperialismiin.

Lopuksi, hallitusohjelmaa on kenties arvosteltu yltiöpäisestä optimismista, mutta on muistettava, että hallitus on ilmoittanut tinkivänsä tavoitteista ja tekevänsä säästöjä, jos talous ei kasva VM:n keväisten ennusteiden mukaan, joihin hallitusohjelman oletusskenaario mitoitettiin: 2019 – 1,7 %, 2020 – 1,4 %, 2021 – 1,2 % ja 2022–23 – alle 1 % [56]. VM on hiljattain päivittänyt ennusteitaan pessimistisemmiksi, ja erityisesti, mikäli vaaniva kansainvälinen talouskriisi iskee Rinteen hallituksen aikana, voidaan turvallisesti olettaa, että talous ei tule kasvamaan odotetusti. On aiheellista varautua, että pitkään aikaan vasemmistolaisimmaksi kutsuttu hallitus voi päättää kautensa jopa leikkauspolitiikkaan.

Kansainväliset suhteet

Kansainvälinen kommunistinen liike (KKL) on tehnyt jatkuvasti arviointia kansainvälisestä tilanteesta, eikä tässä kirjoituksessa ole syytä erikseen tutkia sitä ulkopolitiikan kontekstin esittämiseksi. Sen tarkempaa erittelyä varten viittaamme erityisesti Latinalaisen Amerikan marxilais-leniniläis-maolaisten puolueiden ja järjestöjen V tapaamisen asiakirjaan toukokuulta 2016 sekä tämänvuotiseen KKL:n vappujulkilausumaan. Lyhyesti sanoen “imperialismin yleinen kriisi syvenee”, mikä pitää sisällään kaikkien ristiriitojen kärjistymistä, ja imperialismia vastaan “proletaarisen maailmanvallankumouksen uusi suuri aalto kerää lisää voimaa päivä päivältä”. [57]

Onkin ymmärrettävää, että tässä kontekstissa uuden hallituksen strategia on joiltain osin jopa edellistä aggressiivisempi kansainvälisten suhteiden alalla. Eräsporvarillinen ulkopolitiikan asiantuntija on arvioinut[58], että Rinteen hallitus suhtautuu Euroopan integraatioon Sipilän hallitusta myönteisemmin. Tämä heijastuu Suomen EU-puheenjohtajuusohjelmassa [59]. HS:n pääkirjoituksen mukaan Rinteen tavoitteena on “saada Suomi takaisin EU:n ytimiin ja tehdä Suomesta unionissa merkittävämpi toimija kuin maan asukasmäärä edellyttää” [60], ja hallitusohjelmastakin löytyy vanha hokema “Suomi – kokoaan suurempi maailmalla”.

Kuten kaikkialla maailmassa myös Afrikassa imperialistien välinen kilpailu on jatkuvasti kiristynyt. Läntisillä eurooppalaisilla imperialisteilla on perinteisesti ollut vahva asema Afrikan riistossa, ja myös Suomi on ollut mukana siinä [61]. Erityisesti haluamme korostaa ex-presidentti Ahtisaarta sekä vastavalittua ulkoministeri Haavistoa, jotka ovat diplomaatteina osallistuneet Afrikan ryöstämiseen. Muistaen edellisen hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset [62] Rinteen hallitus onkin päättänyt panostaa jälleen imperialismin “humanitaariseen” puoleen, ja varsinkin Afrikkaa on tältä kannalta nostettu paljon esille. Rinne on jopa kutsunut Afrikkaa “Euroopan kohtalonkysymykseksi” [63]. Suomalaiset kehitysjärjestöt pääosin kiittelevät hallitusohjelmaa [64], joskin ne ovat pettyneitä rahoituksen tasoon, joka jää yhä kauas YK:n toivomasta 0,7 prosentista suhteessa bkt:hen.

Tulkintaa kansainvälisten suhteiden “oikeistolaisista tuulista” tukevat myös erinäiset henkilövalinnat: ministereistä ulkoministeri Haavisto, eurooppaministeri Tuppurainen sekä kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Skinnari edustavat puolueissaan oikeistolinjoja [65], samaten komissaariehdokas Urpilainen, joka on EU:ssa profiloitunut talouskuripolitiikan kiihkeänä kannattajana [66]. SDP:n osalta valinnat heijastelevat paitsi puolueen sisäistä valtataistelua [67], myös Suomen asemaa imperialistisena maana, jonka kansainvälistä asiaa ajamaan tarvitaan kovemman talouspolitiikan kannattajia, jotta Suomi voi vahvistaa asemiaan kansainvälisessä kilpailussa ja varmistaa “humanitaarisen työn” taloudellisen kannattavuuden.

Taantumus militarisoituu

Taantumus militarisoituu vastauksena ristiriitojen kärjistymiseen kansainvälisellä areenalla. Tämä on reagointia niin imperialistienvälisen sodan uhkan lisääntymiseen kuin kolmannesta maailmasta nousevaa vallankumousaaltoa vastaan ja myös imperialistisissa maissa kehittyvää vallankumousliikettä vastaan.

Vuonna 2018 maailman sotilasmenot kasvoivat 1822 miljardiin dollariin kasvaen 2,6 % edellisestä vuodesta ja ollen 76 % suurempi kuin vuonna 1998 [68]. Tänä vuonna Yhdysvallat on uhkaillut Venezuelaa interventiolla, ja Iraniin se jo suunnittelee sotaa. Euroopassa on nähty viime vuosina sotaharjoitusten määrän lisääntymistä [69], ja myös Suomi on ollut innokkaasti mukana kansainvälisissä harjoituksissa [70] muistaen myös vuonna 2014 solmitun isäntämaasopimuksen Naton kanssa. EU on hyväksynyt tänä vuonna uuden strategian, joka asettaa etusijalle ulkorajojen vahvistamisen, lain ja järjestyksen sekä maahanmuuton valvonnan tarkentamisen [71].

Nämä ovat kaikki merkkejä taantumuksen militarisoitumisesta, johon myös Suomi ottaa osaa. Imperialistien loppumaton taistelu hallinta- ja vaikutusalueista kiihtyy kaikissa maanosissa, ja Ukrainan peittelemätön proxy-sota oli vasta esimakua sille, mitä kädet veressä synnytetty “rauhan maanosa” saa vielä kokea. Vaikka uuden suursodan puhkeaminen ei olekaan vielä imperialisteilla päiväjärjestyksessä, ristiriidat joka tapauksessa kärjistyvät, ja myös Euroopan kansat tuntevat sen enenevissä määrin.

Vasemmistoliiton pää-äänenkannattaja lähinnä kiittelee uuden hallituksen sotilaspolitiikkaa, joka perustuu aiempaa inhimillisemmille arvoille huomioiden jopa “suvaitsevaisuuden” [72]. Arvoista viis, KU:kin tietää kertoa, että hallitus pyrkii “laajemman ja globaalimman turvallisuuspolitiikan suuntaan”; se lisää “kriisinhallintakapasiteettia” riistorauhan puolustamiseksi ja huomioiden aiempaa paremmin myös jälleenrakentamisbisneksen; horneteiksi kutsutut sotalelut korvataan täysimääräisesti; vapaaehtoisen maanpuolustuksen (mm. militarististen kansalaisjärjestöjen kuten Suojeluskuntien perillisen MPK:n) roolia korostetaan; parlamentaarinen komitea selvittää asevelvollisuuden kehittämistä tavoitellen “korkean maanpuolustustahdon ylläpitämistä ja kansalaisten yhdenvertaisuuden vahvistamista”; PV:n henkilöstöä lisätään 100:lla ja kertausharjoitusten määrää lisätään 20 %:lla. Reserviläisliiton entinen puheenjohtaja, nykyinen Keskustan kansanedustaja kiitteleekin hallitusohjelmaa [73].

Väkivaltakoneistojen ammattiliitoista Upseeriliitto ja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto (SPJL) ovat myös ottaneet kantaa hallitusohjelmaan. Upseeriliitto kiittelee, että “hallitusohjelma turvaa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen materiaalisen toimintakyvyn”, mutta kritisoi sitä liian vähäisistä lisäyksistä henkilöstöön [74]. Sen sijaan Päällystöliitto ole ottanut kantaa hallitusohjelmaan, mutta se on julkaissut kannanoton Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestöltä (JUKO) [75], joka neuvottelee mm. kaikkien näiden kolmen akavalaisen ammattiliiton työehtosopimuksista. JUKO:n mukaan “hallitusohjelma antaa viime vuosia paremmat eväät työelämän kehittämiselle” viitaten erityisesti kolmikantaisuuteen, ja se korostaa mm. panostuksia poliisin resursseihin. SPJL:n näkemys on sen sijaan kriittisempi [76]. Sen mukaan “hallitusohjelmassa suunta on oikea, mutta resurssit riittämättömät”. SPJL muistuttaa vaativansa 650 uutta poliisia vuoden 2023 mennessä, jotta poliisilaitos voisi suoriutua kaikista sille määrätyistä tehtävistä; kuitenkin hallitusohjelma lupaa vain 300 poliisia vuoteen 2022 mennessä ja lisäksi edellyttää eräiden tehtävien, mm. lähiöpoliisitoiminnan, vahvistamista sekä enimmäisvasteaikoja, joilla pyritään ehkäisemään harvaan asuttujen alueiden luisuminen poliisivallan ulkokehälle.

Kokonaisuutena arvioiden hallituksen sotilaspolitiikkaa on pidettävä militaristisena ja imperialistisena, mutta osana laajempaa poliittista kuvaa se ei pistä silmään, eikä yli vaalikausien jatkuvassa pitkän aikavälin trendissä ole havaittavissa selvää muutosta. Sama pätee myös poliisiin, jonka nykyinen kehityssuunta tulee todennäköisesti jatkumaan “enimmäisvasteajoista” riippumatta – läsnäolo suurten kaupunkien lähiöissä lisääntynee, kun taas poliisin läsnäolo vähentynee jopa joissain eteläisen Suomen keskisuurissa kaupungeissa, puhumattakaan tilanteesta muualla maassa. Tämä voi ruokkia kehitystä, jossa suurten kaupunkien lähiöissä ristiriidat mm. nuorison ja poliisin sekä maahanmuuttajien ja poliisin välillä vähitellen voimistuvat, ja toisaalta pienemmissä kaupungeissa luottamus valtiovallan lupaamaan turvaan voi hiljalleen rapautua. Nämä edistävät porvariston diktatuurin legitimiteetin heikkenemistä. Toisaalta vallankumousliikkeelle suurten kaupunkien lähiöt voivat tulla hieman haasteellisemmiksi toimia poliisin läsnäolon lisääntyessä; vastaavasti pienemmissä kaupungeissa vallankumouksellisten toimintaympäristö voi entisestään hieman keventyä.

“Pehmeät arvot”

Rinteen hallitus on juhlallisesti julistanut pyrkivänsä “nostamaan Suomen tasa-arvon kärkimaaksi”. Erillisistä tasa-arvoteemoista riittänee tässä mainita sukupuolikysymykset, joita mm. trans- ja seksuaalijärjestöt ovat kiitelleet [77], ja Rinne on jopa osallistunut Pride-kulkueeseen ensimmäisenä pääministerinä Suomessa [78]; “vappusatasesta” kuuluisaksi tullut eläkeläispolitiikka, jota Eläkeläiset ry. kiittelee [79]; parannukset pakolaispolitiikkaan ja turvapaikanhakijoiden asemaan, joka on saanut kriittistä tukea Vapaa liikkuvuus -verkostolta, Suomen Pakolaisavulta ja Amnesty Internationalilta [80]; ja myös esimerkiksi sosiaalista asuttamista edistävä Y-Säätiö kiittelee hallitusta “sitoutumisesta asunnottomuuden poistoon” [81]. Nämä esimerkit, vaikka ovatkin määrältään hyvin rajallisia, kertovat Rinteen hallituksen monipuolisesta tasa-arvopolitiikasta.

Syventääksemme tätä käsittelyä esitämme muutamia sitaatteja eräiden porvarillisten tutkijoiden kirjoituksesta otsikolla “Tasa-arvopolitiikan vastaisku?” Tuo kirjoitus ansaitsee jonkin verran huomiota, sillä se on informatiivinen ja laaja-alainen ja esittelee hyvin aihetta, olkoonkin, että se on läpikotaisin porvarillinen. Tutkijat kirjoittavat: “Hallitusohjelmaa on julkisessa keskustelussa luettu etupäässä perinteisestä oikeisto-vasemmisto-näkökulmasta, mutta ohjelmateksti viestii näyttävästi politiikan arvoulottuvuuden kasvavasta merkityksestä. Tällä symbolisella tasolla tasa-arvo, syrjimättömyys ja ihmisoikeudet on asetettu politiikanteon uuteen keskiöön.” [82]. Toisaalta kirjoittajat näkevät myös taloudellisen aspektin: “Tasa-arvopolitiikka on myös resurssipolitiikkaa. Rinteen hallitus edustaa suunnanmuutosta Sipilän hallitukseen myös tässä mielessä: tasa-arvoreformeilla saa olla hintalappu, ja tasa-arvolle tärkeisiin julkisiin palveluihin investoidaan.” Ja: “Useimmiten tasa-arvon edistämisessä on kyse rahasta, ja viime kädessä juuri resurssipolitiikassa tullaan testaamaan myös Rinteen hallituksen sitoutuminen sukupuolten tasa-arvoon.” Lopulta: “Tasa-arvon paluu politiikan agendalle on merkittävä asia. Siinä ei ole kyse vain hallituspolitiikan tasa-arvopesusta tai retorisista eleistä, sillä onnistuessaan hallituksen tasa-arvoreformeilla on konkreettisia vaikutuksia esimerkiksi transihmisten, pikkulasten ja heidän vanhempiensa sekä seksuaalirikosten uhrien elämään.”

Viimeinen sitaatti korostaa hallituksen tavoittelevan todellisia vaikutuksia eikä pelkkää “tasa-arvopesua”. Onko tämä ymmärrettävä niin, että hallituksen tasa-arvopolitiikka olisi rehellistä eikä vilpillistä? Tuskinpa. Suomessakin jo toista sataa vuotta kestäneen porvarillisen demokratian historia osoittaa, että pelkät puheet eivät riitä, vaan tarvitaan myös tekoja joukkojen harhaanjohtamiseksi. Ei ole mitenkään yllättävää, että hallitus pyrkii saamaan aikaan todellisia parannuksia ostaakseen luottamusta porvariston diktatuurin poliittiseen järjestelmään. Mitä itse asiassa on tasa-arvo?

Lenin on lausunut: “Jokainen, joka on lukenut Marxia …, tietää Marxin omistaneen suuren osan elämästään ja kirjallisista töistään ja suuren osan tieteellisistä tutkimuksistaan nimenomaan sille, että ivasi vapautta, tasa-arvoisuutta, enemmistön tahtoa ja kaikenlaisia Benthameja, jotka niitä kaunomaalailivat, ja sen todistamiselle, että näiden fraasien takana ovat tavaranomistajan vapauden, pääoman vapauden edut, jota vapautta se käyttää sortaakseen työtätekevien joukkoja” [83]. Marx onkin kirjoittanut esimerkiksi sellaisista puoskareista, “jotka haluavat antaa sosialismille ‘korkeamman, ihanteellisen’ suuntauksen, so. korvata materialistisen pohjan (joka vaatii vakavaa ja objektiivista perehtymistä, jos sen nojalla haluaa operoida) nykyaikaisella mytologialla, jonka jumalattaria ovat oikeudenmukaisuus, vapaus, tasa-arvo ja veljeys” [84].

Engels on kirjoittanut ytimekkäästi: “Proletaarisen tasa-arvovaatimuksen todellisena sisältönä on luokkien hävittämisen vaatimus” [85]. On ilmiselvää, että Rinteen hallituksen tasa-arvopolitiikka ei sisällä pyrkimystä luokkien hävittämiseen, siksi se on porvarillista petkutusta.

Tasa-arvoon läheisesti liittyen on myös kysymys ihmisoikeuksista. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kiitelleet hallitusohjelmaa, mutta porvarillinen tutkija on esittänyt myös kriittisiä huomioita hallituksen ihmisoikeuspolitiikasta [86]. Tutkijan näkemys on lyhyesti seuraava: “Hallitusohjelma sisältää lukuisia kirjauksia, jotka toteutuessaan edistävät ihmisoikeuksia ja korjaavat jo havaittuja ihmisoikeusongelmia. … Kokonaisuutena tarkastellen hallitusohjelma jää kuitenkin vain kokoelmaksi hienoja ihmisoikeuspoliittisia tavoitteita, joita on ammennettu etenkin järjestökentän tavoitteista. Ohjelmasta ei kuitenkaan välity minkäänlaista selkeää kokonaiskuvaa, jos sellaiseksi ei lueta abstraktia ajatusta siitä, että ainakin ihmisoikeuksista puhuminen on hallitukselle tärkeää. … Ihmisoikeusarkkitehtuurin rakenteiden kehittämisen näkökulmasta hallitusohjelmaa on vaikea kutsua kovin edistykselliseksi. Resurssien käyttöä koskevat linjaukset saavat kysymään, millaiselle tietopohjalle ohjelman linjaukset rakentuvat.”

Kysymykseen ihmisoikeuksista otamme saman kannan kuin kysymykseen tasa-arvostakin. Esimerkiksi PKP:n käsityksessä ihmisoikeudet ovat imperialistien ja revisionistien ase kansaa vastaan, so. porvarillinen kanta, jota vastaan PKP asettaa kansan oikeudet, jotka toteuttavat proletariaatin ja kansan etuja [87]. On tunnettua, miten kansainvälisellä areenalla ihmisoikeuksia käytetään oikeuttamaan imperialistien interventioita, ja esimerkiksi Perussa kansanmurhaa harjoittava valtio on syyttänyt PKP:tä ihmisoikeusrikkomuksista. Suomessa ihmisoikeudet toimivat myös kansainvälisen politiikan välineenä sekä joukkojen petkuttamiseksi uskomaan porvariston diktatuurin hyvyyteen.

Rinteen hallitus on yrittänyt tehdä itseään tunnetuksi vihreällä politiikallaan, ja se on esimerkiksi saanut paljon kiitosta mm. Suomen luonnonsuojeluliitolta, joka ylistää hallitusta parhaaksi tällä vuosituhannella [88]. Onkin luontevaa, että metsä- ja kaivosteollisuuden etujärjestöt ovat närkästyneitä hallitusohjelmasta, joka ei takaa niille ääretöntä toimintavapautta [89]. Toisaalta maa- ja metsätalouden tuottajien etujärjestö MTK, jolla on pitkä yhteinen historia Keskustan kanssa, kiittelee hallitusohjelmaa [90]. Lopuksi mainittakoon eläintensuojelu, josta hallitus saa jonkin verran kiitosta mutta myös kritiikkiä [91].

Luulemme, että hallituksen vihertävään politiikkaan pätee sama perusarvio kuin sen tasa-arvo- tai ihmisoikeuspolitiikkaankin – porvarillista petkutusta. Hallitusohjelman alaotsikkona toimiva tunnus “sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta” on kenties kauniita sanoja, mutta sisällöltään se ilmaisee pyrkimystä porvariston diktatuurin lujittamiseen sosiaaliselta, taloudelliselta ja ekologiselta kannalta. Siksi se on taantumuksellista.

Poliittiset ongelmat

Ottaen huomioon, että hallitus koostuu viidestä puolueesta, joilla on keskenään huomattavia ristiriitoja, joita mahdollinen päätyminen leikkauspolitiikkaan vaalikauden loppupuolella tulee kärjistämään [92]. Esimerkiksi Vasemmistoliiton ero hallituksesta ei olisi noissa oloissa mitenkään yllättävää. Toisaalta hallituksen osittainen halvaantuminen tai jopa täydellinen hajoaminen keskinäisiin ristiriitoihinsakaan ole täysin mahdotonta, kun ottaa huomioon, että “yli puolet keskustan kannattajista suhtautuu kielteisesti hallituksen talouslinjauksiin” [93]. Parlamentaarisen vasemmiston vaalitappio on varmaa. Ulkoisista suhteista on huomattava, että hallituksen ristiriidat Etelärannan ja Hakaniemen kanssa voivat kärjistyä, ja kumpikin voi painostaa hallitusta kolmikannassa ja sen ulkopuolella. Etelärannalla on historiaa neuvotteluiden torjumisesta painostuskeinona, kun taas ay-liike voi käyttää poliittisia lakkoja tai niiden uhkaa. Tämä voi entisestään tukea hallituksen sisäisen tilanteen kärjistymistä.

Tässä yhteydessä on odotettavissa uusi nousuaalto fasismille, joka on Kommunistisen Internationaalin klassisen määritelmän mukaan “finanssipääoman kaikkein taantumuksellisimpien, kaikkein šovinistisimpien ja kaikkein imperialistisimpien ainesten avoimen terroristista diktatuuria” [94]. Täydellisimmän määritelmän sille on antanut puheenjohtaja Gonzalo: “Pohjautuen 1700-luvulla asetettujen periaatteiden, vapauksien ja oikeuksien kieltämiseen parlamentin kyseenalaistaminen on fasismin peruskantoja. Se on suunnattu perinteistä demokraattis-porvarillista valtiorakennetta vastaan edellyttäen yhteiskunnan korporatiivista järjestämistä, joka maksimoi taantumuksellisen väkivallan; kaikki tämä toteuttaa kaikkein rajoittamattominta porvariston diktatuuria ja palvelee imperialismia. Historiallisesti, fasismi on kehittynyt eniten vanhan valtion kriittisinä hetkinä, pääasiassa vallankumouksen uhatessa vanhentuneen hallitsevan järjestyksen kumoamisella, mutta toisen maailmansodan jälkeen fasismi ei ole voinut, tähän saakka, kehittyä avoimesti omana itsenään, puhumattakaan, että se oli voinut toteuttaa korporativisoimista, vaikkakin tätä varten on ollut useita yrityksiä ja ‘teoretisointeja’: ‘demokraattinen korporativismi’, ‘täyden osallistumisen demokratia’, ‘sosialidemokratia’ jne.” [95]. Antaessamme nämä määritelmät haluamme erityisesti alleviivata liberaalien ja parlamentaarisen vasemmiston yhteyttä fasismiin.

Suomalaisista fasistijärjestöistä on parlamentaarisena oppositiona Perussuomalaiset ja “äärimmäisenä” oppositiona “Pohjoismainen vastarintaliike” (“PVL”). Fasismin nousu tapahtuu käänteisesti laillisen vasemmiston uppoamiselle, kun fasismi toimii purkautumistienä kärjistyville luokkaristiriidoille pyrkien ennaltaehkäisemään, että voisi kehittyä vallankumous uhkaamaan porvariston diktatuuria. Tämä on taantumuksen “joukot joukkoja vastaan” -politiikkaa. Joukkojen suuttumus on oikeutettua, mutta me emme voi antaa sen kanavoitua muuhun kuin aitoon luokkavihaan ja vallankumoukselliseen toimintaan. Tämä osoittaa erityisen tarpeen antifasismille, kuten on jo aiemmin osoitettu [96]. “PVL”:n mahdollinen heikentyminen [97] ei mitenkään tee tyhjäksi yhteiskunnallisessa kokonaisuudessa vaikuttavaa suuntausta kohti fasismin voimistumista, ja pahimmillaan “PVL”:n väistyminen voisi tehdä tilaa vieläkin vaarallisemmille järjestöille.

Mitä tulee luokkataistelun kehitykseen, arvelemme, että porvariston taktinen harhautusliike uhkaa heikentää sen tasoa. Toisaalta, tilastojen valossa suomalaiset ovat lakkoilleet eniten sosialidemokraattien johtamia hallituksia vastaan [98]. Taloudellisten uhkakuvien toteutuminen ja tämän yhteydessä fasismin nousu auttavat kuitenkin joukkojen illuusioiden voittamisessa paljastaen porvariston harhautusyrityksen. Tämän vuoksi arvelemme, että luokkataistelu voi kenties hetken uinua vain herätäkseen jälleen objektiivisen kehityksen johdosta. Rinteen hallitus voi yrittää rauhoitella luokkataistelua estääkseen sitä suuntautumasta porvariston diktatuuria vastaan, mutta se ei tule onnistumaan, koska sen oma liikkumatila on taloudellisista ja poliittisista syistä vähäistä ja toisaalta määrätietoinen kommunistinen paljastustyö Rinteen hallituksen petollisia toimia vastaan rohkaisee joukkoja taistelun tiellä.

Yhteisrintama proletaarisen vallankumouksen puolesta

Meidän on huomioitava se synkkä ja petollinen tapa, jolla “vihervasemmistolainen” hallitus käsittelee sotaa, taloutta ja fasismia. Sodasta – venäläisen imperialismin se voi ehkä sanoissa tuomita eikä se välttämättä ole innokkaimpana mukana jenkki-imperialismin toimissa, mutta ainakin se haluaa lähettää “rauhanturvaajia” (turvaamaan riistorauhan) ja pyrkii tarjoamaan suurporvaristolle liikavoittoja jälleenrakennuksesta sodan tuhoamissa maissa. Taloutta – hallitus voi esittää olevansa köyhän asialla ja olevansa “sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden” kannalla, mutta loppujen lopuksi se on porvariston diktatuurin hallitus ja tulee paljastamaan itsensä varsinkin talouskriisin oloissa. Fasismia – hallitus tuomitsee varmasti sanoissa fasismin ja voi tarpeen vaatiessa jopa tehdä joitain lakialoitteita, mutta kaikki tämä on lumetta, jolla se yrittää pestä kasvojaan turvaten porvariston todelliset edut, joihin kuuluu antaa fasismin olla. Kommunistien on tehtävä työtä näiden asioiden paljastamiseksi, jotta voimme täyttää velvollisuutemme vallankumouksellisena oppositiona. Puutteet tässä työssä valuvat fasistien hyväksi, sillä he toimivat jo tehokkaasti vastavallankumouksellisena oppositiona.

Johtuendynamiikasta porvarillisen demokratian ja fasismin välillä, erityisesti parlamentaarisen vasemmiston ja fasismin välillä, on entistä välttämättömämpää vastustaa Rinteen hallitusta 100-prosenttisesti, edes 99 % ei riitä. Historiasta ovat tunnettuja “Thorez’n ja Togliattin revisionistiset kriteerit, jotka pyrkivät vanhan järjestyksen tukemiseen eikä sen tuhoamiseen ja keskittyivät pelkästään taisteluun fasismia vastaan” [99], mikä johti silloin ja johtaa välttämättä joka ikinen kerta vallankumouksen kavaltamiseen, ts. fasismin yhteiskunnallisen perustan turvaamiseen.

Erityisesti on kiinnitettävä huomiota hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaan, sillä se on koko hallituspolitiikan ytimessä ja ratkaisee sen onnistumisen tai epäonnistumisen. Talous- ja työllisyyspolitiikan todellinen luonne on paitsi paljastettava, sitä on myös vastustettava tinkimättömän vallankumoukselliselta pohjalta osoittaen, että ratkaisuna ei voi olla mikään toinen politiikka kapitalismin vallitessa, vaan Suomessa ainoa tie täystyöllisyyteen ja eroon kurjistuvasta taloudesta on sosialistinen vallankumous. Tässä tarkoituksessa on osallistuttava mahdollisiin joukkojen protesteihin, mukaan lukien keltaisen ay-liikkeen järjestämiin, ja pyrittävä niissä tekemään tunnetuksi marxilaisuuden vallankumouksellisia aatteita.

PKP on opettanut: “Vastustakaa armeijan harjoittamaa ‘jakelua’ eli ‘kansalaistoimintaa’. Joukot on organisoitava vastaamaan ruoasta ja terveydenhoidosta, joihin heillä on täysi oikeus. Niinpä, heidän tulisi käsitellä ja jakaa ne itse. Sääntö tämän politiikan soveltamiseksi on yksinkertainen: ensimmäisenä tulisi palvella köyhistä köyhimpiä, sitten köyhiä yleensä, pieniä, keskikokoisia ja vihoviimeisenä rikkaita. Siten ihmiset ymmärtävät, että heidän on otettava itselleen näitä tuotteita, sillä heille annetut almut eivät ole lahjoja hallitukselta tai imperialismilta, vaan vallankumouksen sivutuotteita ja osa heitä hyödyttäviä oikeuksia. Joukot oikeutetusti vaativat enemmän ja parempia palveluita, ja heidän on kieltäydyttävä tekemästä mitään vastavallankumouksellista työtä vastapalveluksena, esimerkiksi seinien puhdistamista PKP:n kirjoituksista tai vasikoimista vastineena näille almuille. …

Valistakaa joukkoja noiden valtion toimien poliittisesta tavoitteesta: ne ovat osa sen matalan intensiteetin sotaa, joka on tähdätty kansansotaa vastaan ja pyrkii hillitsemään joukkojen räjähdysalttiutta. Opettakaa kansalle, että nämä murut, jotka he ovat anastaneet taukoamattomalla taistelullaan, eivät ratkaise heidän ongelmiaan, että vain vallankumous voi todella kosketella kansan oikeuksia ja että vallankumous tehdään kansansodalla. Valistakaa heitä valtion taloudellisista tavoitteista ja opettakaa heille, että näiden almujen olemuksena on minimaalisesti kompensoida hirviöimäisiä leikkauksia palkoista, ja selittäkää, miten ja miksi taantumukselliset tekevät niin kriisiaikoina.” [100].

Noissa sanoissa on ilmaistu ainoa marxilainen linja porvariston petollisesti tarjoamia myönnytyksiä ja lahjuksia vastaan, se linja, jolla vastustamme hallituksen talouspolitiikkaa.

Edelleen, Lenin on selittänyt: “reformit ovat vallankumouksellisen taistelun sivutuotetta… kaikki se, mikä on voitettu vihollisilta, kaikki, mikä voitoissa on pysyväistä, on voitettua ja pysyväistä vain sikäli, mikäli vallankumouksellinen taistelu on voimakasta ja elävää kaikilla proletaarisen toiminnan aloilla” [101].

Niinpä Suomessa luokkataistelun kehitys tarvitsee yhteisrintamaa proletaarisen vallankumouksen puolesta. Tarvitaan yhtenäisyyttä, joka tunnustaa, että porvariston antamat reformit ovat vain pakon edessä tehtäviä myönnytyksiä luokkataistelulle; että on porvariston viekkautta vaihdella reformistisen ja antireformistisen taktiikan välillä; ja että “imperialismi on taantumusta kautta koko linjan”. Mikäli ei hyväksytä näitä käsityksiä, on uhkana päätyä puolustamaan porvariston diktatuuria. Konkreettisia kysymyksiä, joiden pohjalta yhtenäisyyttä on rakennettava, ovat ainakin taistelu taantumuksen militarisoitumista vastaan; taistelu kurjistuvia taloudellisia oloja ja hallituksen talouspolitiikkaa vastaan; taistelu fasismia vastaan yhdistettynä taisteluun porvarillista demokratiaa vastaan.

Me olemme sillä kannalla, että vain kommunistit voivat johtaa tätä rintamaa, sillä yksin marxismi-leninismi-maoismi tarjoaa kaikkein tinkimättömimmän vallankumouksellisen ideologian, johon eivät tepsi porvariston sokerilla päällystetyt luodit sen enempää kuin lyijykään.

Punalippu-kollektiivi

heinäkuussa 2019

[1] Lenin: Imperialismi ja sosialistisen liikkeen hajaannus (1916). Teokset 23, 1959; s. 101

[2] Lenin: Erimielisyydet Euroopan työväenliikkeesä (1910). Teokset 16, 1957; s. 350–1

[3] Kanava, 3/2019

[4] https://yle.fi/uutiset/3-8064011

[5] https://yle.fi/uutiset/3-8076459

[6] https://yle.fi/uutiset/3-8245443 ja https://yle.fi/uutiset/3-8246801

[7] https://www.slideshare.net/SAKkalvot/kilpailukykysopimuksen-aikajana

[8] https://yle.fi/uutiset/3-8314288

[9] https://yle.fi/uutiset/3-10824756

[10] https://tekijalehti.fi/2018/02/02/aani-tyottomalle-kajahti-komeasti/

[11] Asiaa käsitteleviä uutisia, joista ilmenee lukumääriä ja kamppailun vakavuutta: https://yle.fi/uutiset/3-10435143, https://yle.fi/uutiset/3-10440852, https://yle.fi/uutiset/3-10429288, https://yle.fi/uutiset/3-10464591, https://yle.fi/uutiset/3-10468627, https://yle.fi/uutiset/3-10471304, https://yle.fi/uutiset/3-10473306; EK on uutisoinut vuoden 2018 lakoista ja niiden vaikutuksista kokonaisuutena: https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2019/04/16/poliittiset-lakot-moninkertaistivat-tyotaisteluihin-liittyvat-tyoaikamenetykset-vuonna-2018/

[12] https://yle.fi/uutiset/3-8186827

[13] https://yle.fi/uutiset/3-10689655

[14] Vuonna 2018 Helsinki Pride rikkoi 100 000 osallistujan rajan: https://yle.fi/uutiset/3-10282658

[15] https://yle.fi/uutiset/3-10509386

[16] Vaalituloksia ja Ylen tilaamia kannatusmittauksia: https://yle.fi/uutiset/3-10509309

[17] Lenin: “Talonpoikaisreformi” ja proletaaris-talonpoikainen vallankumous (1911). Teokset 17, 1957; s. 110

[18] Sama, s. 109–110

[19] PKP: Puolueen yhtenäisyyden perusteet (1988): Joukkolinja. Suomeksi: https://punalippu.noblogs.org/post/2018/10/24/joukkolinja-perun-kommunistinen-puolue-1988/

[20] https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/punamulta-ei-ole-sattumaa-vaan-vuosien-rakennelma-seka-sdp-etta-keskusta-ovat-siirtyneet-vasemmalle

[21] https://yle.fi/uutiset/3-10740324

[22] https://yle.fi/uutiset/3-10736184

[23] Tämän panee merkille esim. SK:n analyysi: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/punamulta-ei-ole-sattumaa-vaan-vuosien-rakennelma-seka-sdp-etta-keskusta-ovat-siirtyneet-vasemmalle

[24] https://sdp.fi/fi/blog/antti-rinne-valittiin-sdpn-puheenjohtajaksi-2/

[25] https://yle.fi/uutiset/3-10739181

[26] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006143453.html

[27] Ks. esim. EK:n kritiikkiä: https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2019/06/03/tyollisyystavoitteessa-onnistuminen-ratkaisee-hallituksen-onnistumisen-tyorauhan-puuttuminen-hallitusohjelmasta-pettymys/

[28] https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006139495.html

[29] Laskettu Tilastokeskuksen bkt:n 1975–2018 volyymimuutosta esittelevästä taulukosta.

[30] https://www.oecd.org/eco/growth/scenarios-for-the-world-economy-to-2060.htm

[31] https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/BRIE/2016/573972/EPRS_BRI(2016)573972_EN.pdf

[32] https://www.socialeurope.eu/the-myth-of-secular-stagnation

[33] https://yle.fi/uutiset/3-10232361

[34] https://yle.fi/uutiset/3-10288355

[35] https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006139495.html

[36] https://yle.fi/uutiset/3-10387419

[37] https://yle.fi/uutiset/3-10830221

[38] https://www.rakennusteollisuus.fi/Ajankohtaista/Tiedotteet1/2019/rakentamisen-suhdanne-kaantymassa-maltilliseen-laskuun/

[39] ks. esim. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nordean-paaekonomisti-brexit-ja-trumpin-kauppasodat-uhkaavat-voivat-tuoda-suomeen-uuden-taantuman/7209340#gs.nhpi3y ja https://www.ksml.fi/talous/P%C3%A4%C3%A4analyytikko-P%C3%B6rssiyhti%C3%B6iden-tuloskasvu-uhkaa-j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4-hyvin-vaisuksi/1310753

[40] ks. esim. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006141661.html

[41] https://yle.fi/uutiset/3-10838839

[42] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006148550.html

[43] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4093380-anderssonin-nelja-nostoa-hallitusohjelmasta-eritysen-ylpea-lisapanostuksista-koulutukseen-ja-osaamiseen

[44] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4093170-andersson-uudesta-hallituksesta-politiikassa-kaantyy-uusi-sivu-leikkauskierteesta-eroon-investoinneilla

[45] https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/sakn-hallitus-muuttuvan-tyoelaman-haasteet-kiitettavasti-hallituksen-asialistalla

[46] https://yle.fi/uutiset/3-10813624

[47] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006135647.html

[48] https://www.verkkouutiset.fi/valtiovarainministeri-ennusteesta-tarvitaan-rakenteellisia-toimia/

[49] https://www.eva.fi/blog/2019/06/06/hallituksen-talouslinja-toiveiden-varassa-tata-tyollisyystavoitteen-saavuttaminen-edellyttaisi/

[50] https://www.kauppalehti.fi/uutiset/etlan-kangasharju-tylyna-hallitus-heikentaa-tyollisyytta-kiky-kakkonen-olisi-toimivin-laake/b206b23d-c402-4e2a-ab63-069df780a773

[51] https://yle.fi/uutiset/3-10819737

[52] https://sdp.fi/fi/blog/timo-harakka-heittaa-haasteen-sdplle/

[53] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/282367-uusi-tyoministeri-timo-harakka-hammensi-vuonna-2016-sosiaalidemokraatitkaan-eivat

[54] https://yle.fi/uutiset/3-10841056 ja https://yle.fi/uutiset/3-10836379

[55] https://www.hs.fi/talous/art-2000006145152.html

[56] https://yle.fi/uutiset/3-10830221

[57] Kansainvälisestä tilanteesta ja kansainvälisen kommunistisen liikkeen tehtävistä (https://punalippu.noblogs.org/post/2018/04/09/kansainvalisesta-tilanteesta-ja-kansainvalisen-kommunistisen-liikkeen-tehtavista/) ja Uskaltaa taistella, uskaltakaa voittaa (https://punalippu.noblogs.org/post/2019/05/01/uskaltakaa-taistella-uskaltakaa-voittaa/); sitaatit jälkimmäisestä

[58] https://www.ulkopolitist.fi/2019/06/09/rinteen-hallitus-suhtautuu-avoimesti-euroopan-integraation-syventamiseen/

[59] https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006154441.html

[60] https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006157509.html

[61] https://imperialismiavastaan.wordpress.com/2014/11/19/suomi-ryostamassa-afrikkaa/

[62] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3759030-hallituksen-leikkaukset-sokki-jarjestojen-kehityshankkeille

[63] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278520-sdp-nostaisi-afrikan-teemaksi-suomen-eu-puheenjohtajuuskaudelle-yksi-euroopan

[64] https://www.fingo.fi/ajankohtaista/analyysit/maailman-ensimmainen-kestavan-kehityksen-hallitusohjelma

[65] ks. esim. SK:n analyysia: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/punamulta-ei-ole-sattumaa-vaan-vuosien-rakennelma-seka-sdp-etta-keskusta-ovat-siirtyneet-vasemmalle

[66] https://yle.fi/uutiset/3-10816027

[67] https://yle.fi/uutiset/3-10814659

[68] https://www.sipri.org/media/press-release/2019/world-military-expenditure-grows-18-trillion-2018

[69] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sotaharjoitukset-euroopassa-ovat-lisaantyneet-selvasti-suomi-alkaa-olla-jo-maksimirajalla/7436994#gs.leaxtk

[70] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4088284-sotaharjoitukset-venyttavat-liittoutumattomuuden-rajoja

[71] https://yle.fi/uutiset/3-10842882

[72] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4093503-suomi-vahvistaa-kansainvalista-kriisinhallintaa-mutta-pitaa-kiinni-perinteisesta-maanpuolustuksesta

[73] https://www.reservilainen.fi/uutiset/savola_tyytyvainen_hallitusohjelman_puolustuspaatoksiin

[74] https://www.upseeriliitto.fi/uutiset/julkiset_tiedotteet/puolustusvoimien_henkilosto_ajetaan_ahtaalle.6182.news

[75] https://www.paallystoliitto.fi/uutiset/juko-hallitusohjelma-antaa-viime-vuosia-paremmat-evaat-tyoelaman-kehittamiselle/

[76] https://www.spjl.fi/liitto/ajankohtaista/uutiset/spjl_hallitusohjelmassa_suunta_on_oikea_mutta_resurssit_riittamattomat.4508.news

[77] https://www.hs.fi/nyt/art-2000006133373.html

[78] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/284124-antti-rinne-osallistuu-pride-kulkueeseen-ensimmaisena-paaministerina-muistuttaa

[79] https://elakelaiset.fi/tunnelmat-rinteen-hallituksen-suhteen-odottavalla-kannalla/

[80] https://takku.net/article.php/20190605103603499

[81] https://ysaatio.fi/y-saatio-iloitsee-uuden-hallituksen-sitoutumisesta-asunnottomuuden-poistoon

[82] https://politiikasta.fi/tasa-arvopolitiikan-vastaisku/

[83] Lenin: Puhe kansan petkuttamisesta vapauden ja tasa-arvoisuuden tunnuksilla (1919). Teokset 29, 1961; s. 332

[84] Marx Sorgelle 19. lokakuuta 1877. Marx–Engels: Kirjeitä, 1976; s. 319

[85] Engels: Anti-Dühring (1878). Marx–Engels: Valitut teokset 5, 1979; s. 289

[86] https://perustuslakiblogi.wordpress.com/2019/06/06/pauli-rautiainen-ihmisoikeuspolitiikan-rakenteet-hallitusohjelmassa-kriittisia-huomioita/

[87] ks. esim. PKP: Toukokuun ohjeita Liman metropolialueelle (1991). Englanniksi: http://redsun.org/pcp_doc/pcp_0591.htm

[88] https://www.sll.fi/2019/06/03/uusi-hallitusohjelma-on-lupaava-ymparistolle/, https://www.sll.fi/2019/06/04/hallitusohjelmassa-ymparistohallinnon-resurssit-vahvistuivat-mutta-tulevaisuus-jai-avoimeksi/, https://www.sll.fi/2019/06/07/kalat-ja-virtavedet-voittivat-hallitusohjelmassa/

[89] https://www.metsateollisuus.fi/tiedotteet/hallitusohjelma-heikentamassa-metsateollisuuden-toimintaedellytyksia-suomessa/, https://www.kaivosteollisuus.fi/uutiset/kaivosteollisuus-tyrmistynyt-hallitusohjelman-linjauksista

[90] https://www.mtk.fi/-/hallitusohjelma-luo-mahdollisuuksia-koko-suomen-kehitt%C3%A4miselle

[91] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4094455-elainsuojelujarjestot-pettyneita-hallitusohjelmaan

[92] ks. esim. SK:n analyysia: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/kaikki-viisi-puoluetta-piirsivat-puumerkkinsa-hallitusohjelmaan-vaikeuksia-tulee-heti-jos-kasvu-hyytyy-ja-jostain-on-karsittava/

[93] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006144988.html

[94] KI:n TpK:n 13. täysistunnon teesit fasismista, sodanuhkasta ja kommunististen puolueiden tehtävistä; vahvistettu kuuluisassa KI:n 7. maailmankongressissa

[95] PKP: Ravistelkoon strateginen tasapaino maata enemmän! (1991). Espanjaksi: http://www.solrojo.org/pcp_doc/pcp_1191.htm

[96] https://punalippu.noblogs.org/post/2019/04/24/taistelu-jatkuu/

[97] https://varisverkosto.com/2019/05/kommentti-surkastuuko-kovassa-paineessa-oleva-pohjoismainen-vastarintaliike/

[98] https://yle.fi/uutiset/3-10455907

[99] PKP: Yhtenäisyyden perusteet (1988): Kansainvälinen linja. Suomeksi: https://punalippu.noblogs.org/post/2018/08/06/kansainvalinen-linja-perun-kommunistinen-puolue-1988/

[100] PKP: Toukokuun ohjeita Liman metropolialueelle (1991). Englanniksi: http://redsun.org/pcp_doc/pcp_0591.htm

[101] Lenin: “Talonpoikaisreformi” ja proletaaris-talonpoikainen vallankumous (1911). Teokset 17, 1957; s. 109

This entry was posted in Kannanotot, Yleinen. Bookmark the permalink.

Leave a Reply