TRE: Solidaarisuutta Palestiinan kansalliselle vastarinnalle

Tampereella on tehty erinäisiä toimia solidaarisuudessa Palestiinaan, joista meille lähetetyistä kuvista ja raporteista olemme tehneet tämän koosteen.

Perjantaina 13. lokakuuta oli Keskustorilla mielenosoitus, joka keräsi noin 150 henkeä. Yksinäisen, ilmeisen epävakaan häirikön esiintyminen peittyi pian “vapaa Palestiina!” -huutoihin, joiden saattelemana tämä riensi huonolla menestyksellä usuttamaan poliisia mielenosoittajia vastaan. Noin tunnin kestäneessä mielenosoituksessa oli useita Palestiinan lippuja, mutta muita lippuja tai järjestötunnuksia ei näkynyt, mikä vastasi järjestäjien toivetta.

Pääasiassa jenkki-imperialismin tukeman sionismin verilöyly palestiinalaista kansaa vastaan tuomittiin, samoin virallisen Suomen tekopyhä tuki “Israelin itsepuolustukselle”. Ja mikä tärkeintä, paikalla kuultiin puheita ja runoja, joissa puolustettiin Palestiinan kansan kansallista vastarintaa ja myös sen aseellisen taistelun oikeutusta.

Tampereella on myös maalattu solidaarisuusviesti, josta meille lähetetyn kuvan julkaisemme. Saamamme raportin mukaan Pirkanmaan seudulla on muissakin muodoissa levitetty sisällöltään yhtä oikeamielistä sanomaa Palestiinan puolesta.

“Eläköön Palestiinan kansan aseellinen taistelu!”

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.