Vasemmistolaisina esiintyvät roistot, jotka palvelevat suomalaista imperialismia, tekevät kaikkensa kieltääkseen suomalaisen imperialismin olemassaolon. Ukrainan tapauksessa he yrittävät esittää, että Zelenskyin Ukraina olisi imperialismista vapaa maa, että se ei olisi sorrettu maa. Kaikkein kiivaimmin tällaista on väittänyt anarkistijohtaja Antti Rautiainen, jonka poliittinen linja on jo vuosia ollut venäläisen imperialismin vastustaminen – ei kuitenkaan sorrettujen kansakuntien hyväksi, vaan niitä vastaan, suomalaisen imperialismin hyväksi. Kiihkeimmät suomalaisnationalistit, kuten anarkistijohtaja Dimitri Ollikainen, ovat alkaneet avoimesti kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä, pohtien jopa, miten se voitaisiin tehdä ilman, että hallituksen legitimiteetti kansalaisten silmissä kärsisi!
Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiainen väittää Twitterissä, että “Länsimainen imperialismi on asia Keski-Amerikan kaltaisissa paikoissa, mutta sitä ei ole ollenkaan Ukrainassa”. Käymässään väittelyssä hän jopa yrittää vedota Leniniin!
Haluamme ensiksi täsmentää, että ei ole olemassa mitään “länsimaista imperialismia”, vaan eri kansakuntien imperialismia. Puhuminen “länsimaisesta imperialismista” on kautskylaista “ultraimperialismin teoriaa”, jota Lenin vastusti. Mutta tämä ei ole, mitä Rautiainen ajaa takaa.
Sen sijaan, mitä on imperialismi Leninin mukaan? Lenin sanoo, että “Imperialismi on kapitalismia sillä kehitysasteella, jolloin on muodostunut monopolien ja finanssipääoman herruus, pääoman vienti saanut huomattavan merkityksen, kansainväliset trustit alkaneet maailman jakamisen ja maapallon koko alueen jakaminen suurimpien kapitalististen maiden kesken on päättynyt”. Jos katsomme asiaa vilpittömän leniniläisesti – mikä on tietysti antikommunistiselle puoskarillemme epämieluisaa –, niin on katsottava, onko havaittavissa saksalaisen, suomalaisen jne. finanssipääoman tunkeutumista Ukrainaan.
Euroopan komissio on viime lokakuussa päivitetyssä katsauksessaan selvittänyt: “EU on Ukrainan suurin kauppakumppani, yli 40 % Ukrainan viennistä kohdistui EU:hun vuonna 2019”. Tarkemmin katsoen: (1) “Ukrainan vienti EU:hun oli 19,1 miljardia euroa vuonna 2019. Ukrainan päävientituotteita ovat raaka-aineet (rauta, teräs, kaivannaiset, maataloustuotteet), kemianteollisuuden tuotteet ja koneet. Tämä on noussut tuntuvasti 48,5 % vuodesta 2016”. (2) “EU:n vienti Ukrainaan oli yli 24,2 miljardia euroa vuonna 2019. EU:n päävientituotteet Ukrainaan pitävät sisällään koneita ja kuljetuskalustoa, kemikaaleja ja tehdasteollisuustuotteita. EU:n vienti Ukrainaan on kokenut samanlaisen vaikuttavan nousun vuodesta 2016, 48,8 %”. (3) “Vientiä EU:hun harjoittavien ukrainalaisyritysten määrä on noussut huomattavaa vauhtia, noin 11 700:sta vuonna 2015 yli 14 500:een vuonna 2019”. Lukujen suhteuttamiseksi todettakoon, että Ukrainan BKT vuonna 2019 oli 154 miljardia. Lähes kolmannes Ukrainan BKT:stä on kauppaa EU-maiden kanssa. Ja missä tuotteissa tuota kauppaa käydään? Ukraina tuottaa raaka-aineita ja puolivalmisteita, EU-maista viedään sinne korkeamman jalostusarvon tuotteita. Onko tämä tyypillistä imperialismin sortamalle maalle vai ei? Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiaisen mielestä tuo ei ole tyypillistä sorretulle maalle.
OEC:n maaprofiili antaa hienostuneempaa kuvaa Ukrainan ulkomaankaupasta. On toki totta, että Venäjä oli vuonna 2019 Ukrainan suurin yksittäinen kauppakumppani, Kiina toisella sijalla. Tällöin kuitenkin sivuutettaisiin kolme tärkeää faktaa: (1) luvut laskevat Venäjän miehittämät niin sanotut “kansantasavallat” kuuluvaksi Ukrainaan, (2) EU-maat yhteen laskien ovat silti suurempi osa Ukrainan kaupasta, (3) EU-maat ovat kasvattaneet osuuttaan nopeammin kuin Venäjä tai Kiina. Ukrainan viennin osalta tämä koskee erityisesti EU:ssa hegemonista Saksaa. Vuosina 2014–2019 Ukrainan vienti Venäjälle putosi yli 50 %, mutta vienti Saksaan kasvoi yli 80 %. Kiina kasvatti osuuttaa yli 40 %:lla ja USA yli 50 %:lla. Ukrainan tuonnissa puolestaa Venäjän osuus laski yli 50 %, samoin Saksan osuus laski hieman, kun taas Puola – saksalaisten hikipaja – kasvatti osuuttaan noin 1/4:lla. Kiinan osuus kasvoi 40 % ja USA:n noin 50 %.
Taustalla EU:n kanssa tapahtuvan kaupan huimassa kasvussa vain muutaman vuoden aikana on EU:n ja Ukrainan vapaakauppasopimus, joka astui voimaan vuoden 2016 alusta. Se on ollut tärkeä väline, jonka myötä Ukrainan ulkomaankauppa on suuntautunut EU:hun pienentäen samanaikaisesti Venäjän osuutta.
“Maailman investointiraportti 2021” puolestaan panee merkille: “Suorien pääomasijoitusten virta Ukrainaan laski noin 7 miljardia dollaria vuonna 2020, muuttuen nettopoisvienniksi (–868 miljoonaa dollaria), johtuen pandemian, makrotaloudellisten ongelmien ja geopoliittisten jännitteiden yhteisvaikutuksesta. Voittojen jälleensijoitukset olivat erityisen herkkiä epävarmuudelle bisnesympäristössä. Kaivosteollisuus, tehdasteollisuus, kauppa ja finanssipalvelut olivat yksiä laskukäänteestä eniten kärsineitä aloja. Ruoka, juomat ja tupakkatuotteet sekä informaatio ja kommunikaatio, sen sijaan, olivat yksiä harvoista teollisuudenaloista, jotka pakenivat laskua. Huolimatta bisnesympäristön vaikeudesta, kiinalaisten sijottajien kanssa tehtiin 1 miljardin dollarin suuruinen projektirahoitussopimus 800 megawatin tuulipuiston rakentamiseksi Donetskiin, rakenna–omista–operoi-projektina. Tehdasteollisuudessa, suurin uusi ulkomaansijoitus oli Kostal-nimisen yrityksen (Saksa) kanssa, 170 miljoonan dollarin projekti autoteollisuuden komponenttien tuottamiseksi.” Kun Venäjän miehittämä Donetsk lasketaan pois, niin “vapaassa” Ukrainassa suurin sijoitus on saksalaisen imperialismin kenties tunnetuimman teollisuudenalan alihankintaa varten! Onko tämä tyypillistä imperialismin sortamalle maalle vai ei? Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiaisen mielestä tuo ei ole tyypillistä sorretulle maalle.
Ukrainaan tehtyjen suorien ulkomaansijoitusten summa on kuitenkin hyvin pieni. Silti, pienuudestaan huolimatta se on itse asiassa suurta teollisuutta, mikä on selvää, kun katsotaan kauppalukuja. Tämä johtuu siitä, että Ukraina on hyvin köyhä maa. Esimerkiksi tanskalainen Hjort Knudsen -huonekaluliike suunnitteli avaavansa 13 miljoonalla dollarilla tehtaan, joka työllistäisi 1000 ihmistä. USA:lainen Jabil-niminen yritys puolestaan suunnitteli elektroniikkatuotetehtaan laajentamista 16 miljoonalla, mikä olisi kasvattanut tehtaan työntekijöiden luvun 3000:sta 5000:een.
Entäpä pääoman viennin toinen muoto, ulkomaanvelka? Foreign Policy -lehti kirjoitti noin vuosi sitten seuraavaa: “Velkaongelmasta on tulossa vain entistä polttavampi. Ukrainan julkinen ja julkisesti taattu velka kasvoi 50,4 prosentista suhteessa BKT:hen vuonna 2019 projisoituun 65,4 prosenttiin vuonna 2020, IMF:n mukaan. Pelkästään joulukuussa, Ukrainan finanssiministeriö nosti noin 4 miljardia dollaria valtion velkakirjoina, suurin osa rahastoissa, joissa korot ovat 10–12 prosenttia. Muun velan joukossa Ukraina myös julkisti 350 miljoonan lyhytkestoisen lainan Deutsche Bankilta tuossa kuussa. Ukrainan finanssiministeriön mukaan maa joutuu maksamaan takaisin noin 11 miljardia dollaria vuoden 2021 ensimmäisen puoliskon aikana, eli noin 7 prosenttia maan BKT:stä. Sen jälkeen se joutuu maksamaan takaisin vielä toiset 10 miljardia dollaria loppuvuoden 2021 ajan.” Onko tämä tyypillistä imperialismin sortamalle maalle vai ei? Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiaisen mielestä tuo ei ole tyypillistä sorretulle maalle.
Katsokaamme vielä maakysymystä, joka on hyvin tärkeä Ukrainan kaltaisessa puolifeodaalisessa maatalousmaassa. Maa on maailman kolmanneksi suurin viljan viejä, USA:n ja Brasilian jälkeen. Maailmanpankki, joka tietysti yrittää esittää asiat muka Ukrainan kansan hyväksi, kehuskeli syksyllä 2020: “Yhdessä kumppaneidemme kanssa, Maailmanpankki on pitkään suositellut maareformia avaimena Ukrainalle, jotta se voisi kehittää suunnattomien maaresurssiensa tuotantopotentiaalia”, “Tämä on kerran sukupolvessa -tilaisuus avata sektorin kasvupotentiaali investoimalla korkean arvonlisän viljelykasveihin ja maataloustuotteiden prosessointiin”. Se tarkoittaa, että Ukrainan tulee entistä voimakkaammin keskittyä viljelemään tiettyjä kasveja erityisesti EU-markkinoita varten. “Maareformiksi” nimetty hirvitys oli hyväksytty edellisenä keväänä. Sen sisältö, jota Maailmanpankki ylistää, on: “päättää lähes 20 vuotta vanha maatilojen myynnin kuolettaminen”. “Niille maanomistajille, jotka nykyisin vuokraavat ulos maataan, tämä tuottaisi jopa 3 miljardia dollaria joka vuosi. Maaseudun asukkaille ja pientilallisille tämä voisi luoda noin 24 miljardia vakuuskelpoista varallisuutta, joka antaisi heidän sijoittaa kasteluun, puutarhanhoitoon ja ei-maataloudellisiin pienyrityksiin.” Tarkoituksena on siis, että itsenäiset talonpojat ottavat lainaa pankeilta käyttäen omia tilojaan vakuutenaan. Tämä tuskin olisi johtamassa Ukrainan talonpoikien vaurastumiseen, vaan päinvastoin siihen, että he menettävät maitaan pankeille. Sellaista maatalouden kehittämistä Maailmanpankki on ajanut Ukrainassa! Onko tämä tyypillistä imperialismin sortamalle maalle vai ei? Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiaisen mielestä tuo ei ole tyypillistä sorretulle maalle.
Riittääkö? Nämä osoittavat, että vuonna 2014 EuroMaidanina tunnetussa vallankaappauksessa Ukraina kytkettiin taloudellisesti pääasiassa saksalaisen imperialismin verkkoon. Taloudellisessa mielessä Zelenskyin Ukrainaa hallitsee saksalainen finanssipääoma. Se on sorrettu maa. Väittäköön anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiainen mitä tahansa.
Jos menisimme vielä asian sotilaalliseen puoleen, kiinnittäisimme huomiota vielä NATO-kysymykseen, jonka kautta kokonaisuutena ottaen hallitseva imperialismi Ukrainassa on jenkki-imperialismi. Zelenskyi kirjasi Ukrainan perustuslakiin, että maa hakee NATO-jäsenyyttä. Tämä on ollut jenkki-imperialismin pitkäaikainen pyrkimys, jonka toteuttamista on haitannut (1) vastoin USA:n toivetta, osan NATO-maista vastustus Ukrainan jäsenyyttä kohtaan, mikä johtuu imperialistien keskinäisistä ristiriidoista, (2) Ukrainan kansan suuri NATO-vastaisuus. Juuri ennen nykyisen sodan alkua julkaistu mielipidemittaus tosin sanoo, että 62 % ukrainalaisista kannattaa NATO-jäsenyyttä, kun taas 30 % vastustaa. On tosin huomattava neljä seikkaa: (1) mittausten välillä on suurta heittelyä, esim. joulukuussa luvut olivat 55 % puolesta ja 35 % vastaan; (2) Donetskin, Luhanskin ja Krimin asukkailta, joissa NATO-vastaisuus on perinteisesti (jo ennen vuotta 2014) ollut suurempaa, ei tiedusteltu mielipidettä; (3) Ukraina on virallisesti erittäin korruptoitunut maa; (4) kaikesta tästä ja kaikesta propagandasta huolimatta jopa 1/3 vastusti NATO-jäsenyyden hakemista vielä aivan sodan kynnykselläkin. NATO-jäsenyys ei ole Ukrainan kansan vaatimus, mikä nähdään myös mielenosoituksista, joissa ei ole esiintynyt, ainakaan mainittavissa määrin, vaatimusta NATO:n sekaantumiselle. Kun siis Zelenskyin hallitus tavoitteli jälleen Ukrainan NATO-jäsenyyttä, se on USA:n politiikkaa, ei vapaan Ukrainan politiikkaa. Kun ukrainalaiset eivät halua NATO:on, niin heidät voitaisiin sinne vain pakottaa väkisin.
Toiseksi, NATO on USA:n sotilaspolitiikan väline. Riittää muistaa ensimmäisen ja toisen maailmansodan taisteluita, jotta ymmärtää, miten suuri merkitys Ukrainalla on Euroopassa käytävän suursodan kannalta. Ukrainalla on pisin Venäjän-vastainen maaraja Euroopassa, ja Mustallamerellä sillä on ylivoimaisesti pisin raja kaikista, pitäen sisällään ensiarvoisen tärkeitä laivastotukikohtia. Ottaen huomioon Suomen ja NATO:n välisen isäntämaasopimuksen vuodelta 2015, Ukrainan NATO-jäsenyys tekisi Venäjän saarron NATO:n toimesta Euroopassa lähes täydelliseksi: vain Valko-Venäjä, Donetskin ja Luhanskin nukkevaltiot sekä Georgia puuttuisivat. Yritys liittää Ukraina NATO:on palvelee USA:n strategista tavoitetta Venäjän ydinasesupervallan tuhoamisesta, jolloin USA itse jäisi ainoaksi supervallaksi maailmassa. Tämä tietenkin edellyttää loppujen lopuksi suursotaa, sillä Venäjän ydinaseiden tekemiseen tyhjäksi ei riitä sen pelkkä saarto. Tämä on USA:n kannalta pääkysymys Ukrainassa. Niinpä kaikilta puolin tarkastellen Zelenskyin Ukrainan NATO-kysymys on jenkki-imperialismin politiikkaa. Onko tämä tyypillistä imperialismin sortamalle maalle vai ei? Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiaisen mielestä tuo ei ole tyypillistä sorretulle maalle.
Kärjistetysti saaliinjako jenkki-imperialismin johtamassa liitossa Ukrainan sortamiseksi on seuraava: (1) USA pääsee liittämään Ukrainan NATO:on osana venäläisen imperialismin saartoaan, strategisena tavoitteenaan Venäjän ydinasesupervallan tuhoaminen, jolloin USA itse jäisi ainoaksi supervallaksi maailmassa; (2) Saksa korjaa taloudellisen hyödyn Ukrainasta, jättimäiset imperialistiset liikavoitot.
Entä mikä on Suomen rooli Ukrainassa? Keväällä 2020 Suomen ulkoministeriön järjestämässä Suomen ja Ukrainan välisessä bisnesseminaarissa käsiteltiin kysymystä. Suomen ulkoministeriön blogi tietää kertoa, että “Ukraina tarjoaa suomalaisille yrityksille, laajat markkinat, mutta riskejäkin on”, korostaen EU:n roolia bisnesmahdollisuuksien luomisessa ja riskien pienentämisessä. Sen mukaan Ukrainassa oli noin 80 suomalaisyritystä, joista 20–30 toimi siellä aktiivisemmin, eikä tässä ollut juuri tapahtunut kehitystä. Kahdenvälinen kauppa oli hieman kasvanut EU:n ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen myötä, mutta se on paljon pienempää kuin 2010-luvun alussa. Vuonna 2019 Suomen vienti Ukrainaan oli 218 miljoonaa euroa ja tuonti 83 miljoonaa, eli ulkomaankaupan kannalta Ukraina on pääasiassa vientimarkkina. Yli kolmasosa Suomen Ukrainan-viennistä oli paperiteollisuustuotteita, noin 20 % koneita ja 10 % jalostettua polttoainetta. Ulkomaankauppa ja pääoman vienti ovat olleet pienimuotoista, mutta suomalaisen imperialismin tavoitteena oli sen kasvattaminen. Niinpä mainitun bisnesseminaarin yhteenvedossa todetaan mm., että “myös suurten yritysten kannattaa suunnata Ukrainan markkinoille”.
Tärkeämpi väline, jolla suomalainen imperialismi sortaa Ukrainaa, on maatalouden kausityövoima. Yhteensä ulkomaista palkkatyövoimaa on Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 20 000 (v. 2020). Maaseudun työnantajaliiton toimitusjohtajan mukaan maaseudun ulkomainen työvoima tekee “henkilömäärästä jopa 40–50 prosenttia. Se on meillä merkittävämpi osuus kuin rakennusalalla.” Yle tiivistää Ukrainan keskeisyyden tässä: “Ulkomainen kausityövoima tuli ensin Virosta, mutta viimeiset 10 vuotta Ukrainasta”. Asia nousi voimakkaasti keskusteluun, kun koronapandemian varjolla työvoiman liikkuvuutta alettiin kontrolloida entistä voimakkaammin. Työvoiman vienti Ukrainasta on selvästi imperialismin sortaman maan piirre. Taloussanomat tietää kertoa, että “Ukrainan talouteen kausityövoima tuo vuosittain valtavasti lisätuloja”. The Ulkopolitist -lehti käsittelee tarkemmin kysymystä. Se esimerkiksi tuo esille, että itäeurooppalaisen maataloustyöntekijän palkka kotimaassaan voi olla vain 1/10 Suomessa maksetusta vähimmäispalkasta, ja se panee merkille myös, että kausityöläinen joutuu maksamaan Suomessa välittäjälle 1000 euroa ja työluvasta 400 euroa, so. vaikka työläinen saa Suomesta nimellisesti palkkaa työehtosopimuksen takaamana noin 1500 euroa kuussa, niin muutaman kuukauden työstä riistetään jopa kymmeniä prosentteja välittäjän, Suomen valtion jne. toimesta. Onko tämä tyypillistä imperialismin sortamalle maalle vai ei? Anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiaisen mielestä tuo ei ole tyypillistä sorretulle maalle.
Kokonaisuuden kannalta Ukraina on siis pääasiassa jaettu USA:n sotilaallisten ja Saksan taloudellisten etujen mukaan, ja suomalainen imperialismi on tunkeutunut tähän omine taloudellisine etuineen Saksan siivellä. Tämän puolesta anarkistijohtaja, suomalaisen imperialismin agentti Antti Rautiainen haluaa Ukrainan sotivan. Hän ei halua Ukrainalle vapautta, vaan sen täydellistä orjuutusta, kunhan orjuuttajana ei ole Venäjä, vaan USA, Saksa, Suomi jne.
Rajoittuvatko Suomen johtavat anarkistit tähän? Eivät suinkaan! Herra Antti Rautiainen ei ehkä kannata Suomen NATO-jäsenyyttä, mutta sen sijaan suomalaisen anarkismin YouTube-tähti Dimitri Ollikainen on liittynyt Suomen NATO-jäsenyyden kannattajiin. Hän tosin sanoo, että se ei ole hänen “oma suosikkiratkaisu”, mutta hän ei sano sanallakaan vastustavansa sitä. Hän kannattaa rauhallista keskustelua asiasta ja että se tehtäisiin “mahdollisesti neuvoa antavan kansanäänestyksen kautta – minkä siis uskoisin n. 99% varmuudella puoltavan sotilasliittoon liittymistä”. Koska hän on kuitenkin huolissaan suomalaisen imperialismin porvariston diktatuurin legitimiteetistä Suomen kansan silmissä, niin hän sanoo, että “on ongelmallista jos päätös runnotaan”, lisäten, että se olisi myös “hölmöä kun samaan päätökseen aika selvästi mahdollista päästä ilman runnomista”. Kannattaessaan Suomen NATO-jäsenyyttä ja pitäen huolta sen legitimiteetistä hän kannattaa USA:n hegemonian johdolla tapahtuvaa venäläisen imperialismin saartamista. Se on politiikkaa, jonka kautta edistetään suomalaisen imperialismin tunkeutumista Itä-Eurooppaan.
Miksi anarkistijohtajat ovat näin kovasti lähteneet taistelemaan suomalaisen imperialismin puolesta? Eikö anarkismi vastustakaan imperialismia ja sortoa? Monet anarkistit vastustavat, ja vielä kymmenisen vuotta sitten anarkismi oli Suomessa antikapitalistisen taistelun johtava voima. Nämä nimenomaiset henkilöt ovat kuitenkin jo vuosia halunneet suunnata anarkistiliikkeen luokkayhteistyön tielle, ja tämä on sen looginen päätepiste. He kuvittelevat tämän vetoavan kansaan ja auttavan voittamaan ihmisiä anarkismin puolelle, mutta todellisuudessa kapituloituminen taistelusta Suomen valtiota vastaan on se syy, miksi heidän liikkeensä, joka esimerkiksi vuonna 2013 johdatti “Kiakkovierasjuhlissa” satoja ihmisiä militantissa antikapitalistisessa taistelussa, on kuihtunut täysin kuoliaaksi. Siinä vallinnutta henkeä ei missään järjestäytyneessä muodossa löydy, ei ainakaan etelässä. Kuitenkin saattaa olla, että pohjoisempana luopioiden vaikutus ehtyy. Oulun anarkistiliitto (OAL) julkaisi facebook-sivullaan kannanoton 23. helmikuuta. Siinä OAL, tuomittuaan venäläisen imperialismin hyökkäyksen, asetti sen kansainvälisen tilanteen asiayhteyteen kahden supervallan välillä kärjistyvän taistelun jatkumossa, osoittaen Ukrainan luonnetta sorrettuna maana, torjuen shovinismin ja ilmaisten tahtoa vastustaa imperialismin järjestelmää. Siinä on kantoja, joihin lujasti tarttuminen tässä tulenpalavassa tilanteessa merkitsee imperialismiin ja sen lakeijoihin nähden vastakkaiselle puolelle rintamalinjaa asettumista. Se tarkoittaa taistelua suomalaista imperialismia ja sen ulkopolitiikkaa vastaan, jossa pitäytyminen ja eteneminen vaatii horjumatonta taistelua myös suomalaisen imperialismin alaista luokkayhteistyötä edustavaa opportunismia vastaan. Tämän ymmärtäen jokainen vilpitön anarkisti, joka haluaa aidosti taistella kapitalismia ja porvariston diktatuuria vastaan, tuomitsee Antti Rautiaisen ja Dimitri Ollikaisen tapaiset suomalaisen imperialismin agentit.