Keskiviikkona 21.6. Helsingin käräjäoikeudessa on annettu päätös Elokapinan mielenosoituksen väkivaltaisesta tukahduttamisesta vuonna 2020. Poliisi käytti pippurisumutinta ajoradalla istuneita mielenosoittajia vastaan ja takavarikoi vesipullot, joilla annettiin ensiapua sumutteeseen. Mielenosoittajat olivat kieltäytyneet tottelemasta poliisin poistumiskäskyä (niskoittelu), mutta eivät olleet tehneet vastarintaa poliisille. Punalippu uutisoi aikanaan tapauksesta.
Elokapinalaisten asianajajana toiminut Jussi Sarvikivi kirjoittaa Twitterissä:
“Muutama huomio päivän Elokapinan liittyvästä tuomiosta; ketju. 1. Poliisin toiminta katsottiin monilla tavoin lainvastaiseksi. Käytännössä ainoa toimi, joka katsottiin lainmukaiseksi, oli mielenosoituksen siirtäminen pois Kaisaniemenkadulta. Mielenosoituksen siirtäminen Unioninkadulta katsottiin lainvastaiseksi ja OC-sumutteen käyttö katsottiin lainvastaiseksi. 2. Syytteitä hylättiin ns. vähäisyysperusteella (mielenosoituksen siirtäminen) ja toisaalta tahallisuuden puuttumisen perusteella (OC-sumutteen käyttö). Se, että valtaosa syytteistä hylättiin, ei suinkaan tarkoita, että käräjäoikeus olisi katsonut poliisin toiminnan asianmukaiseksi, päinvastoin. Kuten todettu, poliisin toiminta katsottiin monelta osin lainvastaiseksi ja yksi komisario tuomittiin OC-sumutteen käytön hyväksymisestä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. 3. Poliisissa on varmasti tehtävä huolellinen analyysi tuomiosta ja annettava selkeämpi ohjeistus toiminnasta mielenosoituksissa. Edelleen OC-sumutteen käyttöä on ohjeistettava huolellisemmin; nyt syytteitä hylättiin mm. sillä perusteella, että sumutteen käytöstä ei ole ollut tarkempaa ohjeistusta. Tämä on tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. 4. Tuomion perusteluita lukiessa selviää, että syytteiden nostamiselle on ollut vahvat perusteet. Asiassa harkitaan tuomiosta valittamista, mutta tuomio antaa vahvan signaalin siitä, että mielenosoitusoikeutta tulee suojata vahvasti ja että poliisin pitää tarkistaa omia menettelytapojaan mielenosoituksissa. Kuten on käsittääkseni jo osin tehnytkin. Lisäksi mielenosoituksiin sovelletaan kokoontumislakia, ei poliisilakia.”
HS:n pääkirjoituksessa 19.4. summattiin eräs tärkeä sivujuonne: “Oikeustapaus on poikkeuksellinen, sillä poliisi ei toiminut kiireessä eikä pakkotilanteessa vaan johdon määräysten mukaan. Siksi harkittavaksi tulee myös yksittäisen poliisin velvollisuus noudattaa saamiaan käskyjä.”
Vuonna 2020, pian tapauksen jälkeen, oikeusoppinut Pauli Rautiainen kirjoitti Perustuslakiblogissa eräässä Turkissa tapahtuneesta analogisena pitämästään tapauksesta: “[Euroopan] ihmisoikeustuomioistuin totesi, että poliisi oli tällöin loukannut Euroopan ihmisoikeussopimusta: kun mielenosoittajat eivät harjoita väkivaltaa, myös viranomaisilta edellytetään pidättäytyväisyyttä voimakeinojen käytössä.”
Helsingin käräjäoikeuden päätöksessä poliisille annettiin siis pientä nuhtelua, mutta syytteet enimmäkseen hylättiin vähäisyysperusteella ja täsmällisemmän ohjeistuksen puuttumisen vuoksi. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan lakia saa siis rikkoa vähän tai jos ei ole tarkemmin ohjeistettu. Esimerkiksi suklaapatukan saa varastaa kaupasta, koska se on vähäistä eikä missään ole erikseen ohjeistettu, että nimenomaan suklaapatukkaa ei saa varastaa.
Pippurisumutetta ruiskuttaneen poliisivirkamiehen kannalta linjaus voisi olla jotenkin ymmärrettävä – tämähän vain totteli käskyjä. Kuitenkin Nürnbergin oikeudenkäynneissä toisen maailmansodan jälkeen linjattiin, että käskyjen totteleminen ei poista henkilökohtaista vastuuta, olkoonkin, että vastuu on pienempi kuin käskyn antajalla.
Huomattavaa on, että myöskään käskyn antamista ei pidetty erityisen rangaistavana, vaikka se on ristiriidassa Suomen perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien ja EIT:n suoraan tähän asiaan antamien linjausten kanssa. Kysymys ei ole mistään yhtä vähäisestä kuin suklaapatukan varastamisessa, vaan kysymys on perustuslaillisista oikeuksista. Lieventävänä asianhaarana ei tulisi myöskään pitää sitä, että käskyn antanut poliisi ei olisi ollut tietoinen laista tai oikeuskäytännöstä ja on toiminut ilman tarkempaa ohjeistusta.
Yhteenvetona, Helsingin käräjäoikeus jättää käytännössä rankaisematta perusoikeuksien vastaiset käskyt ja niiden tottelemisen. Tällä tavoin porvaristo rikkoo omaa laillista järjestystään vastaan. Päätös on osa porvariston diktatuurin kehitystä, jossa toimeenpanovalta kohoaa lain yläpuolelle, kun lainsäädäntövalta ja tuomiovalta eivät enää rajoita sitä. Tämä rikkoo porvarillisen demokratian perusperiaatteita vastaan.
Helsingin käräjäoikeuden päätös on huomattava, kun mielenosoitusten laiton tukahduttaminen on lisääntynyt viime vuosina. Pelkästään tänä vuonna on esimerkiksi ollut poliisin repressio NATO-vastaisessa mielenosoituksessa (myöhemmin poliisi totesi, ettei mielenosoituksessa rikottu lakia) sekä poliisin käskyä totelleiden antifasistien pidättäminen. Päätös on huomattava myös, kun Orpon hallitus aikoo lisätä nuorisoon kohdistuvaa repressiota “nuoriso- ja jengirikollisuuden” kitkemiseksi kohdistuen erityisesti maahanmuuttajataustaiseen nuorisoon.