Kuntavaalien tulos: Joukot hylkäävät vaalifarssin

Sunnuntaina päättyneiden kuntavaalien äänestysprosenttia on pidetty historiallisen matalana, tätä alhaisempi on viimeksi ollut vuonna 1945, joskin vuonna 2000 käytiin lähellä, 55,9 prosentissa. Porvarilliset kommentaattorit ovat täysin aiheellisesti huomauttaneet, että viimeksi näin alhainen äänestysaktiivisuus on ollut toisen maailmasodan aikana vuoden 1945 kunnallisvaaleissa, jolloin se oli 53,9 %.

Tämän ohella on huomattavaa, että kun viime kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi alle 50:n vain yhdessä kunnassa (Kajaani – 49,3 %), nyt näitä kuntia on jo yli 20. Matala äänestysaktiivisuus painottuu erityisesti itäiseen Suomeen Kotkasta Suomussalmelle ja Pieksämäeltä Ilomantsiin. Noin puolet alle 50 %:n kunnista on pieniä, alle 10 000 asukkaan kuntia, joiden joukkoon mahtuu niin taantuvia syrjäkyliä kaukana kaikesta kuin myös esimerkiksi Harjavalta, joka kuuluu Porin keskustaajamaan. Toinen puolet alle 50 %:n kunnista on 10–100 000 asukkaan paikkakuntia, tyypillisesti Itä-Suomen taantuvia teollisuuskaupunkeja kuten Lappeenranta, mutta mukaan mahtuu vastaavia myös Länsi-Suomesta kuten yhden autotehtaan varassa elävä Uusikaupunki ja yliopistokaupunkeja kuten Joensuu. Näiden lisäksi on kaksi yli 100 000 asukkaan kaupunkia: Kuopio ja Vantaa. Kuntien sisällä matalimmat äänestysprosentit jäävät jopa alle 15, kuten Vantaan Tikkurilassa Lummetiellä, jossa äänestämässä kävi vain 13,9 %.

Niinpä kaikki porvarillisen järjestelmän puolueet kokivat tappion. Erityisen tärkeää on, että opportunistit kärsivät todellisen murskatappion: SDP menetti 248 paikkaa (noin 15 % lasku), Vasemmistoliitto menetti 150 paikkaa eli melkein neljänneksen, ja revisionistinen pienpuolue, joka kutsuu itseään nimellä “Suomen kommunistinen puolue”, menetti loputkin kaksi paikkaansa. Nähdään, että joukot hylkäävät opportunismin entistä enemmän. Kenties Halla-aholla olisi aihetta kerskailuun saatuaan 580 paikkaa lisää, mikä merkitsee noin 75 %:n kasvua valtuustopaikoissa. Puoluevaltuustonsa kokouksessa tämä oikeistopopulisti väitti puolueensa olevan “niiden puolue, joita kukaan ei kuuntele”. Alle 20 %:n kannatuksella tuo väite on täysin vailla pohjaa, kun lähes 50 prosenttia ei äänestä. Suurimman ääniosuuden sai Kokoomus, 21,4 %, mutta sekään ei voi rehellisesti väittää voittaneensa vaaleja, sillä vain 11,7 % äänioikeutetuista äänesti sitä ja vieläpä sen saama äänimäärä laski pari prosenttia viime vaaleista.

Yksikään porvarillisen järjestelmän puolueista ei voi julistautua vaalien voittajaksi valehtelematta. Niistä jokaikinen ja koko porvarillinen demokratia vaalifarsseineen kokivat tappion. Niinpä Helsingin Sanomat otsikoikin: “Äänestysaktiivisuus oli vaalien suurin häviäjä”.

Syitä äänestysaktiivisuuden laskulle

Yleisesti ottaen porvarillisten politiikan tutkijoiden näkemykset ovat synkkiä. Kaikkein optimistisimpana voidaan pitää kenties Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblomin lausuntoa “torjuntavoitosta”. Helsingin yliopiston dosentti Mikko Majander on hieman lohdullisempi: “Olen toki edustuksellisen demokratian puolesta erittäin huolissani, mutta ei äänestysprosentin aleneminen tänä vuonna varsinaisesti mikään yllätys ollut. Pahimmassa tapauksessa se olisi voinut olla jopa paljon suurempi.” Ylen vaalikommentaattori Sami Borgin mukaan “tulos on surkea kansanvallan kannalta”. Tampereen yliopiston Johanna Vuorelma puolestaan sanoo, että “näin alhainen äänestysaktiivisuus alkaa olla jo ongelma järjestelmän legitimiteetille” ja äänestysprosentti “alkaa olla demokratian kannalta kriisitasolla”.

Selitykset äänestysprosentin laskulle ja ajatukset sen korjaamiselle ovat toinen toistaan naurettavampia. Sami Borg suuressa älykkyydessään tuumailee seuraavasti: “Kesäkuun sunnuntai ei houkuttele ihmisiä uurnille. Jatkossa ei kannata pitää vaaleja kesällä, jos se suinkin voidaan välttää.” Sitten on esitelty typeriä pohdintoja siitä, että nämä “some-vaalit” heikensivät äänestysaktiivisuutta, ja jotkut ehdottelevat, että nettiäänestykseen siirtyminen voisi auttaa tilannetta. Nämä kaikki vain peittelevät sitä faktaa, että joukot hylkäävät vaalifarssin kasvavissa määrin. Näennäisesti nuo arviot huomioivat ns. “koronakriisin” vaikutuksen, mutta huomioiden sen vain näennäisesti, ne ovat tavallistakin petollisempia.

Perussyy alhaiselle äänestysprosentille on, että porvarillisen demokratian tullessa entistä rajoitetummaksi joukot hylkäävät vaalifarssin entistä suuremmassa määrin. Nyt ns. “korona-aikana” on nähty porvariston taholta murskaavia hyökkäyksiä demokratiaa vastaan, joten oli vain odotettavissa, että äänestysprosentti laskee. On erittäin kuvaavaa, että kun koronan verukkeella porvaristo on toteuttanut valtavan määrän sota-ajan toimia, joita luonnehtii taantumuksellisen sodan tyyppiä vastaava absoluuttinen keskittäminen, äänestysprosentti on laskenut sota-aikaa vastaavaan.

Toteutunut äänestysprosentin lasku murskaa kaikki näkemykset, jotka epäilivät, ettei äänestysprosentti välttämättä laskisi. Nuo näkemykset saattoivat olla vain optimismia imperialismin suhteen ja silmiemme edessä aukenevan todellisuuden kieltämistä. Imperialismin yleiskriisin kasvu ja maailmanvallankumouksen astuminen uuteen jaksoon ovat voimistaneet demokratian kriisiä, johon porvaristo vastaa rajoittamalla demokratiaansa entistä enemmän. Elämme sota-aikaa, ja taantumuksen puolella tapahtuva absoluuttinen keskitys ja sen kääntöpuolena demokratian rajoittaminen johtaa kiertämättä joukot hylkäämään vaalifarssin entistä selvemmin. Vaalitulos vahvistaa jälleen, että vallankumouksellisten on hylättävä illuusiot ja valmistauduttava taisteluun.

Revisionistien kanta vaalitulokseen

Viime kuntavaaleissa 2017 revisionistisen pienpuolueen, joka käyttää itsestään nimeä “Suomen kommunistinen puolue”, paikkamäärä putosi yhdeksästä kahteen, ja nyt se menetti nuo loputkin kaksi paikkaansa vastoin tavoitettaan niiden määrän kasvattamisesta. Sen saama äänimäärä (vaalirintamat mukaan luettuna) tippui lähes puolella, ja sen osuus annetuista äänistä tippui tällä kertaa 0,2 %:een valtakunnallisesti. Helsingissä, josta se on saanut noin 1/3 äänistään, sen kannatus putosi 0,8 %:sta 0,5 %:iin.

Koettuaan jälleen uuden murskatappion se julkaisi nettisivuillaan kynäelmän otsikolla “Luokattomat vaalit”, jossa se vaikeroi: “Osallistumisen ja demokratian näkökulmasta äänestämättä jättäminen on kohtalokasta. Vaikuttamisesta luopuminen kertoo luokkatilanteesta ja uskon puutteesta politiikan kautta vaikuttamiseen.” Kumpikin lause on pelkkää luokatonta porvarillista petkutusta, samaa kuin ylempänä esitellyillä porvarillisilla politiikan tutkijoilla. Demokratia, kenen demokratia? Marxilaisuuden mukaan ei ole mitään luokat ylittävää demokratiaa. Absoluuttinen keskitys ja sen edellyttämä porvarillisen demokratian rajoittaminen nykyoloissa ovat syy äänestysprosentin laskulle. Äänestämättä jättäminen on joukkojen taholta oikea ja oikeutettu vastareaktio. Revisionistit loputtomassa idealismissaan esittävät tämän todellisuuden täysin nurinkurin. Porvarillisen demokratian legitimiteetti on kokenut jälleen kolauksen, ja sosialistisen vallankumouksen kannattajat iloitsevat tästä. Mutta revisionistit ovat parlamenttikretinistejä, heidän mielestään ei ole muuta tapaa vaikuttaa kuin vaalit, ja sen he tunnustavat satuillessaan “uskon puutteesta politiikan kautta vaikuttamiseen”. Ei, todellisuudessa joukoilta puuttuu uskoa vaalifarssiin.

“Yksikään eduskunnan ulkopuolinen puolue ei saanut yhtään ehdokasta valtuustoon missään Suomen kunnista. Tämä kertoo siitä, että politiikassa ei nouse esiin uusia ajatuksia ja vaihtoehtoja. Tämä on vakava demokratian ongelma.” Myötähäpeällisen tästä väitteestä tekee se, että eduskunnan ulkopuolinen puolue Siniset itse asiassa sai neljä valtuutettua, mutta se on toissijaista. Sen sijaan uusia ajatuksia ja vaihtoehtoja nousee koko ajan, ja joukot suhtautuvat niihin myönteisesti – vallankumoukselliset Suomessa todistavat sitä jatkuvasti työnsä kautta. Mutta fakta on, että vastoin revisionistien toiveita se kanavoituu entistä vähemmän vaalifarssiin. Se on vakava ongelma tosiaan, mutta ei kommunisteille, vaan revisionisteille. Se on vakava ongelma porvarillisen demokratian legitimiteetille, vakava ongelma porvaristolle ja sen revisionistisille tukijoille, kuten “SKP”:lle.

Lopuksi se analysoi peräti “tieteelliseen” tapaan vaalien tulosta: “Vaalien voittajiksi selviytyivät oikeisto ja perussuomalaisten maahanmuuttovastainen politiikka” ja: “Vasemmistoliitto ja SDP menettivät etenkin maaseudulla ja suurten kaupunkien ulkopuolella kannatustaan huolestuttavasti. Tämä ei helpota edistyksellisen politiikan ajamista näissä kunnissa.” Voiko enää selvemmin sanoa? Riittää, kun asetamme tätä vastaan Marxin kuuluisat sanat, jotka hän kirjoitti eritellessään Pariisin kommuunin kokemusta: “sorrettujen annetaan kerran muutamassa vuodessa ratkaista, kuka sortavan luokan edustajista tulee parlamentissa edustamaan ja sortamaan heitä”.

Vaalifarssi vahvistaa marxilaisen käsityksen

Teoksessaan Valtio ja vallankumous Lenin opettaa meille perussyyn, jonka vuoksi joukot hylkäävät vaalifarssin:

Demokratia mitätöntä vähemmistöä varten, demokratia rikkaita varten, sellaista on kapitalistisen yhteiskunnan demokratismi. Jos tarkastelemme lähemmin kapitalistisen demokratian mekanismia, niin huomaamme kaikkialla, sekä »pienissä», muka pienissä, äänioikeuden yksityiskohdissa (asuinpaikkasensus, naisten syrjäyttäminen j.n.e.) että edustuslaitosten tekniikassa kuin myös tosiasiallisissa kokoontumisvapauden esteissä (yleiset rakennukset eivät ole »kerjäläisiä» varten!) ja päivälehdistön aito kapitalistisessa organisaatiossa ja niin edelleen, ja niin edelleen, huomaamme demokratismin rajoituksia ja taas rajoituksia.

Nämä köyhiin nähden tehdyt rajoitukset, poikkeukset ja esteet näyttävät pieniltä, varsinkin sen silmissä, joka itse ei ole milloinkaan kokenut puutetta eikä ole seurannut läheltä sorrettujen luokkien elämää (ja sellaisia on yhdeksän kymmenesosaa, ellei yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasosaa porvarillisista lehtimiehistä ja poliitikoista), — mutta yhteensä otettuina nämä rajoitukset sulkevat ja työntävät köyhälistön pois politiikasta, aktiivisesta osanotosta demokratiaan.

Joukot voivat etsiä tyydytystä vaatimuksilleen vain vallankumouksellisessa taistelussa. Tälle taistelulle, kuten puheenjohtaja Mao on opettanut, ei ole haitaksi vaan hyödyksi demokratia, siihen mobilisoiminen edellyttää demokraattista sentralismia, laitosta, joka on samalla kertaa sekä lakiasäätävä että toimeenpaneva, kuten Marx on luonnehtinut. Mitä enemmän joukot hylkäävät vaalifarssin, sitä enemmän he etsivät ratkaisua vallankumouksesta. Köyhyyden ja työttömyyden kasvu sekä edessä olevat vieläkin suuremmat hyökkäykset heidän elinehtojaan vastaan pakottavat heidät siihen. Joukkojen ahdinko tulee muuttumaan kapinoiksi ja vallankumouksellisen liikkeen kasvuksi; milloin, on vain ajan kysymys, sillä edellytykset ovat olemassa. Vallankumouksellisten on hylättävä illuusiot ja valmistauduttava taisteluun.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.