Suomalainen imperialismi pyrkii etenemään Virossa

S-ryhmä on julkistanut päätöksen avata neljä uutta Prismaa Viroon, jolloin liikkeiden määrä nousee 15:een. Suomalainen kaupanalan monopoli tekee tämän osana “kasvustrategisia” tavoitteitaan, joihin kuuluu Prisma-verkoston laajentaminen koko maahan ja markkinaosuuden nostaminen nykyisestä 6–7 %:sta jopa 15 %:iin.

Maan suurin kauppaketju on Tallinna Kaubamaja, jota hallitsee vain kolme virolaista comprador-porvaria: Jüri Käo, Enn Kunila ja Andres Järving. Sen liikevaihto oli vuonna 2018 vajaa 700 miljoonaa euroa, kun taas ruotsalaisella ICA:lla se oli alle 400 miljoonaa. Prisman liikevaihto vuonna 2020 oli 175 miljoonaa, ja sillä on yli 200 000 niin kutsuttua kanta-asiakasta. Maassa toimii lisäksi mm. ruotsalainen Coop sekä norjalaisomisteinen R-Kioski.

Viro on sorrettu kansakunta, jonka taloudellisesta hallinnasta ruotsalainen ja suomalainen finanssipääoma käyvät ankaraa taistelua. Ruotsalainen imperialismi on niskan päällä, sillä se hallitsee lähes yksinomaisesti maan koko pankkisektoria ja se on kokonaisuutena taloudellisesti ylivoimainen Latviassa ja Liettuassa, mutta suomalainen imperialismi, jonka etuna on siirtotyövoiman hallinta sekä voimakkaampi asema toimivassa pääomassa, pyrkii alati haastamaan sitä.

Imperialismin lakien mukaan noiden kahden imperialismin kiistassa kärsijänä on Viron kansa, jonka selkänahasta kilpailuun tarvittavat korkeat monopolivoitot revitään. Maan kommunistinen liike on alennustilassa, mutta laajat joukot ovat ylpeitä sosialistisesta historiastaan, jota he ovat useita kertoja rohkeasti puolustaneet taantumuksellista repressiota vastaan, tunnetuimmin ns. Pronssisoturi-kiistassa.

Suomalaisten työläisten sydämenasiana on seistä lujana luokkasolidaarisuudessa Viron kansan ja Suomessa olevien siirtotyöläisten kanssa sekä vastustaa suomalaisen imperialismin suurempaa tunkeutumista maahan muistaen, että “kansakunta, joka sortaa toista kansakuntaa, ei voi olla vapaa”. Kansojemme veljeys on proletariaatin voiton edellytys kummassakin maassa.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.