Tampere: Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi (25.11)

Julkaisemme toimituksen saamia kuvia Tampereella perjantaina (25.11) järjestetystä kansainvälisestä mielenosoituksesta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Maolaisen Komitean Suomessa aiemmin aiheesta julkaisema kirjoitus on luettavissa täällä.

Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi on Yhdistyneiden kansakuntien julistama vuosipäivä, jolloin halutaan kiinnittää huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Vuosipäivää on vietetty 25.päivä marraskuuta vuodesta 1999 lähtien. Alunperin sitä ryhdyttiin viettämään vuonna 1960 Dominikaanisessa tasavallassa murhattujen Mirabelin sisarusten kuolinpäivänä.

Mirabelin sisarukset toimivat demokraattisessa liikkeessä, joka 1950- ja 1960-lukujen taitteessa vastusti Dominikaanisen tasavallan vanhan valtion johtajaa diktaattori Rafael Trujilloa. Sisaruksista kolme, Patria Mercedes, Maria Argentina Minerva ja Antonia Maria Teresa murhattiin 25.päivä marraskuuta 1960. Tuona päivänä nämä talonpoikaisnaiset olivat olleet tapaamassa vankilassa viruneita puolisoitaan, jotka olivat myös mukana demokraattisessa liikkeessä. Sisarusten ollessa kotimatkalla vanhalle valtiolle uskolliset puolisotilaallisten joukkojen jäsenet pysäyttivät sisarusten auton ja pahoinpitelivät heidät, sekä heidän kuljettajansa Rufino de la Cruzin kuoliaaksi. Murhaamisen jälkeen ruumitt laitettiin autoon ja työnnettiin rotkoon, jotta tapaus saataisiin näyttämään onnettomuudelta. Suomessa tämä kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä ei ole vielä muodostunut perinteiseksi toimintapäiväksi, mutta askeleita oikeaan suuntaan ollaan ottamassa.

Tampereella joukko anti-imperialisteja sekä oikeita demokraatteja oli järjestänyt mielenosoituksen 25.11. Tapahtuman kutsujulistetta oli jaettu satamäärin pitkin kaupunkia, sekä lisäksi toimitus on saanut silminnäkijähavaintoja banderolleista, joissa joukkoja kutsuttiin mielenosoitukseen. Mielenosoituksessa kuultiin kolme puhetta, joissa kaikissa vaadittiin imperialismin ja patriarkaatin murskaamista. Puhujat tulivat eri organisaatioista, mutta yhtenäisyys oli silti luja, erityisen ilahduttavaa oli kuulla iranilaistaustaisten naisten puheita. Lukuisat ohikulkevat kansanjoukot näyttivät solidaarisuutta mielenosoitukselle ja jäipä muutama kansalainen jopa keskustelemaan mielenosoittajien kanssa perjantain kiireistään huolimatta, saaden mukaansa kotiinviemiseksi lentolehtisen.

Tilaisuus alkoi ja päättyi huutoihin:

Alas imperialismi ja patriarkaatti!

Eläköön proletaarinen feminismi!

Yhdistykää maoismin alle!

DOWN WITH IMPERIALISM!

DOWN WITH PATRIARCHY!

LONG LIVE PROLETARIAN FEMINISM!

UNITE UNDER MAOISM!

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.