Kommunistinen Internationaali (ci-ic.org) verkkosivusto on julkaissut kirjoituksen historiallisesta voitosta jonka Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton (SNTL) työläisten ja talonpoikien punainen armeija saavutti natsi-Saksasta ja sen liittolaisista Stalingradissa vuonna 1943. Stalingradin taistelun voitto oli historiallinen käännekohta toisessa maailmansodassa, mutta se oli myös merkittävä käännekohta koko ihmiskunnan historiassa, suurena etappina proletaarisen maailmanvallankumouksen prosessissa. Alkuperäinen kirjoitus on luettavissa englanniksi täällä ja espanjaksi täällä.
Kirjoituksessa toverit korostavat kuinka Kansainvälinen Kommunistien Liitto (KKL) on ottanut puheenjohtaja Maon kannan suhteessa toveri Stalinin rooliin historiassa. Hän oli suuri marxisti-leninisti, joka aikoinaan systematisoi leninismin ja hänellä oli ratkaiseva rooli siinä, että toinen maailmansota päättyi sosialismin voittoon. Lisäksi toveri Stalinista puhuttaessa ei voida milloinkaan unohtaa hänen johtoaan Kommunistisen Internationalin seitsemännessä kongressissa, joka loi pohjan sille, että yhteisrintamatyötä kehitettiin onnistuneesti toisen maailmansodan melskeissä. Tuon yhteisrintamatyön johdosta toisen maailmansodan jälkeen proletariaatin diktatuuri voitti useassa Euroopan maassa, kun Albania, Bulgaria, Jugoslavia, Saksan demokaattinen tasavalta, Puola, Romania, Tšekkoslovakia ja Unkari lähtivät kansandemokratian tielle, myöhemmin myös Kiinan kansantasavalta seurasi puheenjohtaja Maon johdolla, hieman omia reittejään näiden tietä.
Kirjoituksessa myös todetaan, että puheenjohtaja Mao on määritellyt Stalingradin taistelun koko ihmiskunnan historian kannalta merkittäväksi taisteluksi. Hänen mukaansa tätä taistelua ei tule nähdä vain taisteluksi Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välillä, sillä Neuvostoliitto kävi toveri Stalinin suuren johtajuuden alla oikeutettua sotaa natsi-Saksaa ja sen liittolaisia vastaan, koko kansainvälisen proletariaatin ja maailmanvallankumouksen puolesta. Kokonaisuudessaan toinen maailmansota maksoi noin 25 miljoonan neuvostokansalaisen hengen. Tämä suuri antifasistinen sota oli erittäin tärkeä inspiraation lähde oikeutetuille vapaussodille monissa sorretuissa kolmannen maailman maissa.
Kuvassa toisen maailmansodan alussa Neuvostoliitossa jaettu juliste. Teksti: “Mennään eteenpäin, tuhotaan saksalaiset hyökkääjät ja heitetään heidät pois isänmaastamme!”
Toverit lainaavat kirjoituksessa vuoden 1942, heinäkuun 28.päivä julkaistua toveri Stalinin käskyä: “Ei askeltakaan taaksepäin“. Käskyssä vaaditaan neuvostokansalta yhä kovempia ponnistuksia sosialistisen isänmaan puolustamiseksi. Käskyssä sanotaan muun muassa: “Jokaisen komentajan, sotilaan ja poliittisen upseerin on ymmärrettävä, etteivät resurssimme ole rajattomat. Neuvostoliiton alue ei ole autiomaata, vaan ihmisiä – työläisiä, maanviljelijöitä, älymystöä, isiämme ja äitejämme, vaimoja, veljiä ja lapsia. Alue, jonka vihollinen on Neuvostoliitolta vallannut, ja se mitä vihollinen haluaa kaapata, on leipää ja muita resursseja armeijalle ja siviileille, rautaa ja polttoainetta teollisuudelle, tehtaita ja laitteistoa jotka toimittavat armeijalle aseita ja ammuksia; tämä tarkoittaa myös rautateitä. Menetettyämme Ukrainan, Valko-Venäjän, Baltian, Donetskin altaan ja muita laajoja alueita, olemme menettäneet paljon ihmisiä, leipää, metalleja, tehtaita ja tuotantolaitoksia. Meillä ei ole enää ylivoimaa henkilöstön ja elintarvikkeiden suhteen. Perääntymisen jatkaminen tarkoittaa meidän ja kotimaamme tuhoutumista. Jokainen pala maata jonka jätämme vihollisen haltuun vahvistaa heitä, heikentää taas meitä, puolustustamme ja isänmaatamme… Tämän takia on lopetettava keskustelu päättymättömästä vetäytymisestä, että meillä on laajat maa-alueet, että maamme on suuri ja rikas, että meillä on valtava väestö ja että meillä tulee aina riittämään leipää. Nämä keskustelut ovat valheellisia ja haitallisia, sillä ne heikentävät meitä ja vahvistavat vihollista. Jos emme lopeta perääntymistä, jäämme ilman leipää, polttoainetta, metallia, raaka-aineita, tehtaita ja rautateitä… Tämä tarkoittaa sitä, että on aika lopettaa perääntyminen. Ei enää askeltakaa taaksepäin! Tämä on iskulauseemme tästä eteenpäin.” Toveri Stalinin käskyä seuraten neuvostokansa alkoi pitämään perääntymistä petturuutena, ja huomionarvoista on että käytännössä koko Stalingradiin jäänyt väestö saatiin mobilisoitua, tukemaan tai tekemään aseellista vastarintaa natsi-Saksan ja sen liittolaisten sotavoimia vastaan.
Stalingradin kaupunki liekeissä fasistien hyökkäyksen alussa.
Natsi-Saksan sotavoimat liittolaisineen (Italia, Romania, Unkari sekä ukrainalaiset Bandera-rotat ja espanjalaiset francolaiset “vapaaehtoiset”) hyökkäsivät Stalingradin kaupunkiin 23.päivä elokuuta vuonna 1942. Kaupungin valloituksella fasisit pyrkivät rakentamaan aseman, hyökätäkseen sieltä kohti Kaukasuksen öljykenttiä sekä katkaisemaan Volgan liikennereitit. Kaupungin valloittaminen oli fasistien kannalta tärkeää myös siksi, että sen tahtaissa valmistettiin paljon Neuvostoliiton sotatarvikkeita sekä kaupungin kautta kulki lautoilla noin 70 prosenttia maan käyttämästä öljystä. Kaupungin tärkeydestä kertoo sekin, että kaupunki oli nimetty toveri Stalinin mukaan.
Kuvassa Stalingradin viimeisiin taisteluun käyviä puna-armeijan taistelijoita helmikuussa 1943.
Stalingradin taistelun alussa fasistien 6.armeija valloitti suuren pinta-alan kaupungista, mutta toveri Stalinin sekä marsalkoiden Georgi Žukovin ja Aleksandr Vasilevskin käynnistämässä operaatio Uranuksessa neuvostojoukot järjestettiin uudelleen. Operaatio Uranus alkoi 19.päivä marraskuuta vuonna 1942. Tuona päivänä Stalingradin pohjoispuolella hyökkäsivät puna-armeijan 24.armeija ja 66.armeija tehtävänään sitoa fasistit asemiinsa siten, että ne eivät voi vetäytyä Donin yli. Kaupungin luoteispuolella hyökkäsivät puna-armeijan 5.panssariarmeija ja 21.armeija romanialaisia fasistijoukkoja vastaan, murskaten ne täydellisesti jo operaation ensimmäisen päivän iltaan mennessä. Samaten heti seuraavana päivänä (20.11) puna-armeija jyräsi näytösluonteisesti romanialaisten Stalingradin rintaman etelän puoleiset joukot. Menestyksellisen operaatio Uranuksen johdosta satojatuhansia natsi-Saksan sotilaita jäi mottiin Stalingradin kaupunkiin, lähes vailla minkäänlaisia huoltoyhteyksiä. Tästä eteenpäin neuvostokansa valloitti kaupunkia takaisin anastajilta huoneisto huoneistolta, talo talolta ja katu kadulta, vapauttaen kaupungin fasisteista 2.päivä helmikuuta vuonna 1943. Suomalaisille on myös historiallisesti merkittävää se, että fasistien tappioon päättyneen Stalingradin taistelun jälkeen suomalainen taantumusporvaristo alkoi tajuamaan, että sen liittolaisena toisessa maailmansodassa ollut natsi-Saksa tulee häviämään sodan ja näin ollen Suomen eräät johtavat poliitikot alkoivat hakemaan neuvotteluyhteyksiä liittoutuneisiin, saadakseen aikaan rauhan SNTL:n kanssa.
Punainen lippu liehuu Stalingradissa voiton merkiksi 2.2.1943
Kirjoituksessa myös korostetaan sitä, että natsi-Saksan ja sen Stalingradin taisteluun osallistuneiden liittolaisten hyökkäys kaupunkiin oli jättimäinen mobilisaatio fasisteilta. Hyökkäkseen osallistui miljoonia sotilaita ja esimerkiksi 75 prosenttia Wehrmachtin lennoista kulki Stalingradin suunnalle syksystä 1942 vuoden 1943 talveen saakka. Tästä huolimatta puna-armeija selvisi taistelusta voittajana toveri Stalinin suuren johtajuuden alla. Tovereiden artikkelin mukaan yksi iso tekijä taistelun voiton kannalta oli Neuvostoliiton äärettömän hyvin tehty tiedustelutyö, ja toinen oli toveri Stalinin onnistunut diplomaattinen työ. Lisäksi neuvostokansa käytti strtegisen puolustuksen vaiheessa poltetun maan taktiikkaa sekä organisoi kaikkialle fasistien selustaan partisaanijoukkoja. Perääntyessään puna-armeija poltti kaikki pellot ja räjäytti tehtaat sekä rakennukset, tällöin fasisteille ei jäänyt mitään muuta kuin rakennusten raunioita ja tyhjiä peltoja. Fasisteille oli täysin yllätys, että sosialismin hengen täyttämät joukot pystyivät moisiin ponnistuksiin. Toverit huomioivat kirjoituksessaan verkkosivustolla myös aivan oikein, että Stalingradin taistelu todistaa tosiasiaksi sen, että sodassa ihmiset ratkaisevat eivät aseet.
Kuvassa fasistien riveissä taistelleita puna-armeijalle antautuneita sotilaita. Natsi-Saksa ja sen liittolaiset menettivät Stalingradin taistelussa arviolta 850 000 sotilasta kaatuneina, haavoittuneina tai vangittuina, näistä 400 000 saksalaisia, 200 000 romanialaisia, 130 000 italialaista ja 120 000 unkarilaista.
Toverit kirjoittavat että neuvostokansa tiedosti proletariaatin diktatuurin olevan vaakalaudalla, vallankumouksen olevan vaakalaudalla. Tämä kollektiivinen tietoisuus takasi sen, että fasistien selustaan saatiin suuria partisaanijoukkoja aseinaan kiväärit, käsikranaatit ja räjähteet tuhoamaan monilukuista vihollista sekä häiritsemään sen sodankäyntiä esimerkiksi tuhoamalla rautateitä. Tämä ei ollut mikään yksinkertainen valinta, sillä partisaaneja odotti aina kuolema, jos he jäivät fasistien kynsiin.
Kuvassa nuoria neuvostokansalaisia, jotka toimivat aseiden ja ammusten kantajina kotikaupungissaan Stalingradissa. Aseet ja ammukset on saatu sotasaaliina fasisteilta.
Toveri Stalinin suurta johtajuutta tässä kaikessa ei voi olla unohtamatta kun muistellaan toista maailmansotaa, sillä hän oli kansainvälisen proletariaatin johtajana sillä historiallisella hetkellä jolloin natsi-Saksan hakaristiliput heitettiin sosialismin voiton merkiksi maahan Leninin mausoleumin eteen. Kirjoituksessa mainitaan myös kuinka brasilialaiset toverit ovat todenneet, että voitto fasismista toisessa maailmansodassa on yksi proletaarisen maailmanvallankumouksen prosessin suurista tapahtumista. Kolme tärkeätä imperialistista valtaa Saksa, Japani ja Italia lyötiin polvilleen. Tätä voittoa tulisi kaikkien luokkatietoisten proletaarien juhlia.
Kuvassa maalaus hetkestä jolloin natsi-Saksan hakaristiliput heitettiin sosialismin voiton merkiksi maahan Leninin mausoleumin eteen vuonna 1945
Kirjoituksen lopussa toverit lainaavat Kiinan Kommunistista puoluetta (KKP) ja heidän tekemäänsä arviota siitä, että suuri antifasistinen sota osoittaa sosialistisen järjestelmän elinvoimaisuuden, imperialismi on nykyään sotien lähde, ihmiset ratkaisevat eikä aseet ja imperialismi on paperitiikeri. Imperialististen hyökkääjien voittamiseksi on kansan vallankumoukselliset joukot saatava yhtenäisiksi kaikissa maissa ja näin ne muodostavat mahdolisimman laajan kansainvälisen yhteisrintaman taistelussa maailman kansojen päävihollista vataan. Kirjoituksen toverit päättävät näihin sanoihin: “Kunniakkaan Punaisen Armeijan kivääreillä natsi-Saksa murskattiin, sosialismi ja proletariaatin diktatuuri pystytettiin Itä-Saksassa. Se tosiasia, että kommunistisen puolueen ja SNTL:n punainen lippu liehui Saksan pimeän ja raunioituneen Valtiopäivätalon (Reichstag) katolla, on kiistatta suuri hetki kansainväliselle proletariaatille. Tuo hetki symboloi koko ikimuistoista sankarillista ja kunniakasta taistelua fasismia vastaan, Neuvostoliiton puolustamiseksi ja proletaarisen maailmanvallankumouksen kehittämiseksi. Toveri Dimitrovin sanat: ‘Me luomme neuvosto-Saksan!‘, jotka hän lausui Leipzigin oikeudenkäynnissä natsien tuomiosistuimen edessä, täyettiin suuressa voitossa.“
Punainen lippu liehuu Saksan Valtiopäivätalolla toukokuussa 1945.