Toissaviikolla uutisoitiin myös Suomessa, kuinka Viron taantumuksessa on julkisesti esitetty aietta kieltää venäläisiä televisiokanavia ”vihakanavina”. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun venäläiskanavien kieltämistä esitetään Virossa. Niin on tehty jo aiempina vuosina, kuten 2020 ja 2014, ja vastaavia kieltoja on jo toteutettu muissa Baltian maissa. Tällä kertaa aiheeksi on nostettu ”vihapuhe”, mutta aikeen olemus ei ole siitä muuttunut kokonaan toiseksi, vaikka tilanne muuttuukin.
On totta, että Venäjä käyttää resursseja etujaan vastaavaan mielipidevaikuttamiseen, jota suomalainen monopolimedia ei luonnollisestikaan arkaile kutsua oikealla nimellään propagandaksi, tai mielikuvituksellisemmalla muotitermillä ”hybridivaikuttamiseksi” (josta maalaillaan Venäjän ydinasearsenaalista massiivisuudestaan vertaistaan hakevaa). Tämä on luonnollisesti tulenarempi asia Virossa, joka on (pääasiassa USA:n alainen) sorrettu maa, kuin imperialistisessa Suomessa, jossa kaikki tärkeimmät tiedotusvälineet ovat kiistattomasti suomalaisen porvariston valtiollisen ja taloudellisen mahdin moninkertaisessa otteessa. On myös totta, että venäläinen imperialismi ruokkii sovinismia hyvin iljettävissäkin muodoissa. Tätä on virolaisen taantumuksen piirissä hyödynnetty puheella ”vihakanavista”. Nähtävästi tämänkertaisella retorisella valinnalla haetaan näennäisen liberaalia legitimiteettiä ”vihapuheesta”, jota koskevan lainsäädännön puutteesta Viroa itseään on ”EU:ssa” arvosteltu.
Vaihtuvien sanavalintojen takana kuitenkin voimistuu nimenomaan liberaalidemokratian periaatteille vastakkainen pyrkimys, jonka toisena puolena on virolaisnationalismin yllyttäminen aina hurjimpaan sovinismiin asti (venäläisiä vastaan, jenkkien hyväksi). Ensinnäkin, kyse on sananvapauden kumoamisesta tavalla, johon Virossa ei toistaiseksi ole rohjettu ryhtyä. Toiseksi, se kohdistuu Viron väestöstä yli neljäsosan muodostaviin venäläisiin, joita koskeva kansallisuuskysymys on herättänyt suomalaisenkin yleisön mielenkiintoa viimeistään vuoden 2007 ns. patsaskiistasta lähtien. Viron venäläisväestö on erityisen köyhää ja taistelevaa, minkä vuoksi sillä on suuri paino myös kansallisuuskysymystä laajemman luokkataistelun kannalta. Venäläinen imperialismi pyrkii käyttämään Viron venäläisten asemaa hyväkseen heihin nojautuakseen, kun taas jenkki-imperialismi nojautuu etupäässä virolaisväestöön.
Toteutuessaan esitetty venäläiskanavien kielto rajaisi sananvapautta suoraan Viron valtiolliseen kontrolliin, mikä imperialistien välisessä propagandataistelussa merkitsisi Viron imperialististen isäntien (pääasiassa USA:n) äänen vahvistamista ainoaksi yleisesti kuuluvaksi ääneksi samalla, kun muutoinkin mm. kielellisesti sorrettujen vironvenäläisten seuraamat, venäläisen imperialismin ääntä välittävät kanavat vaiennettaisiin. Tämä olisi kova isku liberaalidemokraattiselle sananvapauden periaatteelle, jonka merkitys ei rajoittuisi vain ilmeiseen, vaan merkitsisi taantumuksen tarttumista aseeseen, jota se on tuleva käyttämään sitäkin vimmatummin edistyksellisten propagandavapautta vastaan.
Kaikki ”vihakanavakeskusteluun” liittyvä on entistä selvemmin nähtävissä nykyisessä tilanteessa; siitä kuinka ”keskustelu” venäläisten tv-kanavien kieltämisestä liittyy Ukrainan kriisiin, joka pitkälti kaiken muunkin päivänpolitiikan mukaisesti kertoo imperialistien, erityisesti Venäjän ja USA:n, välisen taistelun kärjistymisestä. Lyhyesti sanoen, imperialismin yleinen taantumuksellistuminen saa tässä ”keskustelussa” virolaista ilmausta, joka liittyy Venäjän ja USA:n välisen taistelun kärjistymiseen. Siihen voidaan vastata oikein ja lujasti vain proletaarisella internationalismilla, joka on murtava sovinismin ja imperialistien vehkeilyt yhdellä ehdolla: Virossa tarvitaan kommunistinen puole. Vain yksin se pystyy tarjoamaan johdon, joka torjuu pääasiassa kahden supervallan (USA ja Venäjä) ja toisaalta muiden imperialistien vaikuttamispyrkimykset, levittää proletaarisen internationalismin maan kaksikansalliseen proletariaattiin ja yhdistää kansat yhteiseen taisteluun imperialismia vastaan.