Vaalit ja revisionistien olemattomat periaatteet

Revisionistien periaatteet yhdessä kuvassa.

Revisionistien keskuskomitea lausui 27.9., että “– – on kokenut monet muutokset ja valtaoikeuksien kaventamisen jälkeen meillä on jäljellä kumileimasimen ja kansainvälisen maskotin sekasikiö, joka ei enää palvele modernin demokratian tarpeita”.

Nuo sanat kuvaisivat hyvin Euroopan parlamenttia, jonka vaalit ovat ensi vuonna, mutta suinkaan siitä ei ole kysymys, vaan presidentinvaaleista, jotka ovat niin ikään ensi vuonna. EU-vaaleihin sen sijaan kyseinen puolue on jo nimennyt ehdokkaitaan, selitellen, että “on vielä mahdollisuus muuttaa EU:n politiikan suuntaa”.

Todellinen syy sille, miksi kyseinen puolue ei asetu minkään ehdokkaan taakse presidentinvaaleissa, on siinä, että toisin kuin EU-vaaleissa, se ei presidentinvaaleissa pysty asettamaan omaa ehdokastaan. Jos se voisi, se perustelisi, että “vielä on mahdollisuus muuttaa ulkopolitiikan suuntaa” tms. (kenties sepitellen liirumlaarumia Suomen alkaneesta NATO-jäsenyydestä).

Merkillepantavaa ei ole ainoastaan revisionistien periaatteellinen notkeus eri vaalien suhteen, vaan myös, mitä heidän keskuskomiteansa tarkalleen ottaen lausuu presidentinvaaleista. Se vaatii presidentti-instituution lakkauttamista ja jotain iänikuista “demokratian laajentamista”, todeten kiitettävän selvästi myös sen, ettei heidän puolueensa voi tukea ainuttakaan ehdokasta.

Mutta tuohon sitten heidän keskuskomiteansa päättääkin oman kannanmuodostuksensa. Mitä puolueen jäsenten tulisi tehdä ensi presidentinvaaleissa? Tulisiko heidän jättää äänestämättä? Äänestää tyhjää? Äänestää parhaaksi katsomaansa ehdokasta? Revisionistien keskuskomitean villisti otsikoitu kannanotto jää täysin agnostiselle kannalle (kuva-analyysi vihjaa, että he odottavat messiaansa Kekkosen toista tulemista, mutta tätä ei tosin ole sanallisesti ilmaistu).

Ainoa looginen johtopäätös olisi kehottaa vaaliboikottiin. Mutta sen lausuttuaan he kauhistuisivat, että tuohan on silkkaa maoismia!

Punalipun toimitus katsoo säälien revisionistipuolueen keskuskomitean periaatteettomuutta ja kehottaa lukijoitaan boikotoimaan kaikkia porvariston diktatuurin vaaleja, mukaan lukien sekä presidentin- että EU-vaaleja ensi vuonna.

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.