UPM yrittää houkutella lakossa olevia työläisiä pizzalahjakorteilla

Viime päivinä kansanjoukkoja on puhututtanut UPM:n lakkolaisten käymä työtaistelu. Yhtiön naurettavat toimet lakonmurtamiseksi tulivat julkisuuteen, kun UPM:n Kaukaan paperitehtaalla pääluottamusmiehenä toiminut Petri Näivä twiittasi torstaina (17.2), että UPM yrittää murtaa lakkoa  10 euron pizzalahjakorteilla.

Tapahtumat sijoittuvat UPM:n biojalostamalle Lappeenrannassa. Siellä oli pyritty  saamaan työläisiä rikkureiksi lupaamalla heille 10 euron lahjakortit Kotipizzaan. Paperiliitto vahvistaa tämän todeksi. Kyllä tämä totta on ja on tässä ollut hässäkkää“, Paperiliiton nimettomänä pysyttelevä lähde kertoo. Paperiliittolainen kertoo myös, että tällaisella lapsellisella tökkimisellä vain tilanne pahenee, ja hän mainitsee myös, jotta yksikään paperityöläinen ei ole ryhtynyt lakkorikkuriksi pizzalahjakortin voimalla.

UPM:n biojalostamon johtaja Jaakko Nousiainen vahvistaa, että pizzalla on yritetty epätoivoisesti houkutella rikkureita. Nousiainen kuitenkin kiistää, että kyseessä olisi suoranainen lakonmurtoyritys, vaan hänen mukaansa haluttiin vain palkita niitä, jotka mahdollisesti suostuisivat yhteistyöhön yhtiön kanssa. Siitä Nousiainen ei halunnut puhua, että kuinka monta pizzalahjakorttia otettiin vastaan. Tulos kun oli puhdas nolla, oli tämä ilmiselvästi sangen kiusallista UPM:n herroille.

Paperiliittoon kuuluvat UPM:n tehtaissa työskentelevät paperityöläiset ovat olleet lakossa nyt seitsemän viikkoa. Paperiliitto olisi jo suostuneet UPM:n vaatimukseen käydä työehtosopimusneuvottelut liiketoimintakohtaisesti. UPM:lle se ei ole kuitenkaan riittänyt, sillä yhtiö ei hyväksy neuvottelujen pohjaksi vanhaa työehtosopimusta. Kaikessa tässä on kyse vain siitä, että UPM haluaa perinteisen ammattiyhdistysliikkeen polvilleen, jotta se pääsisi polkemaan paperityöläisten palkat pohjamutiin.

Kaikkien vallankumouksellisten on nyt annettava tukensa näille taisteleville lakkolaisille. He edustavat kaikkia Suomen työläisiä, sillä jos he antavat nyt periksi, niin sama ammattiyhdistysliikkeen vastainen hyökkäys tapahtuu kaikilla ammattialoilla. Sillä Suomen suurporvaristolla on unelmansa, saada työläisten palkat mahdollisimman pieniksi ja lomarahat sekä muut taisteluilla ansaitut valloitukset leikatuiksi.

Kaikki tuki lakkoilijoille!

Alas UPM!

Kuvakaappaus UPM:n Kaukaan paperitehtaalla pääluottamusmiehenä toimineen Petri Näivä twiitistä torstaina (17.2).

 

This entry was posted in Yleinen and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.