TKP/ML prosessi: karkotusprosessi aloitettu

Banu München

Heinäkuussa Saksan liittotasavallassa annettiin tuomiot niin sanotussa “TKP/ML-oikeudenkäynnissä” kymmenelle toverille “ulkomaisen terroristijärjestön johtamisesta” ja “jäsenyydestä ulkomaisessa terroristijärjestössä”. Mitään todellisia rikoksia, joihin tuomitut olisivat syyllistyneet, ei ole esitetty oikeudenkäynnissä, esitettiin vain epämääräinen väite “terrorismista”.Tuomitut eivät syyllistyneet yhteenkään rikokseen Saksan lain mukaan, vain ja ainoastaan Turkki on määritellyt TKP/ML:n ”terroristijärjetöksi”. Kommunistivainot aloitettiin Saksan liittotasavallassa vuonna 2015 yhdessä fasistisen Turkin hallituksen kanssa. Taantumuksellinen Saksan liittotasavalta pyrkii tukahduttamaan vallankumouksellista taistelua ja on aloittanut antikommunismissaan karkotusprosessit.

Juridiset prosessit ovat aloitettu tohtori Sinan Aydininin ja Dilay Banu Büyükavcın karkottamiseksi maasta. Aydini on asunut ja työskennellyt Saksassa vuodesta 2012, ja tohtori Büyükavcın on asunut ja toiminut psykiatrina Saksassa vuodesta 2004. Oikeudenkäynnin käsittelyä vastaan perustettiin vallankumouksellisten, demokraattisten ja edistyksellisten ainesten ansiosta “solidaarisuusliitto Banulle”. Tämä viittaa erityisesti Banu Büyükavcın karkotusprosessiin, sillä prosessissa ei ole otettu huomioon muutoksenhakua, eikä se ole perusteltu päätös tuomioistuimen osalta.

Turkin kommunistinen puolue (marxilais-leniniläinen) on käynyt kansansotaa vuosikymmeniä murskatakseen fasistisen Turkin valtion. TKP/ML johtaa maansa laajimpia ja syvmpiä joukkoja uusdemokraattisessa vallankumouksessa pitkässä marssissa kohti kommunismia. Hyökkäys TKP/ML:ää vastaan on hyökkäys koko kansainvälistä kommunistista liikettä vastaan. Saksan taantumuksellinen valtio näyttää jälleen, että finanssipääoma ei välitä omista demoliberaaleista perustuslaillisista oikeuksista, saati kansainvälisistä sopimuksista.


Maolaisen komitean Suomessa laatima kannanotto (28.heinäkuuta 2020)

Statement by Maoist Committee in Finland (28th of July 2020)

Statement by TKP/ML-YDK in English (28th of July 2020)

This entry was posted in Uutiset and tagged . Bookmark the permalink.