Lähestyvä vaalisirkus

Punalipussa on julkaistu viime keväänä analyysi ns. “Koronakriisistä”1. Se on myös uutisoinut johdonmukaisesti kriisin poliittisesta hallinnasta2, siitä, miten pandemiaan vedoten porvariston hallitukset taantumuksellistuvat ja kohdistavat hyökkäyksiä kansanjoukkoja ja vallankumouuksellisia kohtaan. Punalippu on raportoinut seikkakohtaisesti paljastaen kenen kriisistä on kysymys. Se on porvariston kriisi, jolla on taloudellinen perusta riistossa, mutta myös poliittinen sisältö, taantumuksellistuminen, militarisaatio ja demoliberaalien oikeuksien kumoaminen, siis fasismin kehittämisen tendenssi. Kysymys on imperialismin yleisen kriisin syvenemisestä akuutissa talouskriisin ja kehittyvän poliittisen kriisin kautta, jonka näköala on imperialististen sotien aloittaminen puolisiirtomaiden uudelleenpilkkomiseksi ja ryöväämiseksi, sekä markkinoiden uudelleenjakamiseksi monopolien kesken. Näköaloissa on taantumuksen vyöry kansainvälistä työväenluokkaa ja sorrettuja kansoja vastaan. Porvaripedot teroittavat raatelukynsiään kaikkialla. Mitä syvemmälle imperialismi vaipuu mätänemisen prosessissaan ja mitä enemmän se loisii maailman kansoista, kahta hirveämmin se riehuu, riistää ja tuhoaa, sitä väkevämmin maailman sorretut kansat ja työväenluokka nousevat vallankumouksellisen sodan hyökyaaltona marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin viitoittamalla tiellä. Imperialismin peto vapisee perustuksiaan myöden ja hukkuu kriisiinsä ja tulee haudatuksi suurissa kansansodissa.

Punalippu on asettanut, että nämä ns. “koronarajoitukset” ovat sisällöltään demoliberaalien oikeuksien kumoamista. Toisin sanoen, se luo perustaa fasimin valtaan nostamiselle, sillä fasismi on, kuten puheenjohtaja Gonzalo on sen mestarillisesti määritellyt, vuoden 1789 Ranskan porvarillisen vallankumouksen arvojen kumoamista. Olemme vuoden 2020 keväästä nähneet, kuinka vaivattomasti “vasemmistolainen” SDP:n johtama hallitus on kumonnut näitä demoliberaaleja oikeuksia3. SDP:n fasistinen ja korporativistinen tendenssi on todellisuutta. Sen johdolla on rajoitetttu mielenosoitusoikeutta, liikkumisenvapautta, yksityisyyden suojaa, sekä päivitetty tartuntatautilakia ja tiedustelulakia4 joukkojen ja vallankumouksellisen liikkeen tukahduttamiseksi. Hallitus on myös määrätietoisesti tarttunut militarismin kehittämiseen suomalaisen imperialismin haaveiden pönkittämiseksi Baltian maista ja muualla. Kuka voi enää puhua “jakamattomista oikeuksista” vakavalla naamalla? Kuka näihin satuihin uskoo? Hallitusministerit ähkyvät, kun perustuslaki ja parlamentaarinen käsittely ovat liian kömpelöitä finanssipääoman akuuttien ongelmien ja tavoitteiden ratkaisemiksi kriisin keskellä. Nykyinen hallitus petaa maaperää suuremmalle hyökkäykselle joukkoja vastaan5. Se tapahtuu käsikädessä siinä kansainvälisessä tilanteessa, jossa olemme astuneet sodan aikaan. Siitä on merkkejä kaikkialla, jos vain vaivautuu katsomaan ulos ikkunasta. Tässä kontekstissa lähestymme porvariston diktatuurin vaalifarssia, nimittäin sen kuntavaalien näytöstä.

Suomen suurporvariston ja raharuhtinaiden kätyrit ovat edenneet demoliberaalien oikeuksien kumoamisessa johdonmukaisesti. Nyt eteen on tullut hankalampi kysymys josta porvaristo ei aivan yhtä vaivattomasti löydä yhteistä säveltä: Kyse on nimittäin huhtikuussa järjestettävistä kuntavaaleista, kumotaanko tämäkin demoliberaalioikeus, se kaikista “pyhin” äänioikeus, vaiko pidetäänkö tuosta huiputuksesta kiinni hampain ja kynsin.6

Polemiikki on saanut aivan absurdeja ulottuvuuksia. Kaikenkarvaiset vaaliopportunistit ja porvariston lakeijat väittelevät siitä, kuka kuuluu riskiryhmään, aiheuttaako vaalilipukkeiden rustaaminen altistumisvaaraa, ottavatko äänestäjät äänestyspaikoille mukaan omia kyniä vai ei. Tämän ympärillä häärivät hikihatussa sellaiset porvarivaltion instituutiot, kuin Oikeusministeriö ja THL. On jopa ehdottetu “kotiäänestystä”, mikä tarkoittaisi sitä, että vaalivirkailija tulee kotiovelle asti äänetyslipukkeen kanssa, sekä “ulkoilmatelttoja”, joissa voisi äänestää “turvallisemmin” turvavälien kera jne. Aivan loistavaa! Sirkus on saapunut kaupunkiin entistä komeampana, se todellinen vaalisirkus, joka on syntyessään jo täydellinen farssi. Joukkojen elämän rajoittaminen (Huom! Kaiken muun paitsi raatamisen työpaikoilla) ja perustuslaillisten oikeuksien kumoaminen ovat tapahtuneet varsin kevyesti, mutta nyt kun kysymys on niinkin vähäpätöisestä asiasta joukkojen näkökulmasta, kuin äänestämisestä tässä vaalifarssissa, niin nyt porvaristo on valmiina käntämään jokaisen kiven, jotta heidän pyhät vaalinsa saadaan vietyä päätökseen ja jotta mahdollisiman moni saataisiin allekirjoittamaan sopimus porvariston diktatuurin kanssa. Miksi kysymys vaaleista aiheuttaa niin paljon päänvaivaa porvareille ja heidän edustajilleen? Siksi, koska porvaristo ei ole monoliitti, nekin kilpailevat keskenään siitä, kuka on suurin herra, mutta ennenkaikkea siksi, että sille käy päivä päivältä ja vuosi vuodelta vaikeammaksi uskotella joukoille diktatuurinsa oikeutusta.

Suomi on valtiomuodoltaan porvariston diktatuuri. Koko valtio, edustuslaitoksineen, asevoimineen, poliiseineen ja virastoineen jne. ovat porvaristoa varten, erityisesti suurporvaristoa ja finanssipääoman raharuhtinaita ja heidän omaisuuttaan varten. Meille, työläisille ja kansalle se on roistovaltio, todellinen riiston ja anastamisen koneisto, joka pieksee, nöyryyttää ja kiskoo selkänahoistamme kaiken rikkauden. Demokratia on porvariston diktatuurin hallintomuoto, se tapa, miten porvaristo on järjestänyt valtansa, miten se ylläpitää ja uusintaa sitä. Luokkadiktatuuri on sisältö, “demokratia” sen muoto. Vaalit ovat siis porvariston diktatuurin vallan väline. Joukoille porvariston vaalit eivät ole väline vallan muuttamiseksi tai kumoamiseksi. Vaalit ovat joukoille nöyryytystä ja joukkojen luovan voiman tukahduttamista, psykologista sodankäyntiä, jolla joukot pasifisoidaan ja joille levitetään pessimismiä. Vaaleilla ei muuteta maailmaa, ei syöstä porvariston diktatuuria vallasta. Vaaleilla legimitoidaan finanssipääoman ja raharuhtinaiden valtakunta ja sokerikuorrutetaan porvariston pistimiä. Vaalifarssin tarkoituksena on kaitsea ja paimentaa joukkoja vaaliuurnille antamaan “äänensä” riiston jatkumiselle, so. alistuminen pistinten rauhaan. “Äänestä tänään sinistä, huomenna ehkä mustaa!” naureskelevat porvarit tyytyväisinä: “Teillä on äänioikeus valita riistäjänne!”.

Kaikki saavutukset, voitot, joita joukot ovat itselleen saaneet, on saavutettu luokkataistelussa ja lunastettu kallisarvoisella verellä. Suomen kansakunnan historia on joukkojen uhrautuvan taistelun historiaa, aseellisen kamppailun historiaa riistäjiään vastaan. Tästä taistelusta ovat syntyneet kaikki saavutuksemme. Ne eivät ole syntyneet yhdestäkään äänestyslipukkeesta, vaan taistelusta. Historiallista roolia ovat näytelleet kunniakkaat Työväen Järjetyskaarti ja myöhemmin Suomen Punainen Kaarti, Suomen Sosialistinen Työväentasavalta, Kansanvaltuuskunta ja SKP.

Mitä olemme voittaneet vaalilappuja rustaamalla ja nöyristelemällä porvareille? Emme mitään. Mitä olemme voittaneet vallankumouksellisella sodalla, vallankumouksellisella väkivallalla ja sen organisaatiolla? Kaiken. Sillä tulemme saamaan myös vallan. Sillä tulemme myös puolustamaan sitä.

Kenen kuntavaalit todellisuudessa palvelee? Sellaisia pohattoja kuten Heikki Vaiste7, koronkiskuri ja kiinteistökapitalisti, Jari Pölönen8, joka on ruotsalaisen rakennusmonopolin Skanskan9 palveluksessa, sellaisten pohattojen vaalit, kuten turkulaiset porvarissuvut Puolimatka, Ketonen ja Salmela ja näiden lakeijat, “vaaleilla valitut valtuutetut”, jotka valtuuskunnissa istuvat oikealla ja “vasemmalla”, mutta samalla Suomen suurimman pankkimonopolin haaraosaston edustajistossa. Niiden vaalit, jotka avokätösin lappaavat miljoonia euroja miljardien pääomalle, pankeille, rakennusmonopoleille ja kansainvälisille sijoitusyhtiöille, finanssipääomalle. Näissä valtuustoissa istuvat porvarit ja porvareiden armonlahjoista elelevät rotat. Kuinka monen miljoonan euron sopimusta, kilpailutusta, kaavoitusta, kiinteistökauppaa ja rakennushanketta ovat nämä valtuutetut tarjonneet porvareille, samalla, kun meidän lapsemme eivät pääse päivähoitoon, kun terveyskeskukset ovat täynnä, katumme saastaisia ja huonokuntoisia, työttömyys ainaisena riesanamme, huumeet ja viina, jotka meitä hitaasti tuhoavat, kun nuorisomme ajautuu rikkollisuuteen10 ilman tulevaisuutta.11 Se vähä mikä saadaan, joudutaan se hankkimaan kahta kovemmin raatamalla löysässä hirttosilmukassa tietämättä mitä huominen tuo tullessaan.

Leipäjonot kasvavat Turussa 10% vuosivauhdilla12, työttömyysaste on nykyisen kriisin aikana ollut korkeimmillaan melkein 20%13, koulut homehtuvat pystyyn14 15, Puolalan koulun väistötilakin on homeessa 16 ja kaupungin vuokra-asunnot myydään tai puretaan17. Ainoastaan 19% opiskelijoista saa opiskelija-asunnon TYS:ltä18 samaan aikaan kun Turusta on vaikeuksia löytää alle 600 euron vuokra-asuntoja19 kun vuokrat20 ja yksiöiden hinnat ovat nousseet kahdeksassa vuodessa 40% kun suurin osa uudisrakennuksista menee keinottelijoille21. Julkisen liikenteen hinnat nousevat22 23, kiirettömän hoidon jonot ovat kuukausien mittaisia24, kaupungin yhtiöt harjoittavat työehtoshoppailua25, unohtamatta veronkorotuksia262728. Jostain muusta pitää säästää kuin valtuutettujen palkasta kun kaupunginhallituksessa on enemmän kaupungin vakanssin omaavia kuin laki sallii29. Mistä saataisiin revittyä rahat 30 miljoonan toriparkille30, kaupunginteatterin peruskorjaukseen, jonka budjetti ylittyi vaivaiset 80%31, entä 60 miljoonan musiikkitalo32? Turun kaupunginvaltuusto vastaa 59 miljoonan sopeutusohjelmalla, joka sisältää sellaista jalomielisyyttä kuin vanhuspalvelujen leikkaus 15 miljoonalla, sairaalatoiminnan leikkaus 2 miljoonalla, asiakasmaksujen krootus 2,3 miljoonalla, joukkoliikenteen hinnankoroukset 0,7 miljoonala, mielenterveys- ja päihdetyöstä leikataan 2,6 miljoonaa, raskaan tuen palveluista 1,4 miljoonaa, kehitysvammaisten palveluista 0,6 miljoonaa, liikuntapaikkojen hinnankorotuksista 0,6 miljoonaa, ammattiopetuksesta leikataan 1,1 miljoonaa, hyvinvointitoimialasta yhteensä neljän vuoden aikana 33,4 miljoonaa euroa. 33 Tähän rinnalle on hyvä sijoittaa myös muitakin lukuja suhteellisudeentajun säilyttämiseksi: keinottelija Heikki Vaisteen vuositulot: 5,5 miljoonaa, Hanna Nurmisen (Herlinin porvarisukua) tulot 5 miljoonaa, Aarni-Wihuri Ilmarin tulot 5,8 miljoonaa, Rami Peltosen tulot 3,4 miljoonaa, Mika Eskolan tulot 3,5 miljoonaa, Rose-Marie Koiviston 3,4 miljoonaa, Joel Koiviston 3,3 miljoonaa, kaupunginjohtajan Minna Arveen tulot 200 tuhatta ja edeltäjänsä Aleksi Randellin tulot 300 tuhatta, TS-yhtymän hallituksen jäsenen Nina Kinnusen tulot 1,6 miljoonaa, toimitusjohtajan Heikki Ketosen n. 900 tuhatta, Turun Sanomat OY:n toimitusjohtajan Jaakko Ketosen vuositulot lähes miljoonaa euroa.34 Nyt tarvitaan “superpolitiikkoa”, eli pormestaria!

Rakentakaa vaan raitioteitä, konserttitaloja ja elämyskeskuksia! Puristelkaa rasvaisia käsiänne kabineteissa finanssipääoman loisten kanssa ja imekää kansa kuiviin samalla kun suollatte korulauseita kansanvallasta ja demokratiasta, “hyvinvointivaltiosta” ja Suomen tasavallasta. Meitä ette huiputa.

Ei vaaleja, kunnallisia, parlamentaarisia, euro- tai presidentinvaaleja! Me emme anna porvareille sitä tyydytystä. Me sanomme: kansansota, uusi valta ja sosialistinen vallankumous! Valta ei kasva vaalilipukkeesta, vaan kiväärin piipusta. Sen tietää myös porvaristo – siksi se haluaa vaaleja, enemmän ja enemmän vaaleja. Siksi me haluamme kansansotaa, koska kaikki ilman valtaa on illuusiota.

Viitteet

1 https://punalippu.noblogs.org/post/2020/03/30/julkilausuma-niin-sanotusta-koronakriisista/

2 https://punalippu.noblogs.org/post/2020/12/19/koronan-poliittinen-hallinta-paljastaa-porvarillisen-valtion-luonteen/

3 https://punalippu.noblogs.org/post/2020/09/30/perustuslaillisia-oikeuksia-on-rajattu-perusteettomasti/

4 https://punalippu.noblogs.org/post/2021/01/14/terrorismilaeilla-kansaa-vastaan/

5 https://punalippu.noblogs.org/post/2020/05/21/suurporvaristolle-kipulaaketta-kansanjoukoille-lomautuksia-leikkauksia-ja-tyoehtojen-heikennyksia/

6 https://yle.fi/uutiset/3-11759387

7 https://www.y-lehti.fi/arkisto/artikkeli/679/Kaatunutta+maitoa+ei+kannata+surra

8 https://www.paivanlehti.fi/salatut-rahoittajat-haalivat-miljoonien-arvoisia-rakennushankkeita-kaupungeissa-mutta-kuka-kaarii-voitot/

9 https://www.skanska.fi/tietoa-skanskasta/media/uutiset/242079/Skanska-Oy-teki-kaikkien-aikojen-parhaan-tuloksensa-Suomessa-vuonna-2019

10https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3853852/Rikollisuus+ja+vanhustenhuolto+huolestuttavat+kuntalaisia

11https://yle.fi/uutiset/3-11755233

12https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3449385/Turun+leipajonot+ovat+pidentyneet+tasaista+tahtia

13https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5208043/Turun+joulukuun+tyottomyysluvut+synkkia+Lomautettujen+maara+nousi+avoimia+tyopaikkoja+viime+vuotta+vahemman

14https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5151298/Turkuun+tulossa+viisi+uutta+vaistotilaa++kouluille+ja+paivakodille+vuokrataan+kaksi+tilapaista+rakennusta+kolme+hankitaan+leasingilla

15https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4943417/Topeliuksen+tilaelementti+vuokrataan+Parmacolta++Arven+esitys+lapi+ilman+soraaania

16https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4668930/Puolalassa+alkamassa+koululakko+vanhemmat+raivostuivat+puutteellisista+sisailmatutkimuksista

17https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5153730/13+kotia+tyhjenee+kunTVT+Asunnot+laittaa+lihoiksi+Arvinkadun+kiinteistonsa++asukasaktivisti+harmissaan+tiedotuksesta

18https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4763375/Vuosien+venkoilu+saamassa+sinetinTVT+luopumassa+pahasti+rapistuneen+Konradinkuja+1n+kiinteiston+kaytosta

19https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3572954/Vain+vajaa+viidennes+yliopistoopiskelijoista+saa+Turussa+asunnon+Ylioppilaskylasaation+kautta

20 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3587564/Vuokralainen+hakee+nyt+priimaa

21 https://www.ts.fi/uutiset/talous/5200649/Vuokraasuntojen+tarjonta+on+lisaantynyt+mutta+Turussa+hinnat+nousivat+silti+eniten++joka+toinen+uusi+asunto+paatyy+vuokralle

22https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4105660/Yksioiden+hinnat+ovat+karanneet+Turussa++yha+useampi+asunto+paatyy+sijoittajalle

23https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4797894/Folin+kausikorttien+hinnannousu+sai+sinetin++uudet+hinnat+voimaan+tammikuussa

24https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4676763/Folilippujen+hintoja+aiotaan+korottaa++Auransillan+sulkeminen+henkiloautoilta+helpottaisi+tilannetta

25 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/853753/Avi+selvittaa+salolaisten+hoitoon+paasya

26 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4806411/Saastot+lakot+ja+pormestari++Turun+poliitikot+vaansivat+vuonna+2019+sopeutusohjelmasta+johtojarjestelmasta+ja+tessopimuksista

27 https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5062816/Kuntien+talousahdinko+pahenee+viidessa+vuodessa++asiantuntija+Veronkorotuspaineet+ovat+jopa+viisi+prosenttiyksikkoa

28https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5124235/Turun+Sdp+lisarahaa+mielenterveyteen+ja+opetukseen++puolue+ei+ota+suoraa+kantaa+kunnallisveroon

29https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5107292/Veroista+ja+investoinneista+vaantoavihreiden+ja+Sdpn+ryhmajohtajat+nakevat+Arven+budjettiesityksessa+jo+pormestaripelia

30 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5209369/Arve+kumoaisi+oman+saastopaatoksensa++henkiloston+lounasetu+ei+viela+poistuisi

31 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5083038/Toriparkki+valmistumassa+aikataulussa++kaupunki+nailla+nakymin+alittamassa+budjetin+kahdella+miljoonalla

32https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3621256/Kaupunginteatterin+peruskorjauksen+hinnaksi+45+miljoonaa+euroa

33https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4573146/Turku+saamassa+uuden+musiikkitalon+ja+3000+opiskelijan+kampuksen

34 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4735168/Maksujen+korotus+hiertaa+Turun+poliitikkoja++veronkorotus+nousee+keskusteluun

35 https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5120476/VarsinaisSuomen+verokarjessa+Antti+AarnioWihuri+ja+tutut+nimet++Listanousijoita+yhdistavat+TPS+ja+Lyyti

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.