TRE: Palestiina-solidaarisuus jatkuu

Mielenosoitukset Palestiinan puolesta ovat jatkuneet Tampereella jokaviikonloppuisina, ja tulevat jatkumaan joka lauantai. Järjestyksessään viides pidettiin lauantaina 11.11. Mielenosoitus kulki Sorin aukiolta Keskustorille pysäyttäen osin liikenteen, ja palasi sitten Sorin aukiolle puheita varten. Mielenosoitus keräsi vähintään satoja osallistujia, näkyvimpinä tunnuksinaan Palestiinan liput sekä erilaisia kylttejä. Jälleen kerran taantumus ruumiillistui eriskummallisesti; Pohjois-Amerikan edesmenneen konfederaation nostalgialippuun sonnustautunut patriootti, joka toitotti “tämä on Suomi”. Tämä on merkittävää, ottaen huomioon, kuinka suomalainen taantumus hallituksesta mediaan pyrkii lähes yksituumaisesti (erojen ollessa lähinnä räikeydessä) rakentamaan yleistä mielipidettä Israelin ja sen kansanmurhanhimoisen “itsepuolustusoikeuden” tueksi. Sitä vastoin maailman kansojen sympatiat ovat ansaitun ylivoimaisesti palestiinalaiskansan puolella, ja sama suhde näkyy aktiivisissa joukoissa myös Tampereella: mielenosoitukset ovat kasvaneet jo monta kertaa peräkkäin ja tällä kertaa kadunvarsilta liittyi sankoin joukoin väkeä. Iskulauseet raikuivat, mukaanlukien “from the river to the sea – Palestine will be free!”, joka saa jatkossakin järkyttää sionisteja suomalaisine tukijoineen ja innostaa solidaarisuutta Palestiinan kansallisen vastarinnan ympärillä. Julkaisemme mielenosoituksesta saamiamme lukijankuvia, kuten myös kuvia Tampereella levitetyistä julisteista ja tarroista.

Edellinen kooste

lähde: Twitter

lähde: Twitter

 

 

 

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.