UB: Vihreä siirtymä lujittaa suomalaisen imperialismin jalansijaa Brasiliassa

Julkaisemme Uusi Brasilia -verkkosivustolta artikkelin.

Suomalaisten suuryritysten toimista erityisesti Amazonin sademetsän alueella on jo julkaistu jonkin verran tutkimuksia ja artikkeleita, esim. suomalaisen teräsyhtiö Outokummun raaka-ainetoimittaja Valen räikeät toimet kansaa vastaan on paljastettu laajasti. Brasilia on Meksikon ohella Suomen tärkein kauppakumppani Latinalaisessa Amerikassa, Brasiliankaupan osuuden ollessa miltei puolet koko Etelä-Amerikan kaupasta ja Suomen ollessa merkittävä pääomien viejä alueelle. Brasiliasta tuodaan Suomeen raaka-aineita, kuten sellua, rautaa, terästä ja malmeja (nikkeliä ja kuparia) teollisuuden jatkojalostettavaksi. Merkittävimmät suomalaisen imperialismin raaka-ainelähteet ovat Pará, Bahia, Goiás, Minas Gerais, Alagoas ja São Paulo. Brasiliaan puolestaan viedään mm. koneita ja laitteita ja paperia. Brasilian alueelle sijoittuu suurin osa Amazonin sademetsää, joka on aarreaitta mm. vihreässä siirtymässä tarvittaviin mineraaleihin. Ei siis ihme, että nimenomaan Brasilia on yksi suomalaisenkin imperialismin suurimpia kiinnostuksen kohteita latinalaisessa Amerikassa.

Hallituksen uudessa ohjelmassa vihreä siirtymä on listattu mahdollisuudeksi. Niin kutsutut biotalous ja vihreä siirtymä ovatkin suomalaiselle imperialismille “tuhannen taalan paikka” ja suomalaisen imperialismin pyrkimyksenä on päästä niille apajille, joita tämä “Green Deal” synnyttää. Brasilia on mainittu myös työperustaisen maahanmuuton tuontimaiksi, mikä osaltaan kertoo suomalaisen imperialismin halusta kasvattaa osuuttaan Brasilian riistosta.

Brasilialainen lehtipuumassan suurtuottaja Suzano on noussut tutuksi suomalaisista uutisista, sen tehtyä sopimuksen ja yhteisen tehdashankkeen ekokuituja vaateteollisuuteen valmistavan suomalaisen pörssiyhtiö Spinnovan kanssa. Spinnovalla on sopimus mm. H&M, The North Face, Marimekko ja Halti vaateyhtiöiden kanssa. Suzano on toimillaan aiheuttanut monilla alueilla Brasiliassa pysyviä ympäristövaikutuksia, kuten jokien liettymistä, tulvia, maanvyöryjä, pitkittynyttä kuivuutta ja tulipaloja. Uuden Brasilian ystävät ovat kirjoittaneet Suzanosta aiemminkin.

Suomalainen imperialismi hyötyy Brasilian nousevasta “biotaloudesta”. Suomalaiset yritykset ovat johtavia teknologiatoimittajia Brasilian selluteollisuudelle ja “biotalouden” ja metsäteollisuuden laitteiden myynti ja tehtaiden modernisointi, esim. sellutehdashankkeet ovat sille mittava bisnes.

Kesäkuun 1.-2. päivä julkisten toimijoiden ja yritysten yhteistyöverkosto Team Finland järjesti mittavan tapaamisen Brasiliassa, jonka keulakuvina esiintyivät Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva. Kokouksissa osoittettiin suurta halukkuutta kehittää yhteistyötä suomalaisen imperialismin kanssa vihreän siirtymän, biopolttoaineiden, ICT:n, puolustuksen ja kyberturvallisuuden saralla. Eli raaka-aineiden tuontia Suomeen ja korkean jalostusasteen tuotteiden ja palveluiden vientiä Brasiliaan. Se tarkoittaa suomalaisen imperialismin syventyvää otetta sorretusta Brasiliasta ja kansan, erityisesti köyhien talonpoikien ja alkuperäiskansojen, kiihtyvää riistoa ja sortoa, kaivosteollisuuden ja suurtilojen suurempaa leviämistä, maanrohmuamista ja Amazonin tuhoamista.

Brasilian uusi hallinto, kasvoinaan presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, esiintyy suurena ympäristön ystävänä Amazonin sademetsän alueen valtioiden kokoontuessa keskustelemaan sen suojelemisesta Belémissä mutta aidon opportunistin elkein julistaen toisaalla, että Amazoniasta ei voi tulla suojelualuetta, vaan sen pitää antaa rikkauksia Brasilialle tarkoittaen siis yhä vain kiihtyvää luonnonvarojen kauppaa imperialistien kanssa! Puhumattakaan, että Belémissä harkitaan paraikaa öljynporauksen aloittamista. Mitä on tämä “biotalous” ja vihreä siirtymä, muuta kuin uusia verukkeita riiston lisäämiselle voittojen maksimoimiseksi ja taakan sysäämiseksi sorrettujen maiden kansojen niskaan? Amazonia ei pelasteta sysäämällä lisää suurmaanomistajille. Vain uusdemokraattinen vallankumous voi vapauttaa köyhät talonpojat ja koko Brasilian kansan ahdingosta.

LOPPU SUOMALAISEN IMPERIALISMIN JUONITTELULLE BRASILIASSA!

ELÄKÖÖN KÖYHIEN TALONPOIKIEN LIITTO!

Lähteet: anovademocracia.com, team-finland.fi, um.fi, yle.fi, finnwatch.org

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.